Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Lisää joko-tai -näkemyksiä

Näin kansantaloustieteeseen erikoistunut tohtori Tuomas Malinen Uuden Suomen uutisessa:

– EKP:llä on ollut kevyt luottopolitiikka, eikä mekanismeja, joilla tasattaisiin kilpailukykyeroista johtuvia ali- ja ylijäämäeroja. Tämä johtaa ketjureaktioon, jossa valuutan arvon joustamattomuudesta johtuen etsitään joustoa talouden sisältä. Tällöin palkat ja hinnat ovat jäykkiä ja joudutaan hakemaan joustoa työttömyyden kautta, paljasti Tuomas Malinen.

Aivan hiljattain kerroin, miksei tällaisia mekanismeja ole, ja miksi näitä eri kilpailukykyeroja ei saada tasoitettua. Malinen kertoo lisäksi samaa, mitä esimerkiksi persut täällä Puheenvuorossa: kun mikään ei jousta niin sitten työttömyys joustaa. Tilanne ei ole järin ilahduttava.

Euroalueen sisäiset eroavaisuudet näyttäytyvät kaikkialla: vajeissa, vaihtotaseissa, työttömyysluvuissa, inflaatiossa. Voisi sanoa, että erot erottuvat kauttaaltaan koko kansantalouden rintamalla. Mutta ainoa asia, jossa tällaisia eroja ei hyväksytä on valtiolainojen hinnoittelussa. Päättäjien mukaan niiden tulisi kuitenkin olla kaikilla lähestulkoon samat.

Viime vuosikymmenellä tämä toteutuikin suurimmaksi osaksi. Se nyt vain sattui aiheuttamaan velkakriisin, ja se puolestaan maksukyvyttömyysuhkan edessä paremmin hinnoiteltuja valtiolainoja. Tämä markkinatalousmallinen ratkaisu ei ollut kuitenkaan europäättäjien mieleen, vaan he halusivat pumpata vielä isomman velkakuplan.

Entä kuka sitten vastaa näistä uusista lainoista, jos jokin menee taas pieleen? Mikäli arvasit, että euroalueen veronmaksajat tietysti, saatat olla hyvinkin oikeassa. Tämä on yhteisvastuullistamista. Malinen ja Sami Miettinen olivat molemmat sitä mieltä, että tässä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko tiivis liittovaltio tulontasauksineen, tai Suomen kohdalla yhteisvaluutasta eroaminen. Jälkimmäinen vaihtoehto saa yhä enemmän kannatusta.

Tilanne ei kuitenkaan ratkea, ennen kuin suurempi osa suomalaisista ymmärtää näiden kahden olevan ainoat realistiset vaihtoehdot.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Mika Samuel Kiekkijev

On jollain tavoin vaikea uskoa, että maassa, jonka koulutusjärjetelmää kehutaan ympäri maailmaa, asuu niin uskomattoman vähän ajattelemista harrastava kansa.

On kaiketi helpompaa olla lampaana laitumella kuin väittää vastaan.

Sokea luotto paimeneen saattaa lampaan enenmmin tahi myöhemmin teuraalle.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Vai olisiko käynyt niin, että aikanaan on mennyt yleensä aina niin hyvin, ettei päättäjät ole voineet sössiä kokonaiskuvaa, vaikka olisivat yrittäneet?

Nyt taas on käsillä ajat, joissa harkintaa soisi käytettävän enemmän, ja tuloksena on sitten nahistelua siitä kuinka paljon lapsilisistä leikataan. Mitäpä sinne EVM:nkin tällä kaudella on jo ehditty tunkea?

Prioriteetit ovat joillain ihmisillä hieman toisenlaiset. Siksi sitä kritiikkiä syntyy. Toivotaan, että pian osataan ottaa toden teolla kysymyksenasetteluun poissulkeva joko-tai -kysymys liittovaltiosta yhteisine budjetteineen tai yhteisvaluutan purku.

Eikä kansalaiset enää hyväksyisi "välimallin" vastauksia.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Tuntuu vain siltä, että tässäkin odottavan aika on pitkä. Luulin 2009, että meillä olisi jokin suunnitelma eurokriisin hoitamiseksi. Nyt alkaa jo tuntua siltä, ettei mitään suunnitelmaa koskaan ollut.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #4

Minä ymmärsin Peter Nybergin haastattelusta, että Suomessa oli jo tehty aika lailla radikaalejakin vaihtoehtoisia skenaarioita, joihin ei kuitenkaan menty.

Joko niitä ei haluttu toteuttaa, meitä on painostettu toimimaan toisin kuin suunniteltiin, tai sitten on vain päätetty luovuttaa itsemäärämisoikeus pois Suomesta.

En tiedä onko mikään varsinaisesti lohduttava vaihtoehto, mutta eipä tämän kriisin taputtelu nyt ole kovin ensiluokkaisesti sujunut muutenkaan.

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Sepä se, liian kauan vaan vie, ja kurjistaa tarpeettomasti Suomen taloutta. Eikä olisi edes takinkäännöstä kyse, ei olla enää samassa tilanteessa ja euron säännöissä kuin liityttäessä, vaikka siksi nykypoliitikot ei uskalla tuota suoraan tunnustaa vaikka takuusti ymmärystä jo siihen olisi useammallakin, joka jo vähääkään ymmärtää eikä sokeasti pysy omissa dogmeissaan. Pitäisi uskaltaa aloittaa isomman kansalaisryhmän pehmentäminen takaisin omaan valuuttaan tai järkevämpään liittoon.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Säännöillä alun alkaen haluttiin ilmeisesti turvata uskottavuus. Sittemmin säännöt ovat taipuneet, koska ilmeisesti uskottiin sen tuovan maiden taloudet lähemmäksi toisiaan.

Näistä on kuitenkin tehty riskianalyysejä Suomea myöden, mutta niihin ei vain haluttu uskoa. Asioihin on haluttu myös Suomen toimesta vaikuttaa, esimerkiksi valtiolainojen riskihinnoittelun sallimisen puolesta, mutta se on todettu öykkäröinniksi.

Suomalaiset olivat olleet siis oikeassa, ja nyt kiitokseksi etukäteen tehdystä varoittelusta saammekin suhteettoman suuren osuuden kannettavaksemme näistä vastuista.

Ihailtavaa jaloutta.

T Piepponen

Luulen, että monimutkaistettu terminologia on eräs ongelma miksei monikaan pääse tarttumaan aiheeseen syvemmin. Ei koske pelkästään taloutta. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, joten miten nyt voitaisiin tehdä mitään järkipäätöksiä. Jotenkin tuntuu, että suuri määrä ihmisiä käsittää asiat omalla laillaan ja sitten lopputuloksena on loputon ilmaan huitominen.

Minua kiinnostaisi yksinkertaistettu selitys MIKSI kupliin puhaltamista jatketaan? Onko se muutosvastarinta joka sikiää tuntemattoman pelosta, vai mikä se on? Onko se täydellinen ymmärtämättömyys päättäjien päissä? Mitä se on?
Tämä on vaan tällaista "filosofointia" ilmiön yhdestä näkökulmasta. Aina voidaan vain sivuuttaa kysymykset, jotka koetaan asiaan kuulumattomiksi, tai joita ei ymmärretä. Toisaalta voi olla vain, että olen tyhmä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Yritän.

Kuplien tyhjentyminen tekee kipeää. Kun ilmat oli lähdössä pihalle euroalueen kriisimaiden velkakirjoista niin se loi kovat pelot: nämä maathan ovat maksukyvyttömiä!

Se oli kuin H.C. Andersenin sadusta, jossa huomattiin, ettei keisarilla olekaan vaatteita. Marmoria piisasi Ateenan metroasemalla, hulppeat olympiakisatkin järjestivät, ja sitten olikin tilanne jossa kuplaa ei voitu enää pumpata uudella velkarahalla.

Tämä uusi "tajuaminen" (keisari on ilkosillaan) olisi johtanut euron menehtymiseen. Se olisi johtanut suuriin tappioihin nyt ainakin Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa - mutta myös Espanjassa.

Lienee selvää, että nyt veronmaksajien pussista tehdyt takausluotot happanevat myös veronmaksajien niskaan. Ne velat kun nollataan tavalla tai toisella niin silloinhan kriisimaiden julkinen velka on jo melko siedettävällä tolalla.

Yksityisiltä virtaa taas rahaa laskien, etteivät he joudu enää vastaanottamaan tappioita - vaan ensimmäisessä törmäysvaunussa on euroverovelvolliset.

Haluan nimittäin nähdä, kun Kreikka rupeaa laskemaan vaikka 5 vuoden päästä 10-vuotisia lainoja kreikkalaislakien alla olevin ehdoin. Voi olla, ettei suitsutus olekaan enää niin hurjaa.

T Piepponen

Kiitos yrityksestä. Eli vastaus oli ounastelemani muutoksen PELKO?

Vellihousujako ihmisten enemmistö ja vielä masokisteja? Kyllä elämässä pitää ottaa pataan, jotta voi oppia välttämään pataan ottamista - mielestäni. Antaa mennä nutulleen ja ilpparilla kuplat puhki tahallaan. Siitä sitä noustaan sitten nenä veressä. Ei se pitkään kestä tyrehtyä.

Millä saadaan se No Fear asenne vallitsevaksi? Siinä sitä miettimistä.

Minusta näitä talouspeijaisia pitäisi ajatella myös näin "maallisesti" pähkäillen. Voi olla tyhmänä siinäkin väärässä - se on helppoa kun on melkein kaikessa väärässä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kuplien puhaltaminen jatkuu niin kauan kun siitä tienaa. Käytännössä nuo kuplat tarjoavat jättimäisiä voittoja (ja bonuksia) ja sitten vielä jättimäisempiä ongelmia. Koska voitot menevät eri tahoille kuin ongelmat, ei nuo voittoja saavat tahot suinkaan koe pidäkkeitä niitä puhallessaan. Kyse ei siis ole pelosta vaan ahneudesta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #10

Niin, jotain tämänkaltaista oli kyse tässä Kreikan "menestyksekkäässä paluussa" velkakirjamarkkinoillekin.

Noo, jotkut ottivat tietysti siitäkin kaiken ilon irti.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #10

No miksi tätä asiaa sitten ylipäätään jauhetaan?

Nimittäin kun ahneudelle ei ole tehtävissä MITÄÄN.

Pelolle on tehtävissä se ette selitetään ihmisille pelon aiheellisuudesta, tai aiheettomuudesta, mutta ei ahneiden päätä millään puheilla käännetä. Ahne pysyy ahneena ja ahneella ei ole sananlaskuista huolimatta mitään kakkaista loppua, ellei väki ala riehumaan ihan tosissaan.
Suurahne keksii aina keinot puhaltaa uuden kuplan jos nyt vaikka kaikki meneekin hetkeksi.Eli ahneella on kultainen loppu.

Tämän vuoksi en ymmärrä mitä järkeä missään poliittisessa yrittämisessä ylipäätään on.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #14

Ahneudelle ollaankin yleensä annettu myös riskit, eli vaarana menettää sijoituksensa joko osin tai kokonaisuudessaan.

Varsinainen moraalikato syntyy sitten siitä, ettei tappioriskejä ole, koska päättäjät haluavat varta vasten asettaa verovelvolliset vastaanottamaan nämä tappiot.

Onko se sitten mitenkä hienoa? Tavallaan on, koska äänestäjäthän nämä päättäjät valitsevat.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #15

Niin. Sitä voi kukin katsella omasta tornistaan maisemaa ja olla näkemättä, että toisesta tornista joku muu katselee samaa maailmaa täysin eri suuntaan. Sitten voidaan syytellä toisia ja kimmastella vaikka maailman tappiin.(en kimmastele nyt sinulle, vaan totean vain kyynistä vilosohviaani.)

Eli edelleenkin väitän, että maailmaa hallitaan peloilla ja mitään EI ole tehtävissä ilman sitä asiaa mitä suurin osa pelkää yli kaiken. Kyllä minä ymmärrän sen, että suurin osa pelkää riehumista ja turpaan saantia. Itseäni se ei nyt ihan älyttömästi pelota - mikä on tietysti toisen tornin katselijoista erittäin väärä ja pöyristyttävä ajatustapa, kuten jatkuvasti kuulla saakin ja saa kuuluakin. Kukaan ei silti ole esittänyt objektiivista totuutta, että olen täysin väärässä, kuten en minäkään kykene esittämään pitävää todistetta, että politiikkaan uskovat ovat väärässä.

Ihmisen ulkopuolisessa luonnossa ei politiikalla ole mitään sijaa. Siellä ei kysellä mitään. Tosin siellä vallitsee jonkinlainen luontainen "ahneettomuus" ja myös kaverin auttaminen lajin sisäisesti. Täällä taas vallitsee nurkkakuntainen omien kaverien auttaminen ja muiden selkään puukottaminen. Olemme kai erkaantuneet eri lajeiksi.
Mieluusti pysyttelen näin tyhmänä vaikka miten hoitoon oltaisiin saattamassa, sillä maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä ja yhdellä ei kertakaikkiaan ole mitään merkitystä.

Tällaisia kyrsiä jätkiä syntyy, kun joillekin isoin auto ja lukaali on kaikki kaikessa ja sitä toitotetaan kaikille toivottavana Totuutena. Aina tulee vastareaktio. Se on luonnonlaki ja sellaisena tulee pysymään sanoi siihen vaikka paavi jotakin.

Toivotan edelleenkin onnea tuuliropeleita vastaan taistelussa - hyviä äijiähän te olette sarallanne, ei sitä käy kiistäminen.

Nyt häviän, perse puutunut on.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #14

Vertaa eri maita keskenään. Mieti, että onko eroa vaikkapa Pohjois-Korealla, Somalialla, Argentiinalla, Suomella ja Sveitsillä. Erot ovat suurelta osin politiikasta johtuvia. Sen jälkeen mieti, että onko todellakaan mitään järkeä poliittisessa yrittämisessä. Itse pidän politiikkaa erittäin mielekkäänä toimintana, vaikkakin saavutukset ovatkin usein murto-osan siitä mitä voisi aikaansaada.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #16

Kokototuus on laulanut siis. Onnea, että sentään on olemassa kaiken tiedon ylikasti pappeineen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #16

"Itse pidän politiikkaa erittäin mielekkäänä toimintana, vaikkakin saavutukset ovatkin usein murto-osan siitä mitä voisi aikaansaada."

Itse pitäisin politiikan saavutuksia Suomessa nagatiivisina. Ainoastaan vilkas mielikuvitus ja propaganda löytää tästä jotain hyvää. Professori Calmforssin eurotutkimuksen mukaan olisin lähinnä kyyninen suhtautumisessa nykyiseen talouspolitiikkaan mutta ideologien mukaan tässä mennäänkin.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #19

Minä ainakin löydän Suomen politiikasta paljon hyvää. Kun katsoo vaikka, miten Suomen talous on kehittynyt itsenäisyyden aikana. Suomalaiset ovat saaneet paljon aikaiseksi vaikka lähtökohdat olivat erittäin heikot verisen sisällissodan jälkeen. Kovin harvassa maassa on tilanne edes näin hyvällä tasolla. Lukutaito lähentelee sataa prosenttia, kaikille ilmainen koululaitos, puhdas vesi hanasta. Vaikea nähdä poliittisen järjestelmämme ja poliitikkojemme olleen erityisen huonoja.

Tietysti, jos vertaa niihin hemmoihin Esson baarissa, jotka osaavat korjata kaikki ongelmat hetkessä mutta eivät pääse koskaan valtaan. Niihin nähden poliitikkomme ovat epäonnistuneet täydellisesti.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #20

"Kun katsoo vaikka, miten Suomen talous on kehittynyt itsenäisyyden aikana"

Sinä luettelitkin kehityksen ennen euroa, silloin Suomi kyllä saavutti hyviä tuloksia joita nyt on purettu ja paljolti alasajettu.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen Vastaus kommenttiin #14

Oma ajatukseni on, että ahneille ei pidä antaa ilmaisia maaleja. Kauluspaitanössöille (jouduin pitämään kauluspaitaa eilen, toivottavasti ei tänä vuonna toistu) termi on moral hazard. Suomeksi sitä voisi kuvailla "kruuna mä voitan, klaava sä häviät". Pankinomistamisen ei pitäisi olla mikään lupa tehdä reipasta voittoa, ja tappioiden tullen saada veronmaksajat kuittamaan vahingot. Se nimittäin lisää pankkien valmiutta ja halua ottaa riskejä, koska onnistuessaan tulee reilusti rahaa, mutta jos epäonnistuu, niin veronmaksaja kuittaa huonot pelit.

Ongelma ei siis mielestäni ole kuplissa. Niitä on aina ollut ja tulee aina myös olemaan. Ongelma on siinä, että hölmöilystä ei kärsi hölmöilijä, vaan viattomat sivulliset.

USA:n toimia pankkien pelastelussa tuoreimman kriisin yhteydessä pidettiin moraalisesti arveluttavina. Mielestäni ne olivat melko kunniallisesti hoidettu, etenkin verrattuna siihen, miten Euroopassa toimittiin. Suomi ryhtyi eurokriisin yhteydessä takaamaan muiden maiden pankkien maksukyvyttömiä laina-asiakkaita. On selvää, että siitä seuraa jossain vaiheessa lasku meille. Eurokriisiä ei siis edes ratkaistu, sillä ne asiakkaat ovat edelleen maksukyvyttömiä. Nyt niiden asiakkaiden ongelmat ovat vain suomalaisten veronmaksajien, eikä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien ongelmia. Tämä on moral hazardia pahimmillaan, ja törkeä oma maali.

Yksi syy, miksi politiikka alkoi kiinnostaa meikäläistä keski-iällä on, että ensimmäiseksi pitäisi saada isompi ääni aikaiseksi, mitä oikein tapahtui, ja keiden toimesta (Lipponen, Katainen jne). Sen jälkeen pitää yrittää tehdä toisin. Onko se mahdollista, en tiedä, tuskin. Mutta en voi olla yrittämättä. Sen verran huolella nimittäin ottaa pannuun.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #26

Kuplien kokoa ja niiden "kansantaloudellista krapulaa" aiheuttavat molekyylit taitavat kuitenkin jäädä huomattavasti kevyemmiksi, kun ensisijaisena kärsijän paikalla on dollarihymyporukat.

Tuossa juuri luin Nordnetilta lähtöisin olevaa uutista, miten Talvivaara Oyj:tä on tankattu siinä toivossa, että valtio tulee tunkemaan lisää rahaa firmaan. Itse en ole silti lähtenyt omistajien kirjavaan joukkoon, koska mielestäni oikea proseduuri on viivata ensin aiemmat omistajat, jotka ovat yhtiökokouksessaan äänestäneet itse firmansa johdon, ja sitä kautta muutkin vastuuhenkilöt.

Toisin sanoen: teen riskihinnoittelua hieman eri lähtökohdista. Minulla on lottokuponkeja, mutta niidenkin kohdalla joku on pahasti punaisella, toinen iloisesti brittiläisittäin sanottuna "mustalla". Ei silti tulisi pieneen mieleenikään itkeä valtiolta (eli teiltä kaikilta rakkaat lukijat), että korvatkaa minun itse päättämäni huonot sijoituskohteet.

---

Yhdysvaltain toimista olin itsekin ensin vähän sillä linjalla, että nyt menee melko sossutouhuksi, mutta onhan se myönnettävä näin jälkeenpäin, että se oli olosuhteisiin nähden aika mallisuoritus, ja että kun vertaa toimintaa Eurooppaan niin itku tulee.

Politiikkaan minutkin ajoi meteli, ja parempien vaihtoehtojen kartoittaminen. Hämmästys on suuri, koska näitä parempia vaihtoehtoja löytyy melkein puolueesta kuin puolueesta - pitää vain vakiokannattajia rohkaista antamaan ne äänet sitten heille.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #26

Pitkävihaisuus on poikaa...no ei vaineskaa.

"Ongelma on siinä, että hölmöilystä ei kärsi hölmöilijä, vaan viattomat sivulliset."

Sitä en voi minäkään sietää, mutta kun ahneimpien ehdoilla mennään, ja puolellaan on liudoittain heidän puolustajiaan, niin MITÄ on tehtävissä? Kyllä kämmeistä pitää kämmääjän vastata.

"Onko se mahdollista, en tiedä, tuskin."

Niin. Kuten sanoin jo, ei normaaleilla keinoilla voida vaikuttaa systeemiin jossa palvotaan sekoja ja ahneimpia. Tämä on vain kantani - ei mikään todistettavissa oleva totuus.

"Mutta en voi olla yrittämättä."

Saatkin yrittää. Minä yritän sitä toista kautta - eräällä tavoin lietsomalla tulta.

"Sen verran huolella nimittäin ottaa pannuun."

Sekin on poikaa. Jos ketään ei ottaisi mikään pannusta, niin kukaan ei tekisi mitään.

Katson edelleen, että suuri ongelma on se ettei kukaan osaa yksinkertaistaa omaa mielenkiinnon kohdetta niin että kaikki tajuaisivat asian. Eräällä lailla me kaikki erilaisista asioista kiinnostuneet puhumme eri kieltä, vaikka kantakieli onkin sama.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen Vastaus kommenttiin #28

Pitkävihaisuudesta - päinvastoin. Jos ei pidä puoliaan ja hyökkää skeidaa vastaan, sitä skeidaa saa loputtomiin. Vaikka tyylisi yllätti, niin arvostukseni lisääntyi. Sulle ei länkytetä. Tosin pelkään, että tyylisi saa monet länkyttäjät vain ajattelemaan, että vika on sinussa - eivätkä ymmärrä, että ehkä vika olikin siinä, mitä he länkyttivät sinulle.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #30

Kas näinhän löydettiin yhdistäviä tekijöitä, vaikka vähän eri kielillä puhutaankin. Hyvä se. Koetan yrittää jatkossa ymmärtää jotakin mitä en suoraan sanottuna oikein hyvin ymmärrä, ennenkuin alan turhista keuhkoilemaan. Jatkoja.

Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen

Moi,

Kiitoksia nostosta. Tunnin haastattelumme löytyy Radio Ravun podcastina täältä:

https://soundcloud.com/radiorapu/sets/28-4-2014-13...

Tämä on pohdintaa 7.5. julkaistettavasta Vesa Kanniaisen vetämän EuroThinkTankin kirjasta "Euron tulevaisuus - Suomen vaihtoehdot".

https://www.facebook.com/events/1402414790037566/

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kiitos linkistä. Yritin etsiä sitä, mutta en oikein onnistunut. =)

Eiköhän kirja tule luettua.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Saas nähdä, mitä tuosta kirjasta tullaan itkemään, kun ymmärtääkseni siinä ei ole persuja tai impivaaralaisia ollenkaan mukana.

Kai se sitten vain yritetään vaieta kuoliaaksi :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Minäkin ilmoittauduin mukaan julkaisukeskustelua seuraamaan. Mahtaakohan tulla täysin vaiettu tilaisuus? =)

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Kun teoksen yhtä kirjoittajaa, Helsingin Yliopiston kansantaloustieteen profesori Vesa Kanniaista haastateltiin Helsingin Sanomiin, ja kun Kanniainen totesi, että euro on ollut huono idea ja huonosti toteutettu, ja Suomen toiminta eurokriisin hoidossa on ollut kyseenalaista, niin HS:n toimittajaa tuntui lähinnä kiinnostavan, että mikä on Kanniaisen poliittinen kanta. Voin kuvitella, että rehellistä tiedemiestä vi***ti reilunpuoleisesti.

Kanniaisen näkemyksien koosteita voi lukea esim. tästä artikkelistani,
Kansantaloustieteen professori: Euro oli virhe ja katastrofi
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/kansantaloustie...

...ja lisää oikein hyvää löytyy Kanniaisen verkkosivuilta. Mm. kriisitaloustieteen kurssin kalvot ovat erinomaiset, linkit sivun oikeassa laidassa:
http://blogs.helsinki.fi/kanniain/

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #29

Niin, mutta kun euro on ollut huono idea, se on toteutettu huonosti ja Suomen kriisinhoito on surkeaa... :D

Ihan poliittisesta kannasta riippumatta. Ei se sählääminen muutu arvokkaaksi ja harkituksi toiminnaksi kuitenkaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

RadioRapun vieraat tekevät hyvän ohjelman, jossa aikaa annetaan asialle.
Ajoitus hyvä, joskin viime tingassa... :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Siinä oli myös hyvin tiivistettyjä kohtia. Kuten se, missä toimittaja oli päässyt jyvälle, että tämän mukaanhan Kreikka on sitten menetetty tapaus (vai oliko konkurssissa, vai maksukyvytön - muistini pettää) ja tutkijakaksikko totaa yhdestä suusta: "Niinhän se on."

Ei oivaltamiseen tarvita liian monimutkaista ajattelutapaa, kun kerran radiotoimittajaltakin - joka ohjelman luonteesta johtuen joutuu pintapuolisesti perehtymään kiljoonaan asiaan - oikean päätelmän tekeminen onnistui melko helposti.

Toimituksen poiminnat