Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Todellisuuden- tai edes suhteellisuuden tajua, kiitos

Maria Ohisalo (vihr.) kävi sitten rustaamassa vääränlaisen feminismin kirjoituksen Puheenvuoroon. Osaltaan hän on oikeassa siinä, että leikkaukset varmastikin koskevat julkista sektoria. En nimittäin oikein pidä mahdollisena sitä, että Suomen tasavallan tuleva hallitus voisi ruveta leikkaamaan yksityiseltä sektorilta.

Yksityinen sektori on valtion tulonlähde. Rahansa se kuluttaa julkiseen sektoriin. Jos Ohisalo viitsii vaivautua niin sopii katsoa valtion talousarvioita tässä viime vuosilta. Menot ovat tuloja suuremmat. Se ei olisi huolestuttavaa satunnaisesti, mutta krooninen suuri alijäämä kertoo, ettei näin voida jatkaa.

Suomalaisten miesten työttömyysaste on naisia korkeampi. Ymmärtäisin Ohisalon murehtimista verraten paljon paremmin, jos työttömyys olisi sukupuolijakaumaltaan päinvastainen.

Sekään ei tietysti Ohisaloa ilahduta, että Suomessa miesten ja naisten työelämän tasa-arvo on kärkisijalla.

Ja jos hän viitseisi katsoa osa-aikaisten työsuhteiden määrää niin Suomessa tilanne on täysin erilainen kuin Hollannissa, missä väki on onnellisempaa osa-aikaisista työsuhteista huolimatta. Hollannissa lähes 80 prosenttia naisista työskentelee osa-aikaisissa työsuhteissa, Suomessa vajaa viidennes.

Ja jos perusturvan varassa elävien ääni ei kuulu vaaleissa niin se johtuu siitä, ettei heitä ole montaa. Tai sitten he eivät käytä oikeuttaan äänestää. Tai äänestävät kaikesta huolimatta viime vaalien tuloksen mukaan.

Turha siitä on puoluejohtajia syyttää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Työttömyysasteen sijasta voi tarkastella myös työllisyysasteita ja työelämässä muutoinkaan ei sukupuolten välinen tasa-arvo toteudu ns. lähimainkaan.

Pekka Pylkkönen

Ei niin. Työtapaturmissa kuolleet ovat yleensä 100% miehiä. Muuten tasa-arvo on jo saavutettu. Mutta on mielestäni hiukan kyseenalaista vaatia naisia kuolemaan töissä turhan päiten.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ei todellakaan toteudu,sillä kaivoksissa ei maanalla ole töissä yhtään naista.

Juha Hämäläinen

Mihin unohtui Eurosta johtuvat ongelmat ? Vai onko ne johtajan kyljenkäännön jälkeen kiellettyjä aiheita ?

Käyttäjän vaattanen kuva
Tapio Vaattanen

Niin uskomattomalta kuin se kuulostakin, niin suurimmalla osalla Suomen ongelmista ei ole mitään tekemistä euron, EU:n, maahanmuuton tai kehitysavun kanssa.

Juha Hämäläinen

Kerro lisää Euron ja EUn osalta.

Muut osat listaasi tulkitsen provoksi, johon en tartu.

Käyttäjän vaattanen kuva
Tapio Vaattanen Vastaus kommenttiin #6

Ihan mielenkiinnosta kiinnostaisi tietää, mikä Henrin tai Marian teksteissä liittyy euroon tai EU:iin. Suomen julkisen sektorin koko? Suomalaisten miesten naisia korkeampi työttömyysaste?

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #7

Sama ongelma taitaa olla Kreikassa ? Lääkärit ja hoitajat pihalle, että Euro-pankkiirit saavat pitää bonuksensa ?

Käyttäjän vaattanen kuva
Tapio Vaattanen Vastaus kommenttiin #8

Kyllä nämä mainitut ongelmat on ihan valuutasta riippumattomia, niin kuin suurin osa muistakin ongelmista. Yhteisvaluutassa on omat ongelmansa, mutta on naiivia kuvitella että kaikki ongelmat johtuu eurosta tai EU:sta.

Suomessa on iso joukko ihmisiä, jotka kuvittelee, että kaikki korjaantuu omalla valuutulla, kun lopultakaan se ei korjaisi Suomen rakenteellisista ongelmista suorasti ainuttakaan.

Eikä se toisi uutta Nokiaakaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Enköhän mä niistä kirjoittele edelleen. Jotkut taas sanovat, etten kirjoita mistään muusta. Yritän parhaani.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Julkisella sektorilla on jonkin verran lyhyempi työaika, kuin yksityisellä sektoreilla. Lomia on usein enemmän ja joskus ruokataukokin kuuluu työaikaan. Selitys naisen eurolle, 82 %, selittyy juuri työajan lyhyydellä. Julkisten sektorin naisten voidaan siis jossain määrin sanoa työskentelevän osa-aikaisesti. Osa-aikanen työnteko - sehän on kulttuurinen konstruktio.

Julkisella sektorilla työskentelee 41 % kaikista suomalaisista naisista.

Jos työpaikkoja halutaan vähentää julkisella sektorilla, niin se ei sinänsä ole ongelma, sillä ikärakenteen vuoksi eläköityminen etenkin kunnissa on erittäin suurta. Työvoiman supistukset julkisella sektorilla voitaisiin hoitaa paljolti niin, että eläkkeelle lähtevän tilalle ei palkattaisi enää uusia työntekijöitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset