Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kreikan vaalipeli, osa 2

Kreikan jo toisien ennenakaisten parlamenttivaalien kohdalla kuljetaan maanantaista keskiviikkoon vaiheessa, jossa maan kolmanneksi suurimman puolueen puheenjohtaja saa yrittää kasata maalle hallitusta. Puolue on uusi Panagiotis Lafazanisin Syrizasta irtaantunut Leiki Anotita. Puolueella ei tosin uskota olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia saada hallitusta kasaan, mutta Lafazanis käyttänee annetun aikansa täysimääräisesti pyrkien valtaamaan mahdollisimman paljon palstamillimetrejä.

Aiemman Kreikan vaalipelin osan tiimoilta voin katsoa osuneeni oikeaan arvioissani, että väistyvän pääministeri Aleksis Tsiprasin tavoite oli saada vaalit mahdollisimman nopeasti aikaan, jotta hänellä olisi mahdollisuus sementoida kova kannatus. Näinhän tässä näyttäisi käyvän. Tsipras on kaavailemassa uusia vaaleja jo 20.9., mutta Lafazanis on nyt ehdottanut maan presidentti Prokopis Pavlopouloukselle, että vaalit pidettäisiin vasta viikkoa myöhemmin.

 

Leiki Anotitan koostumus

Aiempi katsaukseni oli aikakaudelta, jolloin Leiki Anotitaa ei ollut vielä olemassa. Syrizasta lähti 25 kansanedustajaa. Sen suurimmat nimet ovat Rachil Makri (ex AN.EL ja nyt siis ex-Syriza), pitkään euroeroa ajanut Kostas Lapavitsas ja Leiki Anotitan puoluesihteeriksi noussut Stathis Leoutsakos. Puolueeseen eivät siirtyneet supertähdet Zoi Konstantopoulou, eikä Gianis Varoufakis.

38-vuotiaa Konstantopoulou on Kreikan parlamentin nuorin puhemies. Hän on pahoin riitaantunut Tsiprasin kanssa, ja on mitä ilmeisimmin liittymässä Leiki Anotitan riveihin. Sen sijaan Varoufakis on pyrkinyt tasapainoilemaan uuden puolueen ja ystävänsä Tsiprasin kanssa. On mahdollista, että Varoufakis jättäytyy kokonaan pois politiikasta. Hän on pitänyt avoimena vaihtoehtoa listautua Syrizan riveihin, vaikka ehti ajatuksen jo aiemmin kieltämään. Hän tietänee nyt, miten vaikeaa on yrittää olla kaikkien kaveri.

Leiki Anotitan ohjelmana on purkaa kolmas tukipaketti. Tavoitteisiin pääsemiseksi yhteisvaluutan jäsenyydestä ollaan valmiita luopumaan. Osa jäsenistöstä liputtaa suoraan drakman puolesta. Lafazanis painottaa, että tukiohjelmien lopettaminen oli Syrizan alkuperäinen tavoite tammikuussa.

Saamieni, vahvistamattomien tietojen mukaan Leiki Anotita olisi saamassa 8 prosentin kannatuksen. Editoin jälkeenpäin tekstiä saatuani varmennusta.

Uudet mielipidemittaukset tulleet: Leiki Anontita 4,5 %.

 

Syriza helisemässä

Ilmiömäisen nousun tehneen Syrizan jatko näyttää huteralta. Toki puolueen kannatus on verrattain kovaa aiempien vuosien kannatukseen nähden.

Leiki Anotitan lähtö napsii pois kannatusta, ja mikäli Konstantopoulou siirtyy puolueen riveihin niin se tulisi olemaan Syrizalle valtaisa takaisku. Toisaalta Syrizalla ei ole halua pitää Konstantopouloua enää riveissään.

Syrizasta on irtaantumassa myös toinen ryhmä. Ensi keskiviikkona selviää, eroaako myös ryhmä "53" Syrizasta.

Maan väistyvä sisäministeri Nikos Voutsis ilmoitti, ettei Syrizalla ole "velvollisuutta" tukea kolmatta lainaohjelmaa, jos puolue jää ulos tulevien vaalien jälkeisestä hallituksesta. Tämä on erikoinen kannanotto ottaen huomioon, että Syriza nimenomaan käytti kaiken poliittisen pääomansa runnoakseen väkisin vielä surkeamman sopimuksen (kreikkalaisten kannalta) kuin sen, minkä kansa hylkäsi kansanäänestyksessä selvin numeroin.

Edelliseen kannatusmittaukseen pohjautuen Syrizalla olisi vielä 28 prosentin kannatus, mutta suurin oppositiopuolue Uusi demokratia hönkii niskaan 25 prosentin siivullaan. Uusi demokratia voi jopa nousta maan suurimmaksi puolueeksi ja saada siten parlamentissa 50 lisäpaikkaa. Vaaleissa jaetaan 250 paikkaa 300-henkiseen parlamenttiin ilman lisäpaikkoja.

Tarkistetus mielipidemittauslukemat: Syriza 24 prosenttia, Uusi demokratia 22 prosenttia. (Syriza sai hieman yli 36 prosenttia äänistä tammikuun vaaleissa.)

 

Ylpeys ja kunnia

Täydellisen "kolotoumban" (kuperkeikkamainen voltti) jälkeen Syrizasta on tullut samanlainen puolue kuin esimerkiksi sosialidemokraattisesta Pasokista. Siitä huolimatta Syrizan kannatuksen lasku ei täysin korreloi puolueen täydellistä U-käännöstä.

Syy on se, että moni kreikkalainen pitää Syrizaa pienempänä pahana. Toiseksi puoluetta pidetään sellaisena, joka edes yritti käydä vastarintaan velkojia vastaan. Se hivelee edes hieman täysin maan rakoon murjottujen kreikkalaisten lähes kadonnutta itsetuntoa.

On kuitenkin aika päivittää uusin vaaliennuste, sillä Syrizan lohkeilu horjuttaa puolueen kannatusta entisestään. Sen sijaan Uudella demokratialla on vankempi ja varmempi kannattajajoukkonsa, eikä heillä ole käytännössä varteenotettavia kilpailijoita. Lähin verrokki lienee Itsenäiset kreikkalaiset (AN.EL), joka on vaarassa jäädä kokonaan äänikynnyksen alle. Puolue pysyi Syrizan apupuolueena parlamenttitaipaleen katkeraan loppuun saakka. Puolue läpäisi vaivoin tammikuun vaaleissa äänikynnyksen (3 prosenttia). Pahentunut maahanmuuttokriisi voi vielä siivittää puolueen kannatusta, mutta samoilla apajilla kalastelee myös Uusi demokratia.

Uusin ennusteeni on, että seuraavien vaalien suurimmaksi puolueeksi nousee Uusi demokratia. Se tarvitsee sekä Syrizan, että Joen (to Potami) tuen hallitukseen. Uusi koalitio yrittää punnertaa Kreikan kolmatta tukiohjelmaa. Arvelen taipaleen käyvän vaikeaksi, sillä loppuvuodesta 2015 alkaen uudet säästötoimet alkavat purra. Se lisännee protestiliikettä ja luo paineita hallituskoalitiolle.

Uusi demokratia käyttänee kasvaneen paineen osoittaen syyttävän sormensa kohti Syrizaa, jonka "ansiosta" maalla on suurempi vuori kiivettävänä.

Syrizan "me yritimme kaikkemme" -retoriikka ei auta, vaan vasemmistolainen toivo hyytyy niihin samoihin viiden prosentin lukemiin kuin mistä se ponnistikin. Syrizalla oli aseistuksenaan vain ja ainoastaan ideologia. He eivät suostuneet tarrautumaan työkaluihin, joita heillä oli vielä vuoden alkupuoliskolla. Ne työkalut ovat nyt Leiki Anotitan käsissä.

Vaalien jälkeen mielenkiintoisinta onkin nähdä, miten Leiki Anotitan suorasukaisempi eurovastaisuus puree niin kannatusmittauksissa kuin puolueen organisaation kehittymisessä.

Vielä enemmän mielenkiintoa tähän tulee, jos/kun Kiinan taloussokki osoittautuu pahaksi. Euroalue ei ole yhtä timmissä tikissä valmiina vastaanottamaan uutta kaaosta. Se oli jo hajota Yhdysvalloista lähteneeseen talouskriisiin. Nyt liitokset repeilevät jo valmiiksi.


Muokkaus 28.8.2015 klo 0:25: uusimmat mielipidemittauslukemat lisätty.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Kari Ahveninen

Onko käynyt mielessä että kyseessä olisi kreikkalaismallin mukainen viivytyspeli? Jotta saadaan maksimoitua hyödyt ja minimoitua velvoitteet?

Tällaisella toiminnalla saadaan taas siirrettyä näppärästi kaikenlaista vastaamista mihinkään EU:n/IMF:n vaateisiin, kun ei ole "hallitusta joka olisi vastuussa" Kreikan tekemistä päätöksistä.

Epäilen että tämä vain ennakoi edelleen tuota Grexitiä joka jostain syystä vaatinee enemmän aikaa kuin oli alunperin arvioitu. Aika toki näyttää, mutta kreikkalaisten harjoittama toisten kansojen silmäänkusemisen historia puoltaa ajatusta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Njaa-a. En oikein usko, että "viivyttelyvaraa" on tarjolla kovin paljoa. Uusi hallitus muodostunee nykyisten kannatusmittausten perusteella nopeasti. Jos Leiki Anotita kerää isompaa pottia ennen vaaleja niin sitten menee mielenkiintoiseksi.

Käytännössä kaikista tuloksista voidaan laskea pois Kultainen sarastus. Kommunistien KKE on kanssa perinteisesti ollut pysyvästi oppositiossa, mutta voisi olla mukana Leiki Anotitan kanssa. Tällä kaksikolla ei näiden lukemien valossa kuitenkaan saada hallitusta kasattua.

Voi siis käydä niin, että Kultainen sarastus, Leiki Anotita ja KKE muodostavat yhdessä niin suuren vaa'ankielen, että euromyönteisen hallituksen kasaaminen on työn ja tuskan takana. Eikä se tuska tule todennäköisesti helpottamaan, jos sellainen saadaan kasaan.

Kari Ahveninen

Todennäköisesti ei tuota viivyttelyvaraa paljonkaan enää ole, mutta tällä toimella saatiin taas muutama viikko tai kuukausi sellaista. Mahdollisesti jopa puoli vuotta, mikäli uutta hallitusta ei saada kokoon, ainakaan sellaista jolla olisi mitään mahdollisuutta tehdä sellaisia päätöksiä joilla oikeasti olisi merkitystä.

Todennäköisempää lienee se että maassa järjestetään uudet vaalit, ja sen jälkeen saadaan aikaan uusi hallitus joka tekee sen päätöksen että on aika Grexitin.

Mutta tällä lailla on saatu pelattua kaikki se aika mikä vaaditaan siihen että Kreikka pystyy haistattamaan EU:lle pitkät.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #4

Pysyn vielä näiden uusimpien saamieni tulosten kanssa siinä käsityksessä, että hallitus kyllä saadaan Kreikkaan. Uusintavaaleja ei näkyisi siten ainakaan ennen kevättä.

Kreikalla on kuitenkin verraten pitkä matka eurovastaisuuteen, koska heillä on viime vuosikymmenen kokemus euroajan ihanuudesta, vaikkakin se rahoitettiin puhtaasti velkarahalla.

Tätä tosiasiaa eivät ne euromyönteiset suomalaistahot halua myöntää. Tämän vuoksi Italiassa eurovastaisuus on paljon suurempi, sillä siellä ei koettu vastaavanlaista velkabuumia.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Kiitos Henri ajatuksista.
Kyllä nyt ottaa ohjat ihan muut kuin tällähetkellä olijat, sen verran hämminkiä aiheuttaa varmasti.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Voutsis on mennyt antamaan toisenkin lausunnon. Sen mukaan Syriza olisi enempi valmis tukemaan pakettiaan. Näiden eri lähteiden ristiriitaisten tietojen vuoksi Kreikan politiikan seuraaminen on melko lailla haastavaa, mutta myös rutkasti mielenkiintoisempaa kuin Suomen politiikka.

Eiköhän 6-7 vuoden kuluttua Suomessakin ole enempi poliittista säpinää, kun eurokriisi ja yhteisvaluutta murjoo Suomen talouden maan rakoon. Ja kun itse olen ikuinen optimisti niin tässähän tämä hyvä puoli sitten olisi: politiikka palaa politiikkaan. :)

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Pessimisti: "asiat ei voi mennä enää huonommin."
Optimisti: "kyllä ne voi mennä täysin persuuksilleen."

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ai ne on vasta toiset ennenaikaiset? Olen tainnut seota laskuissani, ehkä sen keväisen eurokuriäänestyksen vuoksi. Silloinhan kansa vastasi ei, ja hallitusherrat tulkitsivat sen kylläksi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Joo, ennenaikaiset parlamenttivaalit. Niitähän yleensä pidetään säännöllisin ja etukäteen tiedetyin väliajoin.

Kansanäänestyskin toki pidettiin, eikä tuonkaan tulosta otettu huomioon, kuten ei tammikuun vaalienkaan yhteydessä annettua mandaattia sitten toteutettukaan.

Tammikuun vaalit olivat ennenaikaisia silloin, kun presidentin valinnasta ei päästy sopuun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset