Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kriisitietoisuus

Yhdestoista hetki

Valtiovarainministeriön julkistettua maanantaina 4.2.2019 madonlukunsa Suomen julkisen talouden kahden miljardin euron sopeutustarpeista tulevalla vaalikaudella, kirosin ensin ulostuloa ideologisena kannanottona ja politiikkaan sekaantumisena. Hetken mietittyäni kuitenkin ymmärsin, että ministeriön vastuullisena virkamiehenä en ehkä itsekään voisi nykyisessä taloustilanteessa antaa muunlaisia suosituksia.

Kun elää pelkon kanssa demokraattisessa valtioissa.

Asuessani lapsena Somaliassa about 2-4 kilometrin päässä asuinalueestamme oli metsä, jossa naapuruston lasten kanssa leikimme.

Emme kertoneet tästä vanhemmillemme, mutta kyllähän he siitä tiesivät. Yleensä he varoittivat villieläimistä, kehottaen meitä olemaan varuillamme. Siellä me kuitenkin leikimme, vailla pelkoa mistään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä