Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kypros sapattivapaalle EMU:sta

  • Sopimuksia EU:ssa (inspiroijana toimi Ville Kauppinen).
    Sopimuksia EU:ssa (inspiroijana toimi Ville Kauppinen).

Kyproksen valtiovarainministeri Michael Sarris on esittänyt, että maassa toteutetaan viikon mittainen vapaan pääoman liikkumisen kontrolli ja rajoitus. Jos minua suomalaisena haluttaisi ostaa saksalaisesta verkkokaupasta televisio, ja tilillä on rahaa tähän niin asia hoituu, kuten yhtenäisellä valuutta-alueella on tapana. Jos ranskalainen haluaisi toimia samoin: ei ongelmia. Mutta kun kyproslainen toteuttaisi tämänkaltaista mielihaluaan niin se ei onnistukaan. Kypros ei ole siten tämän valuuttaunionin jäsen.

Euroryhmä, joka siis koostuu euromaiden valtiovarainministereistä, on todennut julkilausumassaan, ettei tällaiselle ole esteitä.

Huomioni kiinnittyi melko absurdeihin määritelmiin kontrollien kestosta, kattavuudesta ja tasapuolisuudesta. Euroryhmä korostaa tilapäisyyttä, ja ministeri Sarriksen luonnehtimaa viikkoa voidaan kai tällaisena pitää. Jokin silti häiritsee. Kun Islanti teki pääpiirteissään samanlaisia ratkaisuja ja ajautui kontrolleihin vuonna 2008 niin arvatkaapa ihan rohkeasti miten niiden käytön kanssa on menetelty tähän päivään asti. Aivan oikein, ne ovat olleet yhtä soittoa käytössä aina esittelystään lähtien.

Kattavuus on sekin ongelmallista. Nimittäin, jos kontrolli ei ole tiukka niin arvattavaa on, että ne menettävät merkityksensä. Pääomapako on taattua niin paljon kuin siimaa annetaan, onhan pääomaa ilmeisesti paennut, vaikka pankitkin ovat olleet suljettuina.

Tasapuolisuus on sekin hämmästyttävää. Ministeri Sarris päästikin huomaamattaan pienen sammakon suustaan pohtiessaan ns. hyvien pankkien asemaa Kyproksella. Hänen mukaansa näihin pankkeihin ei tulisi välttämättä asettaa rajoitteita, koskapa "rajoitteet tappaisivat täysin liiketoiminnan."

Nyt teenkin melko uhkarohkean väitteen: en usko, että nämä kontrollit jäävät viikon mittaisiksi, vaan ne jatkuvat pidempään. Kovin reilua uskottavuusmittelöä tästä syntyy, koska minä olen vain köyhä ummikko, ja hän (Sarris) on "euromaan" valtiovarainministeri. Hänen tulisikin olla siksi uskottavampi. Hänellä on paremmat ja kattavammat tiedot.

P.S. Sitten vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta koskien näitä pientallettajien ryöstämistä. Talouselämän mukaan Ranskan valtiovarainministeri Pierre Moscovici väittää olleensa ainoa, joka puolusti pientallettajia, mutta hävisi siis kannassaan. Tämä asettanee valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) hieman omituiseen valoon.

Valtiovarainministeri Urpilainen, oletteko todellakin valmiita ryöstämään myös pientallettajat? Tämä tieto saattaa kiinnostaa monia suomalaisia, jotka pitävät verrattain vähiä varoja pankkitileillään juoksevia menojaan varten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Olli Polli

Tähän Urpilainen sipsutti hymyillen mikrofonin eteen ja sanoi: "En muista moista sanoneeni ja vaikka olisinkin sanonut en ole sitä tarkoittanut. Vähiten olen sanonut mitään moista tarkoituksellisesti puhuessani niin totta kuin se vain mahdollista on."

Onhan meillä ne takuudetkin Pireus pankilta, joilla maksettiin pankin hankinnat: Kreikan Laiki, Cypros ja Elliniki pankkien toiminnan ostaminen... 542 miljoonaa!

Käyttäjän Hermits kuva
Tomi Virtovuo

Vähän samantapainen oli Dijsselbloemin lausunto Kyproksesta: "En sanonut mitä äsken sanoin"....Ota nyt näistä eurokraateista sitten selvää, voi taivas!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"...oli euroryhmän neuvotteluissa aluksi ainut, joka sanoi, ettei Kyproksen pientallettajien talletuksia saa leikata." Talouselämä.

Mainitsee siis olleensa aluksi ainut. Jutta ei ilmeisesti ole edes ollut perillä EU:n määrittelemästä talletussuojasta, vaikka hänen puheistaan saa kyllä kieltämättä toisenlaista kuvaa. Mutta milloin Jutta ei ole muunnellut sanomisiaan,on jopa saman päivän aikana?

”Kun olen näissä eurooppalaisissa kokouksissa, en mene polvilleni Saksan edessä. Ranskalla on merkitystä ja painoarvoa.” Talouselämä.

Voi kunpa Jyrki ja Juttakin olisivat yhtä kovia eivätkä olisi polvillaan niin Saksan kuin Ranskankaan edessä. Turhaa toiveunta. Jyrkikin vain puhelee toiveitten tynnyristä jotta muiden maidenkin tulee noudattaa yhteisiä sopimuksia ja päätöksiä. Saahan sitä toivoa. Nähty on mitä siitä seuraa. Myös jatkossa.

Ilmeisesti Kypros itse haluaa pysyä eurossa ja ennen kaikkea euro-maat haluavat. Mitä tulee tapahtumaan lähi viikkoina? Oma veikkaukseni on Suomen tuen osuus nousee lähemmäs 400000 euroa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Niin, voihan se olla, että on mennyt "aluksi" ohitse koko idea, kun aivan ensimmäiseksi on pitänyt kiitellä saamastaan kunniasta olla kuuntelemassa muiden horinoita.

Sen vuoksi olisikin hyvä saada tietää, miksi Urpilaisen mielestä "aluksi" on ollut perhanan hyvä idea käydä käsiksi pientallettajien säästöihin. Voihan sekin olla, että Moscovici jaarittelee "muunneltua totuutta". Tosin, silloin lienee kyseessä enempi irtopisteiden kalastelu (erityisesti tuon Saksan edessä polvistumisen kera), eikä niinkään yhteiseurooppalainen ongelmanratkonta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ironista kyllä, tuon puolustajan nimi oli Moscovici ;-)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Pahoin pelkään, että nämä fransmannit vielä mataavat Saksan edessä. Jos nyt hiukankaan osaisin asemoida itseni vaikkapa Espanjaan tai mihinkään muuhun hiemankin herkässä jamassa olevaan euromaahan niin en minä pitäisi tilillä toimettomana kuin korkeintaan muutaman euron.

Se on oikea suunta, että tappioita ruvetaan nyt tunnustamaan. Ja portaatkin on oikeat (eli ensin omistajat putsataan), eikä seniorivelkojiakaan säästellä jos muu ei auta.

Talletussuojasta tulee kuitenkin pitää kiinni, ja tarvittaessa laskea se sellaiselle tasolle, että se on uskottava. Tätä sataa kiloa ei taideta kovin kauaa voida pitää järjellisenä kuitenkaan.

Olli Polli

Ehkä peli on isompaa, kuin kuvittelimme. Linkatun uutisen mukaan Turkki on lopettanut yhteistyön italialaisen ENIn kanssa. Jo myönnetyt luvat ja menossa olevat projektit on keskeytetty.

Myös ranskalainen TOTAL on saanut lupia Turkkiin.

Edellä mainitut yritykset ovat solmineet sopimuksia myös EU-Kyproksen kanssa.

http://www.zougla.gr/cyprus/article/i-agira-diekop...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Nyt voisin toivoa hieman tarkempaa informaatiota?

Olli Polli

Virallinen ilmoitus on uutisen mukaan annettu.

Kiistaa Kyproksen energianhyödynnyksestä on käyty jo vuosikymmeniä.
Avauksiani uskon sinunkin lukeneen, joten kehitys on ollut kohti törmäystä jo pitkään...

Kriisiytyvä Kypros on helppo nakki, kuten Kreikkakin... Erdogan haluaa osansa jos ei rauhanturvaajat ehdi hätiin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #9

Njuu, mutta siis onko tämä yleistä tapahtumaa, vai jollain lailla kytköksissä tähän pääomakontrolliin?

Olli Polli Vastaus kommenttiin #10

Taitaa olla sivu-osa oskariehdokas, mutta kaikki riippuu kaikesta.

Olli Polli Vastaus kommenttiin #10

Laitoin edellisen tänne vaikka ei suoraan kuulu asiaan, koska aloituksillani on taipumus tätä nykyä kadota ilmestyttyään...

Ei uppoa meitsin populismi tälle blogipohjalle.

Olli Pusa

Kyllä Kyproksen tie on pysyvä ero eurosta. Mutta kun sitä ei poliittisista syistä voida myöntää, kaikki vippaskonstit Kyproksen pitämiseksi pinnalla sallitaan.

Kovin vähälle huomiolle on jätetty se, kuinka tämä ratkaisu tuhoaa Kyproksen taloudellisen perustan. Pientallettajat ryövätään, venäläiset mafiosot taisivat jo tyhjentää tilinsä pankkien sivukonttoreiden kautta. Saaren ostovoima romahtaa.

Kyproksen pankkisektori romahtaa. Sen palveluksessa on suuri määrä Kyproksen koulutetuinta ja parhaiten palkattua väkeä. He menettävät työpaikkansa. Vaihtoehtona työttömyys tai uudelleen kouluttautuminen, mutta mihin ammattiin? Osa toki voisi hakea töitä muualta, mutta missä Euroopassa on pula pankkivirkailijoista? Ja hei eivät enää Kyproksen BKT:ta kasvata.

Pankkien rahanpesuoperaatioita palvelleet ammatit kuten esim. lakitoimistot tulevat romahtamaan. Asiakkaat vain häviävät Kyprokselta. Parhaiten pakattuja ammatteja häviää taas. Nämä hävikit näkyvät monien alojen kysynnässä.

Kyproksen matkailu on merkittävässä määrin rahastanut finanssimatkailijoiden tuomia rahoja. Nyt ne loppuvat ja matkailuelinkeino kärsii valtavia tappioita.

No olisihan mahdollista yrittää korjata edes rippeitä kriisistä suuntaamalla matkailuponnistukset tavallisten lomailijoiden majoittamiseen. Siinä on vain se ongelma, että Kyproksella on valuuttana euro. Se tekee mahdottomaksi sopeuttaa Kyproksen kilpailukykyä moniin Välimeren kilpailijamaihin, Egyptiin, Marokkoon, Tunisiaan, Turkkiin... Mutta kun euro on ikuinen, se ei käy.

Siis viimeinenkin oljenkorsi menee eurossa pysymisen vuoksi. Ja sitä jatketaan, kun saadaan asettaa rajoituksia valuutan liikkeille. Mitä rakentavaa siitä Kyprokselle syntyy? Kypros tulee uppoamaan vielä syvemmälle kuin Espanja ja Kreikka.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Juu, Kypros on -20...25% bkt ja sillä selvä.

Vaan nyt kun tässä on ravistettu kissat säkistä, jotta Kyproksen mallin mukaan mennään (tosin case-by-case) jatkossa niin pankkihölkät ovat arkipäivää. Vastaus on kontrollia. Ja kuten arvelen Islannin mukaisesti, ei näistä päästä irti.

Pikkuhiljaa EMU:un alkaa muodostua omia pieniä valuuttakarsinoita, joissa kukaan ei uskalla enää pitää pieniäkään määriä rahaa pankeissa, kun petkeleitä terottavat valtiovarainministerit ovat jo teurastajan essut yllään valmiina käymään saaliiseen kiinni.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olli Pusa (6.): "Saaren ostovoima romahtaa."
Pusaa lainaten, pyydän käyttämään selvyyden vuoksi etunimeä, vaikka Per C. Aukisia ollaankin...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

=D

Vai kävi siinä näin päin vuorostaan?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Missä ne SEUT-pastettajat nyt viipyvät? Tuokaa vaikka se artikla 63 tähän ja ruvetkaa perustelemaan näitä SEUT-argumenttejanne, kuten niin usein pykälää pukkaa? Vähäsyrjä ja mitä niitä muita nyt olikaan?

Petteri Sahinjoki

Kypros siirtyi käytännössä euron ulkopuolelle valuuttasäännöstelyn takia. Euroalueella on nyt kaksi euroa, Kyproksen euro ja muu euro. Kyproksen euro on käypää valuuttaa vain Kyproksella. Jos haluat Kyproksen eurolla ostaa kaksion Rivieralta, se ei ole mahdollista koska et pysty siirtämään Kyprokselta rahaasi pois.

Mitä tähän sanoo eurotrollaajat ?
Tämäkö on sitä vakautta ?

Ennemminkin varkautta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Täysin mystinen toimenpide. Vakauspohdintaanne on vastattu eräältä muulta taholta, ja nyt voimmekin keskittyä varsinaiseen tekemiseen.

Toisaalta, rupesin miettimään itsekin, jotta miksi näistä turhaan tiedottamaan. Koska kukaan taaskaan nähnyt mitään tämänkaltaista mahdollisuutta ennakolta, mutta heti tuli persu jälkiviisaana tekemään avauksensa. Ei koskaan ehdottanut mitään, ei kertonut mihin nyt ollaan menossa.

Olli Polli

Joku on saanut vatsan kuralle koko sähläyksen takia ja se lisää meidänkin maksuosuutta.

Troikka on tilannut britti firman G4S turvaamaan itseään pankkeja jne...

EDIT: 180 miestä.

Tämän "demokratian suojaamis" operaation maksaa tietysti demokratiaa rakastava EU-kansalainen.

http://www.defencenet.gr/defence/item/%CE%B7-%CF%8...

Lisää EUta, parempaa EUta ?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #20

No onpahan europorukalla brittejä työllistävä vaikutus. =) Tuo firma on tosiaan tämän episodin aikana kuulemma painanut työtä lähes vuorotta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

H.M.: "Nyt teenkin melko uhkarohkean väitteen: en usko, että nämä kontrollit jäävät viikon mittaisiksi, vaan ne jatkuvat pidempään."
Tänään prof. Vesa Puttosen arvaus kontrolliajan pituudesta oli jo "kuukausia". Mitähän kyproslaiset sellaisesta EMU:sta tuumivat, josta saa tuskin omia talousrahojaankaan nostetuksi kotitarpeisiin?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Nämä tuppaavat eskaloitumaan. Ei ehkä mennä aivan niin pitkälle, että vähäpukeiset nuoret kyproslaisneidot ilmaantuvat E-bayhin. Sen sijaan omaisuutta varmastikin "salakuljetetaan" saarelta pois (huomaa, ei erisnimi ja siksi pienellä alkukirjaimella kirjoitettu!) ja pyritään myymään muualla.

Kontrollit eivät välttämättä rajaudu ajan myötä siten vain "rahaan".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Täs istutaan ny porstuas haulikko käres vahtaamas, nottei omaisuutta viärä!

Petteri Sahinjoki

Mitä sanot Henry,

Onko näillä kaikilla talletusvero uutisoinneilla jokin tarkoitus ?

Esim. saada tallettajat ostamaan kiihkolla kiinteää omaisuutta, arvopapereita, arvometalleja, kestotavaroita, yms. ennen niiden hintojen romahdusta ?

Eihän tuolla asialla muuten tiedovälineissä ja talouslehdissä mässäiltäisi ja peloteltaisi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Näen ne uutiset pitkälti niin, että tässä alkaa euroköörin epätoivo näkyä. Ne alkavat pikkuhiljaa sisäistää, että näiden jättivelkojen kanssa ei nyt selvitäkään ihan vain pelkkää tölkkiä potkimalla, vaan tappioita on tulossa.

Parempi sekin että tajuavat nyt hieman myöhässä kuin eivät tajuaisi ollenkaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jottemme lankeasi epätoivoon, laitan linkin todisteeksi siitä, että "everything is under control":
http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1365...
MEP Petri Sarvamaa:
"Paljon suurempi ongelma on juuri se, jota Wahlroos itsekin peräänkuuluttaa - Euroopan unionin demokratiavaje."
Siis varsinainen ongelma EU:ssa onkin vain demokratian puute. Pikku juttu - turha huolestua.
Ja töitäkin tehdään paljon:
"Mutta täällä Euroopan parlamentissa tehdään todella pitkää päivää."

Toimituksen poiminnat