Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kun mitään ei koskaan korjata

Kreikan kolmannen tukipaketin kohdalta olen aktiivisesti yrittänyt hakea sitä merkityksellisintä kysymystä, miksi tähän ylipäätään jouduttiin. Kaipaisin suomenkielistä analyysiä siitä, mitä sellaisia toimia euroalueella on tehty, jotta voisimme saada alati jatkuvan eurokriisin päätetyksi. Taloussanomien Jan Hurri kirjoittaa sunnuntaisessa analyysissään syitä siihen, miksi draama jatkuu.

Hurrinkaan analyysi ei sinänsä tarjoa kriisin lopettamiseksi tarvttavia toimia. Toisaalta hänen aiemmista kirjoituksistaan kyllä näitä kipupisteitä käydään lävitse. Kokoan laajemmalti tähän kirjoitukseen niitä kohtia, joita euroalueella tulisi korjata, jotta voisimme edes joskus päästä niin sanottuun normaaliin päivärytmiin kiinni.

 

Julkistalouksien valta ja vastuu

Yleisesti ottaen pidetään valtaa ja vastuuta hyvänä parina. Vallan kasvaessa vastuunkin tulisi kasvaa, ja tietysti vastuun vähetessä pitäisi vallankin kaventua.

Eurokriisin aikana tässä kohtaa on itse asiassa kuljettu päinvastaiseen suuntaan. Valtaa on siirretty keskitetysti Brysseliin, mutta vastuu talouksista on edelleen jätetty euromaiden julkistalouksille. Tämä on kestämätöntä kehitystä.

Toisaalta voidaan aivan hyvällä syyllä arvailla, mitä tapahtuisi jos vastuukin siirrettäisiin pois. Jo nyt erityisesti Kreikassa ollaan tyytymättömiä siihen, että talouspolitiikka on "sanelupolitiikkaa". Tätä harjoitetaan siksi, että todellinen valta tulee ulkoa.

Bryssel ei tosin voi ottaa itselleen vetovastuuta: sen rahkeet eivät riitä. EU-maiden budjettivaroista ei ole riittävää apua satojen miljardien eurojen pankkitukitalkoissa, ja liitokset natisevat jo pienempienkin vaikeuksien edessä. Eräs tällainen on Italian ja Kreikan kohtaama pakolaiskriisi.

 

Poliittinen mahdottomuus

Tarvittavia poliittisia toimia on likimain mahdotonta ajaa lävitse. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker totesikin osuvasti, että melkein kaikki tietävät, mitä pitää tehdä. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, miten sitten voittaisi seuraavat vaalit.

Jossain päin Eurooppaa on aina vaalit. Ja aivan erityisesti ison jäsenmaan vaalien alla ongelmia on totutusti lakaistu nopeasti mattojen alle.

Toinen ongelma korjata eri euromaiden finanssipolitiikkaa johtuu sekin vaalikausista. Niiden "tarpeelliseksi todettujen" rakenteiden korjailu kun on siitä ikävää, että niiden haittavaikutukset ilmenevät heti, mutta hyödyt seuraavat vasta vuosien päästä. Ja usein välissä on sitten vaalit. Näitä tekemällä käytännössä nykyiset vallanpitäjät heitetään pihalle ja työn hedelmät saavat sitten poimia jotkut muut.

 

"Kohtalonyhteys" kasvaa

Ikävintä tässä kriisissä ovat luonnollisesti ne osat, joista politiikot ovat sentään onnistuneet tekemään oikean diagnoosin, mutta eivät ole kyenneet puuttumaan itse ongelmaan. Itse asiassa he ovat onnistuneet vain paisuttamaan ongelmaa.

Eurokriisin yksi suurimmista ongelmista oli pankkien ja euromaiden väleillä olleet "kohtalonyhteydet". Tämä takoitti sitä, että kun pankki tai valtio joutui vaikeuksiin niin yhteyden vuoksi myös toinen osapuoli joutui liriin.

Eurokriisin alkuvuosina tilanne oli jopa niin, että yhden valtion vaikeudet heijastuivat toisen jäsenmaan pankkeihin. Tämän vuoksi kriisissä eli "tartuntavaara". Esimerkiksi Portugalin vaikeudet osuivat suoraan espanjalaispankkeihin. Ja espanjalaispankkien murheesta tuli Espanjankin murhe.

Politiikot lähtivätkin tarmolla pureutumaan ongelmaan. Heidän näkemyksiensä mukaan pankkiunioni olisi vastaus ongelmaan. Tavallaan on, mutta nykyinen rakenne on varsin riittämätön. Olkoonkin, että pankit ovat itse puuhaamassa erillistä omaa kriisirahastoa, niin se tulee vasta kymmenen vuoden päästä riittämättömään mittaansa. Pankit ovat joutuneet myös varaamaan kallisarvoista pääomaansa tähän rahastoon.

Nopeampikin keino olisi: poistaa euromaiden valtiolainojen täysi riskittömyys. Kreikan velkasaneeraus kertoi jo sen, etteivät euromaat voi olla riskittömiä, koska niiltä puuttuu rahapoliittinen itsenäisyys. Euromaita tulisikin käsitellä riskien puolesta kuin yrityksiä.

Tämä riskittömyyden poistaminen tietäisi samalla myös sitä, että pankkien tulisi varata enempi pääomia uusille riskipitoisille sijoituksilleen. Silloin ne voisivat paremmin turvata vakavaraisuutensa, eikä pankkikriisin puhkeaminen olisi jatkossa niin todennäköistä kuin se on nyt. Siirtymäajalla pankkien tila olisi kuitenkin hutera. Samalla se voisi johtaa euromaiden velkakirjojen myynteihin, mikä tietäisi lainakorkojen kasvua.

Tartuntavaarasta on toki päästy eroon, sillä toisen jäsenmaan pankeilla on hyvin vähän toisen jäsenmaan valtiolainoja taseissaan. Sen sijaan maan omien pankkien valtiolainatasot ovat nyt korkeammalla tasolla kuin kriisin alussa. Pankkikriisien iskiessä tilanne tulee jäsenmaalle todella tukalaksi. Vastaavasti valtion ajautuessa vaikeuksiin myös saman maan pankit ovat herkemmin helisemässä. Näin yhden jäsenmaan kriisi kerää kuin itsekseen itselleen tuhoisan noidankehän.

Esimerkiksi Kreikan pankit ovat nyt jo lähes kokonaan kansallistettu, ja uuden pääomituksen myötä Kreikan valtion omistusosuus pankeistaan on paikoitellen lähes täydet sata prosenttia.

 

EKP on sentään toiminut

Eurokriisin alkuvuosina oikeastaan likimain kaikki tehdyt toimet ovat olleet vain tosiasioiden tunnustamisen välttelyä. Kriisiä on pitkitetty tarpeettomasti.

Edes Euroopan keskuspankki ei toiminut riittävällä voimalla kriisin taltuttamiseksi. Kolme vuotta sitten EKP kuitenkin aloitti tekemään sitä, mitä se tulisikin tehdä. EKP lupasi tehdä mandaattinsa rajoissa kaikkensa euron eteen.

Ongelma on edelleen siinä, että EKP:n mandaatti on varsin puutteellinen. On toki mahdollista, että EKP voi surutta ylittää mandaattinsa kovassa paikassa, mutta se ei tee eurotalouden ennustettavuudelle hyvää. Olisi parempi, jos Lissabonin sopimus avataan ja EKP:n mandaattia täydennetään siihen suuntaan, mihin esimerkiksi Yhdysvaltain Federal Reserve on lähtenyt. EKP:kin voisi varsin hyvin ottaa tavoitteekseen alhaisen työttömyyden. Tuskinpa kukaan järjissään oleva tämänlaisen mandaatin noudattamista pitäisi hulluna.

Yksi hyvä asia Kreikan kolmannessa tukiohjelmassa on: Kreikka saa kipattua EKP:n taseessa olevia velkakirjoja EVM:n taseeseen. Näin Kreikkakin pääsee osalliseksi EKP:n arvopaperien osto-ohjelmaan, jotka keskuspankki aloitti keväällä.

EKP:takin voisi kritisoida siitä, että se tekee liian vähän, ja auttamattoman myöhään. Se on sentään toiminut tehtävässään – puutteistaan ja vioistaan huolimatta – kriisin ratkaisemiseksi edes joillain osin. Hitaasta reagoinnista kertoo EKP:n ainoan mandaatin, n. 2 prosentin inflaatiotason säilyttäminen, tulleen toteutetuksi vasta alkuvuodesta, jolloin koko euroalue valui jo deflaatioon. Ennusmerkit ja kehitys kun oli nähtävillä jo kolmen vuoden ajalta.

 

Suomen tila voisi olla huonompikin

Kiitos kohtuullisen pienen valtiovelan, Suomi on voinut loiventaa omaa kriisiään velkarahoituksella. Ilman tätä mahdollisuutta Suomenkin talousluvut olisivat vuodesta 2012 asti erittäin murheelliset.

Frances Coppola kuvaa hyvin Suomen tasavallan alijäämäkehitystä, ja talouden tilaa. Yksityistä kulutusta on voitu ylläpitää tulonsiirroin, jotka on rahoitettu velkarahalla.

Ilman tätä mahdollisuutta Suomi olisi yksi ongelmamaista. Nyt on vain kyse siitä, otammeko me vastaan talouden syöksyn, koska hallituksen tavoite on saada velkaantuminen kuriin. Toinen vaihtoehto on, että me sinnittelemme nollakasvulla ja reippaalla velkaantumisvauhdilla.

Tätä kutsutaan myös vastasykliseksi talouspolitiikaksi, jonka tarkoitus on tasoittaa talouskehitystä niin, ettei kriisit tai huiput heiluttaisi liiaksi kotitalouksien tilaa. Yleisesti ottaen ennustettavuus ja tasaisuus ovat kotitalouksille mieleen. Näin siis siitä huolimatta, että kotitalouksissa myötäsyklisen euron kannatus on kovaa.

Jos Suomen hallitus lopettaisi tällaisen velkaantumisen, suomalaisetkin alkaisivat toden teolla tuta eurojäsenyyden haitat omissa nahoissaan. Kokonaan eri asia on se, halutaanko tämä tosiasia piilottaa, ja kehitetäänkö jostain muusta osattomasta tahosta syntipukki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Suurin ongelma tässä koko hässäkässä tosiaan ovat ihmiset. Kaikkien maiden kansalaiset, joille on annettu se äänioikeus.

Demokratia rutistaa hallinnon pallit.

Ja toinen on sitten se että yhteistä näkemystä mistään ei ole. Meillä mediassa eniten tilaa saavat Keynesin perilliset. Ja kieltämättä Keynes on se arkijärjelle intuitiivisin ja loogisesti koherentilta kuulostava vaihtoehto. Paha vain ettei keynesiläisyyden teoria tunnu istuvan todelliseen maailmaan millään tavalla. Elvytys ei näytä auttavan ketään, paitsi tietysti tavallisia ihmisiä hyvin lyhytaikaisesti.

Tai sitten Keynesiä toteutetaan väärin. Ehkä tuotannon ja tuottavuuden lasku etenkin muuten kohoavassa maailmantaloudessa onkin merkki siitä että nyt pitää investoida ja paljon jotta tuottavuus saadaan kilpailukykyiselle tasolle. Meillä pikemminkin leikataan kaikesta mikä voisi luoda kasvua ja tuetaan entistä voimakkaammin esimerkiksi työttömyyttä. Yksi syy tähän voi olla se että ei-työlliset ovat niin suuri enemmistö väestöstä ja siis äänestäjistä.

Minusta meidän pitää olla valmis ottamaan vastaan se minkä kätöstemme työllä olemme itsellemme ansainneet. Vaikka se sitten olisi laiskottelusta seuraava paskakaatosade. Ei kukaan luvannut että elämä olisi aina pelkkää ruusuilla tanssimista.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Keynesiläisyyttä ei voi oikein harrastaa ilman sitä tukevaa rahapolitiikkaa.

Ja aina on olemassa vaara, että joku euron jäsenmaa lipsahtaa erilaiseen taloussykliin Saksan kanssa. Kuten nyt Suomi. Suomen tulisi huolehtia siitä, ettei Venäjäpakotteet haittaa maamme taloutta suhteellisesti enemmän kuin se haittaa Saksan taloutta.

Jos emme kykene tähän, olemme kiipelissä.

Pekka Pylkkönen

Käytännössä meillä on setelipaino käytössä. Korot ovat noin nollassa ja lainahanat auki. Rahaa poltetaan vuosi vuodelta enemmän ilman järkeviä tavoitteita.

Mielestäni Suomi voisi irrottautua Venäjän pakotteista. Talouspakotteet eivät oikein pure maahan jossa pomoja ei voi kammeta vallankahvasta. Pomot eivät siellä kärsi kuitenkaan. Päin vastoin, ne saavat vain tilaisuuden syyttää Eurooppaa ja kasvattavat vihaa länttä kohtaan. Jotain muuta pitäisi keksiä.

Itse näkisin että Venäjän kanssa voisi pyrkiä neuvottelemaan korvauksesta tai vuokrasta Krimin kohdalla.

Jyrki Paldán

"Meillä mediassa eniten tilaa saavat Keynesin perilliset."

No ei nyt ihan. Monetaristit ja uusklassisen taloustieteen kannattajat tekivät Keynesiläisyydelle sen mitä Keynesiläisyys teki klassiselle taloustieteelle 1900-luvulla. Sittemmin Keynesiläisyys on rajoittunut lähinnä akateemiseen uusklassisen teorian kritisointiin, eikä ole vaikuttanut merkittävästi päätöksentekoon oikein missään muualla kuin muutamissa Etelä-Amerikan valtioissa.

Pitkästä juoksusta jo itse herra Keynes on nasevasti todennut:
"But this long run is a misleading guide to current affairs. In the long run we are all dead."

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

"Olisi parempi, jos Lissabonin sopimus avataan ja EKP:n mandaattia täydennetään siihen suuntaan, mihin esimerkiksi Yhdysvaltain Federal Reserve on lähtenyt. EKP:kin voisi varsin hyvin ottaa tavoitteekseen alhaisen työttömyyden. Tuskinpa kukaan järjissään oleva tämänlaisen mandaatin noudattamista pitäisi hulluna."

Niinpä. Arviot siitä, kuinka moni on järjissään, toki vaihtelevat.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Markkinatalous ei ole mikään mekaaninen vempain joka olisi jollain rahapolittisilla toimenpiteillä hallittavissa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Edessä häämöttää tulonsiirtounioni. Kukaan ei varmaankaan usko, että Kreikka alkaa toimia normaalin valtion tavoin ilman suoraa budjettitukea.

Italiassa ja menneessä Jugoslaviassa tuettiin köyhää etelää pohjoisesta. Nykyään EU taitaa sitten vuorollaan tukea Etelä-Italiaa.

Ei olisi tavatonta, jos Kreikkaan suunnattaisiin vaikka seuraavien 10 vuoden aikana mittava budjettituki ja samalla Kreikan velanhoitokustannuksia lykättäisiin 50 vuodella.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kreikan todellisesta tilasta on vaikea saada selkeää kuvaa, jos ainoat kokemukset ovat ilman kuittia toteutunut kauppa turistikohteessa.

Se ei vastaa yksityistämisen ongelmaan. Se ei kerro riittävästi maan poliittista tilaa. Se ei avaa riittävästi kreikkalaisten näkemystä siitä, mitä he saavat verorahojensa vastineeksi.

Yksityistämisongelmassa eteen tulee oligarkia. Verorahoilla ei maassa saada edes toimeentulotukea.

Poliittisesta tilasta vihjeitä sentään saa uutispuolelta ja erilaisista kyselyistä.

http://www.easypolls.net/poll.html?p=55d0d7e2e4b01...

Kreikan hallitus kaatuu seuraavassa luottamusäänestyksessä. Sellainen saattaa olla luvassa jo torstaina.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ellei Kreikassa tapahdu pian ihmettä, niin Kreikkaa on ryhdyttävä elvyttämään massiivisella budjettituella. Tästä ei edes pelasta Kreikan ero eurosta.

Kuvaamasi ilmiöt vain tukevat Kreikasta saamaani vaikutelmaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kiitos. Aika laaja ja vaikea blogin aihe, mutta ansaitsisi paljon keskustelua.

Suomen vastuuseen kykenemättömyydestä:
Usein on tuotu esille se, ettei Suomi osaisi itse hoitaa asioitaan mm. euron ulkopuolella, mikäli siihen päädyttäisiin haettaessa nopeampaa ratkaisua maan taantumaan. Palattaisiin taas devalvaatioden sarjaan ilman järjen hiventä, (hieman liioitellen ilmastuna). Tätä ei tosin ole perusteltu.

Poliittinen mahdottomuus taas liittyy kahteen asiaan: toisaalta pelotellaan, että jäisimme (irrottautumalla) aivan yksin pahan suden saaliiiksi. Toisaalta on olemassa lähes mahdoton yhtälö, johon liittyy eurohalu, mutta federaatioepäily.

Kohtalonyhteydessä taas pelottaa yhteinen velkavastuu ja tulonsiirtounioni: Suuruusluokka on tuntematon. Onko se 10 mrd€ vuodessa vai enemmän? Millaisiin tukihölmöyksiin meidät sidottaisiin? Voimmeko kuottaa siihen, että ns. euroinsinöörit hoitavat vastaisuudessa yhtäkkiä vastuullisesti ja korruptiotta EU:n ja €-19:n asioita? Uskommeko, että riskit vastaisuudessa asettuvat riskejä ottaneiden, ei syyttömien, harteille?
Kyllä kai riskit pitää hinnoitella todenmukaisina mukaan myös EU-systeemeissä? Korruptio on merkittävä tekijä EU:n hallinnossa: otammeko sen vastaan kaupanpäällisenä?

Väsytystaktiikan seuraukset. Katoaako luottamus lopullisesti, vai väsyvätkö EU:n jäsenkansat kriiseihin ja ns. antautuvat vietäväksi? Miten suomalaiset ragoivat, jos EU-sitoumukset kasvavat ja velan osalta ajaudutaan kohti 100%/BKT? Näkyisikö se EU-vaaleissa v. 2019?

Esim. velka-, euro- ja pakolaiskriisi ovat konkreettisia asioita. Niiden hoidon perusteella me arvioimme EU:n, euroalueen ja mm. Frontexin (ym. viranomaisten) kykyä hoitaa tehtäviään.
Tyydymmekä vähimpään mahdolliseen, vai edellytämmekö parasta mahdollista? Vai ovatko ne yksi ja sama asia tässä häkkyrässä?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tulonsiirtounionin (toimivan sellaisen) suuruusluokka on haarukaltaan suuri: 10-20 prosenttia kokonaistuotannosta. Rahamäärällisesti tämä on sikäli helppo laskea, koska matematiikka auttaa.

Sen sijaan poliittinen luottamus on vaikeampi määritellä. Tähän ei ole oikeastaan olemassa "oikeaa vastausta".

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

En hyväksyisi minkään tasoista liittovaltiota, jos valta ja hallinnointi jätetään nykyisen kaltaisiin rakenteisiin betonoiduksi.

Jos liittovaltio pukkaa niinkuin todennäköistä on, kontrollivalta on siirrettä EU-kansalaisille siirtymällä liittovaltion osalta suoraan demokratiaan. Ei siltä, että uskoisin sellaista pakettia meille tarjottavan, mutta näkemykseni on tuon suuntainen kumminkin. Kun valta on kerran annettu jollekin porukalle, vallan palauttaminen takaisin tuppaa olemaan yhtä nyhtämistä ja lisäksi vallan turhaa touhua.

Tässä aiheessa vanha sanonta pitää paikkansa. Vaikka luottamus hyvä, kansalaisten kontrolli välttämätön.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tämän ikäisten kokemukset siitä, miten Suomea hoidettiin 1987–1995, panevat pysyvästi ajattelemaan, että tuollaisiin mokiin ei kokonainen Eurooppa voi pystyä. Kiistämättä 2010-luvulla on välillä tuntunut, että pystyy sittenkin.

Jari Leino Vastaus kommenttiin #15

Mistä arvelet noiden aikojen ongelmien johtuneen?

Tuolloinhan Suomen markka sidottiin euron edeltäjään ecuun ja tätä kytköstä (ns. vahvaa markkaaa) puolustettiin kynsin hampain vaikka korot nousivat pilviin.

Salattuna tavoitteena oli Suomen vieminen euroon. Samalla rahoitusmarkkinoiden säätelyä purettiin nopeasti ja harkitsemattomasti, jolloin monet pienyritykset ja yksityiset ihmiset ottivat "halpaa" valuuttalainaa luottaen ecu-sidoksen pysyvyyteen.

Minun nähdäkseni suurimmat tuon ajan ongelmat johtuivat nimenomaan siitä, että Suomea laitettiin salassa euro- ja EU-kuntoon. Suomea hoidettiin siis perseoottisella tavalla, koska eliitti halusi kansalta kysymättä viedä Suomen EU:hun ja euroon.

Tokihan siinä sivussa Neuvostoliittokin kaatui, mutta stalinistien unelma jatkuu nyt Eurostoliiton muodossa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #16

En nyt oikein tiedä, mikä olisi voinut olla julkisempaa kuin markan arvon sitominen ecuun. Hölmöä oli, että sitä yritettiin väkisin väärällä suhteella, vaikka mikään naapurimaa ei sellaista vaatinut.

Jari Leino Vastaus kommenttiin #17

Kytkös oli toki julkinen, mutta sen todelliset tavoitteet (Suomen vieminen väkisin EU:hun ja euroon, eli nykyiseen painajaiseen) olivatkin sitten vähän vaietumpia.

Selitätkö vielä, mitkä sinun mielestäsi olivat ne virheet ja kamaluudet, joita Suomen hallitukset tekivät vuodesta 1987 alkaen?

Itse muistan noista ajoista vain sen, että tytöt olivat nuoria ja kauniita, YO-talolla soitti vuoroviikon Popeda, Eput, Juice, Peitsamo ja sitten kierros alusta uudelleen ja kalja oli niin halpaa, että opiskelijallakin oli varaa vetää kännit viisi kertaa viikossa. Että todellinen maanpäällinen helvetti oli tuo 80-luvun impivaaralainen ja umpioitunut Suomi.

Elimme vissiin rinnakkaisissa todellisuuksissa, vaikka viereisissä pöydissä usein istuttiin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #18

80-luvun lopun Suomi oli tietenkin avoimempi ja eurooppalaisempi kuin mikään aikaisempi Suomi. Eikä rahasta pulaa ollut ennen vuotta 1992.

Valuuttamarkkinoiden hallitsematon vapauttaminen, kieltäytyminen näkemästä bilateraalikaupan lopun alkua, edellä mainittu epäonnistunut ecu-kytkös ja lopulta pankkikriisin hoitaminen ilman minkäänlaisen sijoittajavastuun toteuttamista, päinvastoin kuin Norjassa ja Ruotsissa, olivat hirvittäviä mokia. Sattuivat kaikki vuosiin 1987–95.

On nämä asiat käsitelty moneen kertaan. Kokoomus, demarit, keskusta, smp, rkp ja kristilliset ovat kaikki vastuussa.

Jari Leino Vastaus kommenttiin #19

Kaikki mainitsemasi asiat bilateraalikaupan loppumista lukuunottamatta (tai tavallaan sekin) liittyvät globalisaatioon ja etenkin tietoiseen päätökseen viedä Suomi (kansalaisilta salassa) EU:n ja euron jäseneksi.

Pankkikriisin hoitaminen teurastamalla pienyrittäjät oli tyylipuhdas stalinistinen puhdistus, jolla pyrittiin hoitelemaan pois tieltä ne ihmiset, jotka olisivat saattaneet vastustaa ylikansallisen suurpääoman pyrkimyksiä kohti Eurostoliittoa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #20

Ensimmäiseen kappaleeseesi: Höpöt. Ainoa, joka teki jotakin salaa, oli Ruotsin hallitus. Se teki virallisen EY-jäsenyyshakemuksen Suomen hallituksen selän takana juuri, kun Koiviston ja Ahon kanssa oli sovittu, että edetään yhteiseen tahtiin.

Toisessa kappaleessa on totuuden siemen. Pankkikriisi olisi voitu hoitaa rokottamalla pankkien osakkeenomistajia enemmän ja yrittäjiä vähemmän. Monessa aivan yhtä rajusti Euroopan "ytimiin" pyrkineessä maassa näin tehtiin. Lienee niinkin, että Ahon hallituksen henkilökohtaisesta kaveripiiristä katosi melkoisesti rahaa turvaan Cayman-saarille.

Jari Leino Vastaus kommenttiin #21

Suomen EU-kansanäänestys pidettiin vuonna 1994 melkoisen EU-myönteisen propagandamylläkän säestämänä.

Sitä ennen Suomea oli jo kaikessa hiljaisuudessa laitettu EU- ja eurokuntoon 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Lähes kaikki mainitsemani ongelmat liittyvät juuri siihen.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tässä on muuten mielenkiintoinen nimilista. Tässä ovat ne Syrizan kansanedustajat, jotka ovat äänestäneet jotain muuta kuin kolme kertaa "kyllä". Kaksi ensimmäistä äänestystä ovat olleet 3. tukipaketin neuvottelut avaavat äänestykset ja kolmas äänestys on ollut sitten itse tukipaketin äänestys.

https://pbs.twimg.com/media/CMWtLJ8XAAAabrU.png

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset