Susijumala Käsittelen pääosin taloutta, en aina kovin korrektisti. Toisinaan lipsuu "yhteiskuntatieteiden" puolelle.

Greece Sells... But Who's Buying?

Kyse ei ole musiikista, vaan aivan yksinkertaisesti siitä, ettei kauppaa voi keskenään tehdä.

 

Aamuauringon tulviessa sisään tulin lukeneeksi Daily Telegraphin ja The Guardianin uutiset nyt pinnalla olevasta Kreikan parlamentin päätöksistä. Päätöshän ei ole missään nimessä helppo, eikä kummankaan päätöksen vaikutuksista tiedä tuon taivaallista. Ei, vaikka kotimaisessa valtamediassa (aamun Taloussanomien uutista lukuunottamatta) annetaankin ymmärtää, että säästöäänestyksen puoltaminen tulisi aukomaan Euroopan umpisolmun. Ei, vaikka viralliset tahot käyttäytyvät mafian tavoin ilmoittelemalla harkitsemattomasti, ettei varasuunnitelmia ole tehtynä. Onko asia heidän mielestään kenties niin yhdentekevä, ettei hätäreittejä edes kannata tutkia? Tuskin.

 

Kieltävästä päätöksestä ei sen koommin ole kaikki seuraukset aivan tarkkaan tiedossa. Todennäköisimmin rahat kyllä kaivetaan eurooppalaisilta ja tungetaan Kreikan kautta pankkijäteille. Muutoinhan edessä olisi hallitsematon Kreikan konkurssi. Lehman Brothers tulisi mieleen, eikä aseelliset yhteenototkaan olisi poissuljettuja. Jostain sieltä Balkanin perukoilta sitä 1914 aloitettiin pienimuotoiset operaatiot. Perinteitä siis on.

 

Menoleikkaukset ja veronkorotukset nyt voisivatkin tulla toteen, mikäli Kreikan parlamentti valitsee tämän tien. Mutta yksityistämisen kanssa asiat ovat vähän niin ja näin. Ulkomuistista ja aamukahvitilassa suomennettuna tilanne on se, ettei Kreikkaan investoinnit ole houkuttaneet edes hyvinä vuosina. Nytkö on sitten parempi? Ostajakandidaatit epäilivät, ettei lakkoinnokkaaseen Kreikkaan ole mielekästä sijoittaa. Nytkö niitä on vähemmän odotettavissa? Miten maaomistuslainsäädäntö on toteutettu? Myyntimiesten puolelta kreikkalaiset itsekin jäivät pohtimaan kysymystä. Miten turvataan näissä oloissa stabiili lainsäädäntö, ettei ikäviä yllätyksiä tule?

 

Tulin myös lukeneeksi Kiinan taloustilanteesta, kun tuo professori Michael Pettisin tilanneraportti oli tullut luettavaksi. Sitä ennen on toki hyvä viihdyttää australialaisajankohtaisohjelmalla hieman Kiinan rakennushankkeilla, videona.

 

Olkaatten hyvät:

http://www.creditwritedowns.com/2011/06/small-companies-in-china.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän ryyti kuva

Greece sells=Kreikka myy

But Who's is buying?=mutta kuka on ostamassa?

Käyttäjän susijumala kuva

Kirjoitusmuoto "Who's" on itse asiassa jo lyhennetty muoto sanoista "who is." Mikäli tästä ei ollut kyse niin sitten minun pitää valitettavasti todeta, etten oikein tavoittanut kommenttisi kontekstia.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Jollain saattaa olla visio täyden palvelun lomaresorteista Kreikassa. Siis aidatuista rannoista, joissa paikallisväestöön ei tarvitse törmätä ollenkaan. Palvelijat tuodaan halvalla muista ketjupaikoista Intiasta.

Rehnin huono bluffi "there is no plan B to avoid default" on jo katsottu. Eli jos myönnetään maksukyvyttömyys ja/tai paketti kaatuu, pankit saavat silti rahansa. Rehn ei silloinkaan ole valehdellut : D

http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_18368_28/06/2011_39...

Käyttäjän susijumala kuva

Mielenkiintoiseksi tilanne menee, jos Kreikan parlamentti hyväksyy nämä toimet. Se on käytännössä itse sitoutunut myymään 50 miljardin euron edestä omaisuutta, mutta miten käypä arvo sitten osoittautuu? Ostaako EKP nämä yksityistämishankkeet sovittuun määrään? Pakoitetaanko ne jollekin sovittuun määrään?

Ei. Erotus tullaan hoitamaan joko lisämyynneillä tai uudella paketilla nimeltään vaikka Kreikka III.

Sitten taas, jos maksuhäiriöksi menee niin eurooppalaispankkien pääomitus on edessä mitä ilmeisimmin. Voihan esimerkiksi Ranska kieltäytyä pääomittamasta Kreikan konkurssissa kaatuneita pankkejaan ja antaa niidenkin mennä konkurssiin. Eiköhän johdannaiskauppojen pamahtaessa täyteen vauhtiin lopu kaikki luottamus naapuripankkien rehellisyyteen ja käsillämme onkin siinä vaiheessa todella mielenkiintoiset ajat. Toisin sanoen, eurooppalaiset veronmaksajat tulevat pääomittamaan (pääosin) Ranskan pankit sanoivat kreikkalaiset mitä hyvänsä.

Kreikkalaisten sanoessa "ei" tämä eurokoneisto ei enää voi jatkaa nukketeatteriaan ja jakamalla disinformaatiota siitä, että kyseessä olisi yksittäisten maiden velkakriisi. Pohjimmiltaan kyse on pankkikriisistä.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Aika alistuneelta vaikuttaa jo ei-kenenkään äänestämä hiirulaispresidenttimme van Rompuy. Jos maailmantalous on siitä kiinni, mitä nappeja muutama kreikkalainen painaa jossain Ateenassa, oliko koko maailmantaloutta koskaan olemassakaan?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja