Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Vihaiset nuoret haluavat äänensä kuuluville

Uutistoimisto Reutersin mielenkiintoinen analyysi kertoo, että ensi vuoden Euroopan parlamentin äänestyskäyttäytymisessä saattaa muhia varsinainen pommi. Olkoonkin, että tässä on vielä liki vuosi aikaa itse äänestykseen niin kaksi trendiä olisi nousemassa tällä menolla esiin. Ensimmäinen on äänestysaktiivisuuden lisääntyminen. Toinen on se, että tyytymättömyys Euroopan nykysuuntauksilla tulee esille.

Lisäksi on syytä muistaa, että yleinen taloudellinen tilanne on euroalueella vain pahentunut koko tämän nykyisen kauden aikana, eikä helpotusta ole nähtävillä vielä ensi keväänäkään. Uusimmat velkaluvut eri euromaista kertoo, että aiemmin pidetty käsittämättömän korkea 120 prosentin velkaisuustaso bkt:hen nähden on ylittynyt jo muutamalla muullakin maalla kuin vain Kreikalla ja Italialla.

Italian parlamenttivaalien tulos kertoi sekin hyvin konkreettisella tavalla, mihin tämä nykyinen linja johtaa. Pääministeri Enrico Letta on jo vaikeuksissa yrittäessään ylläpitää hallituksen rivejä suorassa. Portugalissa presidentti tuli pistämään koko poliittisen arvovaltansa peliin säilyttääkseen kansaansa tuhoavan politiikan. Siitä huolimatta hänen "kansallinen pelastusohjelma" ei syntynyt. Espanjassa muhii hallituksen laaja lahjusskandaali ja Kreikassa päästään oikeastaan vasta nyt tositoimiin: julkisen puolen irtisanomisiin. Vielä kun muistaa, että massairtisanomiset tehdään jo työttömyysprosentin huiniessa yli 25:n.

Voi olla, että tulen pettymään vaalitulokseen. Olen silti yksi Reutersin tarkoittamista turhautuneista eurooppalaisista. Tällä kertaa ääneni menee EFD:lle. Ihan vaikka vain siksi, että Eurooppa ansaitsee jotain parempaa kuin tämän nyt suoritetun itsensä hengiltä nirhaamisen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Sixten Korhonen

Kansalaiset !
EFD on EU-kriittinen europarlamentin ryhmä, johon Suåmesta kuuluu Sampo Terho (PS ).

Miten on Henri, keitä ehdokkaista voisi kuulua tuohon ?

Tuomas Taivasaho

En epäile odotusten toteutumista. Mikä on ennuste, saako EFD vaikuttavan vaalivoiton?

Jos EFD olisi tällä kaudella suurempikin voima, mikä päätös olisi erilainen? Jotenkin epäilen merkitystä, mutta vaikea sanoa, kun EU-asioiden suhteen eletään tiedotuspimennossa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ehkä Sampo Terho bloggaa europarlamenttivaalien lähestyessä useammin, HS-haastattelussaan esitellään EFD:täkin.

http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Ei+mik%C3%A4%...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tärkeintä olisi valita henkilöt, jotka tiedottavat asioista kansalle, eivätkä vain pyydä kansaa nielemään EU-byråån soppaa sellaisena kuin se työpaikkaansa henkeen ja vereen puolustavien EU:ta ylistävien käskyläisten toimesta tarjoillaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Pitää varmaan nyt sitten mennä äänestyskoppiin, jota aiemmin ei ole tullut euron suhteen tehtyä 'eurostoliittovaaleissa', antamaan ääneni EFD:lle. Mikään muu vaihtoehto ei tule edes kyseeseen. Alunperinkin EU- ja euro-vastainen kansalainen.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Itse olen jäänyt käsitykseen, että EFD on ennen kaikkea asioita vastustava ryhmä. Onko tuolla myös rakentevia ja kriisiä poistavia tavoitteita ja mitä nämä olisivat? Eli jos ratkaisu on vaikkapa ero Eusta tai eurosta niin mitä tilalle ja millaisilla toimilla nykyinen kriisi ratkaistaan?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Yksistään täällä US-blogistossa on ollut useitakin ratkaisuvaihtoehtoja esillä. Koska koneeni tilttailee, kirjoitan ne ilman linkkejä:

1) Wolfson-palkinnon voittaneen Roger Bootlen ehdotus (2012).
2) Sami Miettisen oma, hyvin perusteltu vastaava esitys (2011/2012)
3) "Euro vai Ei". Kesäkuun alussa julkaistu PS:n tuote, jossa kymmenkunta tekijää.
4) Ratkaisuun avittanevat myös julkisuuteen vuotaneet EU-komission hämäysoperaatiot (WSJ) koskien Kreikan tilannetta.
5) IMF:n myöntämät virheet vuodelta 2011.

Marko Kivelä löytänee po. dokumenteista vastauksia ainakin osaan kysymyksistään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tätä nykyistä Infernoa puoltavia ryhmiä ei tarvitakaan. Ihmiset menettävät toivonsa. Suomessakin nuorisotyöttömyys jo päälle 35 prosentin.

Näen asian niin, että Eurooppa koostuu vallan erilaisista kansoista. Nämä haluavat maan tapansa, säädöksensä, talous- ja rahapolitiikkansa takaisin (tietoisesti tai ei.) Eurooppaa tulee ylläpitää yhteistyöllä (siis molemminpuolista toimintaa) merkittävänä alueena Telluksella.

Sitten jos joskus aikanaan kansat hitsautuvat paremmin toisiinsa, voidaan harkita jotain nykyisenkaltaista järjestelmää. Tuskin meidän elinaikanamme, mutta joskus.

Pentti Järvi

Mistä hankit tietosi EU:sta, Marko? Ainakaan et näy lukevan esim. Myllyniemen blogeja tai ainakaan et juurikaan kommentoi.

Espanjassa tiedostetaan vihdoinkin euron tuomat ongelmat (esim.halvat lainat aikanaan, nyt vyönkiristykset, jättityöttömyys), mutta erosta ei juurikaan puhuta ääneen, koskapa maa (s.o. pankit) yritetään pitää pystyssä EU:n avulla).

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Oletan myös EFDn saavan laajaa kannatusta, mutta luultavasti jää hiukan vajaaksi, kuten Perussuomalaisten kannatus viime EK-vaaleissa.

Seuraukset tulevat olemaan aivan samat kuin Suomessa, eli alkaa hirveä leimakirveiden heiluttelu ja EU ajautuu käytännössä toiminnallisesti halvaustilaan.

Markkinat muodostuvat ihmisistä ja ristiriidat sen kuin pahenevat jokaisen vetäessä kotiinpäin niin piittaamattomasti kuin kehtaa.

Ryminää ei estä mikään, koska järjestelmän sisällä ei ole olemassa ratkaisua, millä edes pudotusta saataisiin oikaistua, saati nousuun. Saa nähdä sitten, miten ahnaasti eliitti on valmis turvautumaan väkivaltaan pitääkseen kulissia pystyssä viimeiseen saakka.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Seuraukset ... jokaisen vetäessä kotiinpäin niin piittaamattomasti kuin kehtaa." Siis juuri, kuten nytkin - Suomea lievästi lukuun ottamatta - tapahtuu.
Muutos on siinä, että po. ilmiö joudutaan viimein myöntämään. Mitä leimakirveisiin tulee, niitä on heilutettu mm. Suomessa jo vuosia ;-)

Peter Hallberg

Jos nuorison turhautuminen eurovaaleissa tulisi näkyväksi, on edelleen epäselvää, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi.

Nykyisiä ongelmia ei kiistä kukaan, mutta ratkaisuvaihtoehtoista on erimielisyyttä. Ainakin US-blogien perusteella näyttää siltä, että suhtautuminen Euroopan integraatioon/federalisaatioon on vahvasti sidoksissa henkilön ikään.

Nuorison innostuessa äänestämään voi tuloksena olla myös viesti integraation ja keskinäisen vastuun syventämisen puolesta. Ainakin, jos omia teini-ikäisiä lapsiani katson, heille ajatus unionittomasta Euroopasta tai paluusta markkaan tuntuisi pähkähullulta. Kysymyshän on viime kädessä arvoista, ei pelkistä talousluvuista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Voisiko johtua vanhempien keskusteluista tuo lasten suhtautuminen EU:hun ja euroon? Niin, tai sitten toinen seikka joka voisi vaikuttaa, on se kun perheessä on kaikki liian hyvin tavalliseen 'kadun tallaajaan' nähden? Ei ole koettu minkään muuttuneen EU:n ja euron myötä huonompaan suuntaan.

Peter Hallberg

"Ei ole koettu minkään muuttuneen EU:n ja euron myötä huonompaan suuntaan."

Teineillä - päin vastoin kuin meidän ikäisillämme - ei myöskään voi olla ajan kultaamia muistoja elämästä EU:n ulkopuolella.

Oli syyt mitkä tahansa uskon, että nuoriso halua maailman muuttuvan. Muutos ei heille kuitenkaan tarkoita paluuta johonkin aiemmin vallinneeseen olotilaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Lainaan tähän suoraan Reutersia (linkki avauksessa):

"Gallup also found increasing disapproval in most large EU countries over the direction in which Europe is moving, suggesting many of those who do turn up to vote could cast anti-EU ballots or go against how they have voted in the past.

Add to that the prospect of hundreds of thousands of young people who have never voted before turning up at the polls, especially those who are unemployed and frustrated, and the election could turn out to be far from predictable.

"Young people are angry and they want to have a voice," Adam Nyman, the director of Debating Europe told Reuters earlier this year. "I don't think they will shy away from the next election.""

Suomennokseni: Gallupeista näkyi myös suurimmissa EU-maissa kasvava tyytymättömyys Euroopan nykyiseen suuntaan. Tämä vihjaisi sitä, että moni niistä, jotka eivät käyneet äänestämässä 2009 tai antoivat äänensä nykyisille valtaryhmille voisi nyt antaa äänensä anti-EU -ryhmille.

Tähän kun lisätään satojen tuhansien nuorten ryhmä, jotka eivät ole koskaan äänestäneet, erityisesti työttömät ja turhautuneet, niin vaaleista voi tulla kaikkea muuta kuin ennustettavat.

"Nuoret ovat vihaisia, ja he haluavat äänensä kuuluville", Adam Nyman, Keskustellaan Euroopasta -ryhmän johtaja kertoi Reutersille aiemmin tänä vuonna. "En usko, että he kainostelevat äänestämistä seuraavissa vaaleissa."

Pentti Järvi

Hyvä käännös, kiitti! Etenkin nuoria pelottaa se suunta, mihin Eurooppa on menossa (tarkoittanee liittovaltiokehitystä?)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #51

Hämmästyttävän alas oli v. 2009 eurovaalien äänestysprosentti vajonnut: 43%.
EU-parlamentilla olisi aivan toinen legitimiteetti, jos tuo prosentti nousisi vaikka 86%:iin. Toivottavasti tuollaista äänestysinnon tuplautumista ei pelätä EU:n hallinnossa, vaan siihen kannustetaan eurooppalaisia.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Nuoria pitääkin asia kiinnostaa, nehän maksaa Keskustan, Kokoomuksen ja SDP.n törttöilyt.

11v poika eilen sano omia mietteitään, "Suomesta loppuu rahat kun niitä lähetetään maailman eri maihin"

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuossa iässä nuo nuoret vielä toistelevat vanhempiensa mielipiteitä. Muutama vuosi vielä, niin alkavat enemmän ottaa itse selvää ja saattaa käydä niin, että vanhempien näkemykset kiistetään ;) Vanhempien puoluetaustasta riippumatta.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari
Markku Nieminen

Kunhan suamenkin velkapiikki menee kiinni ja nuoriso huomaa tulleensa perusteellisesti vedätetyksi ja ikiköyhyyteen niin vielä löytyy meiltä täältä monta melonipalleroa kk palkkaa suojatyökeskuksista nostamasta. Mitenkähän näille mahtaa käydä? Toivottavasti kukaan ei kerro heille mikä onkaan se poparasiittinen keskiluokka joka velkaannutti suamen "kansainvälisen vastuunkannon" lisäksi.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #19

http://koti.mbnet.fi/jorjaa/

Onneks on sentään joku joka pitää historiankirjat järjestyksessä.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #19

Meidän sukupolvet tulee maksattamaan tulevilla sukupolvilla aiheuttamamme velat, tuskin itse kerkiän muuta kuin alun näkemään siitä.

Olis paren jos nuoret olis vieläkin kiinnostuneita päättämisestä, sillä kaikki päätökset mitä nyt tehän, on niillä edessään.

Pentti Järvi

Tuskinpa Tapani Pollari tuommoisia höpisee kotonansa :)
(semmingin kun ihan hirmu summia ei (vielä) ole lähetetty minnekään.

Pihalla ja koulussa poika on saattanut jotain kuulla, mutta luultavimmin taitavana tietokoneen käyttäjänä itse lukenut jostain.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #52

Ei tosiaan tarvi puhua mitään, kyllä ne itsekkin tällaiset jutut tajuaa.
On niin paljon juttuja, mitä joutuu eri lasten suusta kuultuna ihmettelemään.
Mutta kyllä jokaiselle on annettu mietintä välineet.

Vasemmistoissa on kyllä ollu paljon lapsille eri aivopesupaikkoja, joissa taotaan sitä "aitoa aatetta", ettei itse tarvi miettiä mitään, vaan luotetaan vain johtajiin.

Arvo Kuusela

Vihaisena puhuminen tuottaa vihapuhetta.
Pitäisi osata malttaa mielensä, ajatella asioita järkevästi ja puhua vasta sitten kun viha on vähän asettunut.

Toki vihaisenakin voi puhua ja purkaa vihaansa, mutta siihen puheeseen ei kannata suhtautua niin kovin vakavasti.

Vihaisena äänestämisestä sen sijaan voi seurata paljon enemmän pahoja seurauksia kuin vihaisena puhumisesta, siksi vihapuhe voi olla suositeltavampaakin kuin vihaisena äänestäminen.

Jos vihaisia äänestäjiä on paljon voi äänestyksen lopputulos olla huono, tai katastrofaalinen, kuten kävi mm. Saksan vaaleissa, silloin kun Hitler sai suuren vaalivoiton, eli jytkyn, miten sellaisia vaalituloksia nykyisin kutsutaan.

.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Voihan tehdä kuten ne vihaiset muslimit Ranskassa, kun joku heistä ei noudattanut lakia ja sai sakot. 200 hyökkästi poliisiasemalle vandalisoimaan.

Minusta äänestyskäyttäytyminen on sivistyneempi vaikutusmuoto.

Arvo Kuusela

"Minusta äänestyskäyttäytyminen on sivistyneempi vaikutusmuoto."

Tottahan toki.

Mutta vihaisena äänestäminen ei ole hyväksi.
Tätä minä halusin sanoa.

Vihaisena ihminen ei osaa toimia järkevällä tavalla, viha sokaisee.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

EU-komissio on ihan Hitleriin verrattava ilmestys, vaikka ei ole edes vaaleilla valittu kuten Hitleri. EU-komissio voi pallotella valtiota miten haluaa, potkia ihmisiä töistään, kiristää ja uhkailla asettaa pakkoja tai eristää. Keskitysleirit eivät vielä kuulu komissaarien arsenaaliin, mutta eiköhän nekin tule.

Juha Korhonen

"Keskitysleirit eivät vielä kuulu...": Voiko siitä olla niin kovin varma milloinkaan, tuskinpa ensimmäisiä keskitysleirejä televisiossa mainostetaan, saatikka sillä nimellä kutsuttaisi?

Arvo Kuusela

"Keskitysleirit eivät vielä kuulu...": Voiko siitä olla niin kovin varma milloinkaan, tuskinpa ensimmäisiä keskitysleirejä televisiossa mainostetaan, saatikka sillä nimellä kutsuttaisi?"

Onhan olemasa näitä vastaanottoleirejä turvapaikanhakijoille eri maailmankolkista tuleville pakolaisille.

Europassa on asiat hyvin niin kauan kun tänne pyritään muualta, eikä täältä pyritä muualle, kuten aiemmin oli tilanne. Mm Australiaan ja Amerikkaan oli laivat täynnä siirtolaisiksi haluavia. Myös Etelä-Ameriikkaan oli menijöitä, vaikkei siellä asiat niin hyvin menneet, kuulemma.

Niin, ja ovathan amerikkalaiset perustaneet keskitysleirejä eri puolille maailmaa, myös Euroopasta puhutaan. Sinne on laitettu lähinnä noita Lähi-Idän kansallismielisiä, talebaaneja ja hizzbollahin kannattajia ja sensellaisia.

Pitäisi muistaa että ne ihmiset, (talebanit ja Hizzbollahit) ovat vain kansallisylpeitä ja pitävät kiinni omista arvoistaan ja arvokkuudestaan ja puolustavat niitä viimeiseen pisaraan. Tai, ainakin niille sillä tavalla uskotellaan heidän koulutusleireillään.

Samanlaista kansallismielisyyden lietsontaa on myös Euroopassa, mutta se ei täällä ole vielä saavuttanut samoja mittasuhteita. Eurooppalaisuus ei sekään vielä ole Eurooppalaisille sellainen yhdistävä tekijä kuten islam on muslimeille. Eurooppalaisuus toki edustaisi vähän erilaisia arvojakin, eurooppalaisuutta, suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja demokratiaa, juuri niitä arvija joita kansallismielisyys vastustaa ja haluaa tuhota.

Jari Reinikka

En yllättyisi kovin. Sillä onhan jenkeilläkin nämä FEMA leirit.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

EFD koostuu varsin sekalaisesta seurakunnasta jolla ei minkäänlaista poliittista valtaa saati uskottavuutta ole, siksi tätä ryhmää äänestämällä ei minkäälaista muutosta nykyiseen saada. Hallberg on näkemyksineen nuorista varsin oikeassa, kolmen nuoren aikuisen isänä, joista kaksi vanhempaa toimii suomalaisen kansainvälisen suuryrityksen palveluksessa ja maailmaa kiertää Kiinaa myöten työnsä vuoksi, pitävät ajatusta eroa eurosta ja eu:a täysin vastuuttomana. Maailma ja Suomen asema siellä näyttää erilaiselta kun sitä katsoo laajemalla perspektiivillä kun kotisohvalta käsin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eipä näillä kolmella katastrofiporukalla ole mitään muuta tehty kuin vetkutettu kriisiä yhä pahemmaksi.

Eräs entinen demari, et varmaankaan arvosta näitä, sanoi kerran: "Perussuomalaisia kannattaisi kuunnella."

Koska aiotte aloittaa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Perussuomalaiset tuskin haluavat samaistua ainakaan Italian Lega Nordiin (Pohjoisen liitto), jolla on EFD:ssä Ukipin jälkeen eniten meppejä.

http://www.finitalia.fi/politiikka-talous/2012/04/...

Ukipin tavoitteista löytyy tietoa, mutta entä EFD:n eri maiden pikkupuolueista?

http://www.votewatch.eu/search_meps.php?euro_grup_...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä niin demarit, kuin muutkin kuuntelevat persujen avauksia. Onelmana on vain se, etteivät perussuomalaiset ole edes itselleen tehneet selväksi millainen se linja eu:n suhteen oikein on, tämän taas totesi itselleni eräs entinen demari-meppi. Kuvitelma, että eu:n hajoittamisella ratkaistaisiin nykyiset ongelmat ovat harhaa. Aikoinaan ei osattu ennustaa NL:n nopeaa hajoamista, ei myöskään ymmärretty Kiinan nousua maailman mahtavien talouksien joukkoon. Mikään ei ole ikuista, ei edes EU, ehkä tulevat sukupolvet näkevät myös yhdysvallan liittovaltion hajoavan ja osavaltioiden muuttumista itsenäisiksi valtioiksi, skottien itsenäistyvän, kanadan jakautuvaan kahtia, ranskaa ja englantia puhuvien maiksi.

Artturi Noitalahti

(30.)Arto G. Jos sinun kaksi vanhempaa lastasi olisivat norjalaisen tai sveitsiläisen kansainvälisen firman palveluksessa, niin pitäisivätkö he vastuuttomana näiden maiden pysymistä EU:n ja euron ulkopuolella?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Norja ja Sveitsi ovat eri tilanteessa kun suomi, onneton vertaus.

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #48

Jos Suomi olisi samassa tilanteessa kuin Ruotsi, joka ei ole euroryhmän jäsen, liittyisitkö Arto G. mielelläsi siihen?

Käyttäjän ErkkiHietalahti kuva
Erkki Hietalahti

"Saa nähdä sitten, miten ahnaasti eliitti on valmis turvautumaan väkivaltaan pitääkseen kulissia pystyssä viimeiseen saakka".

Tämä on se todennäköisin asia jota eniten pelkään.
Kun EU ja Euro alkaa luhistumaan, niin mikä on se taho joka alkaa pitää mätänevistä rakenteista kiinni.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ne pitävät niistä jo.

Kypros on jo eronnut eurosta. Kulissit ja mätänevät rakenteet ovat vielä jäljellä. Kiinni niistä pidetään.

Käyttäjän penttivahasarja kuva
Pentti Vähäsarja

Onko minulta talviunen vuoksi mennyt jotain ohi silmien??

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #38

Ehkäpä. 28.3. Kypros otti käyttöön de facto oman euronsa. Viikossa kuulemma piti asiat korjata ja palata yhtenäiselle valuutta-alueelle, mutta ei ole vielä viitsitty.

Kun kontrollien makuun vallanpitäjät pääsee, niin siitä ei ihan heti haluta luopua. Katsoo vaikka tapaus Islantia, jossa alkaa olla vaara kiinteistömarkkinoiden ylikuumeneminen, kun rahat on karsinoitu.

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #39

Kyproksella 1€ ei olekaan sama kuin 1€ vaikkapa Frankfurtissa.

http://ukipessex.org/?p=6729

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Yhtä tyhjän kanssa sanoa mitään - Kansalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa EU:hun mitenkään.

http://www.talouselama.fi/uutiset/yhta+tyhjan+kans...

Tuomas Taivasaho

Vaikutusmahdollisuuksiin Suomi Ab:ssä luotetaan, mutta ei vaikutusmahdollisuuksiin EU:n kohdalla. EU-vaali toimii kyllä paremmin kuin eduskuntavaali, joka valintamenettelynä on demokratian irvikuva. Muutama silmäpari Euroopan parlamentissa ei kesää tee, mutta niilläkin kansan näkemys välittyy päätöksentekoon paremmin kuin kotimaan politiikassa.

Juha Petri Heinola

Pentti Vähäsarja: - "Henri, Jos sinut valittaisi mepiksi niin montako vaalikautta arvelisit menisi ennen kuin sinulla olisi edes kärpäsen verran vaikutusvaltaa europarlamentissa.. Ikävä totuus on se että vanhat konkarit vie ja taustalla häärää avustajien armeija,se että nyt villiinnyttäisi ja laitettaisi omat mepit vaihtoon tarkoittaisi vain sitä että siirretään todellisia vaikutusmahdollisuuksia etelän veljille,tämä ei lie suomen etu??"

Tiesitkö, että äänestyksessä konkarin ja ei konkarin ääni on täsmälleen samanarvoinen.

Nyt on kaikin keinoin vastustettava EU:n nykysuuntaa. Ja Suomessa se keino on ääni perussuomalaisille ja itse ankarana maahamuuttokriitikkona annan sen Halla-aholle. Olen vihainen äänestäjä. Ollut sitä since 2011 ja annoin oman osani jytkyyn.

Käyttäjän penttivahasarja kuva
Pentti Vähäsarja

Kyllä se selvää on että periaatteessa mies-ja-ääni,mutta käytäntö ryhmäkureineen on sitten aivan toinen,ja kuka sen ryhmäkurin päättää,ei ainakaan sen märkäkorvainen tulokas...
Mä hakkaan käteni kirveellä irti mieluimmin kun piirtelen yhdenkään persun numeroa äänestyslippuun

Juha Korhonen

"Mä hakkaan käteni kirveellä irti mieluimmin kun..." - Tosiuskovaisen väkevä lausahdus!

Minä aion sen sijaan käyttää järkiperusteita ja äänestää Henriä taas seuraavissakin vaaleissa, joissa hän on ehdokkaana.

Käyttäjän penttivahasarja kuva
Pentti Vähäsarja Vastaus kommenttiin #60

Juha, Miksi et äänestäisi Juttaa tai Kataista? Lainaanko kirvestä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset