*

Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Troikka

Suomen talouden hidas näivettäminen jatkuu - troikan kutsu lähenee

Viime viikon maanantaina julkaistiin kauan odotettu yhteiskuntasopimus, jonka pitäisi pelastaa Suomi tästä talouskurimuksesta. Sopimus, joka saatiin aikaiseksi, on puhdas "miten sopijapuolille (ei työntekijöille) saadaan lisää rahaa" -sopimus. Saadulla sopimuksella Suomea ei pelasteta, joten sen kaatuminen ei ole mikään suuri menetys - ainoastaan imagotappio.

Kurjistamispolitiikan logiikan puute

- Kumma juttu, Pikku-Mustan yliopiston filosofi sanoi talonmiehen koiralle. - Minä en ollenkaan ymmärrä tuota Juha Sipilän logiikkaa.

Koira katsoi filosofia kysyvästi.

Perussuomalaiset takinkääntäjiä?

Kreikan kolmas tukipaketti on hyväksytty. Pakolaiskiintiötäkään ei ole saatu leikattua. Perussuomalaiset takinkääntäjiä?

Alkutaipale hallituksessa osoittaa, että Juha Sipilän sekä Alexander Stubbin aatemaailmat ovat hyvin lähellä toisiaan. Maahanmuuttopolitiikassa, euron yhteisvastuupolitiikassa sekä talouden säästötoimissa näiden herrojen väliltä on vaikea löytää eroja.

Aiemmin hallituksissa on tehty kompromisseja eikä yksi hallituspuolue ole sanellut muille kuinka edetään. Perussuomalaisten ollessa hallituksessa median kanta näyttää olevan toinen.

Vallan oikeutuksesta EU:n ja Troikan toiminnassa: Länsi rikkoo periaatteitaan

*

Vallan oikeutuksesta Kreikan kriisin hoidossa: EU rikkoo pyhiä prinsiippejään

(Kreikan kriisi... enemmänkin tässä on Euron ja EU:n kriisi, VH)*

*

I-Osa: Teoreettinen tulokulma

Euroopan Unioni ja Troikka hobbesilaisesta näkökulmasta arvioituna

Thomas Hobbesin edeltäjä Jean Bodin (1530-1596) asettui sille kannalle, että vallan haltijan valtuuksissa tulisi olla eräitä rajoituksia.

Paluu 1930-luvulle?

Euroopan unionin jäsenmaiden 12.7. pidetyn huippukokouksen jälkeen julkistetut vaatimukset Kreikkaa kohtaan ovat ällistyttäneet kaikki politiikkaa seuraavat ihmiset. Viimeistään nyt on käynyt selville, että Kreikan kriisissä ei ole kysymys taloudesta, lainaehdoista tai rahaliitosta. Kysymys on pelkästään vallasta.

Kreikassa ja sen ympärillä rytisee!

Kreikan pääministeri on ilmoittanut, että hajottaa hallituksensa. Saksalaiset lehdet kertovat syyksi hallituksen menettämän enemmistön. Sirizapuolueen rivien revettyä 32 Sirizan kansanedustajan äänestäessä Tsiprasin sopimusta vastaan ja kahdeksan jättäessä äänestämättä tai saapumatta paikalle.

 

Tsipras erotti 32 edustajaansa, jotka äänestivät häntä vastaan ja armahti 8, jotka eivät kertoneet vastustavansa tai tukevansa johtajaansa.

 

Haluavat yhteiskuntarauhan rikkoutuvan - ja he saavat mitä tilasivat!

Viime viikonloppuna EU ja troikan muut jäsenet kirjaimellisesti tappoi jopa sen idean, "josta EU on niin ylpeä." 

Kreikka - mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

Olisin ylpeä, jos Suomen johto puolustaisi Suomen kansalaisia kuten esimerkiksi Tsipras ja Varoufakis. 
He yrittivät viimeiseen saakka puolustaa maansa etuja. 
Katsokaa meidän joukkuetta; 
a) 90-luvun laman aiheuttajat (poliittiset päätökset), 
b) kaiken tapahtuneen salaaminen (samat poliitikot ja heidän 'hang around'-ryhmä. 
c) Paavo Lipponen; lupasi että kansa saa sanoa sanottavansa €uroon siirtymisestä - ei saanut. 

Ojennan mikrofonin

Tällä erää lyhyt avaus, mutta sitäkin mielenkiintoisemman artikkelilinkin kera.

http://www.mediapart.fr/en/journal/international/080715/we-underestimate...

Tarkoitus oli vain estää eurokapina, kuten kunnon tyranniassa tapana onkin?

Hyvää tässä Kreikan kohtelussa on, että kun Espanja / Italia ajautuu euronsa kanssa vaikeuksiin niin he tietävät sitten jo suosiolla poistua yhteisvaluutasta. Turha näiden idealistikiduttajien kanssa on tapella.

Kreikan peli meni näin. Eurooppa tyrmää itsensä. Voittajaksi julistautuu…

Kreikan peli meni näin.  Eurooppa tyrmää itsensä.  Voittajaksi julistautuu…

 

Mikä tahansa huonompikin kerho osoittaa ovea jäsenelle, jota järjestön sääntöjen noudattaminen ei kiinnosta, ja joka huseeraa vihollisen kanssa.

EU sietää aisallekakkijaa.

 

Se on sietämätöntä.  Niin kestämätöntä.

Se on unnatural.

*

Koe, joka ei onnistunut

 

EU etenee paukaloisen harharetkellään.

Syvin vika EU:ssa on naivismi.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä