Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Eurooppa-neuvostolla oli yksi tehtävä – ei tärpännyt

Eurooppa-neuvosto päätti maratonkokouksensa tuloksetta. Aiempi kokousmitan ennätys tehtiin vuonna 2015, kun Kreikka oli viittä vaille jättämässä yhteisvaluutta euron. Tällä erää EU-johtajien piti tehdä paljon vähemmän: heidän piti vain nimetä ehdokkaansa Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Läpi yön kestänyt kokous keskeytyi pariinkiin otteeseen, kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kävi kahden- ja jopa kolmenvälisiä neuvotteluja eri EU-maiden johtajien kanssa.

Tässä muutamat huomiot itse kokouksesta:

  • EU-johtajat ovat toistuvasti tuskailleet brittien kanssa Brexitistä. EU:n puolelta valitetaan sitä, etteivät britit osaa sanoa sitä, mitä he haluavat. Britit ovat EU:n mielestä osanneet vain kertoa sen, mitä he vastustavat. EU-johtajat syyllistyivät itse samaan: he osasivat toki kertoa, kenestä he eivät halua Euroopan komission puheenjohtajaa.
  • Saksan liittokansleri Angela Merkelin omituinen veto. Hän hylkäsi oman ryhmänsä (EPP) puheenjohtajaehdokkaan, ja esitti tärkeintä vakanssia kilpailevalle sosialistiryhmälle, vaikka EPP tulikin suurimmaksi ryhmäksi. Vähän niinkuin Suomen eduskuntapuolueet olisivat halunneet kaikki ministerisalkut nimenomaan Perussuomalaisille?
  • Kokoukset ovat kalliita. Rahareikiä on mm. tarjoilu, turvamiehistö ja kaikenlainen muu järjestely. Yhden kokouksen hinnaksi tulee lähes puoli miljoonaa euroa. Tyhjän vuoksi.
  • Euroopan parlamentti valitsee puhemiehensä keskiviikkona. EU-johtajat haluaisivat sitä ennen valita komission puheenjohtajaehdokkaansa (parlamentin tulee ratifioida ehdokas.) Jos europarlamentti "ehättää ensin" niin demokratian irvikuvana pidettävää suhmurointia muista EU:n huippuviroista käy vaikeammaksi, kun lehmänkauppatorilta yksi vaihtoväline on jo kiinnitetty.

On suorastaan masentavaa seurata, miten demokratian airueena itseään pitävä EU rämpii näin pahasti. 200 miljoonaa ääntä on annettu ja äänestysaktiivisuus nousi näissä eurovaaleissa pitkästä aikaa. Näillä äänillä ei näytä olevan mitään merkitystä, kun 28 norsunluutornilaista aloittaa omat vispilänkauppansa.

Ongelma on myös se, ettei pätevimmät välttämättä pääse edes virkoihin. EU pukee itselleen pakkopaitaa, koska unionissa halutaan jakaa huippuvirkoja soveltuvuuden ja pätevyyden sijaan sukupuolen, maantieteellisen sijainnin ja poliittisen kannan mukaan.

Veronmaksajat voivat tuskailla sitten sitä, että heidän osakseen tulee maksaa näitä täysin tuloksettomia kokouksia ja siihen päälle sitten vielä lisäkokoukset.

Kokonaan oma asiansa on se, miten 18 tunnin yhtäjaksoisen riitelyn jälkeen univaje alkaa vaikuttaa johtajien mielentilaan. Se tunnetusti vastaa humalatilaa.

EU:ta johdetaan kännissä? On ylevää, on.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pari huomiota.

Europarlamentti valitsee puhemiehensä keskiviikkona. Demokratian kannalta lienee nimenomaan oikein, että pääministerineuvottelut komission puheenjohtajasta eivät vaikuta tähän aikatauluun. Vaikutus päinvastaiseen suuntaan olisi hyvä, mutta parlamentti toimii siitä välittämättä.

Matemattisesti huomiosi Merkelistä ja perussuomalaisista oli kunnioitettavan humoristinen, mutta realistisesti kyse on tietenkin siitä, että kansanvaltaiset ja vapaamieliset (enemmistö)voimat neuvottelevat keskenään, jotta unionin hajoamista haluavat eivät pääse unionia johtamaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

1. huomiosi: Juu, kirjoitin samoin, että keskiviikkona valitsevat puhemiehistönsä. Olen osittain samaa mieltä demokratiapohdinnoitesi kannalla. Huomioitavaa onkin, että suhmuroinnilla on kiire. Ja huomenna jatketaan puolilta päivin. Taas poltetaan puoli miljoonaa.

2. EPP:stä tuli suurin ryhmä, Suomessa paikan vei niukasti vaaleissa SDP. Nyt siis ehdotetaan kakkoseksi tulleelle kärkivirkaa. Suomessa PS jäi niukasti tuolle kakkossijalle vaaleissa.

En ymmärrä, miksi Merkel halusi paiskoa Weberin susille? Liekö hänen terveydentilassaan suurempiakin murheita?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mihin perustuu tuo toistamasi tieto siitä että kokous maksaa puoli miljoonaa?
En siis väitä ettei näin olisi mutta lähdettä kaipailen.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #3

Kirjoitin lähes puoli miljoonaa.

Lähteenäni minulla oli Politico.

https://www.politico.eu/article/eu-summit-live-blo...

Mukavaa, että minua jaksetaan epäillä. Pysyn silleen skarppina, mitä tietysti PS:ltä on aina odotettukin!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #4

Henri: "Kirjoitin lähes puoli miljoonaa"
Henri: "Taas poltetaan puoli miljoonaa."

Ja lähteenä jokin webbisivuston twiitintapainen jossa ilman lähteitä kerrotaan että kokoukset maksavat keskimäärin 450 000 eur.

Onko tuo sitten paljon vai vähän, en osaa arvioida. Kiinnitin lähinnä huomiota kun summan toistamisella on sinulle jokin merkitys?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #5

Avauksessa maininta. Toinen maininta sisältää jo tiedon ensimmäisestä maininnasta, joten siinä voi oikoa.

Jos Politico on vain "jokin webbisivusto" niin meidän on turha varmaan jatkaa tästä.

Yhtä hyvin voisi sanoa sanoa Reutersin tai AP:n olevan jonkin sortin huhutoimistoja.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #6

Puoli miljoonaa verrattuna Trumpin miljoona per päivä Mar-a-Lagossa veronmaksajien rahoja saattaa hyvin pitää kutinsa

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Pitäkööt keskenään Webexin. Säästyy rahaa, ja ne kokoustamisen tulokset tuskin mihinkään muuttuvat. Säästyneillä rahoilla voi sitten vaikka tehdä jotain järkevää, vaikka olla nostamatta Brexitin jälkeisiä jäsenmaksuja. Nuo kohoavat maksut muuten herättävät Ruotsissa kovasri keskustelua ja kummastelua.

Jk. Luulis muuten moisen turhanpäiväisen matkustelun myös olevan oikein haitallista myös sille yhteiselle ilmastolle.

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

Niin,saadaan kivasti hiilijalanjälkeä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Rinnastuksesi ovat lähinnä koomisia. Nimitysrulianssin mutkat ovat pikemminkin verrattavissa siihen, että hallitusneuvottelut jatkuvat alkuperäisestä aikataulusta joitain päiviä, Brexit-rinnastus ei toimi lainkaan. Merkelin valinta taas rinnastuisi paremmin siihen, että vaikkapa keskustan johto ilmoittaisi kannattavansa Niinistöä heidän oman ehdokkaansa sijaan presidentiksi (yksi ihminen suhteellisen lähellä olevasta puolueesta), ei että valittaisiin 17 perussuomalaista ministeriksi.

Kokoukset toki ovat kalliita, mutta jotkainen kokouksissa vähääkään enemmän istunut tietää, että välillä tulee umpikujia jonka ratkaisu onnistuu paremmin vasta aikalisän jälkeen. Mitä parlamentin puhemiehen valintaan tulee, niin toisaalta se voi osaltaan auttaa ratkaisun löytymiseen, sillä kuvio muuttuu yksinkertaisemmaksi ja tätä myötä selkeämmiksi.

Omalta osaltani osasin odottaa vaikeaa kokousta, sillä ainakin julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan selkeää kuviota ei ollut olemassa. Ja suoraan sanottuna Merkelin ollessa ainakin osin rampa ankka, on EU:lla johtajuus vähän hukassa, pikkaisen samaan tapaan kuin meillä keskustalla joka ei näytä tietävän onko se hallituksessa vaiko oppositiossa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eikös se ollutkaan niin, että eurokriittiset ovat niitä keskenään eripuraisia?

Onneksi EU-myönteiset ovat näyttäneet hienoa mallia siitä, miten usean viikon riitelyn päätteeksi ei saada edes sitä yhtä ainoaa asiaa ajetuksi eteenpäin.

Koita nyt hyvä ihminen vain hyväksyä tämä, ettei EU-myönteisten keskinäisestä riitelystä, suljettujen ja rajattujen kabinettisopimusten ja yömyöhään valvottaminen nyt vain tuota tulosta.

Mikäli liberaalit, kansallismieliset ja vihreät eivät olisi saaneet näin suurta vaalivoittoa niin suhmurointi olisi saattanut jatkua entiseen malliin. Nyt EU-myönteiset ovat vallanhimossaan kääntyneet toisiansa vastaan. Se on aika inhimillistä, mutta kannattaisi sitten ainakin pitää suut supussa ja olla sortumatta samoihin virheisiin, mistä muita syyttävät.

Kun kerran olet vastahankaisella tuulella niin tässä muutama lisäpointti, jotka kaipaa mäiskintääsi:

* Alankomaiden, Saksan, Ranskan ja Espanjan johtajat sopivat komission pj:n sosialisteille, vaikkei ryhmä ollutkaan suurin. Sitten ihmetellään Macronin sanoin, että on turhauttavaa "ettei aiemmin sovitusta pidetty kiinni." Minun väitteeni on, että EU:ssa on 28 jäsenvaltiota ja jokaisella on oma äänensä Eurooppa-neuvostossa. Ole hyvä ja kumoa nyt tämäkin. Macron jopa tulistui siinä määrin, että uhosi blokkaavansa kaikki EU-jäsenyyttä hakevat maat, kun valmista ei tule (heidän pikkuklikkinsä sopimuksille.)

* Kun Bulgarian pääministeri rupatteli lehmänkaupoista livestreamissa ja tämä kun huomattiin, niin ehdotus oli, että "ehkei tätä kannata kaikkea taltioida"... Videostreami katkaistiin välittömästi tämän jälkeen. Tässä sitä läpinäkyvyyttä ja 200 miljoonan äänen polkemista.

* Merkel yritti hölmösti kerätä irtopinnoja Saksan sisäpolitiikalle myöntämällä sosialisteille puheenjohtajuus. Eritoten, kun tämä tuli liittopäivien riviedustajalta, Martin Schulzilta. Saksan hallituksen kompurointi, kannatuslaskut ja eritoten SPD:n kriisiin olisi saatu kivasti öljyä rattaisiin. On varmasti sinustakin oikein ylevää suhmuroida koko EU:n asioilla yhden jäsenmaan sisäpoliittisilla voiteluilla?

* Eurooppa-neuvoston komission pj:n ehdokkaalla - jos sellaista nyt saadaan ajoiksi tällä vuosituhannella - on hyvin heikot saumat saada europarlamentti taakseen. Europarlamentti totta kai haluaa pitää kärkiehdokas-ajattelutavasta kiinni, koska se sitoo neuvoston käsiä ja antaa mepeille lisää valtaa. Sossujen ehdokas ei saa riittävää enemmistöä liberaaleilta ja vihreiltä. EPP ei saa enemmistöä taakseen ilman euroänkyröitä, eikä Weber halua tulla siunatuksi Marine Le Penin ja Matteo Salvinin myötä. Ehkä helpoin reitti olisi valita joku ulkopuolinen henkilö komission puheenjohtajaksi? Miten olisi, jos soittaisivat Putinille, Jong-unille tai Trumpille kysyen, jotta kiinnostaisiko pesti? :D

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Ja mistä sovitusta Macronin mielestä olisi pitänyt pitää kiinni?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #13

Siitä, mistä pieni klikki sopi kabinetissa: Timmermansista komission puheenjohtaja ja Weberistä europarlamentin puhemies.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Politiikassa keskustellaan ja riidellään, kun ei olla yksipuoluejärjestelmässä. Stop the press.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ja joskus - muodon vuoksi - annetaan 200 miljoonaa näennäistä ääntä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Suomelle hallitusta rakennettiin 1,5 kuukautta. Persut polttaa lahkeensa siitä, että EU:lle koko maanosan kehittämisestä vastaavien johtajien valitsemiseen käytetään enemmän yksi päivä. Kun demokratiaa jatkuvasti vaaditaan, pitää sietää demokraattiseen prosessiin kuluva aika.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Itsehän Eurooppa-neuvosto haluaa kiirehtiä - eivät persut.

Haukut täysin väärää puuta. :D

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Ja loppujen lopuksi eurooppa antoi aivot saksalle nousta omasta suostaan ennen toista maailmansotaa. Wilhelm tappeli Victorian kanssa kuten serkusten pitääkin. Ennen isoa kapinaa.

Ei tässä ole taloudesta kysymys. Euroopan unionin ongelmat, no miten kauniisti sanoisi. Pitäkööt tunkkinsa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset