Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Talousviikko ja Italian kipuilut

Mielestäni aivan oikeutetusti talousaiheet ovat saaneet kansainvälisen lehdistön huomion monen vuoden jälkeen. Euroopassa talousongelmat on piilotettu likviditykityksen taakse. On tietysti ikävää palata eurokriisin suurimpien vuosien tarinaan, mutta se oltaisiin vältetty korjaamalla eurooppalainen ongelma. Sitä ei haluttu tehdä. Ja siksi Italiakin nyt kipuilee.

Viikko alkoi maanantaina melkoisella markkinaturbulenssilla. Pitkästä aikaa näin jonkinlaista johdonmukaisuutta markkinoilla. Yhtä myytiin, toista ostettiin. Aiemmin ostettiin kaikkea. Se kertoo jotain.

 

Keskuspankit joutuvat myöntämään voimattomuutensa

Olen vuoden ajan yrittänyt "valmentaa" kaikkia siitä, että pian aloitamme taantuman. Ja tällä kertaa taantuma voi olla monin verroin finanssikriisiä pahempi vitsaus.

Tätä ryminää on onnistuttu toistaiseksi pitämään loitolla yksinomaan keskuspankkien avokätisen likviditeetin turvaamisella. Se on elvyttämistä omalta osaltaan. Valitettavasti elvytyksen teho hiipuu lääkekuurin pitkittyessä.

Seurailin keskusteluja jo Fedin QE2:sta alkaen, kun osa ekonomisteista piti sitä virheenä, sillä korot olivat jo tulleet alas. Että tällä ei saavutettaisi enää mitään. Elvytys pohjautui juuri huokean velkarahan (investoinnit) saatavuuteen.

Euroopassa päätettiin "hivellä kasseja" viiden vuoden ajan ja aloittaa elvytys vasta sitten, kun potilas oli jo käytännössä kuollut. Auttoiko se? Jos katsoo Euroopan talouskehitystä niin vastaus on: ei, ei auttanut.

Keskuspankit eivät ole koskaan, kuunaan, milloinkaan elvyttäneet niin vimmatusti kuin finanssikriisin jälkeen.

Ja ne eivät olekaan niin omnipotentteja, että voisivat loitsia pois ihmisluonteesta johtuvan taantumasyklin pois.

 

Talouskurisääntö federalismin pakkopaitana

EU:n yksi mielenkiintoisimmista säännöistä perustuu niin kutsuttuun talouskuriin. Sen mukaan EU:n jäsenmaalla ei saisi olla velkaa yli 60 prosenttia kyseisen maan bruttokansantuotteesta. Tämän lisäksi budjettia ei sovi sorvata alle kolmen prosentin (per bkt) alijäämän yli.

EU:n alueella ei ole Yhdysvaltain kaltaisia osavaltiokohtaisia tulonsiirtoja kuin nimeksi. Koheesiorahastot ja muut satunnaiset avustukset toki toimivat kuten tulonsiirrot, mutta niiden määrä on liian vähäinen.

Euroopan tulisi lähestulkoon 20-kertaistaa yhteinen budjettinsa, jotta norsunlu... siis politby... siis keskellä Euroopan komissiota olisi tarpeeksi pelimerkkejä tasata elintasoeroja EU:ssa.

Talouskurisääntö pakottaa etenkin euromaat varjelemaan julkista taloutta. Kokonaisuutena idea on varmasti ihan hyvä. Mutta jos tästä eurovaluutasta haluaa kansainvälisen ykkösvaluutan, sen kanssa ei tule pelleillä ja sikailla miten haluaa.

2015 olimme jo lähellä menettää yhden jäsenmaan. Tuo jäsenmaa päätti uhrata hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa eurokolikoiden vuoksi. Seuraavaksi "oikeussaliin" astelee näillä näkymin Italia.

Euroalueella, jolla on yhteinen rahapolitiikka ja siten esimerkiksi yhteinen valuuttakurssi ja yhteiset korot, ei olekaan juuri minkäänlaista turvaverkkoa taloudessa jälkeen jääville tai jonkun taloussokin runtelemille maille. Ne tehtiin siksi eurokriisivuosina ja nämä lahjoitusinstituutiot saivat lopulta nimen Euroopan vakausmekanismi EVM.

Kreikan lohduton tilanne osoittaa sen, miten suuri virhe eurovaluutta ylipäätään olikaan. Yhteistä valuuttaa ei laadittu järjellä.

Talouskurisääntö yrittää paikata sitä, mikä eurossa oli vinossa alun alkaenkin. Yksikään jäsenmaa ei voisi "sikailla" esimerkiksi korottaa eläkkeitä tai julkisen sektorin palkkoja tuhannella prosentilla sillä velkarahalla, jonka "Saksa kuitenkin maksaa."

Saksa maksoi - kerran. Tai niin: me ne maksoimme. Uusien EVM-hätärahoitusohjelmat ovat nekin tiukkojen talouskuriehtojen takana. Siksi niitä ei kannatakaan vastaanottaa. Nopeampi tie ahdinkomaille on erota eurosta, sen valuuttakurssista ja sen mukana tuomista haitallisista ehdoista.

Jotain tällaista Italiassa tapahtuu juuri nyt.

 

"Italia ei eroa eurosta"

Italian sisäministeri Matteo Salvini totesi, ettei puolueen tarkoitus ole nyppiä Italiaa irti eurosta.

Okei, oliko tämä tässä? Jos näin on, niin miksi paniikkia? Miksi tehdä meteli uusista vaaleista?

Minusta Italian strategia ei ole koskaan ollutkaan suora euroero. Se on euroero tiettyjen vaiheiden jälkeen.

Italia virallisesti vastustaa tätä talouskuria. Se haluaa budjettiin pelivaraa, jotta voisi saada maansa talouden jaloilleen.

Näin se menee.

Italia siis haluaa uhmata suoraan talouskurisäännöstöä ja suurin piirtein viis veisata siitä, mitä markkinoilla tapahtuu. Heidän tavoite on saada muut tukipaketoimaan Italian pankit.

Ja sitten he uhkaavat euroerolla, mikä saisi koko euron mitä ilmeisimmin kappaleiksi. Vaihtoehtona on maksaa. Kenties satoja miljardeja euroja.

Ja tässä kohtaa, rakas lukija, sinä astut kuvaan mukaan.

Eurobarometrin mukaan suomalaiset ovat niin kiintyneitä euroon, etten usko lähiaikoina tämän valuuttarakkauden sotkevan omia kuvioita. Katsotaan miten käy. Ehkä Italia eroaa eurosta ennen kuin heille heitetään namirahaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Italia pelaa ns. tottakai omaan pussiinsa euron varjolla (vara on viisautta), sanoi komissio ja muut jäsenmaat mitä tahansa, sillä eihän ne voi erottaa Italiaa eurosta.
Italia oli unionin omien sääntöjen mukaan jo ylivelkainen euroon mennessä, joten siitä saavat sitten "nauttia" kaikki ne jäsenmaat jotka euroon ovat myöhemmin liittyneet. Kuten myös Suomi.

Mitähän mahtaa seurata EKP:n jatkuvasta "rahanpainamisesta" markkinoille? Tuosta on seurannut sitäkin, että mm. 12 kk:n negatiivinen helibor korko on jokseenkin tuplaantunut vuodessa. Noin vuosi sitten kerrottiin EKP:n tarkoituksena olevan nostaa korkoa. Siis positiiviseksi tai ainakin siihen suuntaan. Noin itse ymmärsin. Toisin on käynyt ja tällä menolla taitaa pankitkin tehdä "konkurssin", jos ne ovat sitoutuneet korkomarginaalissa huomioimaan heliborin negatiivisuuden kasvun. Kukahan sitten pelastaa pankit?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Mikäli luen tilannetta oikein:

Italiaan on tulossa uudet vaalit. En usko Viiden tähden liikkeen ja demaripuolue PD:n pystyvän kasaamaan toimintakykyistä hallitusta. Näillä puolueilla on ihan yhtä epäkiitollinen tilanne sorvata maan ensi vuoden budjetti.

Tätä budjettia tullaan EU:ssa tarkastelemaan. Oletetaan ensin, että jokin kansanrintamahallitus muodostuu, budjetti tehdään ja se kelpaa EU:lle. Tämän jälkeen sitten joskus järjestetään ne vaalit.

Salvini tekee varmasti kaikkensa osoittaakseen budjetin olevan enemmän Brysselin käsialaa kuin italialaispäättäjien. Vastamyrsky vaaleissa voi olla tätäkin suurempi. Liitto voisi tehdä ehkä keskenään enemmistöhallituksen. Mahdollisesti se ottaa mukaansa Italian veljet -puolueen, miksei jopa Berlusconin Forzan.

Sitten budjetti muuttuu radikaalisti ensi vuonna.

Toinen vaihtoehto on, että vaalit pidetään ensin ja sitten vasta tulee budjetti. Tärkeää on vain tietää, milloin sieltä tulee ensimmäinen "Salvinin budjetti". Tänä tai ensi vuonna.

Tämä Salvinin budjetti on suora haistatus talouskurisäännöille. Pointti on nimenomaan sikailla siten, että muut joutuvat maksamaan alijäämät (tulonsiirto ad hoc) tai niin, että Italia ajautuu ulos eurosta. Siten, että muut pyytävät jo polvillaan, jotta voisitteko erota (kun erottamisesta ei ole minkäänlaista menetelmää laeiksi kirjattu, kuten jo tarkkanäköisenä havaitsit.)

Salvinin budjetti saa nuhteet, sanktiot (sakkoja) ja paheksuntaa. Salvinin vastaus on lajia "haistakaa kukkanen". Maa ei sakkojaan maksele vaan vetelee röyhkeästi alijäämät tauluun.

Vain markkinapaniikki voi estää tällaisen kehityksen (tai sitten olen ymmärtänyt pelin kulun väärin!) Mutta markkinapaniikki Italiassa ei välttämättä sitten jääkään markkinapaniikiksi Italiassa. Eurohan on peruuttamaton. Emmehän me eurokansalaiset halua antaa suursijoittajille mietittävää, jotta kukahan euromaa eroaa seuraavaksi?

Salvini ei varmastikaan suostu pelastusohjelmien ehtoihin. Joko euro repeää siihen tai sitten Italia taivutetaan eroamaan eurosta.

Entä miten Berlusconille kävi? Mama Merkel soitti silloiselle presidentti Napolitanolle. Presidentti on ainoa, joka voi hajottaa parlamentin. Napolitano marssitti teknokraatit hallitukseen. Pääministeriksi noussut Monti kävi muuten mittauttamassa äänestyssuosionsa. Tulos asettui parin prosentin paikkeille.

Toimisiko parlamentin hajotus ja kutsut uusiin vaaleihin? Mitä se muuttaisi? Liitto voi ammentaa vielä lisävoimia taakseen näiden eri kevätjuhlaliikesarjojen jälkeen.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Persut Legan sielunkumppaneina haluaisivat siis heittää euroja italialaisten konkurssipesään? Ei tule tapahtumaan. Säännöt on säännöt. EKP lopettaa Italian velkapapereiden hankinnan, korot nousee ja paska iskee italiaanojen tuulettimeen.

Unioni ja euro ei ole mikään pakkojäsenyys. Sopimukseton Brexit opettaa unionista eroamisen lopputuloksen ja mahdollinen Italian euroero tulee opettamaan eurosta irtoamisen seuraukset. Siis sen, millainen Eurooppa oli ennen unionia.

Sivusta seuraajaa hieman säälittää katsella Britannian kuolinkamppailua ja hajoamista neljään osaan ja Italian tulevaa hajomista kahteen osaan, mutta kansahan sen aina päättää, keitä tolvanoita valtaan nostaa. Sitä saa, mitä tilaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Aa, mutta tässähän käy seuraavaa:

Italia krässää ulos eurosta. Sijoittajat pääsevät miettimään, mikä maa krässää seuraavaksi (joutuu velkakirjahelvettiin). Sitten se toteutuu. Mietitään kolmatta jne. Ja kas, pääsimme eroon eurosta.

EKP:n ei muutenkaan auta oikein "hankkia" lisää minkäänlaisia arvopapereita. Tällä ei ole enää haluttua tehoa.

Ja sitten on se hämmästyttävin skenaario: Italia alkaa pärjätä omalla valuutallaan (jos ymmärtävät kelluvan ja vapaasti vaihdettavan kansallisen valuutan edut.)

Muut vaikeuksissa olevat maat saavat mietittävää, jotta joskohan sitten mekin.

Ja tadaa! Normaalitila voi taas alkaa ja keinotekoinen bkt-jarru poistetaan.

Kyllä tässä on kyse muuten siitä, keitä tolvanoita olemme joskus aiemmin nostaneet valtaan ja millaisen maailman he ovat meille luoneet. Tuhansia aliravittuja koululaisia Kreikassa (niin nälkiintyneitä, etteivät jaksa seurata opetusta.) Kouluttamattomilla sairaillako tätä mannerta on ajateltu pyörittää seuraavat vuodet?

Älä kuitenkaan käsitä väärin. Eurooppaan voi muodostua hyvinkin toimiva liittovaltio. Sen aloittamisajankohta on pieni mysteeri. Se voi olla 200 vuoden tai 500 vuoden päästä. Riippuen siitä, miten täällä osataan valmistautua muutokseen.

Tällä menolla veikkaukseni on pikemminkin se 500 vuotta. Hyvää kannattaa odottaa. ;)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eikö rahoja laiteta Italiaan? Ei varmastikaan, koska Liitto ei näihin ehtoihin suostu (tai ei aio suostua, vaan viilaa linssiin.)

En olisi asiasta kuitenkaan aivan varma. Onhan meillä pääministeritasolta jo kerrottu, että myrkkyä pitää joskus niellä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Juuri niin. Kreikkaa autettiin, koska se halusi säilyttää vakaan valuuttansa ja sitoutui ehtoihin. Italia ei suostu ja pakotetaan lähtemään.

Minusta se on hyvä asia, jos Italia alkaa pärjäämään omalla liirusellaan. Veikkaisin, että pohjoiselle se ei käy, että Rooma ryövää pohjoisen fyrkat kerran vuosikymmenessä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #7

"Kreikkaa autettiin, koska se halusi säilyttää vakaan valuuttansa ja sitoutui ehtoihin. Italia ei suostu ja pakotetaan lähtemään."

Heh vai näin sitä kerrotaan tosiasia, että Kreikan rinnakkaisvaluutan käyttöönotto oli hieman liikaa vaiheessa, eikä sitä uskallettu laittaa käyttöön. Sitä kuitenkin valmisteltiin. Halusi siis säilyttää sen "vakaan" talouden, jossa kaksivuotisissa lainoissa hyppii nelinumeroiset korot? Vakaus my ass. :D

No, Kreikka on autettu miltei hengiltä. Hieman päälle 20 maata odottamassa samaa teurastusta. Kyllä se meidänkin vuoro vielä tulee, koita nyt malttaa vuoroamme.

Ekonomistilainaus (ei poliittisia vaikuttimia):

"Italy needs the mini-BOT or to leave the euro entirely. Salvini is right that German Austerity is killing the country, strangling it. And don’t kid yourself, that is the plan."

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #9

Jokainen arvioi kenen suunnalta suhteelliset faktat yleensä on saatu.

Olen tietoinen mini-BOTeista. Mitä muuta sillä yrität todistella kuin sen, että Salvini haluaa lähteä eurojärjestelmästä? Liira, mikä liira. Luulen, että vienti- ja tuontikauppaa käyvät yritykset mieluummin lähtevät, kuin jäävät Italiaan.

Hyvässä lykyssä jonkinlainen kaksoisvaluuttajärjestelmä toimii. Jonkin aikaa, kunnes jokainen euro on tienattava tai lainattava ulkomailta. Silloin tullaan siihen, kuinka köyhänä italialaiset itseään haluavat pitää, kun vaihtoehtovaluuttaa käytetään kotimaassa maksuvälineenä.

Valtio pääsee maksamaan noilla kotimaan maksujaan, mutta kuluttajan on hankala niillä hankkia ulkomaisia tuotteita. Jotta Italia ja pitsanpyörittäjä saisi kellutushyödyn, on mini-BOTit kelvattava maksuvälineenä, millä palkanmaksu hoidetaan.

Irlannin ja Pohjois-Irlannin välillä puntaa ja euroa on käytetty pitkään ongelmitta kadunmiesten välisessä kaupustelussa rajan molemmin puolin. Ero on siinä, että molemmilla valuutoilla on ulkoinen uskottavuus.

Ei Salvinin toiminta juurikaan poikkea siitä, mitä Johnson haluaa (eroon unionista). Johnsonin tulkinnan mukaan parlamentti ei saanut eroa aikaiseksi, mutta hän haluaa viedä prosessin loppuun. Seurauksista välittämättä. Ei ole kyse mistään "pelistä", kuten jotkut toivovat. Tämä ymmärretään kyllä Brysselissä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #11

Minulla ei ole erityistä syytä epäillä Kreikan silloisen valtiovarainministeri Gianis Varoufakisin rinnakkaisvaluuttatehtailua. Se tehtailu oli kuitenkin vaiheessa, eikä sitä oltaisi voitu ilman suurta hämminkiä ottaa käyttöön.

Mihin italialaisyritykset lähtisivät? Saksaan tappelemaan työvoimasta, jolloin he saisivat paitsi maksaa investoinnit uuteen tuotantopaikkaan myös lisäkulut ökypalkkojen päälle? Mikseivät ne toimisi Italiassa, kun euron jälkeen palkkakulutkin toimitetaan liiroissa? Miksi oletat, että heikkenevän valuutan maassa työvoima katoaisi ulos, kun se nimenomaan hakee tätä sisälle?

En usko rinnakkaisvaluutan "toimivuuteen". Hyvä raha syrjäyttää huonon rahan. Loppujen lopuksi kiertoon jää vain "huono raha" ja kova valuutta voi jäädä joidenkin kansainvälistä kauppaa tehtailevien yritysten kirjanpitovaluutaksi.

Olet siinä oikeassa, ettei mini-BoTien (tai kutsukaamme näitä vain helpommin "liiroiksi", sopiiko?) nipulla osteta ulkomailta tuotteita niin hyvin kuin euroilla. Tämä luokin aivan uudenlaisen kysynnän: kysyntä kohdistuu entistä enemmän kotimaan tuotteisiin. Se työllistää. Se auttaa taloutta kasvu-uralle.

Ja tähän Italian euroeron mielekkyys perustuukin.

Nämä liirat kävisivät esimerkiksi verojen maksuun ja ne kelpuutetaan ainakin julkisomisteisten firmojen maksuvälineenä. Sen vuoksi niistä ei tulisi hylkiöitä. Tällöin liiralle muodostuu selkeä käyttökohde. Aluksi niitä voidaan varmastikin karsastaa.

---

Sivuaihe brexitistä: Kansanäänestyksen tuloksen kunnioittaminen on aivan toisella tasolla kuin euromaiden spedeilyissä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #12

Tuota työvoiman liikkuvuutta en ollut ajatellutkaan vielä. Ennustan vain tuotannon siirtymistä ja uusinvestointien sijoittumista pitkällä tähtäimellä muualle.

Oma lukunsa on sitten se, että koulutettu väki lähtee eurojen perään, jos kotimaassa työstä maksetaan liiroilla. Tämä työvoima varmasti otetaan mielellään vastaan.

Palkkataso lähtee eriytymään voimakkaammin, kuin ennen euroaikaa. Tämä johtuu siitä, että kilpailevat devalvoinnit pitivät ostovoiman jossain määrin tasapainossa Euroopassa. Nyt köyhdytyskilpailussa mukana olevia maita ei juuri ole ja markkinatalousalue on laajentunut kylmän sodan aikana.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #15

Ei tarvitse juuri edes ajatella "suuren työvoiman" liikkuvuutta. Sitä ei ole ollut tähänkään mennessä (Italian väkiluku olisi nolla, jos taloudelliset syyt painaisivat kytkinjalan liikkeissä.)

Kuvaat tosi hyvin nykyistä tilannetta, jossa Etelä-Euroopan maat kärsivät aivovuodosta.

Nyt pitää sanoa, etten ymmärrä lainkaan ajatuksenjuoksuasi: siis mitkä kilpailevat devalvoinnit ovat pitäneet ostovoiman tasapainoa yllä? Monestiko tämän kriisin aikana Suomi (tai joku muu kilpailukykyvaikeuksissa oleva euromaa) on devalvoinut Saksan valuuttaa vastaan?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #17

Tarkoitin aikaa ennen euroa, jolloin Italia oli yksi johtava devalvointimaa. Britanniakaan ei ollut siitä kilpailevien devalvaatioiden kierteestä vapaa. Eiköhän Italiassa palattaisi siihen samaan moodiin, jos luopuisi eurosta.

Itse arvelisin Salvinilla olevan pitkäaikaisena tavoitteena saada tehtyä Italian pesäero EU:sta riittävän suureksi, että avautuu ikkuna pohjoisen itsenäistymiseen, sekä eroon pääsy vanhoista ja uusista etelän eläteistä. Sen jälkeen voikin palata kipin-kapin takaisin unioniin?

Siinä olisi jotain analogiaa Boris Johnsonin unelman kanssa, joka kirjoitti runon skoteista v. 2004, missä kutsui heitä "syöpäläisroduksi", joka ansaitsee "täydellisen tuhoamisen". EU-erossa Britannia (Englanti) pääsee eroon Skotlannista. Käyhän se silläkin tavalla.

Eiköhän me tulla persujen suusta kuulemaan vielä jossakin vaiheessa sekin väite, että näiden itsenäisten kansallisvaltioiden populistien sekoilut on "EU:n syytä." Olisiko ajankohta sitten, kun haluatte Ahvenanmaasta eroon?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #23

Epäilemättä Italia palaisi tällaiseen devalvoituvaan valuuttaan.

Katsos, se hieno juttu näillä kelluvilla ja vapaasti vaihdettavilla kansallisilla valuutoilla on, että markkinat (eli me) "päätämme" sen, minkä arvoinen tuollainen liira minäkin hetkenä on.

Se toimii samalla automaattisena joustoelementtinä aina silloin, kun talous piiputtaa. Eikös ole kätevää? Yksi hinta muuttuu sen sijaan, että nyt heillä eurossa pitäisi muuttaa gaziljoona hintaa (eläkkeet, oliivit, jokaisen alan palkat, erilaiset tulonsiirrot, tomaatit, mozzarella, erityyppiset viinit - kaikki.)

Ja juuri tästä syystä italialaiset "eivät osaa elää eurossa." Ja sama homma meillä suomalaisilla. Jos julkisia palkkoja, eläkkeitä ja kaikkia tulonsiirtoja toimeentulotuesta opintorahaan oltaisiin kymmenen vuotta sitten leikattu se 30 prosenttia - ja annettu täysin vapaat kädet hinnoitella yksityisen puolen palkat niin me olisimme osoittaneet kykymme elää eurossa.

Joten: miksemme viimeistään ek-vaaleissa 2011 äänestäneet noin 150 kansanedustajaa, jotka olisivat tämän 30 prosentin leikkurin ja kolmikannan purun luvanneet ja toteuttaneet? Tähän on sitten tärkeää saada vastaus!

Sikailkoot italialaiset keskenään minkä sitten sikailevat, mutta asia ei meille kuuluisi. Mutta nyt se kuuluu. Ikävä vain, että Aukeen Heikki voi mennä räpläämään mielensä mukaan Italian perustuslakia.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #12

" Sivuaihe brexitistä: Kansanäänestyksen tuloksen kunnioittaminen on aivan toisella tasolla kuin euromaiden spedeilyissä. "

Sivuaiheesta: Onhan se todennäköistä että italialaiset pääsevät äänestämään eurosta ja kyllä sitä tulosta kunnioitetaan. Kunnioitetaanhan Brysselissä lopullista Britannian päätöstä, kuten muidenkin jäsenmaiden kohdalla on kunnioitettu kansanäänestystuloksia ja itsenäisten jäsenmaiden parlamenttien päätöksiä. Viimeisin äänestys on kuitenkin se painavin ollut. Muu olisi ollut tuloksen sivuuttamista.

Joten, toivottavasti Italia kunnioittaa euroäänestyksen tulosta ja Britannia kunnioittaa myös Skotlannin oikeutta itsenäistymisäänestykseen ja sen tulosta, sekä Rooma mahdollista tulevaa pohjoisen eroamista emomaasta. :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #16

Skotit saivat jo äänestää hiljattain. En usko, että skoteilla olisi tavoitteena EU-eron ohella erota vielä UK:stakin. Se on toki vain minun tuntumani.

Olet kuitenkin ilmeisen hyvilläsi hykertelemässä EU:sta kerjäläisten unionia. Varo vain, toiveilla on aina se riski, että ne toteutuvat.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #18

Äänestys oli v. 2014, jolloin ei vielä tiedetty tulevasta brexit-äänestyksestä (v. 2016). Jos olisi tiedetty, skotit olisivat äänestäneet itsenäisyyden puolesta. Westminsterin brexit-sekoilun, joista viimeisenä skottien eniten vihaama Johnsonin valitseminen pääministeriksi, on muuttanut tilanteen.

Kannatustilanne oli 10/2018 vielä 41/51/7 (kyllä/ei/ei tiedä). Tänä vuonna 8/2019 tilanne oli 46/43/12. Viimeisen mittauksen aikana BoJoa ei vielä oltu valittu. UK-unionin kannatus on laskenut vuodessa kahdeksan prosenttiyksikköä. Euroopan unionista eivät ole koskaan halunneet erotakaan. Mikähän mahtaa olla tilanne siinä vaiheessa, kun no-deal Brexit realisoituu.

Mielestäni pohjoisen eroa Rooman provinssista ei voi sulkea pois, sillä Salvini oli pohjoisen itsenäisyyden kannattaja, mutta ei ole sitä enää, kuten ei haikaile eroa eurosta, eikä EU:sta eroa. Omien puheidensa mukaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #20

No deal brexitin jälkeen skottien ei tarvitse päätään rassata EU:n suhteen. Espanja tulee torppaamaan itsenäisen Skotlannin - jos niikseen tulee - EU-jäsenyyden.

Espanja kun ei halua antaa katalaaneille lisää ideoita.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #26

Tai sitten ei torppaa:

https://uk.reuters.com/article/uk-spain-politics-s...

Eroa on siinäkin suhteessa, että Espanja unionin jäsenenä voi estää Katalonian liittymisen jäseneksi, mutta Britania unionista erottuaan ei enää voi. Uusien jäsenten hyväksyminen vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

En usko, että vielä on kaikki kortteja lyöty tiskiin eli joskos taas löytyisi blogistin kuvaaminen loogisten skenaarioiden lisäksi keino jolla Salvini saadaan rakastamaan eu:ta ja euroa. Jos miettii vaikka Kreikkaa ja Kreikan toimia löytyykö niistä joku punainen lanka? Voi miettiä jotain fraasia kansakunnan etu joka ei nyt ehkä ole toteutunut luultavasti sikariportaan on joten kysymys Italian suhteen kai on miten homma öljytään, mikä on sikariportaan kanta, onko Salvini niin vahva, että voi moiset jutut sivuuttaa ja tehdä mitä lystää jne

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Niitä keinoja saada Salvini rakastamaan euroa ei varmaankaan ammenneta siitä kattilasta; missä on talouskurisääntöä, budjettisakkoa tai kielletä rinnakkaisvaluutan käyttöä?

Ei todellakaan pidä aliarvioida Brysseliä (Salvinin) vastustajana.

Minulle tulee mieleen tästä Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppakiista. Kumpikin tietää, ettei tulleja lätkimällä asia korjaannu. Kyse on saada toinen ensin polvilleen. Minusta sekä Italialla että Brysselillä on tähän arsenaalia.

Salvini tosin vaikuttaa kaverilta, jolla on myös valmiudet käyttää tätä kalustoaan.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Italia on ongelma niinkauan kun se on eurossa mukana.

Todennäköisesti kriisi aktualisoituu lähiaikoina esim hard-brexit tarjoaisi Italialle hyvän vääntöasetelman Brysseliä vastaan.

En tiedä mikä Salvinin strategia on, mutta se lienee joko poistuminen eurosta mini-bottien avulla tai sitten EKP:n pakottaminen suoraan keskuspankkirahoitukseen aiheuttamalla ensin velkakirjakriisi alijäämäisten budjettien avulla.

On huomattavaa että EKP:n taseessa on Italian bondien lisäksi 450 mrd vippi Target2-euromaksujärjestelmän alijäämän kattamiseksi, jonka vakuuksina on samaisia bondeja kts:

http://sdw.ecb.europa.eu/reports.do?node=1000004859

Käytännössä EKP/Brysseli on Italian panttivankina, joten asetelma on lupaava Italialle.

--

+ Järkevintä olisi nyt aloittaa euroalueen hallittu purkaminen esim muuttamalla euro takaisin indeksivaluutaksi, mutta tämä ei ole poliittisesti mahdollista.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Joskus viktoriaanisen maailman aikaan brittikruunu lähetti sotalaivastonsa hakemaan sen, mitä kruunulle oltiin velkaa. Se toimi silloin.

Lähtisikö EU sotimaan Italiaa vastaan Target2-vippien vuoksi? Tuskin. Oletettavampaa on, että jäljelle jääneet jäsenmaat sitten pääomittavat keskuspankkejaan muutamilla miljardeilla.

Target2-vipit voivat tulla liiramääräisinä takaisin. Mille tasolle tämä asettuu? Kymmeniä prosentteja pienemmäksi.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Mario totesi joskus pari vuotta sitten, että Target-velka pitää kuitata välittömästi mikäli poistuu eurosta.

Tietysti se on mahdotonta, joten joko pääomitus tai sitten vain liudenneteaan euroa painamalla vastaava määrä uutta rahaa.

--

Btw. Saksan target-saamiset EKP:lta (eli GIPS maiden velkaa) on jo 870 mrd.

https://www.bundesbank.de/de/aufgaben/unbarer-zahl...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #14

Target2:et tulevat tällä suunnalla työllistämään rutkasti oikeussaleja pitkin Eurooppaa.

Ehkä tässä nähdään mahdollisuus toimeliaisuuden kasvuun? ;)

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

"Joskus viktoriaanisen maailman aikaan brittikruunu lähetti sotalaivastonsa hakemaan sen, mitä kruunulle oltiin velkaa. Se toimi silloin."

Kyllähän tuo on näyttänyt toimivan länsimaille myös myöhemmin. Kreikkaa myöten. Kieltämättä ne sotalaivat ovat olleet lähinnä kuvitteellisia Kreikan tapauksessa. Mutta siitä huolimatta ne kuvitteelliset sotalaivat onnistuivat pakottamaan Kreikan myymään omaisuutensa ja tuhoamaan taloutensa. Aika hyvin mielikuvituksen tuotteilta.

Tosin USA:n tapauksessa on välillä käytetty niitä ihan oikeita sotilaita eikä ole tyydytty pelkästään IMF:n tms kautta tapahtuvaan mielikuvasotaan.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Kieltämättä on totta, että Italia tarvitsisi sellaisen rapsakkaan 30-40% devalvaation. Mutta koska euro.

Yleensä Italiasta puhuessa meillä suomalaisilla on aivan väärä mielikuva. Pohjoinen Italia on yksi maailman teollistuneimpia alueita. Jos leikkaa tarkastelukulman perinteiseen Pohjoisen Liigan kannatusalueeseen, niin kyseessä on maailman teollistunein alue (tai ainakin mitalisijoilla kun huomioidaan alueen asukasmäärä) ja erityisesti koneita, laitteita ja tavaroita tuottava alue.

Etelässä Italia on aivan erilainen kuin pohjoisessa.

Pohjoinen Italia on itse asiassa kovempi teollisuusalue kuin Saksa. Totta kai Saksan perinteiset Krupp- ja Thyssen-alueet (Essen ja vanhat historiankirjoista löytyvät alueet) ovat sitten oma lukunsa, mutta suurin osa Saksaa ei ole kovinkaan merkittävää teollisuusaluetta. Kannattaa katsoa vaikka karttaa, jossa kansantuotteen syntyminen Saksassa on jaettu osavaltioita pienemmille alueille.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Tuli tuosta mieleeni, että euroalueen purkaminen olisi tehokkain yksittäinen talousuudistus minkä EU voisi tehdä: lyhyen shokin jälkeen euromaiden taloudet lähtisivät tukevaan kasvuun oman raha- ja finanssipolitiikan turvin.

--

Pitää nyt vain toivoa, että Italia keikauttaa euroveneen kumoon tavalla tai toisella.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Se on italialaisten oma asia, jos aikovat jakaa maansa kahtia. Mitä se meille kuuluu?

Siitä on aika lailla huonoja kokemuksia, kun joku muu on mennyt tekemään jakolinjoja (Korea, Vietnam).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset