Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Eräs Espanjan pienempien pankkien uhkapeli LTRO-rahalla on ainakin tällä hetkellä tuomassa lisähuolia. Eritoten helmikuun lopun lotrailuun espanjalaispankit osallistuivat parilla sadalla miljardilla eurolla. Hieman nihkeänlikvidisiä papereita vastaan ne saivat Euroopan keskuspankilta lainaa kolmeksi vuodeksi. Tiettävästi suurin osa sijoitettiin kotimaan velkakirjoihin, sama tapahtui myös...
Suomen tasavallan pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on Helsingin Sanomien mukaan pitänyt Kreikan eroa eurosta mahdollisena.Ehkä hänen pitäisi katsoa, mitä puoli vuotta sitten puhuttiin. Tässä Barroso. Kannattaa pitää ääniä päällä videota katsoessaan. Silloin nimittäin selviää, ettei kyse ole kapellimestarista, vaan Euroopan Komission puheenjohtajasta.Kehotan samalla hakemaan vastineen suomen...
Kiinan keskuspankki on ruvennut toimiin taas löyhäämään luototusta - tällä kertaa vaihteeksi leikataan vakavaraisuussäädöksiä (perjantaina). Ongelma on siis sama kuin Euroopassa Välimeren rannoilla: luotot eivät kelpaa. Paljon pohditaan sitä, että keskuspankkien pitäisi olla viime käden lainaajia. Ruvetaanko jossain vaiheessa pohtimaan, mistä saadaan ne viime käden kuluttajat?Olen hieman...
Olen tarjoutunut kirjoittelemaan Perussuomalaisten tulevaan uudistuville verkkosivuille. Mikäli minut kelpuutetaan niin siirrän päähuomioni sinne. Tuntuisi jotenkin mielekkäämmältä ajatella tekevänsä pidempiäkin kirjoituksia, joissa voi käydä seikkaperäisemmin ja laajemman aineiston avulla asiaan kiinni. Voisihan niitä tännekin tehdä, mutta niihin vaadittava taustoitus ja muu vie niin paljon...
Tässä kronologiaa Kreikan kriisin kärjistymisestä demokratian kannalta. Pohdintaa siitä, miten lainvoimainen Kreikan säästösopimus oikein on.Marraskuun alussa vuonna 2011 Kreikan silloinen pääministeri George Papandreou ehdottaa kansanäänestystä Troikan (EU:n komissio, EKP ja IMF) vaatimista säästöistä. Hän on ilmeisen huolissaan yhteiskuntarauhan tilasta ja haluaa selkeän mandaatin...
Torstain uutisointi tarjoaa ilahduttavia uutisia euromyönteisille. Euroalueen sisäisen kilpailukykyeroon on löytymässä vihdoin ja viimein toinenkin tasoittava lääke: ovat hoksanneet, että jos hyvin kilpailukykyiset maat hieman löysäävät ohjaksia niin ero tasoittuu aivan samalla tavalla kuin että vaaditaan toisilta entistä enemmän vyönkiristelyä. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Vaan onko sellainen...
Kreikassa kolmaskin hallitustunnustelija eli entinen helleenien valtionvarainministeri Venizelos on heittänyt tunnustelut jäihin. Uusintavaalien todennäköisyys kasvaa. Jo aiempi tulos oli varsinaista sokkihoitoa muulle Euroopalle. Kärjistäen tästä noussut ihmetys on kuin ihmettelisi, että eivätkö ne kreikkalaiset haluakaan vapaaehtoisesti nääntyä nälkään. Demokratiasta onkin tullut katkeraa...
Yritin löytää vastauksen yhteen kysymykseen: kuinka suuri Espanjan tuleva tukipaketti on suuruusluokaltaan? Espanjassa onkin viime aikoina herännyt keskustelu siitä kuinka paljon espanjalaispankkeja pitää pääomittaa. Tänään Espanjan 10-vuotinen valtiolainan korko nousi jälleen jälkimarkkinoilla yli kuuden prosentin. Samaan aikaan Saksan vastaava lainakorko kävi jo alle 1,5 prosentissa. Espanjan...
Euroaluetta ravistellut alueen sisäisten vinoumien ja yhteisen rahapolitiikan aiheuttama kriisi alkaa olla terminaalivaiheessa. Voimme varautua oikeastaan mihin vain. Yhden mahdollisuuden mukaan kitkutellaan vielä muutama kuukausi, toinen vaihtoehto aiheuttaa tappioiden laskemista ja todennäköisesti dominoketjun jytinää. Kolmaskin vaihtoehto on, mutta sen vaikutukset olisivat yhtä lailla...
Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) käsittelee demokratiaa melko lailla selektiivisesti. Yleisradion uutisessa hän toteaa, että Kreikalla ei ole vaihtoehtoja kuin tehdä uudistuksia. Kansa äänesti toisin. Ranskan presidentin valinnasta hän taas on sitä mieltä, että ranskalaisten muutoshakuisen linjan on pakko näkyä jotenkin Euroopan politiikassa.Yhtä hyvinhän hän voisi sanoa, että...
Kreikan vaalitulos alkaa olla selvillä. Avoimen euromyönteiset puolueet Pasok ja ND ovat saamassa 149 edustajaa, alle puolet paikoista. Ykköspuolueen bonuspaikkojen turvin tästä voidaan tehdä todella vaa'ankielihallitus, vaikka nämä puolueet saivatkin vain alle 33% hyväksytyistä äänistä. Kaksi kolmesta äänioikeutetusta äänestikin siten enemmän tai vähemmän eurovastaista puoluetta. Näin asia pitää...
Suomen kohdalla kimurantti kysymys nousee pian esille siitä, minkä linjan hallitus valitsee ns. EU:n talouskurisopimuksen noudattamisessa. Vaikka aiemmille periaatteille onkin viitattu kintaalla niin tämän sopimuksen kohdalla on kuitenkin kaikesta huolimatta pidetty kiinni pitkään. Osittain se selittyy sillä, että se on Merkelin tahto ja Suomella ei ole edelleenkään mitään asiaa Euroopan...
Perussuomalainen -lehden numerossa 6/2012 etusivulla on iso otsikko: "Suomen luottoluokitus vaarassa". Voisin olettaa, että Suomessa otsikkoa voidaan pitää vähintäänkin puolueellisena, joten mistäpä saisi tarkistettua asianlaitaa mitenkään paremmin kuin luokittajilta itseltään? Vastaus tähän tulee uudehkosta Fitch Ratingsin katsauksesta, jonka otsikko puolestaan on: "The Future of the Eurozone:...
"Suomelle elintärkeä vienti on turvattava", "pelastamme suomalaiset työpaikat", "se on laina tai lama", "kannamme vastuuta". Siinä muutamia hallituksen vakioargumentteja perusteluun miksi Suomi kärrää rahaa ulkomaille täysin vastikkeettomaan pankkitukeen. Tämähän on ymmärrettävää, sillä Suomi on vauras maa ja rahaa saapuu maahan enemmän kuin poistuu? Väärin. Viestini on: ymmärtäkää tosiasiat ja...
Kansainvälisen talousmedian huomio on siirtynyt huhtikuun aikana yhä enemmän Espanjan tilaan. Alkuun ladottiin madonlukuja pöytään, mutta nyt taantumansa virallisesti todenneen Espanjan kerrotaan puuhaavan roskapankkia. Käyn nopeasti lävitse, mistä on kysymys, mitä moraalikadon vaaroja tässä on ja miten tämä vaikuttaa aikanaan Suomeen tulevan laskun suuruuteen.Espanjan hallitus suhtautui vielä...
Henri Myllyniemi
Turku
Perussuomalaiset
Luonnontieteitä ihannoiva bridgenpelaaja. Olen seurannut talousmaailman kiemuroita vuodesta 2006, eikä nykymeno ainakaan seuraamisesta tylsää tee!
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?