Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Eurooppa pankkiensa vankina

Keskustelua on vihdoin ja viimein syntynyt eurokriisin tulevista vaiheista. Jäljellä on kuulemma ainoana keinona enää setelirahoitus. Olen siitä samaa mieltä mikäli EMU:a yritetään pitää hengissä. Toinen vaihtoehto, eli esimerkiksi euroalueen sisäiset protektionistiset toimet pääoman, ihmisten ja työn liikkuvuuden estämiseksi maasta toiseen tuskin saa kattavaa kannatusta. Siihenkin voidaan kuitenkin ajautua. Eritoten, jos setelirahoituskeskustelu saa tyrmäävän vastaanoton.

En tällä kertaa ota kantaa siihen, kumpi on minulle "mieluisampi" vaihtoehto. Olen saanut postia ihmettelyjen kera mm. siitä, että minä jollain lailla pitäisin setelirahoitusta mielekkäänä vaihtoehtona. Se on looginen seuraus, kun katsoo kriisitoimia ja sitä, mistä asioista mikäkin maa ei ole valmis neuvottelemaan tai tinkimään. Siis olen sitä mieltä, että siihen ajaudutaan. Olisin toivonut asiasta keskustelua jo paljon aiemmin, koska silloin meillä olisi ollut kanta muodostuneena kun kriisi tässä etenee. Esimerkiksi se olisi voinut tuoda tarkempaa kantaa Espanjan pankkituen osalta. Ei välttämättä, mutta parempi on silti olla ajoissa.

Tähän blogiin, eräällä tavalla joidenkin lukijoiden pyynnöstä, olen kasannut pohtimisen arvoista asiaa. Jäsentelen ne muutamaan osioon. Yksi kertoo setelirahoituksen käytöstä verrokkimaassa, toinen sen toteutustavasta - ja mahdollisista muista keinoista ja kolmas osio palautuu sitten Eurooppaan ja maanosan pankkeihin.

Yhdysvallat printanneet 16 biljoonaa dollaria

Yhdysvaltain printtausteemaa on valitettavan vähän tuotu esiin siinä kontekstissa, ettei asiat ole välttämättä täysin identtiset esimerkiksi Euroopan kanssa. Viime joulukuussa asia oli esillä livekeskustelussa Tampereella, Uuden Suomen uutinen siitä tapahtumasta on linkattu tähän.

16 biljoonan dollarin kysymys onkin, miksi inflaatio ei ole Yhdysvalloissa lähtenyt käyntiin kaikesta huolimatta? Yksi syy on se, että Yhdysvaltojen velkakirjoja ostetaan muuallakin kuin vain Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve. Sääntöjensä mukaan keskuspankki ei voi suoraan ostaa velkakirjojaan liittovaltiolta. Samanoloinen sääntö on Euroopassa: EKP ei voi suoraan rahoittaa jäsenmaitaan.

Toinen hyvin merkittävä syy - ja oleellinen ero Yhdysvaltain ja Euroopan välillä - löytyy, kun katsomme Yhdysvaltojen velkojien listaa. Sieltä löytyy muutama Yhdysvaltain supervelkoja, erityisesti Japani ja Kiina. Kun nämä maat ovat ostaneet velkakirjoja oletettavasti siinä uskossa, että heidän ylijäämänsä tekisi joskus sijoituksena voittoa, onkin tilanne kääntynyt hyvin mielenkiintoiseksi. Kiina ei oikein voi myydä velkakirjaomistuksiaan, koska silloin niistä saatava hinta lähtisi laskuun. On myös vaikea nähdä, mikä taho näitä ostaisi - paitsi ehkä Federal Reserve. Tällöin Kiinalle jäisi dollareita taskuihin, mutta onko niillä enää haluttua ostovoimaa siinä tapauksessa, että dollarista tulisikin Yhdysvaltain sisäinen vaihtoväline?

Tähän Kiina varautuu. Sopimus Kiinan ja Venäjän välisen bilateraalisen kaupan vaihtaminen pois dollarista on hyvin merkittävä tapahtuma tällä saralla. Koska energia ja useat raaka-aineet noteerataan dollareissa niin näillä mailla on tietysti oltava näitä valuuttoja reservissä pystyäkseen käymään kauppaa näillä hyödykkeillä. Tämä rasite poistuu sopimuksen myötä. Kiinan saadessa energiatarpeensa täytettyä paremmin Venäjän kaupan kautta ilman dollareita helpottaa Kiinan ansaa huomattavasti. Kiina ei olekaan enää niin riippuvainen dollarista siinä kohtaa.

Tähän asti Kiina on pitänyt dollaria ylhäällä ja arvossaan omilla velkakirjaostoillaan. Siksi 16 biljoonan dollarin printtaaminen ei näy valuutoissa niin huolestuttavalla tavalla.

Samanoloista viestiä tuli aikanaan, kun Euroopan vakausrahastoa (väliaikaista) perustettiin. Kiina ostaisi velkakirjoja ja Eurooppa pelastuisi. Kiina on kuitenkin laittanut jarrut päälle, koska se ei nyt halua toista samanlaista ongelmallista velkojasuhdetta kuin mitä sillä on Yhdysvaltojen kanssa. Samalla tavalla Japanikin on käyttäytynyt.

Euroalueella on tuskin aivan samanlaista vetovoimaa velkalappuihinsa kuin Yhdysvalloilla, joten siitä syystä en kelpuuta perustelemattomia Yhdysvaltain velkakirjatehtailun vertailua.

Vaan koska aiemmin kirjoitin siitä, että EKP:a ja Fediä sitovat tietyt säännöt niin tästä tulemme toiseen rahanprinttauksen ongelmaan: sen metodeihin.

Helikopterit hangaareissaan

Toisinaan näkee määrällisen helpotuksen ehdotuksia siitä, että rahaa pudotettaisiin kaupunkien yllä helikoptereista käsin. Tämä mielikuvavertaus tulee siis siitä, että raha ojennettaisiin suoraan kansalaisille ja sanottaisiin: pistäkäähän talouden pyörät pyörimään. Lienee ilmeistä, että inflaatio tästä nousisi, koska inflaatio perustuu rahan määrään. Kuluttajahinnatkin todennäköisesti nousevat tällä metodilla, mutta inflaation ja kuluttajahintojen ero pitää olla selvillä. Kansankielisesti asiat sekoitetaan sujuvasti keskenään vähän samalla tyylillä kuin puhutaan painosta. Fyysikolle massalla ja painolla on vissi ero. Ensimmäinen on aineen ominaisuus vastustaa kiihtyvyyttä. Jälkimmäinen on gravitaation ilmentymä.

Koska helikopterirahoitus on itsessään jo melko kärjistetty mielikuvaesimerkki jatkan kärjistyksen linjoilla. Tämähän toteutuessaan tehtäisiin kuitenkin siten, että nimenomaan valtioita rahoitetaan suoraan. Kun valtiolle ilmestyy budjettiin muutama sata miljardia niin silloin voidaan esimerkiksi laittaa julkisen terveydenhuollon käyttäjille palkkio. "Kiitos kun käytitte kunnallista terveydenhuoltoa, saatte tuhannen euroa siitä hyvästä palkkiota." Tietysti tämä vääristäisi tilannetta ja todennäköisesti pahentaisi jonoja. Idea on kuitenkin se, että valtio sen jälkeen määrittelee, miten se jakaa ylijäämärahat. Oikeudenmukaisena menetelmänä voisi pitää sitä, että se jaetaan tasan jokaisen kansalaisen kesken.

Mutta, mutta - sehän ei käy päinsä. EKP voi luotottaa alueen yksityisiä pankkeja varmistaessaan "likvidin liikkuvuuden" ja samanoloinen rajoitus koskee Fediä. Tässä tulee vastaan ongelma: kun kansalaisilla erityisesti kriisimaissa on tendenssi maksaa vanhoja velkoja pois eikä suinkaan hamuta lisää velkaa, niin pankkien saama määrällinen helpotus ei välitykään talouden kiertoon. Tällöin se LTRO:n tapaan kärräytyi valtion velkakirjojen ostoon. Tämä helpottaa tietysti valtion rahoitusongelmia ja tavallaan on kiertotie helikopterirahoitukselle.

LTRO:n aloittamisesta on osapuilleen aikaa se puolisen vuotta. Ja rahat ovat käytetty. Sinne meni biljoona euroa. Suursyömäri sanoisi kuuden aterialajin jälkeen: "Röyh, sepä oli hyvää. Saisinko lisää?" Ja mitä tällä on saatu aikaan? Ajoiksi on saatu tilanne, jossa pankeilla onkin se murheellinen tilanne, että euroalueen ulkopuolelta vetäytynyt raha esimerkiksi Espanjan velkakirjoista on nyt heidän hallussaan. Ja kun euromäärät ovat vähenemään päin muualta niin eurolla ei ole nostetta, vaan sen arvo vajoaa. Ja koska Espanjan velkakirjat ovat euromääräisiä (suurimmaksi osaksi) niin niidenkin arvo vajoaa. Pankit ovatkin ostaneet laskevia arvopapereita. Suomeksi: siis tekemässä tappiota. Tappiot realisoituvat, jos he likviditarpeessa joutuvat myymään velkakirjat. Toinen mahdollisuus on se, ettei velallinen maksakaan sovittua hintaa. Kyse on siis siitä, että papereita on pakko pitää holvissa. Ja kun niitä ei voi muuttaa rahaksi niin rahan tarve voi kasvaa. Voi ilmetä esimerkiksi puheita pankkien pääomituksesta - tai pankkituista.

Määrällisessä helpotuksessa on siis kaksi ongelmaa sen menettelytavoissa. Yksi on se, että se menee pankkeihin, eikä välttämättä ilmesty talouden kiertoon. Toinen on se, että siitä odotetaan tulevan jotain tuottoa: eli summaa ei vaan kirjoiteta valtion budjettiin vihreällä fontilla, vaan se odotetaan tulevan velan muodossa takaisin suurempana pottina. Kumpikin menetelmä ei siis helpota itse talouden piristymistä. Helikopterit pysyvät hangaareissaan.

Miksi pankkien kautta? Miksi pankkitukia?

Tähän voidaan asettaa jonoon useampikin samansuuntainen kysymys ja saada aikaan varsinainen kysymystulva. Euroopan rahoitusala on epäterveen suuri. Rahoitusala on aikanaan nähty niin helpoksi tavaksi tehdä elantoa, että se on houkuttanut suuria määriä. Ajatelkaapa, ettei tarvitse hiilikaivoksessa naputtaa elantoaan kosteissa, synkissä ja jopa terveydelle haitallisessa ympäristössä. Sen sijaan voi istuskella pankin hyvin ilmastoiduissa tiloissa ja naputtaa kevyesti tietokoneella lukuja sivulta toiselle.

Euroopan väestöön nähden pankkiala on hälyyttävän ylisuuri. Monessa euromaassakin (ja Euroopan euroalueen ulkopuolisissa maissa, mm. Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Sveitsissä) on sellainen tilanne, että maan pankkien tase on moninkertainen maan bruttokansantuotteeseen nähden.

Euroopan väestö keskimääräisesti vanhenee, ja se tietää pienempää tarvetta rahoitusalalle. Mutta koska Euroopassa on myös yrityksillä ollut tapana hankkia rahoituksensa pankkien lainatiskeiltä, eikä niin paljoa osakemyynneillä tai suorilla yrityslainoilla niin muutkin toimialat ovat tavallaan riippuvaisia rahoitusalasta. Siellä on siten suoraan tai välillisesti monet eläkerahastot kiinni. Euroopan ongelmana onkin se, miten maanosa saa vähennettyä tuntuvasti rahoitusalaansa sopusuhtaan ilman, että rytisee pahanpäiväisesti.

Voikin siis sanoa, että Eurooppa on pankkiensa vanki.

Jatkossa voisin yrittää hieman kirjoitella pääomaliikkeiden kontrollista, koska se on toinen merkittävänoloinen mahdollisuus saada euroalue pysymään kasassa ilman liittovaltiota (johon ei maksajamaissa ole halukkuutta). Todettakoon vielä, etten ole senkään idean mikään fani. Olen vain jalkautunut pro-europorukoiden joukkoon keskustelemaan niistä vaihtoehdoista, jotka nämä näkevät mielekkäinä. Onko siis rahanprinttaus sellainen? Jatkossa tulee kysymys kontrollista. Jos sitä kautta saisi herätettyä keskustelua sen "impivaaralaisuuden" mielekkyydestä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset