Mahdoton tehtävä

Tällaisen europorukan kokousillan jälkeisen päivän olemme eläneet jo monen monta kertaa. Kertaus on opintojen äiti ja saamme parhaillaan todistaa jälleen kerran yhtä myttyyn mennyttä kokousta. Nuotteja on noudatettu jopa niin paljon, että europäättäjät ovat vuolaasti kiitelleet kokouksen antia. Näinhän ne ovat olleet aiemminkin sanomassa. Hassua siksi, että vastaavia kriisikokouksia joudutaan pitämään kerta toisensa jälkeen. Onnistunut kokous kun luulisi olevan sellainen, jossa asiat ratkotaan perin pohjin, eikä työnnetä narua aina siihen asti, kun narua pitää taas metrin matkalta oikoa.

Tällä kertaa huomiota yritetään kiinnittää muualle, jotta sopimuksen "rikollinen" luonne ei nousisi otsikoihin. Kreikka on edelleen suvereeni valtio ja tämä voi lainsäädännöllisesti tehdä mitä tekee. Juridisesti kyseessä ei siksi ole niinkään rikos, vaan joudun käyttämään lainausmerkkejä, koska kyse on nimenomaan rikollisesta luonteesta. EKP:n kiistellyt velkakirjavaihdot kun selkeästi syrjivät muita Kreikan velkojia. EKP pelaa Kreikan lainsäädännön kanssa itsensä kuiville ja Kreikka pakoittaa muut velkojat yhteistoimintalausekkeella (engl. CAC, Collective Action Clause) nielemään väkipakolla Kreikan valtion velkakirjojen alaskirjauksista tulevia tappioita. Ensinnäkään se ei ole noin vain sulateltavaa, että lakia muutetaan taannehtivasti ja toiseksi tämä velkojien eriarvoiseen asemaan laittaminen on kaikkea muuta kuin yleisesti hyväksytty normi.

Silmänkääntötemput ovat tuttuja. Esimerkiksi povaamalla reippaasti yläkanttiin toivottuja kasvulukemia saadaan paperilla Kreikan velkatilanne näyttämään jo parin olympiadin päästä olevan sillä helpottavalla tasolla, josta kriisi sai alkunsa. Euroalueen valtionvarainministereille jaettu Kreikan velkakestävyysraportissa toki on mainintaa, ettei mikään ole Kreikan kohdalla edennyt suunnitellusti ja todennäköisesti myös jatkossa luvut ovat karmeammat kuin minkä pohjalta päätöksiä tehdään. Mistä tällainen itsesuggestio sitten juontaa juurensa? Miksi Suomen hallitus on tyytyväisenä viheltelemässä täysin epärealististen skenaarioiden edessä meidän kaikkien yhteisiä varoja tähän tuhoontuomittuun projektiin? Hieman ylioptimistisilta haiskahtavistakin luvuista (Kreikan talouskasvu on siinä 1,5 prosenttiyksikön korvilla seuraavat 8 vuotta) Kreikan rahoitustarve tuleekin olemaan jopa 245 miljardia euroa ja kreikkalaispankit tarvitsevat tähän päälle 50 miljardia tukirahaa.

EKP:n velkakirjavaihdolla on myös vaara ajautua umpikujaan yksityisten velkojien kanssa. Käytännössä heidän on vain viivyteltävä 4 vaivaista viikkoa ilman suostumusta alaskirjauksiin. Muistutus lienee paikallaan, että tammikuussa vielä pidettiin 6 viikkoa tarpeellisena tehdä asiat ennakkoon valmiiksi sovituiksi, koska paperityöhön uppoaisi tuo aika. Tällöin Kreikan olisikin selkeästi pakko tehdä yhteistoimintalauseke taannehtivasti, ja ns. hard defaultata velkojaan.

Europäättäjille tämä hard default onkin eräänlainen kunniakysymys. Se, tekeekö Kreikka soft defaultin (vapaaehtoisesti laiminlyö velkojaan) vai kovan linjan velkojensa maksamattajättämisen ei muuta sitä tosiseikkaa, ettei Kreikka tule kuuna päivänä pääsemään rahoitusmarkkinoille. Siitä pitää viimeistään huolen EKP:n velkoja eriarvoistava velkakirjavaihto, vaikka sitä ei juridisesti rikolliseksi saataisikaan tuomittua. Yksityisillä ei ole tällaisen menettelytavan jälkeen minkäänlaisia intressejä rahoittaa Kreikkaa, päällä ei ole pelkästään huoli Kreikan maksukyvystä. Huolet liittyvät myös luottoriskijohdannaisten mitätöintiyrityksiin. Tämä siis tietäisi sitä, että Kreikka on ikuiset päivät euromaana jatkuvien tukirahojen varassa. Tästä kiitollisena Hollannin valtionvarainministeri kävi ehdottamaan ikuista Troikkaa Ateenaan.

Yhteiskuntarauhan näkökulmasta tässä liikutaan jo kriisin seuraavassa vaiheessa. Pääpiirteissään käsikirjoitus on tuttua tavaraa 80 vuoden takaa niin taloudellisten kuin yhteiskunnallisten "ratkaisujen" mukaan. Silloin päädyttiin toiseen maailmansotaan.