Susijumala Käsittelen pääosin jonninjoutavaa sontaa, minkä ei pitäisi kiinnostaa ketään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Terveyskeskus

Ihmisen SOTE

Uuden SOTEn lähtökohtana tulee olla ihminen. Ihmisen on päästävä hoitoon silloin, kun hänellä on tarve. HUSin entisen toimitusjohtajan Aki Lindenin ajatus siitä, että tarvitsemme terveyskeskuksiin 1 000 uutta lääkäriä ja 1 000 uutta hoitajaa on viisas. Suomessa on 4 000 lääkäriä enemmän kuin 20-vuotta sitten, mutta vain 300 heistä on palkattu terveyskeskuksiin, suurin osa työterveyshoitoon, erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Terveyskeskuksia on tarkoituksella ajettu alas.

Äänestäjiä kosiskellaan vaalilupauksin

Vaalien lähestyessä eri puolueet ja varsinkin heidän tunnetut nimensä kosiskelevat äänestäjiä monilla mukavilta tuntuvilla ja epärealistisilla ehdotuksilla. Näin toimi esim. Aki Linden SDP:n eduskuntaavaaliehdokas Turusta ehdottaessaan maksuttomia laboratoriotutkimuksia kaikille (TS 9.1. 2019). Ilmeisesti tätä ei saa kyseenalaistaa, koska vastakirjoitustani ei kyseinen lehti ole julkaissut. Siinä totesin, että ilmaisia palveluja ei ole olemassa.

Sote ja joulun henki

Hallintoylilääkäri nuokkui kotinsa työhuoneessa unen rajamailla välillä torkahdelleen. Joulu oli tulossa, mutta vielä piti saada muutama asia valmiiksi ennen pyhiä. Perhe valitti ainaista työsidonnaisuutta, mutta hallintoylilääkäri piti itse tärkeämpänä saada lausunnot, suunnitelmat ja selvitykset aikataulujen mukaisesti valmiiksi. Hallintoylilääkärin huone olikin täynnä valtavia paperipinoja eri aiheista. Hallituksen esitykset sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi keräsivät jo pölyä huoneen nurkassa.

Milloin saadaan päivystysapu 116 117 -palvelu koko Suomeen?

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on ottanut päivystysapu 116 117 -palvelun käyttöön. Mutta miten asiakkaat ovat kokeneet palvelun?

Ylilääkäri Leena Soininen HUSista kertoo videolla vastauksen tähän. Lisäksi hän kertoo, miten päivystysapu 116 117 -palvelu aloitettiin HUSIssa ja miten henkilöstö on otettu huomioon palvelun rakentamisessa.

Päivystysapu 116 117 on uusi maksuton päivystysnumero.

Se tarjoaa päivystykseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa puhelimitse ja verkossa, kun kyse ei ole hätätilanteesta.

Terveyskeskusmaksun poisto oli virhe

Helsingin kaupungin yli neljän vuoden takainen päätös lakkauttaa terveyskeskusmaksu on osoittautunut kalliiksi virheeksi. Vielä vuonna 2011 terveyskeskusmaksulla katettiin nettomääräisesti yli 3 miljoonaa euroa terveydenhuollon kuluista, mutta vuodesta 2013 alkaen terveyskeskuskäynnit on rahoitettu pelkästään verovaroin.

Valtuustoaloite ilta- ja viikonloppuvastaanoton järjestämisestä Torniossa

 

Tornion terveyskeskus tarjoaa kuntalaisille päivystyspalveluja arkisin klo. 8.00 – 16.00 välisenä aikana. Muina aikoina torniolaisten on haettava hoitoa Länsi-Pohjan keskussairaalan yhteispäivystyksestä.

 

Lääkäreiden valintamyymälä vai perhelääkärimalli Suomeen?

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve perustelee Aamulehden kirjoituksessaan (3.4.2015) uutta perusterveydenhuollon mallia (2013) pohjoismaisuudella, jonottomuudella ja potilaiden valinnanvapaudella.

Pälven ”amerikkalaiseksi malliksi” nimittämä terveydenhuollon järjestelmämme on syntynyt vasemmiston, kokoomuksen ja keskustapuolueen yhteisestä tahdosta. Maaseudun paikkakunnilla terveyskeskukset toimivat pitkään hyvin, mutta suurissa kaupungeissa ne eivät ole toimineet koskaan. Tilanne oli aikansa tyydyttävä keskustapuolueen näkökulmasta.

Terveyskeskus vs. Doc Martin

Mitä yhteistä on hyvin toimivissa terveydenhoitojärjestelmissä ympäri maailman? Se, että lääkärit työskentelevät perusterveydenhoidossa yksityisinä ammatinharjoittajina. Tämä pitää paikkansa riippumatta terveydenhoidon rahoitusjärjestelmästä (Sitra 2010).

Potilasasiamiesten riippumattomuutta vahvistettava

Kuka auttaa potilasta jos sairaalassa, terveyskeskuksessa tai lääkäriasemalle sattuu hoitovahinko? Yli 20 vuotta vanhan potilasoikeuslain mukaan terveydenhoitopaikassa tulee olla potilasasiamies. Hänen tehtävänään on auttaa ja neuvoa potilasta, joka on tyytymätön hoitoonsa tai joka haluaa tehdä ilmoituksen potilasvahingosta. Potilasoikeuslain mukaan potilasasiamiehen tehtävänä on toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

Yhden prosentin Suomi

Suomessa suurin osa kaikista julkisista palveluista on mitoitettu yhden prosentin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme lukuisia palveluita käytännössä ilmaiseksi niiden käyttäjille, koska käyttäjistä noin 1 prosentti on niin pienituloisia, etteivät he kykenisi niistä maksamaan. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä