Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Euroopan kaksi kolossaalista virhettä

Eurooppaa runtelee nyt kaksi yhtäaikaista kriisiä: talouskriisi yhteisvaluutan vuoksi, sekä siirtolaiskriisi Schengenin sopimuksen vuoksi. Molemmat arkkitehtuurit tehtiin puhtaasti ideologisten hallusinaatioiden varassa. Yhteisvaluutta euro tiedettiin sudeksi jo ennen syntymäänsä. Sen sijaan Schengenin tuomia ongelmia ei osattu varmastikaan aavistaa. Schengeniin kuuluu olennaisena osana ns. Dublinin sopimus. Euroopan kolossaalisesta virheestä kirjoitin taannoin. Se osa käsitteli yhteisvaluutan tuomia talousongelmia. Sen voit lukea tästä linkistä.

 

Schengen ja Dublin

Schengen on usean eurooppalaisen maan sopima vapaan liikkumisen sopimus. Kaikki EU-maat eivät kuulu sopimuksen piiriin, mutta sopimuksessa on myös EU:n ulkopuolisia maita. Schengenin sopimus tarkoittaa, että sopimuksen alaisista maista voi liikkua toiseen sopimusmaahan ilman passia tai viisumia.

Tämä asettaa omat vaatimuksensa sopimusalueen ulkorajoille. Schengeniä voi ajatella kuten useampaa valtiota, ajatellaan esimerkiksi Yhdysvaltoja. Sen osavaltiot ovat käytännössä samanlaisia "Schengen-maita". Osavaltiosta toiseen siirtyminen ei ole monimutkainen prosessi.

Mutta Yhdysvallat vartioi ulkorajojaan – ja mikä oleellisinta – keskitetysti. Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevat rekisteröidään. Kuka turistiksi, kuka työviisumin ("Green card") saaneena ja kuka turvapaikkaa hakevana. Tulija rekisteröidään heti saapumisesta, eikä niin, että laskeuduttuaan JFK:n kentälle tulija voisi hortoilla ilman tarkastusta vaikkapa Idahoon asti, missä hän kertoo viranomaisille, missä aikeissa hän nyt on Yhdysvalloissa.

Tätä ulkorajojen kontrollia varten solmittiin Dublinin sopimus. Sopimuksessa määritellään, että sopimusalueen ulkopuolelta tuleva henkilö rekisteröidään aivan samalla tavalla kuin Yhdysvaltoihin tuleva henkilö. Turistina aikaa voi viettää niin kauan kuin omat rahat riittävät. Turistilla ei ole työlupaa tai oikeutta sosiaaliturvaan. Esimerkiksi lottopotin voittanut voi kuluttaa rahojaan mielin määrin Schengenin alueella. Se on eurooppalaisesta näkökulmasta jopa suotavaa.

Turvapaikkaa anovat rekisteröidään Dublinin sopimuksen mukaan samalla tavalla heti saapumisesta Schengenin alueelle.

 

Ideologia ei kohtaa todellisuutta

Yhteisvaluutta euroa tulee katsoa puhtaasti ideologisin perustein kasatuksi omituiseksi viritelmäksi. Se on kuin putkiasentaja, jolta on viety työkalupakki pois. Euromaa luovuttaa rahapolitiikkansa, sekä valuuttansa ja sen luontioikeudet pois. Samalla jäsenmaan vastuu finanssipolitiikasta jää sen omille harteille.

Euron järkyttävästä suunnitteluvirheestä on tullut kirjoitettua miltei maailman sivu, ja kirjoitusarkistostani löytyy varmasti lisää aineistoa kysymykseen kuin kysymykseen.

Oleellista on huomata, että ideologinen rahaliitto ei ole kestävä ilman todellisuuteen perustuvia työkaluja. Samaa voimme sanoa Schengenistä.

Toisin kuin yhteisvaluutan virheet, Schengenin karmeat suunnitteluvirheet jäivät enimmäkseen piiloon. Nyt ihmistulvan keskellä painivissa Schengen-maissa oli Dublinin sopimusta laadittaessa 1990-luvulla varsin tyyntä maahantulon saralla. Tällaista ihmisvyöryä ei toisin sanoen osattu nähdä.

Samalla tavalla kuin yhteisvaluutan säännöissä, keskeinen järjestelmä ylläpitää Schengeniä uupui täysin. Samalla tavalla kuin jokainen euromaa vastasi omasta finanssipolitiikastaan, myös Schengen-maat joutuvat vastaamaan tulijoista. Schengen-alueella ei ole keskitettyä minimaalista ulkorajan valvontaa (Frontex) lukuunottamatta resursseja jaettavaksi nyt nähdyn ihmismäärien rekisteröinnissä. Järjestelmässä ei ole myöskään esimerkiksi ohjattua kuljetusmahdollisuutta toiseen Schengen-maahan suorittamaan rekisteröintiä, vaikka sitten toisen maan nimissä vain välttääkseen joidenkin tarkistuspisteiden ruuhkautumista.

 

Kädet pystyyn

Euron ja Schengenin välillä on toki keskeisten rakennusvirheiden lisäksi erojakin. Euroopan keskuspankki EKP pystyi rauhoittamaan sijoittajapiirit lupailemalla niille rekkalasteittain rahaa. Tavallisen eurooppalaisen näkökulmasta tilanne ei ole oleellisesti kuitenkaan parantunut. Vaaditut leikkaustoimet puristavat yhä ankarasti muutamia jäsenmaita.

Schengenin kohdalla ei ole vastaavaa taikuria repimässä kaniineja hatustaan. Nyt onkin kyse ihmisistä, joille ei voidakaan kirjoittaa bittejä luomaan illuusioita siitä, että kaikki on hyvin. Ihmiset tarvitsevat kuitenkin vettä, ravintoa, tietyn termisen ympäristön, hygienian jne. Niitä ei voida tietokoneella kirjoittaa bitteinä.

Ilman EKP:n ja euromaiden räikeitä sopimusrikkomuksia yhteisvaluutta olisi jo tuusannuuskana. Nyt samanlaiset sopimusrikkomukset on nähty Schengen-alueella, kun Dublinin sopimus on lähes yksinomaan kuollut kirjain. Turun Sanomat uutisoi, että Suomeen tulee Ruotsista turvapaikanhakijoita satoja päivittäin.

Ruotsi kuuluu Schengen-maihin, eli myös Dublinin sopimuksen piiriin. Suomen tulisi tällöin palauttaa rekisteröimättömät saapujat takaisin Ruotsiin, koska turvapaikkaa hakevien tulee hakea turvapaikkaa siitä ensimmäisestä Schengen-maasta, johon turvapaikkaa hakeva saapuu. Jos Ruotsilla on tietoa siitä, että kyseinen turvapaikanhakija on tullut jostain muusta Schengen-maasta, tulisi Ruotsin palauttaa turvapaikkaa anova tähän kyseiseen maahan jne.

Se, mitä nyt oikeasti tapahtuu, on ideologisen illuusion vuoksi rikkoutunut sopimuskupla. Laiton ihmisryntäys Kreikan saarille tulee lailliseksi, jos tulijat anovat turvapaikkaa Kreikasta. Tulee kuitenkin tiedostaa, ettei tarkoituksellisesti taloutta murjomaan joutunut Kreikka pysty ikipäivänä suoriutumaan taakastaan.

– Jos meidän kulttuurimme ei tätä kestä, niin sitten se ei kestä, totesi europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.)

Sarvamaan kommentti kuullostaa ainakin minun korvissani perin lakoniselta antautumiselta. Kädet on nostettu pystyyn.

Lausuiko hän Suomen kuuluisat viimeiset sanat?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Se pukkaa sisäistä devalvaatiota euroalueelle! Pakolaiset auttavat siina.

Dublinin sopimuksen voimme unohtaa. Unkari on ainut maa, joka yrittää sitä noudattaa!

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tsekin tasavalta, Slovakia ja Puola - sekä Baltian maat ovat kaikki takajaloillaan tilanteen vuoksi. Siis Unkarin lisäksi. Nyt "diplomaattinen ponnistelu" (lue: painostus) on johtamassa siihen, että nämä joutuvat mitä ilmeisimmin antautumaan.

Heidät uhataan heittää suden - tai pikemminkin karhun, idän karhun - kitaan, jos mullittelevat.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Suomi on EUn itä rajalla, näin siis dublinin sopimuksen mukaan meidän päätoiminen ja ensisijainen tehtävä on ottaa vastaan sekä rekisteröidä Venäjältä tai sen kautta saapuvia pakolaisia. Suomessa pakolaisia varten pitäisi tyhjien koulujen ja sairaaloiden yhteyteen luoda pakolaisille parakkikyliä tarvittavineen infroineen ja palveluineen. Pakolaisia Suomi kuitenkin voi ottaa vain sen verran miten vastaanotto- ja kantokyky sallii. Lisäksi on lopetettava vetoaminen pakolaisten, elintasosurffarien ja työperäisien maahanmuuttajien Suomen työvoima pulaan sekä keskeytettävä ammatilliseen koulutukseen suunnitellut massiiviset leikkaukset, sillä "kantaväelläkin" pitää olla jatkossa mahdollisuus uudelleen kouluttautua ja mahdollisuus työllistyä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Dublinin sopimuksen voimme unohtaa."

Jos sopimukset ovat näin helposti ohitettavissa niin eikö Suomi voisi unohtaa yhteisvaluuttasopimuksen?

Kari Ahlava

Suomi voisi unohtaa allekirjoittaneensa YK:n pakolaissopimuksen, jota rikkaat arabimaat eivät ole koskaan allekirjoittaneet. Se on vuodelta 1951. Minä en ainakaan muista sitä.

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Orpo voisi nyt kilauttaa kaverille Ruotsiin, pikkasen tuntuu valuvan rikkautta tänne vai etteikö jopa sieltä opastettaisi eteenpäin. Käytännössä kaikki nykyiset turvapaikanhakijat tulevat sitä kautta.

Eurotyhmyydestä ei taida edes kilauttelut auttaa.. sen kuitenkin Ruotsi hoitanut paremmin vaikka muilta osin ei aina voi sanoa ..

Juha Hämäläinen

USA-Schengen ei auta EU-Schengeniä!

"Euroopalla on resurssit selvitä ongelmasta itsekseen."

Neuvoja olisi kyllä tarjolla.......Liekö Halliburtonilla jokunen "tee se itse" FEMA-leiri ylimääräisenä ?????

http://www.faz.net/aktuell/politik/fluechtlingskri...

Keijo Räävi

USA on yksi pakolaiskriisin alullepanija. Hyökkäys Irakiin ja sitä myöten vahvojen arabijohtajien -Saddam, Mubarak ja Gaddafi - syrjäyttäminen avasi oven hulluuteen ja nyt saa Eurooppa kärsiä tästä kaikesta yhdessä pakolaisten kanssa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Totta, mutta näin esimerkiksi Ranska riehui päällimmäisenä Libyassa. Saattoi olla brititkin juonessa mukana (en varmuudella muista).

Miten vain. Se oli sen pituinen Eurooppa se. Onneksi ei ole jälkikasvua, jonka vuoksi murehtia.

Kari Ahlava

Muistaakseni myös Saksa laittoi pommikoneita sinne. Arabikevät oli iso virhe. Olen varma siitä, että yllytys tuli näiltä pommittajamailta somen kautta.

Egypti teki sotilasvallankumouksen, kun Muslim Brotherhood tuli uuden demoratian kautta valtaan. Se oli ainut järjestelmä, mikä maassa oli, joka oli pidetty kurissa diktatuurin voimin.

Jenkeissä jostain syystä oli luultu, että demokratiahan voi tulla valtaan. Tämä oli meilläkin vaarana aikoinaan, että kommunismi tulee demokratian kautta valtaan ja liitytään Neuvosto- ja Varsovan liittoihin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #35

Itse muistelen Saksan kieltäytyneen Libyan operaatioon osallistumiseen.

Kyseiseen Libyan sotatoimiin osallistui Länsimaiden liittoutuma. Operaatioon osallistui joukkoja viidestä maasta: Yhdysvalloista, Ranskasta, Britanniasta, Kanadasta ja Italiasta. Myöhemmin operaatioon on liittynyt muitakin maita, muiden muassa Tanska ja Norja. Tämä kerrottu Wkipediassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Libyan_sis%C3%A4llis...

Muita kirjoituksia aiheesta;

http://vastavalkea.fi/2015/05/19/libyan-sodan-valh...

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424327714844

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-12883766801...

Kari Ahlava Vastaus kommenttiin #44

Voipi olla, että Saksa ei osallistunut. Mutta siis Irakin, koko lähi-idän ja pohjois-Afrikan yllyttäminen kapinaan, oli iso virhe, josta aikoinaan kirjoitin ennustuksena, että nuo diktatuurit eivät ole se pahin, mitä ihmisille voi tapahtua.

Niissä ei ollut lehdistön ja sanan vapautta, mutta olemalla puuttumatta diktaattorien tekemisiin, perheet saivat elää rauhassa. Kahdesta pahasta pienempi, kun nyt taas ei ole mitään hallintorakenteita ja ihmiset vellovat sisällissotien keskellä eikä loppua näy.

Täytyy ensin olla järjestäytymisen vapaus, että tulee poliittiset rakenteet, mistä demokratia voi saada jalansijaa. Ja se lehdistön oikeus julkaista hallitsijoiden tekemisiä, lähinnä ihmisten asioihin vaikuttavia.

Nämä diktatuureista liikkeelle lähteneet eivät demokratiasta ymmärrä mitään vielä pitkään aikaan, mahdollisesti useaan sukupolveen, kun se lakikäsitys tulee uskonnosta ja vanhoista tavoista. Tästä on odotettavissa jopa väkivaltaisia konflikteja, joihin on syytä varautua.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #45

Joo Kari, olen samaa mieltä ettei väkisin yritetty demokratian vieminen onnistu mitenkään. Sen on tapahduttava hiljalleen ja kunkin maan omin toimin. Nyt nähdään mikä on lopputuloksena jokaisessa maassa johon demokratiaa on yritetty viedä väkipakolla. Länsimainen kulttuuri on hyvin kaukana monissa kansannousun maassa. Ehkäpä Tunisia on kaikista noista maista länsimaistunein (Ranskaan liittyvä historia, siirtomaaisännyys) ja päässytkin vähimmillä ongelmilla. Ei maiden kovin erilaisia kulttuureja noin vain voida yhteensovittaa länsimaisen kanssa. Tuon pitäisi olla selvää kaikille.

On totta että suurimmalla osalla kansalaisia oli kuitenkin turvallinen olotila diktaattorien ollessa vallassa. Nyt useissa maissa on vain sekasortoinentila jäljellä.

Vastuulliseksi tähän kaikkeen "soppaan" on yksin USA joka haali sitten liittolaisia avuksi kun ei yksin enää pärjännyt. Suomi ei ainakaan ole miltään osin syyllinen selkkauksiin ja kansannousuihin. Niinpä tämä pakolaisongelma tuleekin ratkaista ongelmien synnyttäjien vastuulla.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tässä mietin Euroopan komission sitovaa taakanjakoa. Pitääkö nämä siis laittaa kettingillä keskustorin paaluihin kiinni, etteivät karkaa Saksaan - jonne moni haluaa?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Englanti ilmoitti valitsevansa Syyrian pakolaisia leireiltä. Ottavatko mahdollisesti insinöörit ja lääkärit vai valitsevatko mieluummin lukutaidottomat. Suomessahan tuollaista valintaa on pidetty rasistisena ja ihmisoikeuksien vastaisena.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Leireillä lienee ne todelliset avuntarvitsijat. Nämä, jotka Euroopassa nyt hortoilee uusina tulokkaina ovat maksaneet pätäkällä tulonsa salakuljettajille jne.

Uutisissa oli vihaisia tulijoita Budapestissä, Unkarissa. Haastateltava oli näyttänyt journalistille 128 euron maksanutta junalippua Budapestista johonkin Saksan kaupunkiin.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Hyvä kirjoitus! Erityisen osuva tuo "harhailla Idahoon" kuvaa hyvin tilannetta. Eu on rikki, ja ehkä jopa hajoamassa liitoksistaan, jotka natisseet pitkään
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sen mitä olen huomannut niin keskustelu Suomen taloudesta on käytännössä loppunut. Kukaan ei enää esitä kokonaisvaltaisia, perusteltuja ehdotuksia ongelmien korjaamiseksi joitakin näpertelyjä lukuunottamatta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eiköhän se keskustelu ala, kun hallitus tulee esityksiensä kanssa esiin. Rakennusliiton vtj. Suokas uhoili jo, että tarvittaessa "pysäyttävät Suomen".

Sillä lailla. Suokkaalle voisi joku kertoa, että elämme nyt eurossa ilman rahapoliittisia toimintamahdollisuuksia.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ehkei Suokas ole huomannut, että Suomi on jo kohtalaisen pysähtynyt.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #20

Eli ei tarvitse laittaa tikkua ristiin, mutta voi kerätä sitten maineen "pysäyttämisestä"? :)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #28

Ovat lukeneet Iltalehdestä? "Nordean synkkä talousennuste: Suomi on halvaantunut"
http://www.iltalehti.fi/talous/2015090220284232_ta...
Olin epätarkka - halvaantunut ei ole ihan sama kuin "pysähtynyt"... :-)

Marko Parkkola

Ei se mitään. Niin on muukin keskustelu, paitsi tietysti Olli Immosesta pitää keskustella ja jostain Putkosesta. Nämä ovat nyt Suomen tärkeimmät aiheet tässä tilanteessa. Kaikki muu on kunnossa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Niin ja paavo väyrysen kansanäänestys aloite, jokunen päivä sitten kerrottiin että kannattajamäärä nousu on yhä huima vaikka alun huippu huuma on jo ohi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #24

Onhan se vaadittu lukumäärä melkeinpä täynnä, ja vasta pian Väyrynen aloittaa kannatuskorttien keräilemisen "manuaalisesti" kampanjansa aikana. Itse kun allekirjoitin aloitteen niin siellä taisi olla n. 700 digitaalista allekirjoitusta. :)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #29

Itse kävin allekirjoittamassa melkopian senjälkeen kun väyrynen julkaisi siitä kirjoituksen ensikertaa ussarissa, olisiko siitä ollut pari- kolme päivää. Kehotin myös euroa kritisoineita sukulaisianikin mutta varttuneemman porukan kommentitoli tyly "mitä se auttaa".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Veit sanat monen suusta.
Kun lisää bail- outin rikkeet, budjettivajeen (3%) ja 60%:n velkapykälän sekä subsidiarityn ja velkavastuun rikkomukset huijauksin, rauhan unionista ei taida jäädä jäljelle kuin isot riidat ja jälkien siivous - hieman kärjistäen.
Sarvamaata varmaan mediamme hiillostaa...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Njoo, kyllä. Näistä euron sohelluksista on jo tullut kirjoitettua reippaanlaisesti (?), joten tyydyin tässä kohtaa vain vertaamaan sen ja vapaan liikkumisen yhteistä tekijää: poliittisen sokeuden ideologiaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sen verran oikaisua, ettei Schengen- eikä Dublinin sopimukset ole pakolaisvirran syy. Perussyy on Syyrian ja useammankin Afrikan maan sisäisissä taisteluissa. Asian hoidon kannalta vastakkain ovat kaksi näkökulmaa: Tulijoiden Eurooppaan tulo pitää estää ja hädänalaisia pitää auttaa. Toivon, että humaanimpi kanta voittaa ja toisaalta kovasti myös sitä, että Eurooppaan syntyy riittävästi yksimielisyyttä sisäisten sotien lopettamiseen.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Itse olen laskenut että näkökulmia olisi kolme. Niistä se tavallisin on täysivastaisuus eli eurooppaanpääsyn estäminen. Kakasi muuta tulee tavasta auttaa. Toiset ovat sitä mieltä että pakolaisia tulisi auttaa rauhallisissa lähimaissa ja rajoittaa hengenvaarall7sta merenylitystä, toiset ovat taas sitä m7eltä ettää pakolaisten pääsyä eurooppaan tulisi helpottaa ja heitä tulisi ottaa vastaan niin kauan kuin heitä tulee.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Suomi on Kreikkaa äveriäämpi. 50 albaanin paluttamiseen pistoovattiin charter kone ja 54 poliisia:
"Tiranaan vietiin 50 maasta poistettavaa. Mukana matkusti 54 poliisia, tulkki, sihteeri ja ihmisoikeustarkkailija, ylikomisario Kaj Wahlman Helsingin poliisilaitokselta kertoo." (Etelä-Saimaa, 27.8.2015)
http://www.esaimaa.fi/Online/2015/08/27/50%20albaania%20lensi%20turvallisesti%20Tiranaan%E2%80%89—%E2%80%89koneeseen%20nousi%20lisää%20väkeä%20Helsinki-Vantaalta/2015119486802/4

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ilman niiden olemassaoloa kukaan ei lähtisi tuolta matkailemaan Välimeren ylitse, koska matka tyssäisi Kreikkaan. Kreikan valtio ei ole niin äveriäs, että se pystyisi näistä huolehtimaan vaan pakkokeinoin siirtäisivät vaikka takaisin toisaalle.

Yksi vaihtoehto olisi muodostaa oma pakolaisleiri Kreikkaan, mitä muut sitten saisivat tukea omin resurssein.

Väitteesi on samaa luokkaa, että eihän ylikorkea verotus aiheuta veronkieroa, vaan caymannit.

Siinä olemme samaa mieltä, että Syyrian sisällissota on aiheuttanut tarvetta vaihtaa maisemia. Se, minkä vuoksi paperitonta porukkaa, josta kukaan ei tiedä mitään, on Euroopassa kymmeniä tuhansia taas on Schengenin syytä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Perussyy on Syyrian ja useammankin Afrikan maan sisäisissä taisteluissa."

Mitä oletat kuinka paljon liittouman, USA, Ranska Englanti+ ilmapommitukset vaikuttavat epävakauteen lähi-idässä. Juuri tiedotettiin kuinka 30 siviiliä kuoli Jemenissä liittouman pommituksissa ja Irakin sota on jo 12 vuotta kestänyt, satoja tuhansia on kuollut. Yksi tapettu "terroristi" synnyttää kuusi uutta vapaustaistelijaa Isiksen tai vastaavan järjestön riveihin. Varmaa on ettei demokratiaa voi viedä aseilla.

Kari Ahlava

BBC:ltä katsottua vapaata liikkumista:

★ pakolaiset liikkuvat Unkarissa suurena ryhmänä jalkaisin kohti Itävallan rajaa moottoritietä pitkin. Heitä on neuvottu turvallisuuuden vuoksi pukemaan päälleen valkoisia tai keltaisia vaatteita illan pimetessä.
★ kukaan ei estä, mutta nämä ihmiset katsovat olevansa oikeutettuja ruokaan ja juomaan, sanovat emme ole eläimiä
★ Libyassa on taas kuollut ryhmä afrikkalaisia siirtolaisia vaiko pakolaisia, ei taida kukaan tietää

★ CNN:n reportteri väittää, että pakolaisleireissä on epäinhimillinen kohtelu ja sairauksia. Pakolaiset sanovat, etteivät halua kuolla leireissä.

★ YK syyttää Eurooppaa, kukaan ei vaadi YK:lta mitään eikä rikkailta arabimailta, jotka eivät ole edes allekirjoittaneet YK:n pakolaissopimusta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kohtaan 1: he eivät ole pakolaisia, eivätkä edes turvapaikanhakijoita, koska eivät ole hakeneet turvapaikkaa Unkarista. Jos he olisivat pakolaisia niin heidän ei tarvitsisi marssia pitkin Unkarin teitä muutoin kuin tietysti omaksi viihteekseen.

Kohtaan 2: FT kirjoittaa, miten nämä maahantulijat ovat potkineet Unkarin poliisin ojentamia ruokapakkauksia. (Kaivan linkin pyydettäessä, ei ollut enää välilehdissä.)

Kohtaan 3: Toimittajia tai vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä ei käsittääkseni päästetä Unkarin pakolaisleireille. Pystyn kuitenkin uskomaan, ettei siellä ole kovin kivaa. Unkari vain noudattaa Dublinin sopimusta. Unkarin ilmeinen tarkoitus on viestittää maahantunkeutumisesta unelmoivalle väestölle, ettei se kannata.

Kohtaan 4: Rikkailla arabimailla on öljyä. He pistävät hanat kiinni "kostoksi" ja sitten ei olekaan juuri kellään kivaa. YK on aika lailla hampaaton räksyttäjä. Rannalta on helppo huutaa ohjeita, kun merellä myrskyää.

Kari Ahlava

Niin, miten näitä Eurooppaan tunkeutujia pitäisi nimittää? Miehittäjiä?

Minun näkövinkkelini on se, että mediat eivät vaadi mitään YK:lta eikä arabimailta. Se on vain sitä poliittista korrektiutta, mikä on meillä sokaissut hyvän osan kansaa. Ja muualla vielä enemmän, kuten jenkeissä, jossa saa haasteen raastupaan kovin helposti, jos ei hyvittele kaikkia.

Tämän ei tarvitsisi kuitenkaan sokaista somessa. Tuo kirjoitukseni oli sarkasmia. Tämä onkin jenkeissä se, mikä on vielä jäänyt haasteiden ulkopuolelle. Sarkastinen komedia nimittäin.

Se FT:n linkki olisi eetvarttia saada.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #33

Tämä nimitysasia on vaikea. Aivan varmasti joukossa on sekä makeamman elämän etsijöitä kuin vainoa paenneita henkilöitä. Siksi on mielestäni väärin kirjoittaa "pakolaiset", "turvapaikanhakijat" tai "elintasosurffarit" tai oikeastaan mitään muutakaan.

Nimitysasia on kuitenkin ongelmista se vähäisin, sillä useimmat osaavat hahmotolla kyseisen joukon. Toiseksi tulee välttää rinnastusvertailua ilmoittamalla "pakolaiset ja siirtolaiset", koska pakolaisstatuksen saaneet mielletään "aidoiksi ja hyväksyttäviksi" tulijoiksi, niin toisia taas ei.

"Miehittäjiksi" kutsuisin vasta sitten, kun ovat aseistautuneita, ja todennäköisesti käyttävät omaa univormua - joko virallista sotilaspukua tai sitten näitä militanttien omia pukuja.

Olen ajatellut käyttää termiä "maahanmuuttaja". Näitä ajatuksia esiintyi Gideon Rachmanin blogissa (Financial Times). Rachman toteaa, että "maahanmuuttaja" ei ole laadullinen termi, vaan faktuaalinen: nämä henkilöt ovat aikeissa muuttaa maasta toiseen - kuka sitten mistäkin syystä.

Olen samaa mieltä siitä, että näitä voisi hyvin sijoittaa Arabiemiraatteihin, Kuwaitiin, Bahrainiin ja muutamaan muuhun ökyrikkaaseen valtioon. Muutamastakin syystä: heillä olisi varaa auttaa tilapäistä asumista, matka olisi lyhyempi (eikä sisällä hullunrohkeita vesistön ylityksiä) ja kulttuuri on lähempänä. Ehkä jopa kielikin, vaikka syyrialaisista ainakin osa taitaakin jonkin verran englantia.

Kaivan sen FT:n artikkelin, ja muokkaan tätä vastausta sen kaivettuani.

EDIT: Se linkki pienen lainauksen kera:

"Men at the platforms refused water and food from the police, kicking food cartons off the platform and demanding they be allowed continue their journey to Germany."

http://www.ft.com/intl/cms/s/0/f56c5408-52fd-11e5-...

Kari Ahlava Vastaus kommenttiin #40

Vaan, jospa ovat siviiliasuisia miehittäjiä naamioituneina pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi.

Kansainvälisessä lehdistössä on paljon kerrottu lähi-idästä koulutettuna leireiltä länteen palaavista taistelijoista. Kun monet ovat henkilöllisyytensä salanneet.

Tuo poliisin vastustaminen ruuan jakelutilanteessa kertoo minulle paljon...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tuossa muuten kun vastailin näihin sinun tähdellä merkitsemiin kohtiin niin mainitsemani "kohta kolme" ja "kohta neljä" tarvitsevat lisäyksen numeraaleihin. Niihin pitää lisätä yksi.

Itse asiassa en vastannut lainkaan kohtaan kolme yhtään mitään, koska en itsekään tiedä - enkä siksi ottanut siihen kantaa. Se vain painui ohi silmieni, enkä hoksannut "rekisteröidä" sitä ylihypättäväksi kohdaksi.

Kari Ahlava

Niin, se oli uutinen BBC:llä, jossa makasi useita ruumiita punaisissa ruumispusseissa Libyassa. Ja se oli eilen. Siitä ei paljon juttua sen enempää ollut. Ja olihan ne pusseja, mistä ruumiita ei näkynyt, että tiedä sitten, mitä se oli.

Jaakko Häkkinen

Miltä kuulostaisi Itä-Euroopan unioni? Pakolaiskysymyksessä vain EU:n luoteisblokki edustaa äärivastaanottavaista kantaa, kun taas idässä ja etelässä ollaan paljon nuivempia. Suomi kuuluu jälkimmäiseen sakkiin:
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201701-pakol...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Olen muutamaan otteeseen jutellut erään kreikkalaisen kanssa Suomen ja Kreikan suhteista itään ja länteen. Havaitsin samantyylisiä näkemyksiä sielläkin suunnalla.

Kreikkalainen ystäväni muistutti, että länsi on heille ongelmallinen. Hän kysyi, mitä EU teki silloin, kun Turkki epävakautti tilannetta vuonna 1996? Kysymys oli retorinen, koska hän vastasi: ei mitään. Katsoivat vierestä.

Itä on ongelmallinen heille taas ottomaanien invaasion ajalta. Venäjän kanssa on yhteinen uskonto, ortodoksikristinusko.

Länsi on tarjonnut toki Kreikalle myös hyvää. Näihin lukeutuu mm. Natojäsenyys ennen Saksaa. Länsi on oivaltanut Kreikan tärkeän geopoliittisen sijainnin, eikä ole siksi ryttyillyt liikaa. Ryttyilleet, koska kreikkalaiset itse kokevat, etteivät he ole oikeastaan sen enempi itää kuin länttäkään. Osa tietysti on umpi-itää, ja toiset rähmällään länteen. Mistään koherenssista ei ole kyse.

Suomessa on vähän samanlainen tilanne. Olemme oppineet elämään idän ja lännen välissä tavalla, joka on harvinaisen ainutlaatuista. Lännessä on arvostettu Suomen ei-provokatiivinen neutraali ja diplomaattinen suhtautuminen itään - mitä nyt sitten viime aikojen pakoteasiat ja Venäjän Ukraina-retket ovat kiristäneet välejä.

Arvopohjamme on kuitenkin enemmän länsimainen kuin idän neuvostomainen järjestelmä - jos näistä nyt enää eroa hoksaa EU:nkin vajonneen eritoten yhteisvaluutta euron myötä enempi "Neuvostoliitto 2.0:ksi".

Tämän vuoksi euron ja nyt Schengenin puristuksessa tavallista suomalaista ihmetyttää moni asia: miksi pitää kirjoitella tukipaketteja? Miksi pitää antaa jonkun muun määrätä, keitä Suomen tulee asututtaa maallaan?

Lähinnä siksi, että keskushallinnon politbyro nyt vain haluaa tehdä niin, ja alamaisten tulee vain totella, eikä esittää kiusallisia kysymyksiä.

Marko Parkkola

Stop the presses! Vienti vetää taas!

http://www.talouselama.fi/uutiset/psst+ala+kerro+k...

Nyt tuleekin mielenkiintoinen kysymys. Kysymyksen asettelu tosin on hankalaa. Ainakaan en keksi miten saisin sen järkevästi kasaan, mutta kokeillaan näin:

1. Eurossa ei siis ole mitään vikaa, milloinkaan, missään, koskaan
2. Suomen tuotteiden laatutaso ei ole noussut
3. Uusia innovaatioita ei ole tapahtunut
4. Sisäistä devalvaatiota ei ole vielä keritty toteuttaa

Mikään yllä olevista ei siis voi vaikuttaa viennin elpymiseen. Olen kuitenkin lukenut useita todistuksia täällä usarissa, että kohdat 2-4 pitää toteuttaa, ennen kuin käännös parempaan voi tapahtua.

Kysymys on kaksi osainen:

1. Mitä on siis tapahtunut?
2. Ovatko aiemmat todistelut kohdista 2-4 virheellisiä?

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Sääli, että postauksesi ei herättänyt tällä kertaa populistikorttien heiluttelijoita. Johtava populistijulkaisu The Wall Street Journal:

Migration and Euro Pose Similar Challenges for Europe
Common currency and Schengen zone, both central to European Union’s success, prove to be equally difficult to master in crisis
http://www.wsj.com/articles/migration-and-euro-pos...

Toimituksen poiminnat