Eurooppa http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132362/all Fri, 10 May 2019 00:43:23 +0300 fi Rinne tietää, että Afrikka tuhoaa Euroopan- hyvä oivallus! http://minskukoskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275755-rinne-tietaa-etta-afrikka-tuhoaa-euroopan-hyva-oivallus <p>&nbsp;</p><p><em><strong>Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30&nbsp;365&nbsp;000 neliökilometriä, joka on 20,3 prosenttia Maan maapinta-alasta. Afrikan noin 1,2 miljardia asukasta muodostaa noin 15 prosenttia ihmiskunnasta.</strong> Edellinen on wikipedian tietoa, ja järkyttää...Afrikassa on useita tuhansia etnisiä ryhmiä, 55 itsenäistä valtiota. Rajat ovat siirtomaa ajoilta, ja rajoja ei tehty heimojen eikä kansallisuuksien mukaan. </em></p><p><em>Välttääkseen siirtomaasotia, länsimaat sopivat huhtikuussa 1884 Berliinissä alkaneessa suuressa konferenssissa, kuinka Afrikka jaetaan.. Neljä kuukautta kestäneeseen konferenssiin ei osallistunut yhtään afrikkalaista edustajaa. Tämä oli Afrikan kolonialismin historian alku: maiden rajat vedettiin vailla tietoa Afrikan olosuhteista.Eurooppalaiset ovat aina tehneet paljon tuhoa valloittaessaan maailmaa, ja poikkeusta ei tehty Afrikan kohdallakaan. Jo se, että ei kuultu yhtäkään Afrikkalaista maansa kohtalosta, korostaa Eurooppalaista ylimielisyyttä, ja valta-asennetta joka sillä oli Afrikkaa kohtaan. Afrikassakin on maansa natuonalistit kyseenalaistaneen Euroopan tekemät rajat. Rajoista on aina ollut ongelmia. Miksi SDP;n Antti Rinne puhuu Afrikasta? Onko kyseessä humanismiin tai globalisaatio vastuuseen liittyvät kysymykset. Afrikka, on Arabimaiden kanssa, joista osa sijaitsee Afrikassa suuri ihmisase. Tulevaisuudessa kuten Rinnekin tajuaa puhtaasta vedestä, ja paikasta jossa on ruokaa tullaan taistelemaan.- Kun 500 miljoonaa ihmistä lähtee liikkeelle kohti Eurooppaa on peli pelattu. Voimme selittää itsellemme miksei ongelmaa nimeltä Afrikka ole koskaan saatu ratkaistua? </em></p><p><em><strong>Olen nostanut sen useampaan kertaan aiemmin esille, että sdp:n näkökulmasta &ndash; ja siis suomalaisten ja eurooppalaisten näkökulmasta &ndash; Afrikka tulee olemaan yksi kohtalonkysymyksistä&rdquo;, Rinne sanoo.</strong></em></p><p><em><strong>&rdquo;Jos Afrikan kehitys ilmastonmuutoksen ja toisaalta väestöräjähdyksen suhteen toteutuu, se tarkoittaa sitä, että siellä tarvitaan 16 miljoonaa työpaikkaa niille ihmisille, joista puolet on alle 25-vuotiaita. 1,5 miljardia ihmistä 2040-luvulla. Jos ilmastonmuutos vie maata viljelyskelvottomaksi, vie puhdasta pois, eikä ole vettä laisinkaan, se tarkoittaa, että nämä ihmiset lähtevät pakoon. &rdquo;</strong></em></p><p><em><strong>&rdquo;Tästä näkökulmasta on tärkeää, että nyt havaitaan, että tuolla on iso, dramaattisen tapahtumaketjun mahdollisuus, jos nyt ei tehdä jotakin Afrikan kehittymiselle&rdquo;, Rinne toteaa.</strong></em></p><p><em><strong>Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat OECD:n mukaan maailman suurin kehitysavun antaja. Rinne ehdottaa, että EU voisi hakeutua lähempään kumppanuuteen Afrikan unionin kanssa ja rakentaa yhteisiä ohjelmia Afrikan auttamiseksi.</strong></em></p><p><em><strong>&rdquo;Konkreettisilla ohjelmilla, joita voi seurata ja voi lähteä viemään nopeasti eteenpäin, autetaan afrikkalaisia yhteistyössä heidän kanssaan tasavertaisena kumppanina&rdquo;, Rinne sanoo.</strong>https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278520-sdp-nostaisi-afrikan-teemaksi-suomen-eu-puheenjohtajuuskaudelle-yksi-euroopan</em></p><p><em>PS, en usko ilmastomuutoksen tuovan Afrikkalaisia Eurooppaan, mutta nälänhädän ja ahtauden kyllä. </em></p><p><em><strong>MIKSI AFRIKKA EI OLE KEHITTYNYT?</strong></em></p><p><strong><em>Miten itse näkisin Afrikan, ja sen kehityksen sekä Afrikan tulevaisuuden. Kun olin lapsi äitini sanoi syökää, sillä Afrikan lapsen eivät saa ruokaa ja kuolevat nälkään. Olen syntynyt 67, ja olen kuullut jo 70-luvulla kaikki lapsuusvuodet aikuisuuteeni saakka Afrikan nälänhädästä ja lasten kuolemista sairauksiin kuten ripuliin johon meillä ei kuolla. Ongelmia ovat ravinnon puute, puhtaan veden puute, sekä köyhyys- ja mieletön väestönräjähdys.</em></strong></p><p><em>-Kenen vastuulla Afrikan yhteiskunnan eri tason infrastruktuurien kehittämättöyys on? Siirtomaavaltiaat tulivat ja ottivat mitä halusivat. Välinpitämättömyys kansaa kohtaan oli selkeä. Kristinuskoa tuotettiin, mutta kansan perustuksen rakentaminen, tai sen opettaminen kansoille oli siirtomaavaltioille toissijainen kysymys. Tulivat ja menivät, jättivät jokainen jälkeensä jotain pahaa. </em></p><p><em><em>-Afrikkaan on syydetty rahaa, kehitysyhteistyö projekteja ym, silti tulos on heikkoa? Kaikilla niillö rahoilla, joita minun lapsuudestani saakka maailma ja Suomenkin valtio on sijoittanut Afrikkaan ja tulos on tämä? </em><br /><br />Afrikka on luonnonvaroiltaan vauras, mutta taloudeltaan köyhä maanosa. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, köyhyys,<strong> AIDS,</strong> ruoan, ja veden puute sekä <strong>HUONO HALLINTO</strong>. Afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä, mutta&nbsp; tätä ennen myös orjuudesta. Pääosa maaosan maista itsenäistyi 1960-luvulla. Sodat, epävakaus ja väestönkasvu koettelevat Afrikkaa edelleen. </em></p><p><strong><em>-Miksi Jenkit tekee kehitysyhteistyötä sitomalla sitä aselliseen ja sotilaalliseen tukeen? </em></strong></p><p><strong><em>-Miksi Afrikassa on edelleen siirtomaavaltioiden jäljiltä rakentumaton oma hallinto, terveydenhuolto, sekä sosiaalihuolto ja koulutus? Miksi ehkäisyopetus ei toimi, ja väestö lisääntyy nopeasti, vaikka ei ole ruokaa?</em></strong></p><p><strong><em>-Mitä lääketeollisuudet hyötyvät Afrikasta? Mitä safaribisnes, ja eksoottisten eläinten metsästäjät sekä salakuljettajat hyötyvät Afrikasta?. Kaiken kaikkiaan kysymys kuuluu, että kuka hyötyy siitä, että Afrikka ei nouse jaloilleen, kehity yhteiskuntina, ja ota omia oikeuksiaan sekä asemaansa maailmassa päättämällä itse omista rikkauksistaan- tai jos päättääkin osin, miksi hallinto on korruptoitunut ja omahyväinen. </em></strong></p><p><em>-Jos maailma oikeasti välittäisi Afrikasta, ja sen kansoista- olisi heidän yhteiskuntansa rakentuneet jo toisin. Heille olisi rakennettu sairaaloita, kouluja, olisi hyvä jätejärjestelmä, olisi vesihuoltojärjestelmä ym.Maailmassa on niin paljon mennyt rahaa sotiin, aseisiin ja sotateollisuuteen ym, että sillä olisi rakennettu Afrikan infastruktuuri länsimaiselle tasolle!</em></p><p><strong><em>- SINNE EI MYÖSKÄÄN&nbsp; VIETÄISI LOPUTTOMIIN IKÄLOPPUJA TOYOTIA!!!</em></strong></p><p><strong><em>Loppujen lopuksi Afrikasta haluavat hyötyä kaikki, kun se on heikko, mutta vahvaksi sen kasvua ei halua kukaan. Rikas maailma ja instanssit jotka hyötyvät sairaista, köyhistä, ja heikosta yhteiskunnasta käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen Afrikkaa. Tappavat Elefantit, saalistavat eläintarhoihimme eläimiä. Teurastavat safareilla eläimiä kotinsa matoiksi... </em></strong></p><p><em><strong>KAUHUKUVAT AFRIKASTA JA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA SEN MYÖTÄ</strong>!</em></p><p><em>Afrikan väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin. Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Afrikan väkiluku oli vuonna 1950 vain 260 miljoonaa eli kolmannes Euroopan silloisesta väestöstä. Unicefin vuonna 2014 julkaisema raportti ennusti nopeampaa väestönkasvua ja seuraavalle 35 vuodelle jopa 1,8 miljardia syntyvää lasta. Ennusteen mukaan vuoteen <strong>2050 mennessä Afrikassa on yli miljardi alle 18-vuotiasta lasta, mikä on lähes 40 prosenttia kaikista maailman lapsista. Vuonna 2100 afrikkalaisia on tämän skenaarion mukaan neljä miljardia, joista miljardi Nigeriassa.</strong></em></p><p><em>Maanosa on luonnonvaroiltaan rikas, mutta louhitut mineraalit päätyvät lähes kokonaisuudessaan jalostamatta vientiin. Useat Afrikan valtiot saavat yli puolet vientituloistaan yhdestä kauppatavarasta. Suurimmat öljyntuottajat ovat Algeria, Libya ja Nigeria. Maakaasun tuottajia ovat Algeria, Libya ja Egypti. Keski-Afrikasta eteläiseen Afrikkaan ulottuu rikas malmiesiintymä, josta saadaan kuparia, sinkkiä, lyijyä ja rautamalmia. Etelä-Afrikka tuottaa lisäksi kultaa ja platinaa, ja eteläisen Afrikan alueelta louhitaan timantteja. Keski-Afrikan tasavalta tuottaa uraania. Jalostusteollisuutta on Etelä-Afrikassa, Egyptissä ja Keniassa.</em></p><p><em>Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa&nbsp; Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi sekä protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan verrattuna Kiinan, Intian ja Etelä-Amerikan nopeaan talouskasvuun, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikan talous on jopa taantunut ulkomaankaupalla, investoinneilla ja BKT:lla mitattuna.Köyhyydellä on kauaskantoisia vaikutuksia, kuten alhainen elinikä, väkivalta ja epävakaus. Vuosikymmenten aikana Afrikan taloutta on yritetty useasti kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä. -Wikipedia. </em></p><p><strong>EPÄPUHTAILLA LÄÄKKEILLÄ TAPETAAN IHMISIÄ AFRIKASSA, JA LÄÄKKEET OVAT KALLIITA JOTTA SAATAISIIN IHMISIÄ JENKKIEN YM LÄÄKETEHTAIDEN ILMAISTEN LÄÄKKEIDEN PIIRIIN. IHMISTESTEJÄ?</strong></p><p><em><strong>American Journal of Tropical Medicine and Hygiene -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan heikkolaatuiset malarialääkkeet aiheuttivat yli 120 000 afrikkalaislapsen kuoleman vuonna 2013.</strong></em></p><p><em>Tutkijoiden mukaan lääkkeiden laatuun liittyviä ongelmia on aliarvioitu erityisesti köyhissä maissa. Kun valvonta on heikkoa tai olematonta, myynti usein rajoittamatonta ja asiakaskunnan tietämys rajallista, laatu voi olla mitä sattuu.</em></p><p><em>-Silti Amerikkalaiset lääketehtaat eivät ole pyhimyksen roolissa Afrikkalaisten asioissa, kuten jos pandemia rokotteita tarkastellaan ei kenenkään asioissa. On tullut julki paljon asioita jotka laittavat mietttimään, miten moraalitonta on lääkebisnes, kun myydään ihmisille rokotteita, joiden sivuvaikutukset ovat tappavia, ja tai sairastuttavia. Mutta myös testaus on riittämätöntä. Ase teollisuus ja lääketeollisuus ovat ahneita?</em></p><p><strong><em>Pimeä lääkebisnes kukoistaa kehitysmaissa</em></strong></p><p><em>Maailman terveysjärjestö WHO arvioi vuonna 2013, että joissain kehitysmaissa jopa puolet myytävistä lääkkeistä on väärennettyjä.Sen laskelmien mukaan piraattilääkkeet ovat vuosittain jopa 65 miljardin euron bisnes. </em></p><p><em><strong>SUOMALAINEN PENTTI TEKEE TURVALLISIA LÄÄKKEITÄ !</strong></em></p><p><em><strong>Keskitalon mukaan Nairobi ei välitä lääkkeiden turvallisuudesta vaan antaa väärennettyjen lääkkeiden virrata Kiinasta, ja Pakistanista sekä Intiasta. </strong></em></p><p><em>Me teemme tätä kolme&ndash;neljäsataatuhatta pakkausta päivässä, hän kertoo. Pakkauksessa on suolaseos, jota käytetään hoitamaan rajua nestehukkaa. Nestevaje vaivaa erityisesti ripuloivia lapsia.&nbsp; Keskitalo laskee, että jauheella pelastetaan miljoonia ihmisiä vuodessa. Järjestöjen kautta UCL:n lääkkeitä viedään paitsi ympäri Afrikkaa myös esimerkiksi Syyriaan ja Pohjois-Koreaan.Afrikassa tehdään alle kaksi prosenttia maanosan kuluttamista lääkkeistä. Tuotannon arvo on kuitenkin lähes nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa.</em></p><p><em>Kuten muutkin talouskasvun hedelmät, myös lääketuotanto on keskittynyt tiettyihin maihin kuten esimerkiksi Etelä-Afrikkaan, Nigeriaan, Pohjois-Afrikan maihin ja Keniaan.Pakkauksesta ostetaan yksi tai kaksi tablettia sen mukaan, mihin on varaa.&nbsp; Edullisille ja laadukkaille lääkkeille olisi täällä tarve. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan viikon antibioottikuuri saattaa maksaa Keniassa kuukauden palkan.</em></p><p><em>Usein maaseudulla ostetaan yksi tai kaksi tablettia sen mukaan, mihin on rahaa. Apteekkarit toimittavat usein lääkärin virkaa. Joskus vaiva paranee parilla antibiootilla ensimmäisellä kerralla, mutta ei enää toisella,&nbsp; Pentti Keskitalo kuvailee.</em>https://yle.fi/uutiset/3-8792263</p><p><em><strong>On hyvä odottaa muilta hyvää, toimia siltä pohjalta, että muut ovat rehellisiä ja kunniallisia, sillä kun heihin suhtautuu sillä tavoin, houkuttelee usein esiin rehellisyyttä ja kunniallisuutta. &mdash;&nbsp;Nelson Mandela.</strong><strong>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; &quot;Mandela oli optimistinen, itsekin olen, mutta realismi on oman optimismini pääsävy. Joten; </strong></em></p><p><em><strong>-Ihminen on maailman pahin petoeläin. -Minna. </strong></em></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30 365 000 neliökilometriä, joka on 20,3 prosenttia Maan maapinta-alasta. Afrikan noin 1,2 miljardia asukasta muodostaa noin 15 prosenttia ihmiskunnasta. Edellinen on wikipedian tietoa, ja järkyttää...Afrikassa on useita tuhansia etnisiä ryhmiä, 55 itsenäistä valtiota. Rajat ovat siirtomaa ajoilta, ja rajoja ei tehty heimojen eikä kansallisuuksien mukaan.

Välttääkseen siirtomaasotia, länsimaat sopivat huhtikuussa 1884 Berliinissä alkaneessa suuressa konferenssissa, kuinka Afrikka jaetaan.. Neljä kuukautta kestäneeseen konferenssiin ei osallistunut yhtään afrikkalaista edustajaa. Tämä oli Afrikan kolonialismin historian alku: maiden rajat vedettiin vailla tietoa Afrikan olosuhteista.Eurooppalaiset ovat aina tehneet paljon tuhoa valloittaessaan maailmaa, ja poikkeusta ei tehty Afrikan kohdallakaan. Jo se, että ei kuultu yhtäkään Afrikkalaista maansa kohtalosta, korostaa Eurooppalaista ylimielisyyttä, ja valta-asennetta joka sillä oli Afrikkaa kohtaan. Afrikassakin on maansa natuonalistit kyseenalaistaneen Euroopan tekemät rajat. Rajoista on aina ollut ongelmia. Miksi SDP;n Antti Rinne puhuu Afrikasta? Onko kyseessä humanismiin tai globalisaatio vastuuseen liittyvät kysymykset. Afrikka, on Arabimaiden kanssa, joista osa sijaitsee Afrikassa suuri ihmisase. Tulevaisuudessa kuten Rinnekin tajuaa puhtaasta vedestä, ja paikasta jossa on ruokaa tullaan taistelemaan.- Kun 500 miljoonaa ihmistä lähtee liikkeelle kohti Eurooppaa on peli pelattu. Voimme selittää itsellemme miksei ongelmaa nimeltä Afrikka ole koskaan saatu ratkaistua?

Olen nostanut sen useampaan kertaan aiemmin esille, että sdp:n näkökulmasta – ja siis suomalaisten ja eurooppalaisten näkökulmasta – Afrikka tulee olemaan yksi kohtalonkysymyksistä”, Rinne sanoo.

”Jos Afrikan kehitys ilmastonmuutoksen ja toisaalta väestöräjähdyksen suhteen toteutuu, se tarkoittaa sitä, että siellä tarvitaan 16 miljoonaa työpaikkaa niille ihmisille, joista puolet on alle 25-vuotiaita. 1,5 miljardia ihmistä 2040-luvulla. Jos ilmastonmuutos vie maata viljelyskelvottomaksi, vie puhdasta pois, eikä ole vettä laisinkaan, se tarkoittaa, että nämä ihmiset lähtevät pakoon. ”

”Tästä näkökulmasta on tärkeää, että nyt havaitaan, että tuolla on iso, dramaattisen tapahtumaketjun mahdollisuus, jos nyt ei tehdä jotakin Afrikan kehittymiselle”, Rinne toteaa.

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat OECD:n mukaan maailman suurin kehitysavun antaja. Rinne ehdottaa, että EU voisi hakeutua lähempään kumppanuuteen Afrikan unionin kanssa ja rakentaa yhteisiä ohjelmia Afrikan auttamiseksi.

”Konkreettisilla ohjelmilla, joita voi seurata ja voi lähteä viemään nopeasti eteenpäin, autetaan afrikkalaisia yhteistyössä heidän kanssaan tasavertaisena kumppanina”, Rinne sanoo.https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278520-sdp-nostaisi-afrikan-teemaksi-suomen-eu-puheenjohtajuuskaudelle-yksi-euroopan

PS, en usko ilmastomuutoksen tuovan Afrikkalaisia Eurooppaan, mutta nälänhädän ja ahtauden kyllä.

MIKSI AFRIKKA EI OLE KEHITTYNYT?

Miten itse näkisin Afrikan, ja sen kehityksen sekä Afrikan tulevaisuuden. Kun olin lapsi äitini sanoi syökää, sillä Afrikan lapsen eivät saa ruokaa ja kuolevat nälkään. Olen syntynyt 67, ja olen kuullut jo 70-luvulla kaikki lapsuusvuodet aikuisuuteeni saakka Afrikan nälänhädästä ja lasten kuolemista sairauksiin kuten ripuliin johon meillä ei kuolla. Ongelmia ovat ravinnon puute, puhtaan veden puute, sekä köyhyys- ja mieletön väestönräjähdys.

-Kenen vastuulla Afrikan yhteiskunnan eri tason infrastruktuurien kehittämättöyys on? Siirtomaavaltiaat tulivat ja ottivat mitä halusivat. Välinpitämättömyys kansaa kohtaan oli selkeä. Kristinuskoa tuotettiin, mutta kansan perustuksen rakentaminen, tai sen opettaminen kansoille oli siirtomaavaltioille toissijainen kysymys. Tulivat ja menivät, jättivät jokainen jälkeensä jotain pahaa.

-Afrikkaan on syydetty rahaa, kehitysyhteistyö projekteja ym, silti tulos on heikkoa? Kaikilla niillö rahoilla, joita minun lapsuudestani saakka maailma ja Suomenkin valtio on sijoittanut Afrikkaan ja tulos on tämä?

Afrikka on luonnonvaroiltaan vauras, mutta taloudeltaan köyhä maanosa. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, köyhyys, AIDS, ruoan, ja veden puute sekä HUONO HALLINTO. Afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä, mutta  tätä ennen myös orjuudesta. Pääosa maaosan maista itsenäistyi 1960-luvulla. Sodat, epävakaus ja väestönkasvu koettelevat Afrikkaa edelleen.

-Miksi Jenkit tekee kehitysyhteistyötä sitomalla sitä aselliseen ja sotilaalliseen tukeen?

-Miksi Afrikassa on edelleen siirtomaavaltioiden jäljiltä rakentumaton oma hallinto, terveydenhuolto, sekä sosiaalihuolto ja koulutus? Miksi ehkäisyopetus ei toimi, ja väestö lisääntyy nopeasti, vaikka ei ole ruokaa?

-Mitä lääketeollisuudet hyötyvät Afrikasta? Mitä safaribisnes, ja eksoottisten eläinten metsästäjät sekä salakuljettajat hyötyvät Afrikasta?. Kaiken kaikkiaan kysymys kuuluu, että kuka hyötyy siitä, että Afrikka ei nouse jaloilleen, kehity yhteiskuntina, ja ota omia oikeuksiaan sekä asemaansa maailmassa päättämällä itse omista rikkauksistaan- tai jos päättääkin osin, miksi hallinto on korruptoitunut ja omahyväinen.

-Jos maailma oikeasti välittäisi Afrikasta, ja sen kansoista- olisi heidän yhteiskuntansa rakentuneet jo toisin. Heille olisi rakennettu sairaaloita, kouluja, olisi hyvä jätejärjestelmä, olisi vesihuoltojärjestelmä ym.Maailmassa on niin paljon mennyt rahaa sotiin, aseisiin ja sotateollisuuteen ym, että sillä olisi rakennettu Afrikan infastruktuuri länsimaiselle tasolle!

- SINNE EI MYÖSKÄÄN  VIETÄISI LOPUTTOMIIN IKÄLOPPUJA TOYOTIA!!!

Loppujen lopuksi Afrikasta haluavat hyötyä kaikki, kun se on heikko, mutta vahvaksi sen kasvua ei halua kukaan. Rikas maailma ja instanssit jotka hyötyvät sairaista, köyhistä, ja heikosta yhteiskunnasta käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen Afrikkaa. Tappavat Elefantit, saalistavat eläintarhoihimme eläimiä. Teurastavat safareilla eläimiä kotinsa matoiksi...

KAUHUKUVAT AFRIKASTA JA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA SEN MYÖTÄ!

Afrikan väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin. Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Afrikan väkiluku oli vuonna 1950 vain 260 miljoonaa eli kolmannes Euroopan silloisesta väestöstä. Unicefin vuonna 2014 julkaisema raportti ennusti nopeampaa väestönkasvua ja seuraavalle 35 vuodelle jopa 1,8 miljardia syntyvää lasta. Ennusteen mukaan vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on yli miljardi alle 18-vuotiasta lasta, mikä on lähes 40 prosenttia kaikista maailman lapsista. Vuonna 2100 afrikkalaisia on tämän skenaarion mukaan neljä miljardia, joista miljardi Nigeriassa.

Maanosa on luonnonvaroiltaan rikas, mutta louhitut mineraalit päätyvät lähes kokonaisuudessaan jalostamatta vientiin. Useat Afrikan valtiot saavat yli puolet vientituloistaan yhdestä kauppatavarasta. Suurimmat öljyntuottajat ovat Algeria, Libya ja Nigeria. Maakaasun tuottajia ovat Algeria, Libya ja Egypti. Keski-Afrikasta eteläiseen Afrikkaan ulottuu rikas malmiesiintymä, josta saadaan kuparia, sinkkiä, lyijyä ja rautamalmia. Etelä-Afrikka tuottaa lisäksi kultaa ja platinaa, ja eteläisen Afrikan alueelta louhitaan timantteja. Keski-Afrikan tasavalta tuottaa uraania. Jalostusteollisuutta on Etelä-Afrikassa, Egyptissä ja Keniassa.

Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa  Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi sekä protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan verrattuna Kiinan, Intian ja Etelä-Amerikan nopeaan talouskasvuun, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikan talous on jopa taantunut ulkomaankaupalla, investoinneilla ja BKT:lla mitattuna.Köyhyydellä on kauaskantoisia vaikutuksia, kuten alhainen elinikä, väkivalta ja epävakaus. Vuosikymmenten aikana Afrikan taloutta on yritetty useasti kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä. -Wikipedia.

EPÄPUHTAILLA LÄÄKKEILLÄ TAPETAAN IHMISIÄ AFRIKASSA, JA LÄÄKKEET OVAT KALLIITA JOTTA SAATAISIIN IHMISIÄ JENKKIEN YM LÄÄKETEHTAIDEN ILMAISTEN LÄÄKKEIDEN PIIRIIN. IHMISTESTEJÄ?

American Journal of Tropical Medicine and Hygiene -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan heikkolaatuiset malarialääkkeet aiheuttivat yli 120 000 afrikkalaislapsen kuoleman vuonna 2013.

Tutkijoiden mukaan lääkkeiden laatuun liittyviä ongelmia on aliarvioitu erityisesti köyhissä maissa. Kun valvonta on heikkoa tai olematonta, myynti usein rajoittamatonta ja asiakaskunnan tietämys rajallista, laatu voi olla mitä sattuu.

-Silti Amerikkalaiset lääketehtaat eivät ole pyhimyksen roolissa Afrikkalaisten asioissa, kuten jos pandemia rokotteita tarkastellaan ei kenenkään asioissa. On tullut julki paljon asioita jotka laittavat mietttimään, miten moraalitonta on lääkebisnes, kun myydään ihmisille rokotteita, joiden sivuvaikutukset ovat tappavia, ja tai sairastuttavia. Mutta myös testaus on riittämätöntä. Ase teollisuus ja lääketeollisuus ovat ahneita?

Pimeä lääkebisnes kukoistaa kehitysmaissa

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi vuonna 2013, että joissain kehitysmaissa jopa puolet myytävistä lääkkeistä on väärennettyjä.Sen laskelmien mukaan piraattilääkkeet ovat vuosittain jopa 65 miljardin euron bisnes.

SUOMALAINEN PENTTI TEKEE TURVALLISIA LÄÄKKEITÄ !

Keskitalon mukaan Nairobi ei välitä lääkkeiden turvallisuudesta vaan antaa väärennettyjen lääkkeiden virrata Kiinasta, ja Pakistanista sekä Intiasta.

Me teemme tätä kolme–neljäsataatuhatta pakkausta päivässä, hän kertoo. Pakkauksessa on suolaseos, jota käytetään hoitamaan rajua nestehukkaa. Nestevaje vaivaa erityisesti ripuloivia lapsia.  Keskitalo laskee, että jauheella pelastetaan miljoonia ihmisiä vuodessa. Järjestöjen kautta UCL:n lääkkeitä viedään paitsi ympäri Afrikkaa myös esimerkiksi Syyriaan ja Pohjois-Koreaan.Afrikassa tehdään alle kaksi prosenttia maanosan kuluttamista lääkkeistä. Tuotannon arvo on kuitenkin lähes nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Kuten muutkin talouskasvun hedelmät, myös lääketuotanto on keskittynyt tiettyihin maihin kuten esimerkiksi Etelä-Afrikkaan, Nigeriaan, Pohjois-Afrikan maihin ja Keniaan.Pakkauksesta ostetaan yksi tai kaksi tablettia sen mukaan, mihin on varaa.  Edullisille ja laadukkaille lääkkeille olisi täällä tarve. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan viikon antibioottikuuri saattaa maksaa Keniassa kuukauden palkan.

Usein maaseudulla ostetaan yksi tai kaksi tablettia sen mukaan, mihin on rahaa. Apteekkarit toimittavat usein lääkärin virkaa. Joskus vaiva paranee parilla antibiootilla ensimmäisellä kerralla, mutta ei enää toisella,  Pentti Keskitalo kuvailee.https://yle.fi/uutiset/3-8792263

On hyvä odottaa muilta hyvää, toimia siltä pohjalta, että muut ovat rehellisiä ja kunniallisia, sillä kun heihin suhtautuu sillä tavoin, houkuttelee usein esiin rehellisyyttä ja kunniallisuutta. — Nelson Mandela.     "Mandela oli optimistinen, itsekin olen, mutta realismi on oman optimismini pääsävy. Joten;

-Ihminen on maailman pahin petoeläin. -Minna.

 

]]>
0 http://minskukoskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275755-rinne-tietaa-etta-afrikka-tuhoaa-euroopan-hyva-oivallus#comments Eurooppa Globaali Punamulta Thu, 09 May 2019 21:43:23 +0000 Katriina Minna Koskela http://minskukoskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275755-rinne-tietaa-etta-afrikka-tuhoaa-euroopan-hyva-oivallus
Eurooppa-päivänä 9.5.2019 - paneurooppalaisuuden alkujuurista vähäsen http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen <p><em><strong>Pan-Eurooppa &ndash;liike Euroopan Unionin ja liittovaltion esiasteena 1920-luvulla?</strong></em></p><p>*</p><p>Tänään 9. päivä toukokuuta vietetään tunnetusti Eurooppa-päivää erilaisin menoin ja lipuin.&nbsp; <strong>Eurooppa-päivää</strong> vietetään tänään sen johdosta, että 69 vuotta sitten, 9. toukokuuta 1950 <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Schuman" title="Robert Schuman"><u>Robert Schuman</u></a> esitti ehdotuksensa <em><strong>yhtenäisen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa" title="Eurooppa"><u>Euroopan</u></a> </strong></em>luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.</p><p>Tätä ehdotusta, joka tunnetaan nimellä <a href="https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Schumanin_julistus&amp;action=edit&amp;redlink=1" title="Schumanin julistus (sivua ei ole)"><u>Schumanin julistus</u></a><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-p%C3%A4iv%C3%A4#cite_note-1"><u>]</u></a> pidetään <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni" title="Euroopan unioni"><u>Euroopan unionin</u></a> perustamisen ensimmäisenä askeleena.</p><p>Mutta kun&nbsp;EU:lla - kuten monilla muillakin organisaatoilla ja rakenteilla -&nbsp;on ne omaa syntymäänsä edeltävät &quot;varhais-askeleensa&quot; ja muhinta-alkioinsa, tänään lienee paras hetki toviksi kumartua tämän Unionimme prenataaliseen oloaikaan, siis I maailmansodan jälkeistä korjausrakennusvaihetta eläneeseen Eurooppaan (No More War!) ja ottaa kämmenelle se <em><strong>hedelmöittynyt alkusolu</strong></em>...&nbsp; Paneurooppalainen aate ja liike!</p><p>&#39;</p><p><strong>Paneurooppa-liike</strong> (alun perin suomeksi Pan-Eurooppa -liike) on <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi" title="Richard Coudenhove-Kalergi"><u>Richard Coudenhove-Kalergin</u></a> ajatuksille perustuva, 1920-luvulla muodostunut liike, jonka tavoitteena oli järjestää Länsi-Eurooppa kristilliseksi valtioliitoksi, jotta se saavuttaisi keskinäisen rauhan ja toisaalta pystyisi taloudellisesti kilpailemaan Neuvostoliiton kanssa. Aatteen keskeisenä perustana oli kristillisen elämänkatsomuksen vastaisten aatteiden kuten <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi" title="Ateismi"><u>ateismin</u></a>, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Nihilismi" title="Nihilismi"><u>nihilismin</u></a> ja <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Konsumerismi" title="Konsumerismi"><u>konsumerismin</u></a> karkoittaminen eurooppalaisista yhteiskunnista. Näin Pan-eurooppa &ndash;liikkettä kuvaa Wikipedia. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike</u></a> &nbsp;&nbsp;&amp;</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi</u></a></p><p>*</p><p>Helsingin yliopistossa 2016 hyväksytty <strong>Heikki Isotalon</strong> pro gradu &rdquo;<em>Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918&mdash;1939</em>&rdquo; toimii mainiona esittelynä liikkeen profiilista ja sen Suomessa ilmenneistä reaktioista. <a href="https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176"><u>https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176</u></a></p><p>Isotalon &rdquo;tutkielma käsittelee ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana (1918&mdash;1939) esitettyjä <strong>suunnitelmia Euroopan yhdysvalloista </strong>ja niiden <strong>Suomessa saamaa vastaanottoa</strong>.</p><p><em><strong>Aikakauden keskeisin eurooppalaista valtioliittoa tavoitellut liike </strong></em>oli itävaltalaisen kreivi <strong>Richard Coudenhove-Kalergin</strong> vuonna 1923 käynnistämä Paneurooppa-liike. Sillä oli <strong>paikallisyhdistys</strong> myös Suomessa vuosina 1928 ja 1930&mdash;1937. Aihe oli mukana myös päivänpolitiikassa, sillä vuosikymmenen taitteessa Ranskan ulkoministeri <strong>Aristide Briand</strong> esitti Kansainliitossa eurooppalaista valtioliittoa. Suomalaisia Eurooppa-aatteen kannattajia olivat mm. ulkoministeri <strong>Hjalmar J. Procopé</strong>, filosofi <strong>Eino Kaila</strong> sekä suuri joukko <strong>Tulenkantajat</strong>-kulttuuriryhmittymästä.&rdquo;</p><p>&rdquo;Ajatus Euroopan yhdysvalloista esitettiin Suomessa jo heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa ei kuitenkaan käyty pitkin 1920-lukua aiheesta varsinaista keskustelua, sillä hanketta pidettiin pääasiassa utopiana. Vuosina 1928&mdash;1930 keskustelu vilkastui, kun Tulenkantajat ja rauhanliike kiinnostuivat Paneuroopasta. Varhainen keskustelu vertaili taloudellisesti menestynyttä Yhdysvaltoja ja talousvaikeuksista kärsivää, valtiollisesti hajanaista Eurooppaa. Vuosikymmenen taitteessa huomio keskittyi Briandin aloitteeseen ja suomalainen paneurooppalainen yhdistys vakiinnutti toimintansa. Fasismin voimistuttua 1930-luvulla suunnitelmat eurooppalaisesta valtioliitosta näyttivät aikalaisten silmin toteutuskelvottomilta. Samaan aikaan Paneurooppa-liike asemoitui selkeämmin Neuvostoliittoa vastaan.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Ensimmäisiä PAN-Eurooppa &ndash;tuulahduksia Suomessa</strong></p><p>&rdquo;Ajatus <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> kulki Suomessa eri polkuja pitkin kuin muualla Euroopassa, mutta polkujen alkupää oli yhteinen ja niiden välillä oli lukuisia risteyskohtia. &hellip; Ajatus <strong><em>eurooppalaisesta valtioliitosta </em></strong>oli esitetty suomeksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Esimerkiksi englantilaisen &rdquo;etevän liikemiehen&rdquo; sir <strong>Max Waechterin</strong> (1837&mdash;1924) ehdotus Euroopan yhdysvalloista noteerattiin lyhyesti myös suomalaisessa lehdistössä. Fiktion puolella käännettiin suomeksi <strong>Anatole Francen</strong> (1844&mdash;1924) tulevaisuudenfantasia <em>Euroopan Yhdysvallat eli kapitalismista sosialismiin</em>, jossa maanosan sosialismiin siirtyneet tasavallat kokoontuvat Brysseliin ja perustavat Euroopan yhdysvallat. Sama teos käännettynä uudelleen julkaistiin myös jatkokertomuksena <em>Kansan Lehdessä</em>. Edellä mainitut ovat kuitenkin pikemminkin kuriositeetteja, eikä todellista keskustelua <strong><em>Euroopan yhdentymisestä</em></strong> käyty autonomian ajan Suomessa. Tämä on toisaalta ymmärrettävää; kuuluihan Suomi jo valmiiksi <strong><em>monikansalliseen eurooppalaiseen keisarikuntaan</em></strong> (Venäjään), kirjoittaa Heikki Isotalo (vahvennukset vh. <em>Kirjoitan anteeksi vain&nbsp;paneurooppa-asian muodossa PAN-Eurooppa ja PAN-Eurooppalainen, koska varhaisnuoruudessani tutustuin tähän asiaan siinä muodossa, enkä enää osaa sitä muuksi muuttaa...).</em></p><p>&rdquo;Ensimmäinen maailmansota oli merkittävä murrostekijä Euroopan historiassa: sen aikana ja seurauksena romahti kolme eurooppalaista imperiumia, Saksan, Itävaltaunkarin ja Venäjän keisarikunnat, - ja toisaalta Britannian imperiumin alamäki alkoi, ja Yhdysvaltain asema maailmanvaltana tehostui.&nbsp; Euroopan asema maailmankartalla muuttui, se heikkeni;&nbsp;</p><p>&rdquo;Valtio-opin professori <strong>K. R. Brotherus</strong> (1880&mdash;1949) kuvasi tilannetta ennen ensimmäistä maailmansotaa lyhykäisyydessään &ldquo;<strong><em>Euroopan hegemoniaksi</em></strong>&rdquo;, joka oli kiistämätöntä teknisessä kehityksessä, luonnon hallitsemisen taidossa ja teknillisessä sivistyksessä. Brotheruksen mukaan maailmansotaa seuranneet maanosan &rdquo;<em>sisällistä elinvoimaisuutta</em>&rdquo; koskeneet muutokset olivat vaarallisimpia. Miljoonat nuoriin ikäluokkiin kuuluneet olivat kaatuneet rintamalla, raaka-aineiden ja elintarpeiden tuotanto oli jäämässä jälkeen muihin maanosiin verrattuna ja eurooppalaisten osuus maailmankaupasta oli pudonnut hälyttävästi. Eurooppa oli sodan seurauksena myös velkaantunut Yhdysvalloille, joka oli samalla saanut poikkeuksellisen vahvan poliittisen jalansijan Euroopassa.&rdquo; &ndash; (<em>Brotherus, Karl Robert (1930): Sodanjälkeinen Eurooppa ja Kansainliitto / Isotalo emt.) </em></p><p>Muutoksen &rdquo;vaikutus näkyi myös kulttuurin puolella. Kirjailija <strong>Olavi Paavolaisen</strong> (1903&mdash;1964) mukaan <strong><em>sota hävitti käsityksen yksilöstä ja synnytti joukkosielun</em></strong>. Myös <strong>H. G. Wellsin</strong> (1866&mdash;1946) Englannin sotakokemusta käsitellyt romaani <em>Mr. Britling pääsee selvyyteen</em>132 käännettiin suomeksi. Kyseessä on teos, joka kirjailija <strong>Erkki Valan</strong> (1902&mdash;1991) mukaan loi &rdquo;<em>aatteellisen pohjan <strong>Euroopan yhtymiselle</strong></em>&rdquo;. Se ei kuitenkaan varsinaisesti käsitellyt <strong><em>Euroopan yhdysvaltoja</em></strong>, vaikka &rdquo;<strong><em>vainajiansa itkevä Eurooppa</em></strong>&rdquo; olikin yksi sen keskeisistä teemoista.</p><p>*</p><p><strong>PAN-Euroopan rantautuminen Suomeen</strong></p><p>&rdquo;Ajatus <strong><em>eurooppalaisesta valtioliitosta</em></strong> esitettiin myös Suomessa jo ensimmäistä maailmansotaa välittömästi seuranneiden myrskyisten vuosien aikana. Aikakauden keskeisimpiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin lukeutunut <strong>Santeri Alkio</strong>.&nbsp; (1862&mdash;1930) kirjoitti maalaisliiton äänenkannattajaan <em>Maan Ääni </em>-lehteen vuonna 1920 artikkelin, jossa hän käsitteli Euroopan taloudellista ahdinkoa ja juuri syntyneen <strong><em>Kansainliiton</em></strong> toiminnan edellytyksiä. Alkio piti ilmeisenä, että oman rauhan ylläpitämiseksi Euroopan tulisi johtaa politiikkaansa siihen, että <em>sotajoukkojen, tullirajojen ja eriarvoisen rahan tarve katoaa</em>. &quot;Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä <strong><em>Europan yhdysvalloista</em></strong>&quot;, Alkio korosti. Aulis Alanen ajoittaa Alkion ajatukset Euroopan jälleenrakentamisesta, kansainvälisestä rahasta ja kansainvälisestä pankista loppuvuoteen 1921.&rdquo;</p><p>&rdquo;Filosofi Immanuel Kantin essee <em>Ikuiseen rauhaan</em> käännettiin suomeksi vuonna 1922. Suomentaja <strong>Jaakko Tuomikoski</strong> (1885&mdash;1971) ei kytkenyt esseetä ainoastaan rauhankysymyksen ajankohtaisuuteen, vaan myös keskusteluun Euroopan yhdentymisestä. Vuonna 1922 ei kuitenkaan ollut vielä syytä optimismiin. Tuomikoski totesi siihenastiset suunnitelmat <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> &rdquo;<em>kuolleina syntyneiksi</em>&rdquo;. &nbsp;Ajatusta kehiteltiin eteenpäin myös Suomessa. Vuonna 1923 historioitsija <strong>Jaakko Forsman</strong> (1867&mdash;1946) luonnosteli artikkelia <em>Englanti, Ranska ja Eurooppa</em>, jossa hän esittää &rdquo;jonkinlaista <strong><em>manner-Euroopan kansain liittoa</em></strong>&rdquo;.</p><p>&rdquo;(Jarno) Pennasen mukaan ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä paneurooppalaisuuden päämääristä kirjoitti Santeri Alkion päätoimittama <em>Ilkka </em>kesällä 1925. Lehden sivuilla säännöllisesti kirjoittanut nimimerkki &rdquo;Iisakki&rdquo; kirjoitti Tšekkoslovakian ulkoministerin <strong>Edvard Benešin</strong> (1884&mdash;1948) esittämästä <strong><em>Euroopan valtojen jakamisesta neljään valtaryhmään</em></strong>, joiden keskinäinen tasapaino estäisi sodat ja johtaisi <strong><em>Euroopan yhdysvaltoihin</em></strong>. Kirjoittaja piti suunnitelmaa lapsellisena. Euroopan yhdysvallat voisi syntyä vain <strong><em>koko Euroopan yhtyessä yhdeksi liitoksi taloudellisen yhteistyön kautta</em></strong>. Iisakin mukaan siihen menisi kuitenkin vielä aikaa, sillä &rdquo;<em>valta-arvojen sijaan täytyy tulla voimakkaita kulttuuriarvoja</em>&rdquo;. &nbsp;Iisakki tarttui ilmeisen myötämielisesti myös parlamenttien välisen liiton kokouksessa käytyyn keskusteluun Euroopan yhdysvaltojen luomisesta. Kokouksen yhteydessä Suomen edustaja Procopé teki hyväksytyn ponnen, jonka mukaan oli erinomaisen tärkeää <strong><em>poistaa Euroopan valtioiden välisiä raja-aitoja</em></strong>, mutta sen toteutus olisi saatettava tarkan tutkimuksen alaiseksi. Selvitettävä olisi taloudelliset olot ja työn järjestäminen eri maissa samoin kuin poistuvien tullitulojen korvaaminen.&rdquo;</p><p>Puolalainen viulisti <strong>Bronisław Huberman</strong> (1882&mdash;1947) vertasi kirjoituksessaan Euroopan yhdysvalloista ja Paneurooppa-aatteesta, &rdquo;Euroopan taloudellisia oloja Yhdysvaltoihin ja huomautti ostovoiman olleen Yhdysvalloissa kuusitoista tai jopa neljäkymmentä kertaa suurempi kuin Euroopassa. Suurimpana erottavana tekijänä Huberman näki valtiollisesta hajanaisuudesta johtuvat sirpaleiset markkinat. Ajatuksen takana voi nähdä poliittisessa taloustieteessä jo <strong>Adam Smithin</strong> (1723&mdash;1790) ajoista tunnetun säännön, jonka mukaan <em>vapaakauppa ja omaan erikoisalaan keskittyminen tuottavat taloudellista hyötyä kaikille osapuolille</em>. Paneuroopalla olisi Hubermanin mukaan armeijan sijaan miliisi ja rajojen, armeijoiden ja sotien hävittäminen toisi kahden kolmasosan säästöt Euroopan budjettiin. Ovi olisi avoinna myös Venäjälle, koska bolševikit &rdquo;jatkavat yhä nahkansa luomista&rdquo;.&rdquo; &ndash; Tämän on täytynyt vaikuttaa aikanaan varsin radikaalilta ajattelulta, ellei suorastaan utopistisen tulevaisuuden suunnittelun rajoja rohkeasti ylittävää haaveilua.</p><p>*</p><p><strong>Suomi ulkona vai mukana?</strong></p><p>&rdquo;Länsi-Euroopan rajat vakiinnuttaneen <em>Locarnon sopimuksen</em> (1925) herättämän innostuksen vanavedessä <strong><em>Euroopan yhdysvalloista</em></strong> keskusteltiin myös Suomessa. Vaikka sopimus ei suoraan koskettanut Suomea, se saatettiin ottaa tyytyväisyydellä vastaan. <em>Turun Sanomien </em>päätoimittaja <strong>Urho Toivola</strong> (1890&mdash;1960) arvioi Locarnon yhdessä rauhansopimuksilla rajoitettujen varustusten ja aseistariisuntasopimusten kanssa luovan pohjaa <strong>Euroopan yhdysvaltojen</strong> synnylle. Ongelmana oli kuitenkin se, <strong>ettei mitkään sopimuksista koskeneet Suomea</strong> tai Baltian maita.&rdquo;</p><p>&rdquo;Samaan aikaan (11926) tapahtunut Saksan liittyminen Kansainliittoon loi edellytyksiä Euroopan yhdysvalloille, sillä samalla oli valtiolliselle tasolle syntynyt &rdquo;<strong><em>eurooppalaisen yhteyden elimiä</em></strong>&rdquo;. &nbsp;Samana vuonna <em>Helsingin Sanomien </em>Maailman kaikilta ääriltä -palsta kertoi <em>Paneuropa</em>-lehden lähettämästä kiertokyselystä ja siihen vastanneista eurooppalaisista merkkihenkilöistä. <strong><em>Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> kannattajiksi lukeutuivat muun muassa <strong>Einstein</strong> ja <strong>Mannin</strong> kirjailijaveljekset. Euroopan yhdysvaltoja il-moitti vastustavansa ranskalainen kirjailija <strong>Romain Rolland</strong> (1866&mdash;1944), jonka mukaan otollinen hetki oli jo mennyt ohi.&rdquo;</p><p>Niin kuin niin monesti myöhemminkin, jo tuolloin, aivan alussa, todettiin ajan merkitys; joko ajankohta ei velä ollut suotuisa &rdquo;<em>yhdentymisen liikkeille</em>&rdquo;, tai sitten ei enää.</p><p>*</p><p><strong>Eurooppa osana maailmaa ja &rdquo;<em>planetarinen ajattelu</em>&rdquo;</strong></p><p>Norjan entinen pääministeri Sigurd Ibsenin (1859&mdash;1930) kirjoitti laajasti 1926 Helsingin Sanomissa &rdquo;ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneen <strong>Kansainliiton</strong> valuvioista: Yhdysvaltojen pois-jääminen ja aineellisten voimakeinojen puute tekivät järjestöstä hyödyllisen juridisten riitakysymysten selvittämisessä, mutta voimattoman Euroopan rauhan turvaamisessa. Vielä ongelmallisempana Ibsen piti sitä, että Kansainliitto oli muodoltaan universaali, mutta todellisuudessa sen päätösvalta rajoittui vain Euroopan mantereeseen. Amerikkojen valtioita suojasi Yhdysvaltojen ylläpitämä <strong><em>Monroe-oppi</em></strong> ja <strong><em>Aasiassa todellinen voimatekijä tulisi aina olemaan Venäjä</em></strong>. Jäljelle jäi enää Eurooppa ja Afrikka, joista jälkimmäinen oli käytännössä eurooppalaisten valtojen keskenään jakama. Tämä Kansainliiton eurooppalainen luonne oli kuitenkin petollinen, sillä sen kautta Euroopan ulkopuoliset jäsenvaltiot saattoivat puuttua Euroopan asioihin.&rdquo;</p><p>Ibsen &rdquo;kielsi Paneuroopan perustuvan &rdquo;<em>yksinomaan ihanteellisiin katsantotapoihin</em>&rdquo;. Sillä oli &rdquo;<em>mahtava liittolainen realisessa [sic] tarpeessa</em>&rdquo; taloudellisella saralla. Taloudellinen yhdentyminen toi Ibsenin mukaan mukanaan myös poliittisen yhdistymisen. Vaikka sama kannattaisi taloustieteen perusteella toteuttaa kaikkien maailman valtioiden kesken, se ei käytännössä voi onnistua ennen kuin ihmiset ovat oppineet &rdquo;<strong><em>ajattelemaan planetarisesti</em></strong>&rdquo;.</p><p>Planetaarisen ajattelutavan vaihtoehtoisena ilmaisuna voisimme käyttää nykyistä universaalia ilmaisua, globaali ajattelu, maapalloistumista koskeva ajattelu ja orientaatio.</p><p>*</p><p><strong>PAN-Eurooppa &ndash;aate: penseyttä, kiinnostusta ja kritiikkiä</strong></p><p>&rdquo;Ensimmäinen paneurooppalainen kongressi Wienissä huomioitiin Suomessa vain vaisusti. <em>Helsingin Sanomat </em>julkaisi kongressissa mukana olleen ulkominis-teriön lehdistöosaston päällikön <strong>Eero Järnefeltin</strong> (1888&mdash;1970) kirjeen huomattavan poliittisen liikkeen synnystä. Järnefeltin mukaan kongressiin otti osaa loistava joukko aikakauden merkittävimpiä poliitikkoja, taloustieteilijöitä ja henkisen elämän edustajia kaikkiaan kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Kirjoittaja esitteli myös <strong>Coudenhove-Kalergin</strong> tavoitteita ja paneurooppalaisen liikkeen kasvua, joka saattoi tulla lukijalle yllätyksenä:</p><p><em>&rdquo;Yhtä tunnettu kuin tietenkin useimmille on itse &rdquo;Paneurooppa&rdquo; jon-kinlaisena utopistisena iskusana-haaveena, yhtä odottamaton lienee monelle &rdquo;Paneurooppa&rdquo; käytännöllisenä poliittisena liikkeenä&rdquo;.&rdquo;</em></p><p>Suomalaisen penseyden tultua näin todetuksi Heikki Isotalo toteaakin tutkielmassaan suoraan: &rdquo;Tämä kuvastaa hyvin suomalaisen tietämyksen tasoa. Euroopan yhdysvallat oli jo 1920-luvun puolivälissä ajatuksena tuttu useille lukijoille, mutta vakavaa poliittista pohdintaa ei aiheesta juuri harrastettu.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Myös <em>Etelä-Suomen Sanomat </em>uutisoi kongressista ja kirjoitti (huomattavasti elähdytettynä, vh) &rdquo;viime vuosisadalla&rdquo; suositun Euroopan yhdysvaltojen -käsitteen nousseen taas näkyviin. Lehti ei katsonut Euroopan yhdysvaltojen olevan vihamielinen Britannian tai Yhdys-valtojen suuntaan, eikä ristiriidassa Kansainliiton kanssa. &rdquo;<strong><em>Federatsioni, Entente, Pan Euroopan Yhdysvallat!</em></strong> Nämä kaikki ovat toiveita herättäviä nimityksiä ja johtavat ajatuksen nykyhetken synkistä päivistä profeettojen suuriin ennustuksiin&rdquo;, lehdessä kirjoitettiin haltioituneesti, vaikka varoitettiinkin, että &rdquo;<strong><em>samaan päämäärään viittaavien sanojen takana saattaa kuitenkin olla luonteeltaan erilaisia tosiasioita</em></strong>&rdquo;.</p><p>&nbsp;</p><p>Itsenäisyyden Liiton varapuheenjohtaja <strong>Ensio Kytömaa</strong> (1902&mdash;1970) kirjoitti <em>Itsenäinen Suomi </em>-lehteen &rdquo;suurisuuntaisesta ajatuksesta <strong><em>Euroopan Yhdysvaltojen</em></strong> luomisesta&rdquo;. Hän ei pitänyt Paneurooppaa enää &rdquo;<em>pasifistisena unelmana</em>&rdquo; vaan <em>konkreettisena poliittisena kysymyksenä</em>. Samalla kun aate oli saanut huomiota ja kannatusta, se oli löytänyt myös vastustajansa. Näiksi Kytömaa laski <em>kansalliset imperialistit, maailmanrauhan ajajat ja epäilijät, jotka pitävät toteutusta mahdottomana</em>. Kytömaa ei itse esittänyt jyrkkää periaatteellista kritiikkiä Pan-euroopan ajatukselle, mutta kyseenalaisti sen lähtökohtia. Hän ei esimerkiksi uskonut Euroopan yhdysvaltojen olevan &rdquo;<em>välttämätön johtopäätös tähänastisesta historiallisesta kehityskulusta</em>&rdquo;, kuten moni ajatuksen kannattaja oli esittänyt. <strong><em>Historialliset edeltäjät yhdistyneelle Euroopalle</em></strong> eivät sisältäneet koko Eurooppaa169. Eurooppaa yhdistänyt <strong>Napoleon</strong> puolestaan kukistettiin ja Euroopan valtojen poliittinen tasapaino luhistui maailmansodassa. &rdquo;<em>Minkäänlaista asteettaista [sic] kehitystä Euroopan yhtenäisyyttä kohti ei näytä olevan havaittavissa</em>&rdquo;, Kytömaa tiivisti.&rdquo;</p><p>&rdquo;Kytömaa näki kolme tietä <strong><u>yhdysvalta-suunnitelman</u></strong> toteuttamiselle: <strong><em>i) poliittisen, ii) uskonnollisen ja iii) taloudellisen. </em></strong>Poliittisesti ongelmaksi nousi Englannin ja Venäjän sulkeminen Euroopan yhdysvaltojen ulkopuolelle, sillä Saksa tuntisi silloin olonsa eristetyksi. Uskonnollisesti ongelmana oli protestanttisen maailman olemassaolo, vaikka Kytömaa näki jo olemassa olleen yleiskirkollisen liikkeen toimivan mahdollisesti yhdistävänä voimana. Suurin käytännöllinen kantavuus oli Kytömaan mukaan taloudellisella saralla, mutta artikkelin rajallisen laajuuden vuoksi hän joutui sivuuttamaan sen tarkemman käsittelyn. Kytömaa päätti kirjoituksensa epäillen, että &rdquo;<strong><em>kiinteän poliittisen yhteisön, Euroopan Yhdysvaltain</em></strong>, luomiselle tuskin <em>vielä </em>lienee tarvittavaa yhteistä sivistyksellistäkään pohjaa&rdquo;</p><p>Kuten nähdään; &rdquo;Euroopan yhdysvallat näytti siis tarjoavan tule-vaisuuden lupauksen jopa sen kriitikoiden keskuudessa.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Vapaakauppaa, viljantuotantoa ja &rdquo;turkulais-sotaa&rdquo;</strong></p><p>&rdquo;Ajatus Euroopan yhdentymisestä näyttää olleen paremmin tunnettu suomen-ruotsalaisten piirien keskuudessa. Historioitsija <strong>Herman Gummerus</strong> (1877&mdash;1948) kirjoitti vuonna 1926 <em>Nya Argus </em>-lehteen Euroopan ja Yhdysvaltojen eroista ja päätyi pohtimaan <strong><em>Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> mahdollisuutta. Gummeruksen mukaan Euroopan yhdysvallat on <em>tavoiteltavan arvoinen ideaali</em>, joka voisi estää maailmansodan kaltaiset onnettomuudet.&rdquo;</p><p>Kuten muistettaneen Gummerus oli historioitsija, diplomaatti ja jääkäriliikkeen aktivisti:</p><p>&rdquo;Gummerus oli ensimmäisen maailmansodan aikana suomalaisten itsenäisyysmiesten edustajana Tukholmasssa ja Berliniissä. Hän sai tehtäväkseen ottaa 1914 yhteyttä Saksaan ja lähinnä hänen ansiostaan tehtiin tammikuussa 1915 sopimus Saksan kanssa jääkärijoukon lähettämisestä. Vuonna 1916 Gummerus oli Suomen edustajana Lausannessa Sveitsissä pidetyssä Venäjän sorronalaisten kansojen edustajien kokouksessa. Kokouksessa perustettiin Venäjän vieraskansojen liitto joka pyrki tiedottamaan näiden kansojen tilanteesta ja vapauspyrkimyksistä ulkomailla. Gummerus toimi liiton Tukholmassa sijainneen sanomalehtitoimiston hoitajana ja hän tutustui tässä työssä sekä Keski-Eurooppaan tekemillään matkoilla muun muassa ukrainalaisten edustajiin. Hänet nimitettiin Suomen edustajaksi Ukrainaan elokuussa 1918.&rdquo; Lähde Wikipedian artikkeliin; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus</u></a></p><p>&rdquo;Seuraavana vuonna (1927) sekä toimittaja <strong>Axel Grönvik</strong> (1897&mdash;1992) että rauhanliikkeessä vaikuttanut sosiologi <strong>Gunnar Landtman</strong> (1878&mdash;1940) kirjoittivat samaan lehteen Paneuroopasta. Grönvik korosti muun <strong><em>vapaakaupan lisäksi järkevää työnjakoa viljantuotannossa</em></strong>. Landtman toivoi nelisivuisessa artikkelissaan, että <strong><em>valtiot muodostaisivat joku päivä yhtä tiiviitä liittoja kuin nykyiset kunnat</em></strong>; eihän kukaan voisi <strong>kuvitellakaan, että joku helsinkiläinen olisi valmis kuolemaan kamppailussa Turkua vastaan</strong>. Landtman pohti yhteistyön olevan helpointa taloudellisten ky-symysten saralla, joka voi lopulta johtaa tulliliiton kautta Euroopan yhdysvaltojen syntymiseen.&rdquo;</p><p>Näin siis sinkoili ajatus runsaat 90 vuotta sitten teeman PAN-eurooppa tiimoilta. Niinpä se myös sinkoili:</p><p>&rdquo;<strong>Euroopan yhdysvaltoihin</strong> saatettiin vuosikymmenen aikana viitata mitä vaihtelevimmissa yhteyksissä. <em>Osuuskauppalehti </em>piti ajatusta vakavasti käsittelemisen arvoisena. <em>Suomen ammattijärjestö </em>katsoi <strong><em>eurooppalaisen tulliliiton</em></strong> &rdquo;teorian&rdquo; osoittavan, että <strong><em>suurkapitalismin &rdquo;taloudellinen &rsquo;isänmaa&rsquo; on [&hellip;] valtakuntia laajempi</em></strong>&rdquo;. <em>Kuurojen ystävä </em>-lehden mielipidepalstalla <strong><em>esperantosta</em></strong> kirjeenvaihtoa käynyt lukija ilmoitti kannattavansa kansainvälisyyttä ja toivoi tulevaisuudessa muodostuvan Euroopan yhdysvallat, johon myös Suomi kuuluisi. Ilmavoimien esikunnan <em>Aero</em>-lehdessä puolestaan pohdittiin, voivatko <strong><em>valtakuntien rajat ylittävät lentokoneet luoda maaperää Euroopan yhdysvaltojen</em></strong> synnylle.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Yhdentynyttä Eurooppaa</strong> käsittelevä kirjallisuus loisti poissaolostaan Suomessa. Kiinnostava ajan ilmiö, ja ideologinen tulokulma oli vuonna 1926 ilmestyneessä hollantilaisen ammattiyhdistysaktiivin Edo Fimmen (1881&mdash;1942) melko tuoreeltaan käännetyssä <em>Osakeyhtiö Eurooppa vai Euroopan Yhdysvallat &ndash;</em>teoksessa vuodelta 1926.&nbsp; Mutta nimestä<strong>än huolimatta teos keskittyy valtioliittoa enemmän</strong> luokkakysymyksen marxilaiseen ratkaisemiseen. Euroopan yhdysvallat mainitaan vain &rdquo;<em>kauniina unelmana</em>&rdquo; eikä varsinaisen käsittelyn aiheena ole suinkaan poliittinen valtioliitto, vaan <strong>köyhiä riistävät kansallisvaltioiden rajojen yli ulottuvat teollisuudenharjoittajien verkostot&rdquo;</strong>.</p><p>Tämä on alati ajankohtainen tarkastelutapa; markkinoiden ylivalta ja valtionrajat ylittävä työoikeudellinen ja työtaistelullinen heikkous, siinäpä työmaata vielä 2020-luvullekin!</p><p>Aihepiirin näköalat ylsivät marxilaisesta taistelutarkastelusta aina kevyempään kioskikirjallisuuteen asti:</p><p>&rdquo;Kenties merkillisin yhteys, missä yhdistyneen Euroopan idealla leikiteltiin, oli <strong>Olli Karilan</strong> (1897&mdash;1936) kioskikirjallinen seikkailuromaani <em>Kultakuningas</em>. Sen päähenkilö, tohtori Kalle Matti Isonen183 perustaa seuran, jonka tehtävä on päättää velkaorjuus Amerikan alaisuudessa ja luoda <strong>Euroopan yhdysvallat.</strong> &rdquo;Pitkä ja katkera kokemus oli opettanut, että oli <strong><em>kyllä tärkeää ja hyvä olla ranskalainen ja italialainen, saksalainen ja suomalainen, mutta että tärkeämpää ja tähdellisempää oli ensiksi olla eurooppalainen</em></strong>&rdquo;, kirjan kertojaääni kuvailee.&rdquo;</p><p>Kirjailijanimi Olli Karilan taakse kätkeytyy Pietarissa 1897 syntynyt toimittaja-kirjailja <strong>Niilo Pärnänen</strong> (k. 1936).&nbsp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila</u></a></p><p>*</p><p><strong>Nurkkapatrioottinen Suomi? &ndash; ulkoministeriö havahtuu</strong></p><p>&rdquo;Suomi näyttää poikkeavan muun Euroopan lähtökohdista. Lähes kaikissa Euroopan maissa kirjoitettiin 1920-luvulla poikkeuksellisen paljon jonkinlaisen eurooppalaisten valtioiden yhteenliittymän luomisesta185, siinä missä Suomessa aihetta näytetään sivunneen pääasiassa vain yksittäisten lehtiartikkeleiden tasolla.&rdquo;</p><p>&rdquo;Äänessä oli jo entuudestaan kansainvälisesti suuntautunut (suomalainen, vh) sivistyneistö, joka saattoi seurata suunnitelmista käytyä keskustelua muualla Euroopassa. Mikään ei kuitenkaan vihjaa, että hankkeita kohtaan olisi tunnettu suurta vastustusta. Leimallista näyttää olleen pikemminkin vilpitön uteliaisuus&rdquo;, päättelee Heikki Isotalo.</p><p>&rdquo;Suomen ulkopolitiikkaa saattoi luonnehtia 1920-luvulla linjattomana linjakkuutena tai &rdquo;<em>loistavana eristyneisyytenä</em>&rdquo;. Suomi oli selkeästi suuntautunut länteen, mutta vältti sitoumusten solmimista.186 Suomen ulkoministeriön kiinnostus Paneurooppaa kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa. Ulkoministeriö lähetti vuonna 1926 ensimmäiseen paneurooppalaiseen kongressiin tarkkailijaksi Wienin pääkonsulinviraston sihteerin <strong>Rolf Grönlundin</strong> (1898&mdash;1977), joka arvioi <strong>keskeisimmät erimielisyydet</strong> Paneuroopan ja Ison-Britannian jo selvitetyiksi ja Paneuroopan ja Kansainliiton välisen suhteen <strong>ratkaistuks</strong>i. Grönlund ei myöskään nähnyt ongelmaa <strong>Venäjän tai Yhdysvaltojen</strong> intressien osalta. Sihteeri päättää varsin kritiikittömän arvionsa todeten, että aate on saanut osakseen sellaista kannatusta, että myös Suomen on syytä seurata sitä tarkasti.&rdquo;</p><p>&rdquo;<strong>Suomen ensimmäiseksi paneurooppalaiseksi</strong> on tituleerattu professori <strong>Johannes Öhquistia</strong>, joka kuului Paneurooppa-Unioniin sen perustamisesta lähtien.188 Suurimman osan vuodesta Berliinissä viettäneen Öhquistin toiminta Suomessa jäi kuitenkin vain yksittäisten lehtikirjoitusten ja keskustelujen tasolle.&rdquo;</p><p>Johannes Öhqvistia esittelevä Wikipedian pienoiselämäkerta ei noteeraa hänen mahdollisia ansioitaan pan-eurooppalaisena, mutta kertoo I MM:n jälkeisen ajan toimista tähän tapaan:</p><p>&rdquo;<em>Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja 1921&ndash;1927 sanomalehtiattašeana. Jäätyään 1927 eläkkeelle hän toimi vapaana kirjailijana. Vielä eläkevuosinaankin hän oli johtava hahmo Suomea koskevassa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua 1933 valtaan Saksassa Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Schwarzwald" title="Schwarzwald"><u>Schwarzwaldin</u></a> Wolfachissa. Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944&ndash;1945 perustaman lyhytikäisen <a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/Suomi-liiton"><u>Suomi-liiton</u></a> toiminnassa</em>.&rdquo; - Linkki: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist</u></a></p><p>*</p><p><strong>PAN-Eurooppa &ndash;verkostoja kudotaan&hellip;</strong></p><p>&rdquo;Vuonna 1926 <strong>Coudenhove-Kalergi</strong> laittoi toivonsa professori <strong>Johannes Sederholmin</strong> (1863&mdash;1934) varaan. Coudenhove-Kalergi mainitsee myös Suomen Wienin suurlähettilään <strong>Harri Holman</strong> (1886&mdash;1954) &rdquo;innokkaana paneurooppalaisena&rdquo;. Coudenhove-Kalergi lähetti Holman suosituksesta kirjeitä myös professori <strong>Hugo Suolahdelle</strong> (1874&mdash;1944), <strong>J. K. Paasikivelle</strong> (1870&mdash;1956), <strong>Väinö Tannerille</strong> (1881&mdash;1966), lehtimies <strong>Santeri Ivalolle</strong> (1866&mdash;1937) ja <strong>Santeri Alkiolle</strong>.&nbsp; Sederholm kieltäytyi, koska piti Paneuroopan suhdetta Kansainliittoon ongelmallisena. Hän kuitenkin jatkoi liikkeen seuraamista suurella mielenkiinnolla. Seuraavana vuonna Paneurooppa-Unionin sihteeristö lähestyi <strong>Öhqvistin</strong> suosituksesta kokoomuslaista naisasialiikkeessä vaikuttanutta <strong>Tilma Hainaria</strong> (1861&mdash;1940). Myös teosofi <strong>Pekka Ervast</strong> (1875&mdash;1934) tutustui keväällä 1928 Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuteen ja päätyi nimittämään kreiviä oman aikamme profeetaksi.</p><p>Vaihtelevasta kiinnostuksesta huolimatta itse yhdistys jäi kaikilta edellä mainituista perustamatta.&rdquo;</p><p>Katso &rdquo;verkoston silmiä&rdquo;&hellip;:</p><p>&nbsp;PAN-Euroopan &rdquo;isä&rdquo;; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi</u></a> &nbsp;&amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast</u></a></p><p>Aatteellinen liikehdintä saati toiminta PAN-Eurooppa &ndash;aatteen parissa oli 1920-lopulle tultaessa edelleen laimeaa Suomessa:</p><p>&rdquo;Vielä vuonna 1928 saattoi Tanskassa asuva Paneurooppa-liikkeen aktiivi pohtia juuri Suomen vierailulta palattuansa, onko Suomessa lainkaan paneurooppalaisia. Myös <strong>Bronislaw</strong> <strong>Huberman</strong> huomautti <em>Helsingin Sanomille </em>antamassaan haastattelussa, että Suomesta puuttui Paneuroopan pai-kallisyhdistys eikä maa ollut edes lähettänyt edustajaa edelliseen paneurooppalaiseen kongressiin.198 Kuvaavaa onkin, että Coudenhove-Kalergi teki vuoden 1928 alussa vierailun Viroon ja muihin Baltian maihin, mutta ei pysähtynyt Suomessa.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Kipinä Tampereelta</strong></p><p><strong>&rdquo;Olavi Paavolaisen</strong> mukaan 1920-luvun alkupuolisko oli ollut <em>äärimmäistä kurjuutta, nälkää, itsemurhia, jazzin pauhua, perversiyttä ja sadismia</em>.</p><p>Vuosikymmenen lopulla oli kuitenkin syytä uskoa tulevaisuuteen, uuteen sukupolveen ja iloon. Aikakauden ilmapiiri sai kirjailija <strong>Lauri Viljasen</strong> (1900&mdash;1984) luonnehtimaan, ettei kukaan &rdquo;<em>voi epäillä sitä, että nykyisen Euroopan suuri myönteinen voima on ihmisten yhteenkuuluvaisuuden aate ja että ajan parhaita elähdyttää uusi usko tulevaisuuteen tämän aatteen merkeissä</em>&rdquo;.</p><p>&rdquo;Suomesta puuttuivat seurat, joissa paneurooppalaisia ajatuksia olisi voinut kehittää edelleen. Vuosikymmenen lopussa tilanne alkoi muuttua. Vuonna 1928 sai alkunsa ensimmäinen suomalainen paneurooppalainen yhdistys. Sen kotipaikkana ei ollut maan pääkaupunki Helsinki eivätkä perustajat valtion yhteiskunnallista eliittiä, vaan Tampere ja 21-vuotias uraansa aloitteleva toimittaja <strong>Jarno Pennanen</strong>.&rdquo;</p><p>&rdquo;<strong>Pauli Heikkilä</strong> ajoittaa <strong>suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen</strong> käännekohdaksi kesän 1928, jolloin Tampereella asunut <strong>Jarno Pennanen</strong> ryhtyi päätoimittamaan paneurooppalaiseksi julistautunutta <em>Jokaviikko</em>-lehteä. Samaan aikaan hän perusti kotikaupunkiinsa paneurooppalaisen yhdistyksen, johon liittyi noin 30 jäsentä, ja jonka puheenjohtajana hän itse toimi.203 Yhdistyksen perustavassa kokouksessa oli läsnä satakunta henkeä, ja kaikki puheenvuoroja pitäneet lukeutuivat rauhanaatteen ystäviksi.</p><p>Pennanen oli yhteydessä Paneurooppa-Unionin keskustoimistoon Wieniin ja ilmoitti toiveestaan perustaa virallinen ala-osasto Suomeen.205 Samaan aikaan Johannes Öhqvist varoitti Coudenhove-Kalergia siitä, että Pennanen oli aivan liian nuori vakuuttaakseen maan yhteiskunnallista eliittiä. Toisaalta Öhqvist oli vakuuttunut nuoren miehen innosta eikä halunnut saattaa Pennasta huonoon valoon Coudenhove-Kalergin silmissä.&rdquo;</p><p>Myös Pennasen äiti, kirjailija <strong>Ain&rsquo;Elisabet Pennanen</strong> (1881&mdash;1945) lukeutui Paneurooppa-aatteen kannattajiin. Hän oli mukana Tampereelle perustetun yhdistyksen toiminnassa ja myöhemmin läsnä Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa, mutta muutoin hänen paneurooppalaisuutensa ei näytä jättäneen jälkiä.</p><p>&rdquo; Bulevardilehdistön tyyliin kirjoitettu <em>Jokaviikko </em>esitteli melko ohjelmallisesti Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuden pääpiirteitä207, julkaisi kreivin kir-joituksia208 ja propagoi suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen puolesta. Lehti lähti itsenäisemmille ajatuspoluille kirjoittaessaan siitä, miten Suomi voisi johtaa pohjoismaita esimerkillään ja askel askeleelta edetä Itämeren valtioliitosta koko Euroopan kattavaan Paneurooppaan.</p><p>Työtä oli vielä edessä. Pennanen kuvasi vastassa olevaa asennetta:</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;[&hellip;] <em>myös Suomessa sanotaan edelleen: &rdquo;Meidän asemamme on niin uhattu, että meidän tulee omistaa kaikki poliittiset voimamme maamme turvallisuuden lujittamiseen sotakuntoisuuden pohjalla. Meidän ei tule antautua mihinkään yleiseuroppalaisiin haihatteluihin</em>&rdquo;.&rdquo;</p><p>Pennaselle rauhanasia sinänsä oli &rdquo;<em>paljas negatiivinen päämäärä</em>&rdquo;, joka ei jaksa murtaa sen kohtaamaa käytännön vastustusta. <strong>Avain rauhaan olivat liikkeet, jotka tavoittelivat sodat estävää valtiollista järjestysmuotoa</strong>. Näitä olivat Pennasen mukaan <strong>kommunismi ja sosialismi</strong> sekä <strong>maanosat kattaneet pan-liikkeet, Brittiläinen kansainyhteisö ja Kansainliitto</strong>. Kommunismi oli kuitenkin linnoittautunut Neuvostoliittoon ja muodostunut päinvastoin rauhan häiritsijäksi. Kansainliiton ongelmana oli puolestaan sen mielivaltainen rakenne, jossa valtasuhteet eivät vastanneet jäsenvaltioiden asukaslukuja ja neuvoston pysyvillä jäsenillä oli ainainen veto-oikeus. Paneurooppalainen ohjelma <strong>mahdollistaisi viisi poliittista maanosaa, joilla olisi kansanvaltaiset parlamentit ja hallitukset</strong>. Ajatus tuntui Pennasesta &rdquo;<em>niin yksinkertaisen selvältä, että itse kukin sitä ajatellessaan ihmetellen kysyy, kuinka ei kansainliittoa alunpitäen [sic] sellaiseksi suunniteltu</em>&rdquo;.&rdquo;</p><p>Tästä sinänsä melko vauhdikkaasta näkökuvasta voidaan löytää tuttuja piirteitä 2019-vuoden Euroopan Unioniin ja siitä käytävään keskusteluun, mutta varsin systeemikeskeinen tämä tarkastelu on, - sinänsä ehkä ymmärrettävästikin.&nbsp; Kansalaisyhteiskunta, järjestäytyneine kansalaisliikkeineen, avoin demokratia ja niitä suojaava oikeusvaltioperiaate ja valtiollinen turvallisuuslaitos &ndash; näistä ei tässä yleiskuvassa puhuta.</p><p>Paitsi, että nuori Jarno Pennanen lukitsee paneurooppalaisuutensa kestävään rauhaan:</p><p>&nbsp;</p><p><em>&rdquo;Kansalaisten joka maassa on senvuoksi [sic] osallistuttava kansan-valtaisiin kansainvälisiin joukkoliikkeisiin, ei päämääränään mikään kevytmielinen pasifismi tai maan turvallisuuden vaihtaminen paperipaloihin, ei mikään yhteiskunnallinen mullistus [&hellip;], vaan yksinomaan kansanvallan toteuttaminen kansainvälisessä elämässä.&rdquo; </em></p><p>Pennanen katsoi, ettei Coudenhove-Kalergin ohjelmaa parempaa ollut vielä esitetty, sillä se on paras &rdquo;sekä <em>siveellisessä</em> kantavuudessaan, että <em>käytännöllisessä </em>sopivaisuudessaan&rdquo;. Pennanen omaksui suurimman osan mielipiteistään suoraan Coudenhove-Kalergin kirjoituksista.</p><p>&rdquo;Pennanen suunnitteli järjestön laajentuvan Helsinkiin ja vakiinnuttavan toimintaansa vielä vuoden 1928 aikana. Tampereella toimiva &rdquo;<strong><em>Paneuropan liiton suomalainen propagandajaosto</em></strong>&rdquo; etsi <em>Helsingin Sanomissa </em>julkaistussa ilmoituksessa kymmentä &rdquo;<em>älykästä aloitekykyistä nuorta</em>&rdquo;, jotka ovat käyneet oppi- tai kansakoulun ja ovat innostuneita ajamaan Euroopan yhdysvaltojen ajatusta 1000 markan pohjapalkalla. Toiminta ei kuitenkaan koskaan laajentunut Helsinkiin asti eivätkä yhdistys tai lehti selvinneet perustamisvuoden syksyä pidemmälle.&rdquo;</p><p>Myös nuoren Pennasen maailmankuva oli kuitenkin vielä liikkeessä, mikä tuli näkymään seuraavien vuosien aikana. &ndash; Katso: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen</u></a></p><p>*</p><p><strong>Tulenkantajat PAN-Euroopan asialla</strong></p><p>&rdquo;<strong>Paneuroopan soihdun</strong> otti seuraavaksi kantaakseen Tulenkantajien taiteilija-ryhmä.218 Ryhmän jäseniä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä joskus sillä viitataan Paavolaisen toveripiiriin, joskus koko sisällissodan jälkeiseen kirjalliseen sivistyneistösukupolveen. Janne Kosunen ja Matti Mieskonen ovat esittäneet, että pahimmat anakronismit vältetään, kun ymmärretään se 1928 perustetun <em>Tulenkantajat</em>-aikakauslehden ympärille rakentuneena yleisenä kulttuuriliikkeenä. Kulttuuriliberaaliuden lisäksi Tulenkantajille oli yhteistä porvarillinen tausta, ja lähes kaikki heistä olivat ylioppilaita. <em>Tulenkantajat</em>-lehti käsitteli taidealojen ja kulttuuripolitiikan lisäksi yhteiskunnallisia kysymyk-siä. Lähes jokaisessa numerossa esiintyi <strong><em>yleiseurooppalainen ajatus</em></strong> jossain sen muodossa, ja lukuisat artikkelit käsittelivät suoraan Paneurooppaa. Myös Cou-denhove-Kalergin kirjoituksia julkaistiin lehdessä. Heikkilä on kuitenkin huomauttanut, etteivät kaikki tulenkantajat suuntautuneet ulkomaailmaan. Martti Haavion (1899&mdash;1973) taakse ryhmittyneet aitosuomalaiset halusivat vahvistaa <strong><em>kansallisia erityispiirteitä</em></strong> ennen ikkunoiden avaamista</p><p>Jo lehden näytenumerossa pohdittiin <strong><em>Suomen suhdetta Eurooppaan</em></strong>. <strong>Elsa Enä-järvi(-Haavikko)</strong> (1901&mdash;1951) katsoi <strong>Suomen olleen aina Eurooppaan suuntautunut</strong> ja ongelmana oli ollut vain se, että välissä oli Ruotsin &rdquo;ketjuporras&rdquo;. Suomalaiset eivät tästä johtuen onnistuneet olemaan tietoisesti kumpaakaan: suomalaisia tai eurooppalaisia. <em>Enäjärvi halusi korjata ongelman korvaamalla ruotsin opetus esimerkiksi englannilla</em>. Tulenkantajien ulkopuolelta numeroon kirjoitti <strong>Frans Emil Sillanpää</strong> (1888&mdash;1964), joka myös laski <strong><em>suomalaiset eurooppalaisen kulttuurin</em></strong> <strong><em>piiriin</em></strong>. Slaavilaiset kansat olivat Sillanpäälle Euroopan ulkopuolisia. Sillanpää ei pitänyt Eurooppaa nuorekkaana ja nousevana maanosana, sillä sen edellytyksenä olisi ollut yhtenäisyytensä käsittäminen ja sen hoitaminen. Eurooppaa tärkeämpänä viitekehyksenä Sillanpää piti pohjoismaista kulttuuriperhettä.&rdquo;</p><p>*</p><p>&rdquo;Modernismiin liittyy keskeisesti menneisyyden radikaali kritiikki, muutoksen vaaliminen ja suuntautuminen kohti tulevaa. Poliittisen Eurooppa-aatteen lisäksi nuorten taiteilijoiden into &rdquo;avata ikkunoita Eurooppaan&rdquo; liittyi paljolti kaiken uuden ihailuun.</p><p><strong>Arvi Kivimaa</strong> (1904&mdash;1984) haaveili runossaan &rdquo;Matka Eurooppaan&rdquo; (1928) &rdquo;rautaisen luomispauhun Jumalasta&rdquo; ja &rdquo;teräksen, betonin maailmasta&rdquo;. <strong>Paavolainen</strong> puolestaan muisteli <em>Synkässä yksipuhelussa </em>(1947) paneurooppalaisuuden vaikuttaneen 1920-luvulla &rdquo;niin tenhoavalta&rdquo; &ndash; kyseessä on ilmiselvä esteettinen arvio, ei poliittinen. Näiden kahden erottaminen toisistaan on kuitenkin jälkikäteen vaikeaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Paneurooppa esiintyi myös kaunokirjallisuuden sivuilla. <strong>Mika Waltarin</strong> (1908&mdash;1979) läpimurtoromaani <em>Suuri illusioni </em>(1928) edustaa hyvin nuoren kirjailijapolven intoa tutustua eurooppalaisiin metropoleihin kaukana sulkeutuneesta Suomesta.&rdquo;&nbsp; Kirjan päähenkilö ajautuu junavaunussa keskusteluun &rdquo;käytännöllisiä arvoja&rdquo; kannattavan saksalaisen ylioppilaan kanssa, joka kehuu Coudenhove-Kalergin ajatuksia yleiseurooppalaisesta valtioliitosta nerokkaina. Keskustelun johtopäätöksenä on, että tavoite on Suomessa yhä utopia, sillä Suomi on &rdquo;pieni konservatiivinen ja militaristinen maa&rdquo;.</p><p><strong><em>Usko Eurooppaan</em></strong> ei ollut suinkaan jakamaton nuorten kirjailijapiirien keskuudessa. Tulenkantajien liepeillä liikkuneen <strong>Unto Karrin</strong> (1898&mdash;1957) romaani <em>Sodoma </em>(1928) on kuin peilikuva <em>Suurelle illusionille</em>: matka vapaamuurareita ja kevytkenkäisiä naisia kuhisevaan Eurooppaan paljastaa sen &rdquo;<em>ruumista tuhoavat miljoonat mikrobit</em>&rdquo;. <strong>Yhtynyt Eurooppa</strong> voi teoksen mukaan olla &rdquo;<em>suuri ja voimakas</em>&rdquo;, mutta maailman johtajaksi siitä ei enää ole. <strong>Kristityn Euroopan</strong> tulevaisuus on painunut kadotukseen, ja maailman voi pelastaa vain paheiden pääpesien murskaaminen. <strong>Erkki Vala</strong> ei malttanut olla kirjoittamatta <em>Sodoma</em>lle pisteliästä ja henkilöön menevää kirjaarviota. Valan mukaan Karri &rdquo;<em>sekoittaa &rsquo;kollektivismin&rsquo; ja &rsquo;paneurooppalaisuuden&rsquo; bordellielämyksiinsä</em>&rdquo; eikä jättänyt kirjallisen areenan hiekkaan leijonanjälkiä, vaan &rdquo;papukaijan askeleet&rdquo;. Karri kirjoitti arvostelulle &rdquo;myrskyisenä iltana&rdquo; runomuotoisen vastineen:</p><p><em>[&hellip;] </em></p><p><em>Näköpiirin taakse </em></p><p><em>putoaa mahtava Atlantin höyry </em></p><p><em>niinkuin palava linna. </em></p><p><em>Jäljelle jää vain musta sauhu, </em></p><p><em>joka piirtää taivaan rantaan </em></p><p><em>horjuvin kirjaimin </em></p><p><em>pian haihtuvan nimen: </em>EUROPA.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Näillä 1920-luvun PAN-Eurooppalaisilla näyillä ja haparoivilla alku-askelilla</strong>, jotka <strong>Heikki Isotalon mainio</strong> pro gradu/Helsingin Yliopisto, 2016 tarjosi haluan toivottaa kerrankin &rdquo;Hyvää Eurooppa &ndash;päivää&rdquo; kaikille eurooppalaisille!</p><p>Suosittelen tämän Eurooppa &ndash;päivän 9.5.2019 merkeissä lukemaan läpi tämän sujuvasti ja hallitusti kirjoitetun tutkimuksen:</p><p>&rdquo;Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918&mdash;1939&rdquo;</p><p>Kuten otsakkeesta havaitaan tässä näykittiin vain &rdquo;alkupaloja&rdquo; Isotalon tekstistä, joka kokonaisuudessaan on täällä luettavissa: <a href="https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&amp;isAllowed=y"><u>https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&amp;isAllowed=y</u></a></p><p><em>&acute;Kiitokseni Heikki Isotalolle!</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pan-Eurooppa –liike Euroopan Unionin ja liittovaltion esiasteena 1920-luvulla?

*

Tänään 9. päivä toukokuuta vietetään tunnetusti Eurooppa-päivää erilaisin menoin ja lipuin.  Eurooppa-päivää vietetään tänään sen johdosta, että 69 vuotta sitten, 9. toukokuuta 1950 Robert Schuman esitti ehdotuksensa yhtenäisen Euroopan luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi.

Tätä ehdotusta, joka tunnetaan nimellä Schumanin julistus] pidetään Euroopan unionin perustamisen ensimmäisenä askeleena.

Mutta kun EU:lla - kuten monilla muillakin organisaatoilla ja rakenteilla - on ne omaa syntymäänsä edeltävät "varhais-askeleensa" ja muhinta-alkioinsa, tänään lienee paras hetki toviksi kumartua tämän Unionimme prenataaliseen oloaikaan, siis I maailmansodan jälkeistä korjausrakennusvaihetta eläneeseen Eurooppaan (No More War!) ja ottaa kämmenelle se hedelmöittynyt alkusolu...  Paneurooppalainen aate ja liike!

'

Paneurooppa-liike (alun perin suomeksi Pan-Eurooppa -liike) on Richard Coudenhove-Kalergin ajatuksille perustuva, 1920-luvulla muodostunut liike, jonka tavoitteena oli järjestää Länsi-Eurooppa kristilliseksi valtioliitoksi, jotta se saavuttaisi keskinäisen rauhan ja toisaalta pystyisi taloudellisesti kilpailemaan Neuvostoliiton kanssa. Aatteen keskeisenä perustana oli kristillisen elämänkatsomuksen vastaisten aatteiden kuten ateismin, nihilismin ja konsumerismin karkoittaminen eurooppalaisista yhteiskunnista. Näin Pan-eurooppa –liikkettä kuvaa Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike   &

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

*

Helsingin yliopistossa 2016 hyväksytty Heikki Isotalon pro gradu ”Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939” toimii mainiona esittelynä liikkeen profiilista ja sen Suomessa ilmenneistä reaktioista. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167176

Isotalon ”tutkielma käsittelee ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana (1918—1939) esitettyjä suunnitelmia Euroopan yhdysvalloista ja niiden Suomessa saamaa vastaanottoa.

Aikakauden keskeisin eurooppalaista valtioliittoa tavoitellut liike oli itävaltalaisen kreivi Richard Coudenhove-Kalergin vuonna 1923 käynnistämä Paneurooppa-liike. Sillä oli paikallisyhdistys myös Suomessa vuosina 1928 ja 1930—1937. Aihe oli mukana myös päivänpolitiikassa, sillä vuosikymmenen taitteessa Ranskan ulkoministeri Aristide Briand esitti Kansainliitossa eurooppalaista valtioliittoa. Suomalaisia Eurooppa-aatteen kannattajia olivat mm. ulkoministeri Hjalmar J. Procopé, filosofi Eino Kaila sekä suuri joukko Tulenkantajat-kulttuuriryhmittymästä.”

”Ajatus Euroopan yhdysvalloista esitettiin Suomessa jo heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa ei kuitenkaan käyty pitkin 1920-lukua aiheesta varsinaista keskustelua, sillä hanketta pidettiin pääasiassa utopiana. Vuosina 1928—1930 keskustelu vilkastui, kun Tulenkantajat ja rauhanliike kiinnostuivat Paneuroopasta. Varhainen keskustelu vertaili taloudellisesti menestynyttä Yhdysvaltoja ja talousvaikeuksista kärsivää, valtiollisesti hajanaista Eurooppaa. Vuosikymmenen taitteessa huomio keskittyi Briandin aloitteeseen ja suomalainen paneurooppalainen yhdistys vakiinnutti toimintansa. Fasismin voimistuttua 1930-luvulla suunnitelmat eurooppalaisesta valtioliitosta näyttivät aikalaisten silmin toteutuskelvottomilta. Samaan aikaan Paneurooppa-liike asemoitui selkeämmin Neuvostoliittoa vastaan.”

*

Ensimmäisiä PAN-Eurooppa –tuulahduksia Suomessa

”Ajatus Euroopan yhdysvalloista kulki Suomessa eri polkuja pitkin kuin muualla Euroopassa, mutta polkujen alkupää oli yhteinen ja niiden välillä oli lukuisia risteyskohtia. … Ajatus eurooppalaisesta valtioliitosta oli esitetty suomeksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Esimerkiksi englantilaisen ”etevän liikemiehen” sir Max Waechterin (1837—1924) ehdotus Euroopan yhdysvalloista noteerattiin lyhyesti myös suomalaisessa lehdistössä. Fiktion puolella käännettiin suomeksi Anatole Francen (1844—1924) tulevaisuudenfantasia Euroopan Yhdysvallat eli kapitalismista sosialismiin, jossa maanosan sosialismiin siirtyneet tasavallat kokoontuvat Brysseliin ja perustavat Euroopan yhdysvallat. Sama teos käännettynä uudelleen julkaistiin myös jatkokertomuksena Kansan Lehdessä. Edellä mainitut ovat kuitenkin pikemminkin kuriositeetteja, eikä todellista keskustelua Euroopan yhdentymisestä käyty autonomian ajan Suomessa. Tämä on toisaalta ymmärrettävää; kuuluihan Suomi jo valmiiksi monikansalliseen eurooppalaiseen keisarikuntaan (Venäjään), kirjoittaa Heikki Isotalo (vahvennukset vh. Kirjoitan anteeksi vain paneurooppa-asian muodossa PAN-Eurooppa ja PAN-Eurooppalainen, koska varhaisnuoruudessani tutustuin tähän asiaan siinä muodossa, enkä enää osaa sitä muuksi muuttaa...).

”Ensimmäinen maailmansota oli merkittävä murrostekijä Euroopan historiassa: sen aikana ja seurauksena romahti kolme eurooppalaista imperiumia, Saksan, Itävaltaunkarin ja Venäjän keisarikunnat, - ja toisaalta Britannian imperiumin alamäki alkoi, ja Yhdysvaltain asema maailmanvaltana tehostui.  Euroopan asema maailmankartalla muuttui, se heikkeni; 

”Valtio-opin professori K. R. Brotherus (1880—1949) kuvasi tilannetta ennen ensimmäistä maailmansotaa lyhykäisyydessään “Euroopan hegemoniaksi”, joka oli kiistämätöntä teknisessä kehityksessä, luonnon hallitsemisen taidossa ja teknillisessä sivistyksessä. Brotheruksen mukaan maailmansotaa seuranneet maanosan ”sisällistä elinvoimaisuutta” koskeneet muutokset olivat vaarallisimpia. Miljoonat nuoriin ikäluokkiin kuuluneet olivat kaatuneet rintamalla, raaka-aineiden ja elintarpeiden tuotanto oli jäämässä jälkeen muihin maanosiin verrattuna ja eurooppalaisten osuus maailmankaupasta oli pudonnut hälyttävästi. Eurooppa oli sodan seurauksena myös velkaantunut Yhdysvalloille, joka oli samalla saanut poikkeuksellisen vahvan poliittisen jalansijan Euroopassa.” – (Brotherus, Karl Robert (1930): Sodanjälkeinen Eurooppa ja Kansainliitto / Isotalo emt.)

Muutoksen ”vaikutus näkyi myös kulttuurin puolella. Kirjailija Olavi Paavolaisen (1903—1964) mukaan sota hävitti käsityksen yksilöstä ja synnytti joukkosielun. Myös H. G. Wellsin (1866—1946) Englannin sotakokemusta käsitellyt romaani Mr. Britling pääsee selvyyteen132 käännettiin suomeksi. Kyseessä on teos, joka kirjailija Erkki Valan (1902—1991) mukaan loi ”aatteellisen pohjan Euroopan yhtymiselle”. Se ei kuitenkaan varsinaisesti käsitellyt Euroopan yhdysvaltoja, vaikka ”vainajiansa itkevä Eurooppa” olikin yksi sen keskeisistä teemoista.

*

PAN-Euroopan rantautuminen Suomeen

”Ajatus eurooppalaisesta valtioliitosta esitettiin myös Suomessa jo ensimmäistä maailmansotaa välittömästi seuranneiden myrskyisten vuosien aikana. Aikakauden keskeisimpiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin lukeutunut Santeri Alkio.  (1862—1930) kirjoitti maalaisliiton äänenkannattajaan Maan Ääni -lehteen vuonna 1920 artikkelin, jossa hän käsitteli Euroopan taloudellista ahdinkoa ja juuri syntyneen Kansainliiton toiminnan edellytyksiä. Alkio piti ilmeisenä, että oman rauhan ylläpitämiseksi Euroopan tulisi johtaa politiikkaansa siihen, että sotajoukkojen, tullirajojen ja eriarvoisen rahan tarve katoaa. "Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Europan yhdysvalloista", Alkio korosti. Aulis Alanen ajoittaa Alkion ajatukset Euroopan jälleenrakentamisesta, kansainvälisestä rahasta ja kansainvälisestä pankista loppuvuoteen 1921.”

”Filosofi Immanuel Kantin essee Ikuiseen rauhaan käännettiin suomeksi vuonna 1922. Suomentaja Jaakko Tuomikoski (1885—1971) ei kytkenyt esseetä ainoastaan rauhankysymyksen ajankohtaisuuteen, vaan myös keskusteluun Euroopan yhdentymisestä. Vuonna 1922 ei kuitenkaan ollut vielä syytä optimismiin. Tuomikoski totesi siihenastiset suunnitelmat Euroopan yhdysvalloistakuolleina syntyneiksi”.  Ajatusta kehiteltiin eteenpäin myös Suomessa. Vuonna 1923 historioitsija Jaakko Forsman (1867—1946) luonnosteli artikkelia Englanti, Ranska ja Eurooppa, jossa hän esittää ”jonkinlaista manner-Euroopan kansain liittoa”.

”(Jarno) Pennasen mukaan ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä paneurooppalaisuuden päämääristä kirjoitti Santeri Alkion päätoimittama Ilkka kesällä 1925. Lehden sivuilla säännöllisesti kirjoittanut nimimerkki ”Iisakki” kirjoitti Tšekkoslovakian ulkoministerin Edvard Benešin (1884—1948) esittämästä Euroopan valtojen jakamisesta neljään valtaryhmään, joiden keskinäinen tasapaino estäisi sodat ja johtaisi Euroopan yhdysvaltoihin. Kirjoittaja piti suunnitelmaa lapsellisena. Euroopan yhdysvallat voisi syntyä vain koko Euroopan yhtyessä yhdeksi liitoksi taloudellisen yhteistyön kautta. Iisakin mukaan siihen menisi kuitenkin vielä aikaa, sillä ”valta-arvojen sijaan täytyy tulla voimakkaita kulttuuriarvoja”.  Iisakki tarttui ilmeisen myötämielisesti myös parlamenttien välisen liiton kokouksessa käytyyn keskusteluun Euroopan yhdysvaltojen luomisesta. Kokouksen yhteydessä Suomen edustaja Procopé teki hyväksytyn ponnen, jonka mukaan oli erinomaisen tärkeää poistaa Euroopan valtioiden välisiä raja-aitoja, mutta sen toteutus olisi saatettava tarkan tutkimuksen alaiseksi. Selvitettävä olisi taloudelliset olot ja työn järjestäminen eri maissa samoin kuin poistuvien tullitulojen korvaaminen.”

Puolalainen viulisti Bronisław Huberman (1882—1947) vertasi kirjoituksessaan Euroopan yhdysvalloista ja Paneurooppa-aatteesta, ”Euroopan taloudellisia oloja Yhdysvaltoihin ja huomautti ostovoiman olleen Yhdysvalloissa kuusitoista tai jopa neljäkymmentä kertaa suurempi kuin Euroopassa. Suurimpana erottavana tekijänä Huberman näki valtiollisesta hajanaisuudesta johtuvat sirpaleiset markkinat. Ajatuksen takana voi nähdä poliittisessa taloustieteessä jo Adam Smithin (1723—1790) ajoista tunnetun säännön, jonka mukaan vapaakauppa ja omaan erikoisalaan keskittyminen tuottavat taloudellista hyötyä kaikille osapuolille. Paneuroopalla olisi Hubermanin mukaan armeijan sijaan miliisi ja rajojen, armeijoiden ja sotien hävittäminen toisi kahden kolmasosan säästöt Euroopan budjettiin. Ovi olisi avoinna myös Venäjälle, koska bolševikit ”jatkavat yhä nahkansa luomista”.” – Tämän on täytynyt vaikuttaa aikanaan varsin radikaalilta ajattelulta, ellei suorastaan utopistisen tulevaisuuden suunnittelun rajoja rohkeasti ylittävää haaveilua.

*

Suomi ulkona vai mukana?

”Länsi-Euroopan rajat vakiinnuttaneen Locarnon sopimuksen (1925) herättämän innostuksen vanavedessä Euroopan yhdysvalloista keskusteltiin myös Suomessa. Vaikka sopimus ei suoraan koskettanut Suomea, se saatettiin ottaa tyytyväisyydellä vastaan. Turun Sanomien päätoimittaja Urho Toivola (1890—1960) arvioi Locarnon yhdessä rauhansopimuksilla rajoitettujen varustusten ja aseistariisuntasopimusten kanssa luovan pohjaa Euroopan yhdysvaltojen synnylle. Ongelmana oli kuitenkin se, ettei mitkään sopimuksista koskeneet Suomea tai Baltian maita.”

”Samaan aikaan (11926) tapahtunut Saksan liittyminen Kansainliittoon loi edellytyksiä Euroopan yhdysvalloille, sillä samalla oli valtiolliselle tasolle syntynyt ”eurooppalaisen yhteyden elimiä”.  Samana vuonna Helsingin Sanomien Maailman kaikilta ääriltä -palsta kertoi Paneuropa-lehden lähettämästä kiertokyselystä ja siihen vastanneista eurooppalaisista merkkihenkilöistä. Euroopan yhdysvaltojen kannattajiksi lukeutuivat muun muassa Einstein ja Mannin kirjailijaveljekset. Euroopan yhdysvaltoja il-moitti vastustavansa ranskalainen kirjailija Romain Rolland (1866—1944), jonka mukaan otollinen hetki oli jo mennyt ohi.”

Niin kuin niin monesti myöhemminkin, jo tuolloin, aivan alussa, todettiin ajan merkitys; joko ajankohta ei velä ollut suotuisa ”yhdentymisen liikkeille”, tai sitten ei enää.

*

Eurooppa osana maailmaa ja ”planetarinen ajattelu

Norjan entinen pääministeri Sigurd Ibsenin (1859—1930) kirjoitti laajasti 1926 Helsingin Sanomissa ”ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneen Kansainliiton valuvioista: Yhdysvaltojen pois-jääminen ja aineellisten voimakeinojen puute tekivät järjestöstä hyödyllisen juridisten riitakysymysten selvittämisessä, mutta voimattoman Euroopan rauhan turvaamisessa. Vielä ongelmallisempana Ibsen piti sitä, että Kansainliitto oli muodoltaan universaali, mutta todellisuudessa sen päätösvalta rajoittui vain Euroopan mantereeseen. Amerikkojen valtioita suojasi Yhdysvaltojen ylläpitämä Monroe-oppi ja Aasiassa todellinen voimatekijä tulisi aina olemaan Venäjä. Jäljelle jäi enää Eurooppa ja Afrikka, joista jälkimmäinen oli käytännössä eurooppalaisten valtojen keskenään jakama. Tämä Kansainliiton eurooppalainen luonne oli kuitenkin petollinen, sillä sen kautta Euroopan ulkopuoliset jäsenvaltiot saattoivat puuttua Euroopan asioihin.”

Ibsen ”kielsi Paneuroopan perustuvan ”yksinomaan ihanteellisiin katsantotapoihin”. Sillä oli ”mahtava liittolainen realisessa [sic] tarpeessa” taloudellisella saralla. Taloudellinen yhdentyminen toi Ibsenin mukaan mukanaan myös poliittisen yhdistymisen. Vaikka sama kannattaisi taloustieteen perusteella toteuttaa kaikkien maailman valtioiden kesken, se ei käytännössä voi onnistua ennen kuin ihmiset ovat oppineet ”ajattelemaan planetarisesti”.

Planetaarisen ajattelutavan vaihtoehtoisena ilmaisuna voisimme käyttää nykyistä universaalia ilmaisua, globaali ajattelu, maapalloistumista koskeva ajattelu ja orientaatio.

*

PAN-Eurooppa –aate: penseyttä, kiinnostusta ja kritiikkiä

”Ensimmäinen paneurooppalainen kongressi Wienissä huomioitiin Suomessa vain vaisusti. Helsingin Sanomat julkaisi kongressissa mukana olleen ulkominis-teriön lehdistöosaston päällikön Eero Järnefeltin (1888—1970) kirjeen huomattavan poliittisen liikkeen synnystä. Järnefeltin mukaan kongressiin otti osaa loistava joukko aikakauden merkittävimpiä poliitikkoja, taloustieteilijöitä ja henkisen elämän edustajia kaikkiaan kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Kirjoittaja esitteli myös Coudenhove-Kalergin tavoitteita ja paneurooppalaisen liikkeen kasvua, joka saattoi tulla lukijalle yllätyksenä:

”Yhtä tunnettu kuin tietenkin useimmille on itse ”Paneurooppa” jon-kinlaisena utopistisena iskusana-haaveena, yhtä odottamaton lienee monelle ”Paneurooppa” käytännöllisenä poliittisena liikkeenä”.”

Suomalaisen penseyden tultua näin todetuksi Heikki Isotalo toteaakin tutkielmassaan suoraan: ”Tämä kuvastaa hyvin suomalaisen tietämyksen tasoa. Euroopan yhdysvallat oli jo 1920-luvun puolivälissä ajatuksena tuttu useille lukijoille, mutta vakavaa poliittista pohdintaa ei aiheesta juuri harrastettu.”

 

Myös Etelä-Suomen Sanomat uutisoi kongressista ja kirjoitti (huomattavasti elähdytettynä, vh) ”viime vuosisadalla” suositun Euroopan yhdysvaltojen -käsitteen nousseen taas näkyviin. Lehti ei katsonut Euroopan yhdysvaltojen olevan vihamielinen Britannian tai Yhdys-valtojen suuntaan, eikä ristiriidassa Kansainliiton kanssa. ”Federatsioni, Entente, Pan Euroopan Yhdysvallat! Nämä kaikki ovat toiveita herättäviä nimityksiä ja johtavat ajatuksen nykyhetken synkistä päivistä profeettojen suuriin ennustuksiin”, lehdessä kirjoitettiin haltioituneesti, vaikka varoitettiinkin, että ”samaan päämäärään viittaavien sanojen takana saattaa kuitenkin olla luonteeltaan erilaisia tosiasioita”.

 

Itsenäisyyden Liiton varapuheenjohtaja Ensio Kytömaa (1902—1970) kirjoitti Itsenäinen Suomi -lehteen ”suurisuuntaisesta ajatuksesta Euroopan Yhdysvaltojen luomisesta”. Hän ei pitänyt Paneurooppaa enää ”pasifistisena unelmana” vaan konkreettisena poliittisena kysymyksenä. Samalla kun aate oli saanut huomiota ja kannatusta, se oli löytänyt myös vastustajansa. Näiksi Kytömaa laski kansalliset imperialistit, maailmanrauhan ajajat ja epäilijät, jotka pitävät toteutusta mahdottomana. Kytömaa ei itse esittänyt jyrkkää periaatteellista kritiikkiä Pan-euroopan ajatukselle, mutta kyseenalaisti sen lähtökohtia. Hän ei esimerkiksi uskonut Euroopan yhdysvaltojen olevan ”välttämätön johtopäätös tähänastisesta historiallisesta kehityskulusta”, kuten moni ajatuksen kannattaja oli esittänyt. Historialliset edeltäjät yhdistyneelle Euroopalle eivät sisältäneet koko Eurooppaa169. Eurooppaa yhdistänyt Napoleon puolestaan kukistettiin ja Euroopan valtojen poliittinen tasapaino luhistui maailmansodassa. ”Minkäänlaista asteettaista [sic] kehitystä Euroopan yhtenäisyyttä kohti ei näytä olevan havaittavissa”, Kytömaa tiivisti.”

”Kytömaa näki kolme tietä yhdysvalta-suunnitelman toteuttamiselle: i) poliittisen, ii) uskonnollisen ja iii) taloudellisen. Poliittisesti ongelmaksi nousi Englannin ja Venäjän sulkeminen Euroopan yhdysvaltojen ulkopuolelle, sillä Saksa tuntisi silloin olonsa eristetyksi. Uskonnollisesti ongelmana oli protestanttisen maailman olemassaolo, vaikka Kytömaa näki jo olemassa olleen yleiskirkollisen liikkeen toimivan mahdollisesti yhdistävänä voimana. Suurin käytännöllinen kantavuus oli Kytömaan mukaan taloudellisella saralla, mutta artikkelin rajallisen laajuuden vuoksi hän joutui sivuuttamaan sen tarkemman käsittelyn. Kytömaa päätti kirjoituksensa epäillen, että ”kiinteän poliittisen yhteisön, Euroopan Yhdysvaltain, luomiselle tuskin vielä lienee tarvittavaa yhteistä sivistyksellistäkään pohjaa”

Kuten nähdään; ”Euroopan yhdysvallat näytti siis tarjoavan tule-vaisuuden lupauksen jopa sen kriitikoiden keskuudessa.”

*

Vapaakauppaa, viljantuotantoa ja ”turkulais-sotaa”

”Ajatus Euroopan yhdentymisestä näyttää olleen paremmin tunnettu suomen-ruotsalaisten piirien keskuudessa. Historioitsija Herman Gummerus (1877—1948) kirjoitti vuonna 1926 Nya Argus -lehteen Euroopan ja Yhdysvaltojen eroista ja päätyi pohtimaan Euroopan yhdysvaltojen mahdollisuutta. Gummeruksen mukaan Euroopan yhdysvallat on tavoiteltavan arvoinen ideaali, joka voisi estää maailmansodan kaltaiset onnettomuudet.”

Kuten muistettaneen Gummerus oli historioitsija, diplomaatti ja jääkäriliikkeen aktivisti:

”Gummerus oli ensimmäisen maailmansodan aikana suomalaisten itsenäisyysmiesten edustajana Tukholmasssa ja Berliniissä. Hän sai tehtäväkseen ottaa 1914 yhteyttä Saksaan ja lähinnä hänen ansiostaan tehtiin tammikuussa 1915 sopimus Saksan kanssa jääkärijoukon lähettämisestä. Vuonna 1916 Gummerus oli Suomen edustajana Lausannessa Sveitsissä pidetyssä Venäjän sorronalaisten kansojen edustajien kokouksessa. Kokouksessa perustettiin Venäjän vieraskansojen liitto joka pyrki tiedottamaan näiden kansojen tilanteesta ja vapauspyrkimyksistä ulkomailla. Gummerus toimi liiton Tukholmassa sijainneen sanomalehtitoimiston hoitajana ja hän tutustui tässä työssä sekä Keski-Eurooppaan tekemillään matkoilla muun muassa ukrainalaisten edustajiin. Hänet nimitettiin Suomen edustajaksi Ukrainaan elokuussa 1918.” Lähde Wikipedian artikkeliin; https://fi.wikipedia.org/wiki/Herman_Gummerus

”Seuraavana vuonna (1927) sekä toimittaja Axel Grönvik (1897—1992) että rauhanliikkeessä vaikuttanut sosiologi Gunnar Landtman (1878—1940) kirjoittivat samaan lehteen Paneuroopasta. Grönvik korosti muun vapaakaupan lisäksi järkevää työnjakoa viljantuotannossa. Landtman toivoi nelisivuisessa artikkelissaan, että valtiot muodostaisivat joku päivä yhtä tiiviitä liittoja kuin nykyiset kunnat; eihän kukaan voisi kuvitellakaan, että joku helsinkiläinen olisi valmis kuolemaan kamppailussa Turkua vastaan. Landtman pohti yhteistyön olevan helpointa taloudellisten ky-symysten saralla, joka voi lopulta johtaa tulliliiton kautta Euroopan yhdysvaltojen syntymiseen.”

Näin siis sinkoili ajatus runsaat 90 vuotta sitten teeman PAN-eurooppa tiimoilta. Niinpä se myös sinkoili:

Euroopan yhdysvaltoihin saatettiin vuosikymmenen aikana viitata mitä vaihtelevimmissa yhteyksissä. Osuuskauppalehti piti ajatusta vakavasti käsittelemisen arvoisena. Suomen ammattijärjestö katsoi eurooppalaisen tulliliiton ”teorian” osoittavan, että suurkapitalismin ”taloudellinen ’isänmaa’ on […] valtakuntia laajempi”. Kuurojen ystävä -lehden mielipidepalstalla esperantosta kirjeenvaihtoa käynyt lukija ilmoitti kannattavansa kansainvälisyyttä ja toivoi tulevaisuudessa muodostuvan Euroopan yhdysvallat, johon myös Suomi kuuluisi. Ilmavoimien esikunnan Aero-lehdessä puolestaan pohdittiin, voivatko valtakuntien rajat ylittävät lentokoneet luoda maaperää Euroopan yhdysvaltojen synnylle.”

*

Yhdentynyttä Eurooppaa käsittelevä kirjallisuus loisti poissaolostaan Suomessa. Kiinnostava ajan ilmiö, ja ideologinen tulokulma oli vuonna 1926 ilmestyneessä hollantilaisen ammattiyhdistysaktiivin Edo Fimmen (1881—1942) melko tuoreeltaan käännetyssä Osakeyhtiö Eurooppa vai Euroopan Yhdysvallat –teoksessa vuodelta 1926.  Mutta nimestään huolimatta teos keskittyy valtioliittoa enemmän luokkakysymyksen marxilaiseen ratkaisemiseen. Euroopan yhdysvallat mainitaan vain ”kauniina unelmana” eikä varsinaisen käsittelyn aiheena ole suinkaan poliittinen valtioliitto, vaan köyhiä riistävät kansallisvaltioiden rajojen yli ulottuvat teollisuudenharjoittajien verkostot”.

Tämä on alati ajankohtainen tarkastelutapa; markkinoiden ylivalta ja valtionrajat ylittävä työoikeudellinen ja työtaistelullinen heikkous, siinäpä työmaata vielä 2020-luvullekin!

Aihepiirin näköalat ylsivät marxilaisesta taistelutarkastelusta aina kevyempään kioskikirjallisuuteen asti:

”Kenties merkillisin yhteys, missä yhdistyneen Euroopan idealla leikiteltiin, oli Olli Karilan (1897—1936) kioskikirjallinen seikkailuromaani Kultakuningas. Sen päähenkilö, tohtori Kalle Matti Isonen183 perustaa seuran, jonka tehtävä on päättää velkaorjuus Amerikan alaisuudessa ja luoda Euroopan yhdysvallat. ”Pitkä ja katkera kokemus oli opettanut, että oli kyllä tärkeää ja hyvä olla ranskalainen ja italialainen, saksalainen ja suomalainen, mutta että tärkeämpää ja tähdellisempää oli ensiksi olla eurooppalainen”, kirjan kertojaääni kuvailee.”

Kirjailijanimi Olli Karilan taakse kätkeytyy Pietarissa 1897 syntynyt toimittaja-kirjailja Niilo Pärnänen (k. 1936).  https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Karila

*

Nurkkapatrioottinen Suomi? – ulkoministeriö havahtuu

”Suomi näyttää poikkeavan muun Euroopan lähtökohdista. Lähes kaikissa Euroopan maissa kirjoitettiin 1920-luvulla poikkeuksellisen paljon jonkinlaisen eurooppalaisten valtioiden yhteenliittymän luomisesta185, siinä missä Suomessa aihetta näytetään sivunneen pääasiassa vain yksittäisten lehtiartikkeleiden tasolla.”

”Äänessä oli jo entuudestaan kansainvälisesti suuntautunut (suomalainen, vh) sivistyneistö, joka saattoi seurata suunnitelmista käytyä keskustelua muualla Euroopassa. Mikään ei kuitenkaan vihjaa, että hankkeita kohtaan olisi tunnettu suurta vastustusta. Leimallista näyttää olleen pikemminkin vilpitön uteliaisuus”, päättelee Heikki Isotalo.

”Suomen ulkopolitiikkaa saattoi luonnehtia 1920-luvulla linjattomana linjakkuutena tai ”loistavana eristyneisyytenä”. Suomi oli selkeästi suuntautunut länteen, mutta vältti sitoumusten solmimista.186 Suomen ulkoministeriön kiinnostus Paneurooppaa kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa. Ulkoministeriö lähetti vuonna 1926 ensimmäiseen paneurooppalaiseen kongressiin tarkkailijaksi Wienin pääkonsulinviraston sihteerin Rolf Grönlundin (1898—1977), joka arvioi keskeisimmät erimielisyydet Paneuroopan ja Ison-Britannian jo selvitetyiksi ja Paneuroopan ja Kansainliiton välisen suhteen ratkaistuksi. Grönlund ei myöskään nähnyt ongelmaa Venäjän tai Yhdysvaltojen intressien osalta. Sihteeri päättää varsin kritiikittömän arvionsa todeten, että aate on saanut osakseen sellaista kannatusta, että myös Suomen on syytä seurata sitä tarkasti.”

Suomen ensimmäiseksi paneurooppalaiseksi on tituleerattu professori Johannes Öhquistia, joka kuului Paneurooppa-Unioniin sen perustamisesta lähtien.188 Suurimman osan vuodesta Berliinissä viettäneen Öhquistin toiminta Suomessa jäi kuitenkin vain yksittäisten lehtikirjoitusten ja keskustelujen tasolle.”

Johannes Öhqvistia esittelevä Wikipedian pienoiselämäkerta ei noteeraa hänen mahdollisia ansioitaan pan-eurooppalaisena, mutta kertoo I MM:n jälkeisen ajan toimista tähän tapaan:

Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja 1921–1927 sanomalehtiattašeana. Jäätyään 1927 eläkkeelle hän toimi vapaana kirjailijana. Vielä eläkevuosinaankin hän oli johtava hahmo Suomea koskevassa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua 1933 valtaan Saksassa Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, Schwarzwaldin Wolfachissa. Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944–1945 perustaman lyhytikäisen Suomi-liiton toiminnassa.” - Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_%C3%96hquist

*

PAN-Eurooppa –verkostoja kudotaan…

”Vuonna 1926 Coudenhove-Kalergi laittoi toivonsa professori Johannes Sederholmin (1863—1934) varaan. Coudenhove-Kalergi mainitsee myös Suomen Wienin suurlähettilään Harri Holman (1886—1954) ”innokkaana paneurooppalaisena”. Coudenhove-Kalergi lähetti Holman suosituksesta kirjeitä myös professori Hugo Suolahdelle (1874—1944), J. K. Paasikivelle (1870—1956), Väinö Tannerille (1881—1966), lehtimies Santeri Ivalolle (1866—1937) ja Santeri Alkiolle.  Sederholm kieltäytyi, koska piti Paneuroopan suhdetta Kansainliittoon ongelmallisena. Hän kuitenkin jatkoi liikkeen seuraamista suurella mielenkiinnolla. Seuraavana vuonna Paneurooppa-Unionin sihteeristö lähestyi Öhqvistin suosituksesta kokoomuslaista naisasialiikkeessä vaikuttanutta Tilma Hainaria (1861—1940). Myös teosofi Pekka Ervast (1875—1934) tutustui keväällä 1928 Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuteen ja päätyi nimittämään kreiviä oman aikamme profeetaksi.

Vaihtelevasta kiinnostuksesta huolimatta itse yhdistys jäi kaikilta edellä mainituista perustamatta.”

Katso ”verkoston silmiä”…:

 PAN-Euroopan ”isä”; https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi  & https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Sederholm & https://fi.wikipedia.org/wiki/Harri_Holma & https://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Suolahti & https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilma_Hainari & https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast

Aatteellinen liikehdintä saati toiminta PAN-Eurooppa –aatteen parissa oli 1920-lopulle tultaessa edelleen laimeaa Suomessa:

”Vielä vuonna 1928 saattoi Tanskassa asuva Paneurooppa-liikkeen aktiivi pohtia juuri Suomen vierailulta palattuansa, onko Suomessa lainkaan paneurooppalaisia. Myös Bronislaw Huberman huomautti Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että Suomesta puuttui Paneuroopan pai-kallisyhdistys eikä maa ollut edes lähettänyt edustajaa edelliseen paneurooppalaiseen kongressiin.198 Kuvaavaa onkin, että Coudenhove-Kalergi teki vuoden 1928 alussa vierailun Viroon ja muihin Baltian maihin, mutta ei pysähtynyt Suomessa.”

*

Kipinä Tampereelta

”Olavi Paavolaisen mukaan 1920-luvun alkupuolisko oli ollut äärimmäistä kurjuutta, nälkää, itsemurhia, jazzin pauhua, perversiyttä ja sadismia.

Vuosikymmenen lopulla oli kuitenkin syytä uskoa tulevaisuuteen, uuteen sukupolveen ja iloon. Aikakauden ilmapiiri sai kirjailija Lauri Viljasen (1900—1984) luonnehtimaan, ettei kukaan ”voi epäillä sitä, että nykyisen Euroopan suuri myönteinen voima on ihmisten yhteenkuuluvaisuuden aate ja että ajan parhaita elähdyttää uusi usko tulevaisuuteen tämän aatteen merkeissä”.

”Suomesta puuttuivat seurat, joissa paneurooppalaisia ajatuksia olisi voinut kehittää edelleen. Vuosikymmenen lopussa tilanne alkoi muuttua. Vuonna 1928 sai alkunsa ensimmäinen suomalainen paneurooppalainen yhdistys. Sen kotipaikkana ei ollut maan pääkaupunki Helsinki eivätkä perustajat valtion yhteiskunnallista eliittiä, vaan Tampere ja 21-vuotias uraansa aloitteleva toimittaja Jarno Pennanen.”

Pauli Heikkilä ajoittaa suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen käännekohdaksi kesän 1928, jolloin Tampereella asunut Jarno Pennanen ryhtyi päätoimittamaan paneurooppalaiseksi julistautunutta Jokaviikko-lehteä. Samaan aikaan hän perusti kotikaupunkiinsa paneurooppalaisen yhdistyksen, johon liittyi noin 30 jäsentä, ja jonka puheenjohtajana hän itse toimi.203 Yhdistyksen perustavassa kokouksessa oli läsnä satakunta henkeä, ja kaikki puheenvuoroja pitäneet lukeutuivat rauhanaatteen ystäviksi.

Pennanen oli yhteydessä Paneurooppa-Unionin keskustoimistoon Wieniin ja ilmoitti toiveestaan perustaa virallinen ala-osasto Suomeen.205 Samaan aikaan Johannes Öhqvist varoitti Coudenhove-Kalergia siitä, että Pennanen oli aivan liian nuori vakuuttaakseen maan yhteiskunnallista eliittiä. Toisaalta Öhqvist oli vakuuttunut nuoren miehen innosta eikä halunnut saattaa Pennasta huonoon valoon Coudenhove-Kalergin silmissä.”

Myös Pennasen äiti, kirjailija Ain’Elisabet Pennanen (1881—1945) lukeutui Paneurooppa-aatteen kannattajiin. Hän oli mukana Tampereelle perustetun yhdistyksen toiminnassa ja myöhemmin läsnä Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa, mutta muutoin hänen paneurooppalaisuutensa ei näytä jättäneen jälkiä.

” Bulevardilehdistön tyyliin kirjoitettu Jokaviikko esitteli melko ohjelmallisesti Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisuuden pääpiirteitä207, julkaisi kreivin kir-joituksia208 ja propagoi suomalaisen paneurooppalaisen liikkeen puolesta. Lehti lähti itsenäisemmille ajatuspoluille kirjoittaessaan siitä, miten Suomi voisi johtaa pohjoismaita esimerkillään ja askel askeleelta edetä Itämeren valtioliitosta koko Euroopan kattavaan Paneurooppaan.

Työtä oli vielä edessä. Pennanen kuvasi vastassa olevaa asennetta:

 

”[…] myös Suomessa sanotaan edelleen: ”Meidän asemamme on niin uhattu, että meidän tulee omistaa kaikki poliittiset voimamme maamme turvallisuuden lujittamiseen sotakuntoisuuden pohjalla. Meidän ei tule antautua mihinkään yleiseuroppalaisiin haihatteluihin”.”

Pennaselle rauhanasia sinänsä oli ”paljas negatiivinen päämäärä”, joka ei jaksa murtaa sen kohtaamaa käytännön vastustusta. Avain rauhaan olivat liikkeet, jotka tavoittelivat sodat estävää valtiollista järjestysmuotoa. Näitä olivat Pennasen mukaan kommunismi ja sosialismi sekä maanosat kattaneet pan-liikkeet, Brittiläinen kansainyhteisö ja Kansainliitto. Kommunismi oli kuitenkin linnoittautunut Neuvostoliittoon ja muodostunut päinvastoin rauhan häiritsijäksi. Kansainliiton ongelmana oli puolestaan sen mielivaltainen rakenne, jossa valtasuhteet eivät vastanneet jäsenvaltioiden asukaslukuja ja neuvoston pysyvillä jäsenillä oli ainainen veto-oikeus. Paneurooppalainen ohjelma mahdollistaisi viisi poliittista maanosaa, joilla olisi kansanvaltaiset parlamentit ja hallitukset. Ajatus tuntui Pennasesta ”niin yksinkertaisen selvältä, että itse kukin sitä ajatellessaan ihmetellen kysyy, kuinka ei kansainliittoa alunpitäen [sic] sellaiseksi suunniteltu”.”

Tästä sinänsä melko vauhdikkaasta näkökuvasta voidaan löytää tuttuja piirteitä 2019-vuoden Euroopan Unioniin ja siitä käytävään keskusteluun, mutta varsin systeemikeskeinen tämä tarkastelu on, - sinänsä ehkä ymmärrettävästikin.  Kansalaisyhteiskunta, järjestäytyneine kansalaisliikkeineen, avoin demokratia ja niitä suojaava oikeusvaltioperiaate ja valtiollinen turvallisuuslaitos – näistä ei tässä yleiskuvassa puhuta.

Paitsi, että nuori Jarno Pennanen lukitsee paneurooppalaisuutensa kestävään rauhaan:

 

”Kansalaisten joka maassa on senvuoksi [sic] osallistuttava kansan-valtaisiin kansainvälisiin joukkoliikkeisiin, ei päämääränään mikään kevytmielinen pasifismi tai maan turvallisuuden vaihtaminen paperipaloihin, ei mikään yhteiskunnallinen mullistus […], vaan yksinomaan kansanvallan toteuttaminen kansainvälisessä elämässä.”

Pennanen katsoi, ettei Coudenhove-Kalergin ohjelmaa parempaa ollut vielä esitetty, sillä se on paras ”sekä siveellisessä kantavuudessaan, että käytännöllisessä sopivaisuudessaan”. Pennanen omaksui suurimman osan mielipiteistään suoraan Coudenhove-Kalergin kirjoituksista.

”Pennanen suunnitteli järjestön laajentuvan Helsinkiin ja vakiinnuttavan toimintaansa vielä vuoden 1928 aikana. Tampereella toimiva ”Paneuropan liiton suomalainen propagandajaosto” etsi Helsingin Sanomissa julkaistussa ilmoituksessa kymmentä ”älykästä aloitekykyistä nuorta”, jotka ovat käyneet oppi- tai kansakoulun ja ovat innostuneita ajamaan Euroopan yhdysvaltojen ajatusta 1000 markan pohjapalkalla. Toiminta ei kuitenkaan koskaan laajentunut Helsinkiin asti eivätkä yhdistys tai lehti selvinneet perustamisvuoden syksyä pidemmälle.”

Myös nuoren Pennasen maailmankuva oli kuitenkin vielä liikkeessä, mikä tuli näkymään seuraavien vuosien aikana. – Katso: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Pennanen

*

Tulenkantajat PAN-Euroopan asialla

Paneuroopan soihdun otti seuraavaksi kantaakseen Tulenkantajien taiteilija-ryhmä.218 Ryhmän jäseniä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä joskus sillä viitataan Paavolaisen toveripiiriin, joskus koko sisällissodan jälkeiseen kirjalliseen sivistyneistösukupolveen. Janne Kosunen ja Matti Mieskonen ovat esittäneet, että pahimmat anakronismit vältetään, kun ymmärretään se 1928 perustetun Tulenkantajat-aikakauslehden ympärille rakentuneena yleisenä kulttuuriliikkeenä. Kulttuuriliberaaliuden lisäksi Tulenkantajille oli yhteistä porvarillinen tausta, ja lähes kaikki heistä olivat ylioppilaita. Tulenkantajat-lehti käsitteli taidealojen ja kulttuuripolitiikan lisäksi yhteiskunnallisia kysymyk-siä. Lähes jokaisessa numerossa esiintyi yleiseurooppalainen ajatus jossain sen muodossa, ja lukuisat artikkelit käsittelivät suoraan Paneurooppaa. Myös Cou-denhove-Kalergin kirjoituksia julkaistiin lehdessä. Heikkilä on kuitenkin huomauttanut, etteivät kaikki tulenkantajat suuntautuneet ulkomaailmaan. Martti Haavion (1899—1973) taakse ryhmittyneet aitosuomalaiset halusivat vahvistaa kansallisia erityispiirteitä ennen ikkunoiden avaamista

Jo lehden näytenumerossa pohdittiin Suomen suhdetta Eurooppaan. Elsa Enä-järvi(-Haavikko) (1901—1951) katsoi Suomen olleen aina Eurooppaan suuntautunut ja ongelmana oli ollut vain se, että välissä oli Ruotsin ”ketjuporras”. Suomalaiset eivät tästä johtuen onnistuneet olemaan tietoisesti kumpaakaan: suomalaisia tai eurooppalaisia. Enäjärvi halusi korjata ongelman korvaamalla ruotsin opetus esimerkiksi englannilla. Tulenkantajien ulkopuolelta numeroon kirjoitti Frans Emil Sillanpää (1888—1964), joka myös laski suomalaiset eurooppalaisen kulttuurin piiriin. Slaavilaiset kansat olivat Sillanpäälle Euroopan ulkopuolisia. Sillanpää ei pitänyt Eurooppaa nuorekkaana ja nousevana maanosana, sillä sen edellytyksenä olisi ollut yhtenäisyytensä käsittäminen ja sen hoitaminen. Eurooppaa tärkeämpänä viitekehyksenä Sillanpää piti pohjoismaista kulttuuriperhettä.”

*

”Modernismiin liittyy keskeisesti menneisyyden radikaali kritiikki, muutoksen vaaliminen ja suuntautuminen kohti tulevaa. Poliittisen Eurooppa-aatteen lisäksi nuorten taiteilijoiden into ”avata ikkunoita Eurooppaan” liittyi paljolti kaiken uuden ihailuun.

Arvi Kivimaa (1904—1984) haaveili runossaan ”Matka Eurooppaan” (1928) ”rautaisen luomispauhun Jumalasta” ja ”teräksen, betonin maailmasta”. Paavolainen puolestaan muisteli Synkässä yksipuhelussa (1947) paneurooppalaisuuden vaikuttaneen 1920-luvulla ”niin tenhoavalta” – kyseessä on ilmiselvä esteettinen arvio, ei poliittinen. Näiden kahden erottaminen toisistaan on kuitenkin jälkikäteen vaikeaa.

 

Paneurooppa esiintyi myös kaunokirjallisuuden sivuilla. Mika Waltarin (1908—1979) läpimurtoromaani Suuri illusioni (1928) edustaa hyvin nuoren kirjailijapolven intoa tutustua eurooppalaisiin metropoleihin kaukana sulkeutuneesta Suomesta.”  Kirjan päähenkilö ajautuu junavaunussa keskusteluun ”käytännöllisiä arvoja” kannattavan saksalaisen ylioppilaan kanssa, joka kehuu Coudenhove-Kalergin ajatuksia yleiseurooppalaisesta valtioliitosta nerokkaina. Keskustelun johtopäätöksenä on, että tavoite on Suomessa yhä utopia, sillä Suomi on ”pieni konservatiivinen ja militaristinen maa”.

Usko Eurooppaan ei ollut suinkaan jakamaton nuorten kirjailijapiirien keskuudessa. Tulenkantajien liepeillä liikkuneen Unto Karrin (1898—1957) romaani Sodoma (1928) on kuin peilikuva Suurelle illusionille: matka vapaamuurareita ja kevytkenkäisiä naisia kuhisevaan Eurooppaan paljastaa sen ”ruumista tuhoavat miljoonat mikrobit”. Yhtynyt Eurooppa voi teoksen mukaan olla ”suuri ja voimakas”, mutta maailman johtajaksi siitä ei enää ole. Kristityn Euroopan tulevaisuus on painunut kadotukseen, ja maailman voi pelastaa vain paheiden pääpesien murskaaminen. Erkki Vala ei malttanut olla kirjoittamatta Sodomalle pisteliästä ja henkilöön menevää kirjaarviota. Valan mukaan Karri ”sekoittaa ’kollektivismin’ ja ’paneurooppalaisuuden’ bordellielämyksiinsä” eikä jättänyt kirjallisen areenan hiekkaan leijonanjälkiä, vaan ”papukaijan askeleet”. Karri kirjoitti arvostelulle ”myrskyisenä iltana” runomuotoisen vastineen:

[…]

Näköpiirin taakse

putoaa mahtava Atlantin höyry

niinkuin palava linna.

Jäljelle jää vain musta sauhu,

joka piirtää taivaan rantaan

horjuvin kirjaimin

pian haihtuvan nimen: EUROPA.”

*

Näillä 1920-luvun PAN-Eurooppalaisilla näyillä ja haparoivilla alku-askelilla, jotka Heikki Isotalon mainio pro gradu/Helsingin Yliopisto, 2016 tarjosi haluan toivottaa kerrankin ”Hyvää Eurooppa –päivää” kaikille eurooppalaisille!

Suosittelen tämän Eurooppa –päivän 9.5.2019 merkeissä lukemaan läpi tämän sujuvasti ja hallitusti kirjoitetun tutkimuksen:

”Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939”

Kuten otsakkeesta havaitaan tässä näykittiin vain ”alkupaloja” Isotalon tekstistä, joka kokonaisuudessaan on täällä luettavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167176/Isotalo_Poliittinen_historia.pdf?sequence=2&isAllowed=y

´Kiitokseni Heikki Isotalolle!

*

]]>
5 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen#comments Euroopan unioni Eurooppa Pan-Eurooppa Paneurooppalaisuus Richard Coudenhove-Kalergi Thu, 09 May 2019 12:58:27 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275738-eurooppa-paivana-952019-paneurooppalaisuuden-alkujuurista-vahasen
Eurooppapäivänä: Kansallisesta monikulltturisuudestamme http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275725-eurooppapaivana-kansallisesta-monikulltturisuudestamme <p>Kansallisesta monikulttuurisuudestamme&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tänään, Eurooppa- päivänä mietin EUn periaatteita, itseäni eurooppalaisena ja itseäni suomalaisena kansallisesti monikulttuurisessa maassamme. Maa on erilainen riippuen siitä, missä päin sitä asuu ja toimii. Ei ole olemassa yhtä suomalaisuutta tai suomalaista kulttuuria. Niitä on alueittain, kaupungeittain ja kunnittain. Miten siis ajatella, että olisi olemassa vain yksi ja oikea Eurooppakaan. Olemme osa Euroopan kulttuureista muodostuvaa kudelmaa sekä Suomessa, että Euroopassa. Yhteisö kehittää turvallisuuttamme ja vapauttamme tasa-arvoisesti.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Täältä Hämeenlinnasta on helppo liikkua junalla Helsinkiin maamme ensimmäiseksi rakennettua rautienpätkää edestakaisin ekologisesti puksuttelemalla.&nbsp;Vielä illalla Eurooppapäivän &ndash; paneelin ja Uuden Iloisen Teatterin ensi-illan jälkeen pääsen oikein sopivasti takaisin Hämeenlinnaan joko junalla tai bussilla. Kaikkialla maassamme julkisten kulkuvälineiden käyttö ei ole ihan näin helppoa. Itse kilpailen itseni kanssa hiilijalanjälkeni pienentämisessä ja teen innolla testejä, miten elämäntapani puoltavat kestävää kehitystä. Täällä etelässä tämä on mahdollista, vaan ei Kainuun korvessa, ei paikoin edes Pirkanmaalla, puhumattakaan vaikkapa Lapista. Muutosten tahdissa on voitava ottaa huomioon erilaisuudet maan sisällä ja tietenkin koko maanosan sisällä vielä enemmän. Kukin meistä voi tehdä jotakin, jotta saamme nauttia kevään kirkkaista aamuista, niiden kohoamisesta, lintujen laulusta ja äänien häipymisestä, keväästä ja syksystä ja kaikista vuodenajoistamme vielä tulevaisuudessakin.</p><p>&nbsp;</p><p>Lähdin mukaan eurovaaliehdokkaaksi Antti Rinteen kutsusta melkoisen nopeasti. Hän oli aiemmin pyytänyt minua ehdolle kaksiin eduskuntavaaleihin, mutta elämäntilanteeni eivät niihin olleet sallineet lähteä, ei ensin perhe- ja sitten terveys. Nyt on lapsi aikuinen ja minulla, äiteellä, kaikin puolin elämä avoinna uudelle, tukkaakin vielä vähän päässä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Oikeastaan tajusin, että kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on valmistanut minua tähän ehdokkuuteen. Olen toiminut pian 14- vuotta johtajana ensin Kainuussa, sitten Raumalla ja viimeiset viisi vuotta Hämeenlinnassa. Minulla on itse elämäni kokemus kansallisesta monikulttuurisuudestamme. Olen vapaan Euroopan kasvatti; viettänyt vuoden Pariisissa 17- vuotiaana, Berliinin muuri murtui, kun olin 19- vuotias. Koko aikuisen elämäni olen nauttinut EUn tarjoamista mahdollisuuksista.</p><p>&nbsp;</p><p>Poikani ja työni kautta olen paljon tekemisissä nuorten kanssa. Monia, juuri ajokortin saaneita,&nbsp;&nbsp;ottaa pahasti pattiin, etteivät ole syntyneet 20 vuotta sitten, jolloin kaikki saivat pärryytellä isoilla, miehekkäitä ääniä päästelevillä dieselautoillaan miten halusivat. Pojalleni sanoin, että ota tämä mahdollisuutena, sinulla on kaikki edessäsi, keksi sellainen moottori, joka on tarpeeksi tehokas ja äänekäs ja miehekäs. Euroopan Unionin yksi tavoitteista on lisätä opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien vaihtoa ja ulkomaisten tutkintojen tasavertaista hyväksymistä. Pojallani on tässä huikeat mahdollisuudet, paljon isommat kuin minulla, jolle tuo vaihto-oppilasvuosi oli elämää leimaava kokemus. Vuosi antoi minulle itsevarmuutta, ymmärrystä ja hyväksyntää eri kulttuurista, kielitaitoa ja elämänmittaisia ystäviä. Näin ensimmäisen kerran myös, mitä on maahanmuutto siinä mittakaavassa, mistä me Suomessa emme vieläkään tiedä mitään. Ranska vetää kuin magneetti vanhojen alusmaidensa asukkaita puoleensa.</p><p>&nbsp;</p><p>Monikulttuurisuudesta vielä: Ensimmäisten Teatterikorkeakoulussa tenttimieni kirjojen joukossa oli Kreikan Mytologia eli Antiikin tarusto. Näillä teksteillä, iältään Raamattua vanhemmilla, on varsin suuri merkitys yhä koko Euroopan ja läntisen maailman sivistykselle.&nbsp;&nbsp;Kreikka on antanut meille eurooppalaisina paljon, joskin se viime vuosina on tuottanut myös harmaita hiuksia ja turbulenssia taloudessa. Koko Eurooppa on saanut nimensä Kreikan tarustosta. Antiikin Kreikan ja Ateenan kulta-aika ei perustunut sodankäyntiin ja riehumiseen pitkin Välimerta vaan siihen, että Perikleen Ateenassa ymmärrettiin keskittyä filosofiaan ja kulttuuriin. mm teatteriin. Kreikkalaisten filosofien jäljiltä, siis ajalta noin 500 eaa lähtien, ihmisen ajattelu ei ole enää ollut entisensä. Kreikkalaisen taruston mukaan nimensä saanut Euroopan Unioni on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Olkaamme sen arvoisia.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallisesta monikulttuurisuudestamme 

 

Tänään, Eurooppa- päivänä mietin EUn periaatteita, itseäni eurooppalaisena ja itseäni suomalaisena kansallisesti monikulttuurisessa maassamme. Maa on erilainen riippuen siitä, missä päin sitä asuu ja toimii. Ei ole olemassa yhtä suomalaisuutta tai suomalaista kulttuuria. Niitä on alueittain, kaupungeittain ja kunnittain. Miten siis ajatella, että olisi olemassa vain yksi ja oikea Eurooppakaan. Olemme osa Euroopan kulttuureista muodostuvaa kudelmaa sekä Suomessa, että Euroopassa. Yhteisö kehittää turvallisuuttamme ja vapauttamme tasa-arvoisesti. 

 

Täältä Hämeenlinnasta on helppo liikkua junalla Helsinkiin maamme ensimmäiseksi rakennettua rautienpätkää edestakaisin ekologisesti puksuttelemalla. Vielä illalla Eurooppapäivän – paneelin ja Uuden Iloisen Teatterin ensi-illan jälkeen pääsen oikein sopivasti takaisin Hämeenlinnaan joko junalla tai bussilla. Kaikkialla maassamme julkisten kulkuvälineiden käyttö ei ole ihan näin helppoa. Itse kilpailen itseni kanssa hiilijalanjälkeni pienentämisessä ja teen innolla testejä, miten elämäntapani puoltavat kestävää kehitystä. Täällä etelässä tämä on mahdollista, vaan ei Kainuun korvessa, ei paikoin edes Pirkanmaalla, puhumattakaan vaikkapa Lapista. Muutosten tahdissa on voitava ottaa huomioon erilaisuudet maan sisällä ja tietenkin koko maanosan sisällä vielä enemmän. Kukin meistä voi tehdä jotakin, jotta saamme nauttia kevään kirkkaista aamuista, niiden kohoamisesta, lintujen laulusta ja äänien häipymisestä, keväästä ja syksystä ja kaikista vuodenajoistamme vielä tulevaisuudessakin.

 

Lähdin mukaan eurovaaliehdokkaaksi Antti Rinteen kutsusta melkoisen nopeasti. Hän oli aiemmin pyytänyt minua ehdolle kaksiin eduskuntavaaleihin, mutta elämäntilanteeni eivät niihin olleet sallineet lähteä, ei ensin perhe- ja sitten terveys. Nyt on lapsi aikuinen ja minulla, äiteellä, kaikin puolin elämä avoinna uudelle, tukkaakin vielä vähän päässä. 

 

Oikeastaan tajusin, että kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on valmistanut minua tähän ehdokkuuteen. Olen toiminut pian 14- vuotta johtajana ensin Kainuussa, sitten Raumalla ja viimeiset viisi vuotta Hämeenlinnassa. Minulla on itse elämäni kokemus kansallisesta monikulttuurisuudestamme. Olen vapaan Euroopan kasvatti; viettänyt vuoden Pariisissa 17- vuotiaana, Berliinin muuri murtui, kun olin 19- vuotias. Koko aikuisen elämäni olen nauttinut EUn tarjoamista mahdollisuuksista.

 

Poikani ja työni kautta olen paljon tekemisissä nuorten kanssa. Monia, juuri ajokortin saaneita,  ottaa pahasti pattiin, etteivät ole syntyneet 20 vuotta sitten, jolloin kaikki saivat pärryytellä isoilla, miehekkäitä ääniä päästelevillä dieselautoillaan miten halusivat. Pojalleni sanoin, että ota tämä mahdollisuutena, sinulla on kaikki edessäsi, keksi sellainen moottori, joka on tarpeeksi tehokas ja äänekäs ja miehekäs. Euroopan Unionin yksi tavoitteista on lisätä opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien vaihtoa ja ulkomaisten tutkintojen tasavertaista hyväksymistä. Pojallani on tässä huikeat mahdollisuudet, paljon isommat kuin minulla, jolle tuo vaihto-oppilasvuosi oli elämää leimaava kokemus. Vuosi antoi minulle itsevarmuutta, ymmärrystä ja hyväksyntää eri kulttuurista, kielitaitoa ja elämänmittaisia ystäviä. Näin ensimmäisen kerran myös, mitä on maahanmuutto siinä mittakaavassa, mistä me Suomessa emme vieläkään tiedä mitään. Ranska vetää kuin magneetti vanhojen alusmaidensa asukkaita puoleensa.

 

Monikulttuurisuudesta vielä: Ensimmäisten Teatterikorkeakoulussa tenttimieni kirjojen joukossa oli Kreikan Mytologia eli Antiikin tarusto. Näillä teksteillä, iältään Raamattua vanhemmilla, on varsin suuri merkitys yhä koko Euroopan ja läntisen maailman sivistykselle.  Kreikka on antanut meille eurooppalaisina paljon, joskin se viime vuosina on tuottanut myös harmaita hiuksia ja turbulenssia taloudessa. Koko Eurooppa on saanut nimensä Kreikan tarustosta. Antiikin Kreikan ja Ateenan kulta-aika ei perustunut sodankäyntiin ja riehumiseen pitkin Välimerta vaan siihen, että Perikleen Ateenassa ymmärrettiin keskittyä filosofiaan ja kulttuuriin. mm teatteriin. Kreikkalaisten filosofien jäljiltä, siis ajalta noin 500 eaa lähtien, ihmisen ajattelu ei ole enää ollut entisensä. Kreikkalaisen taruston mukaan nimensä saanut Euroopan Unioni on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Olkaamme sen arvoisia. 

 

 

 

 

]]>
0 http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275725-eurooppapaivana-kansallisesta-monikulltturisuudestamme#comments Eurooppa Hämeenlinna Kainuu Lappi Pirkanmaa Thu, 09 May 2019 08:43:56 +0000 Kirsi-Kaisa Sinisalo http://kirsi-kaisasinisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275725-eurooppapaivana-kansallisesta-monikulltturisuudestamme
Kuuluuko sosiaalipolitiikka EU:lle? http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle <p>Liittovaltiokehitys on suotavaa ja tuottaa hyvinvointia koko Euroopalle.</p><p>Suurista asioista päätetään yhdessä, jolloin EU:lla on myös enemmän painoarvoa. Tämä on hyödyllistä juuri esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.</p><p>Federalismi ei kuitenkaan tarkoita kaiken päätöksenteon keskittämistä Brysseliin. Päinvastoin - päätöksentekoa tulee hajauttaa enemmän jäsenmaihin. Tämä koskee etenkin niitä politiikan sektoreita, joista kuuluu päättää mahdollisimman lähellä ihmistä, kuten sosiaalipolitiikkaa, veroja sekä koulutuspolitiikkaa.</p><p>On useita syitä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja unionia ei tule sotkea liiaksi keskenään.</p><p>Ensinnäkin on tarkasteltava jäsenmaiden välisiä eroja. EU on 28:sta (sic!) valtiosta koostuva yhteisö. Näiden maiden historialliset kehityskulut, talousjärjestelmät ja yhteiskuntarakenteet eroavat hyvinkin paljon toisistaan. On aivan eri asia puhua sosiaaliturvasta Kreikassa tai Kroatiassa kuin Ruotsissa. Näitä esimerkkejä riittää. Kitka arvojen, moraalin ja yhteiskuntanäkemysten välillä olisi yhteistä sosiaalipolitiikkaa rakentaessa niin suurta, että suotuisaa lopputulosta olisi hankalaa, ellei mahdotonta, löytää. Paikoitellen on väläytelty ajatuksia muun muassa eurooppalaisista työehtosopimuksista ja yhteisestä eläkeiästä. Mielestäni on hankalaa nähdä, miten tämänkaltaiset ideat edistäisivät talouskasvua ja työmarkkinoita juuri ylläkuvatuiden taustojen vuoksi.</p><p>Samalla ihmisten järjestelmälle antama legitimiteetti ja luottamus unioniin ovat vaarassa kärsiä, mikä vie meidät seuraavaan teemaan. Eurooppalainen sosiaaliturva edellyttäisi myös eurooppalaista tuloverotusta. Yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaisi lopulta enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle kansallisen sääntelyn päälle sekä enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.</p><p>Hyväksyttävyyden ostaminen tällaiselle ratkaisulle olisi riskialtista. Rahan lähettäminen palkasta EU:lle ja sen palauttaminen sosiaalitukina toiselle puolelle Eurooppaa on tuhoon tuomittu ratkaisu. Mitä kauempana kansalaisen verojenkäytöstä päätetään, sitä korkeampi on riski korruptiolle ja moraalikadolle valvonnan heikentyessä. Näin massiivinen toimenpide edellyttäisi myös valtavaa byrokratiamyllyä ja olisi hallinnollisesti raskas. Todennäköisyys uusille tulonsiirtoautomaateille erilaisten Euroopan laajuisten tukien muodossa olisi myös korkea.</p><p>On myös perusteltua kysyä, minkälaisiin sosiaaliturvajärjestelmien harmonisointipyrkimyksiin yhteinen sosiaalipolitiikka johtaisi, sillä sitähän kehitys edellyttäisi. Tulisivatko muut maat Pohjois-Euroopan mallien tasolle, vai hilattaisiinko pohjoiseurooppalaisia järjestelmiä alaspäin Keski- ja Etelä-Euroopan tasolle, päätyen lopulta johonkin keskiarvoon? Joka tapauksessa tämänkaltainen harmonisointiprosessi olisi kallista, hidasta ja vastustusta herättävää.</p><p>Näin ollen sosiaalipolitiikkaa ei tule laajassa mielessä eli sosiaalitukina ja tulonsiirtoina viedä EU:n päätösvallan alle, vaikka olisi piinkova federalisti. Jos sosiaalista ulottuvuutta työnnetään pakolla eteenpäin, voidaan tahtomatta toimia EU:ta hajottavalla tavalla tiivistämisen sijaan. Lisäksi ylhäältä alaspäin sanellut uudistukset kohtaavat yleensä vastustusta, mikä voi vaikuttaa vakauteen ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen.</p><p>Mitä sen sijaan kannattaa tehdä?</p><p>EU:n sisämarkkinoiden yksi keskeinen ongelma on eriytyneet työmarkkinat. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.</p><p>Koska emme voi kokonaan olla keskustelematta eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta, tulisi painopiste ja tavoite tässä keskustelussa ohjata työmarkkinoiden integraatioon ja työntekijöiden liikkuvuuteen, mikä edistäisi talouskasvua ja hyvinvointia.</p><p>Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.</p><p>Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin maltillisesti edistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.</p><p>Paljon hyvää syntyy EU:n vaikutuksesta myös jo nyt. Esimerkiksi vuosilomalaissa EU:n rooli on ollut ratkaisevan tärkeä. Monesti käy niin, että Suomessa tehtävä positiivinen uudistus on saanut alkunsa EU-lainsäädännöstä, ja EU:sta on tullut painetta kotimaisille uudistuksille.</p><p>EU:n on toimittava enemmän siellä, missä siitä on eniten hyötyä. Näitä alueita ovat rajat ylittävät teemat, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutoksen torjunta, kauppapolitiikka ja talouskasvun edistäminen muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa kehittämällä. Jo näissä painopisteissä EU:lla riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Sosiaalipolitiikan osalta parhaimmiksi osoittautuneita käytäntöjä tulee edistää, mutta viime kädessä EU:n on keskityttävä yllämainittuihin vahvuuksiinsa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Liittovaltiokehitys on suotavaa ja tuottaa hyvinvointia koko Euroopalle.

Suurista asioista päätetään yhdessä, jolloin EU:lla on myös enemmän painoarvoa. Tämä on hyödyllistä juuri esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Federalismi ei kuitenkaan tarkoita kaiken päätöksenteon keskittämistä Brysseliin. Päinvastoin - päätöksentekoa tulee hajauttaa enemmän jäsenmaihin. Tämä koskee etenkin niitä politiikan sektoreita, joista kuuluu päättää mahdollisimman lähellä ihmistä, kuten sosiaalipolitiikkaa, veroja sekä koulutuspolitiikkaa.

On useita syitä sille, miksi sosiaalipolitiikkaa ja unionia ei tule sotkea liiaksi keskenään.

Ensinnäkin on tarkasteltava jäsenmaiden välisiä eroja. EU on 28:sta (sic!) valtiosta koostuva yhteisö. Näiden maiden historialliset kehityskulut, talousjärjestelmät ja yhteiskuntarakenteet eroavat hyvinkin paljon toisistaan. On aivan eri asia puhua sosiaaliturvasta Kreikassa tai Kroatiassa kuin Ruotsissa. Näitä esimerkkejä riittää. Kitka arvojen, moraalin ja yhteiskuntanäkemysten välillä olisi yhteistä sosiaalipolitiikkaa rakentaessa niin suurta, että suotuisaa lopputulosta olisi hankalaa, ellei mahdotonta, löytää. Paikoitellen on väläytelty ajatuksia muun muassa eurooppalaisista työehtosopimuksista ja yhteisestä eläkeiästä. Mielestäni on hankalaa nähdä, miten tämänkaltaiset ideat edistäisivät talouskasvua ja työmarkkinoita juuri ylläkuvatuiden taustojen vuoksi.

Samalla ihmisten järjestelmälle antama legitimiteetti ja luottamus unioniin ovat vaarassa kärsiä, mikä vie meidät seuraavaan teemaan. Eurooppalainen sosiaaliturva edellyttäisi myös eurooppalaista tuloverotusta. Yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaisi lopulta enemmän lainsäädäntöä EU-tasolle kansallisen sääntelyn päälle sekä enemmän rahaa eli tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.

Hyväksyttävyyden ostaminen tällaiselle ratkaisulle olisi riskialtista. Rahan lähettäminen palkasta EU:lle ja sen palauttaminen sosiaalitukina toiselle puolelle Eurooppaa on tuhoon tuomittu ratkaisu. Mitä kauempana kansalaisen verojenkäytöstä päätetään, sitä korkeampi on riski korruptiolle ja moraalikadolle valvonnan heikentyessä. Näin massiivinen toimenpide edellyttäisi myös valtavaa byrokratiamyllyä ja olisi hallinnollisesti raskas. Todennäköisyys uusille tulonsiirtoautomaateille erilaisten Euroopan laajuisten tukien muodossa olisi myös korkea.

On myös perusteltua kysyä, minkälaisiin sosiaaliturvajärjestelmien harmonisointipyrkimyksiin yhteinen sosiaalipolitiikka johtaisi, sillä sitähän kehitys edellyttäisi. Tulisivatko muut maat Pohjois-Euroopan mallien tasolle, vai hilattaisiinko pohjoiseurooppalaisia järjestelmiä alaspäin Keski- ja Etelä-Euroopan tasolle, päätyen lopulta johonkin keskiarvoon? Joka tapauksessa tämänkaltainen harmonisointiprosessi olisi kallista, hidasta ja vastustusta herättävää.

Näin ollen sosiaalipolitiikkaa ei tule laajassa mielessä eli sosiaalitukina ja tulonsiirtoina viedä EU:n päätösvallan alle, vaikka olisi piinkova federalisti. Jos sosiaalista ulottuvuutta työnnetään pakolla eteenpäin, voidaan tahtomatta toimia EU:ta hajottavalla tavalla tiivistämisen sijaan. Lisäksi ylhäältä alaspäin sanellut uudistukset kohtaavat yleensä vastustusta, mikä voi vaikuttaa vakauteen ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen.

Mitä sen sijaan kannattaa tehdä?

EU:n sisämarkkinoiden yksi keskeinen ongelma on eriytyneet työmarkkinat. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.

Koska emme voi kokonaan olla keskustelematta eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta, tulisi painopiste ja tavoite tässä keskustelussa ohjata työmarkkinoiden integraatioon ja työntekijöiden liikkuvuuteen, mikä edistäisi talouskasvua ja hyvinvointia.

Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.

Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin maltillisesti edistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.

Paljon hyvää syntyy EU:n vaikutuksesta myös jo nyt. Esimerkiksi vuosilomalaissa EU:n rooli on ollut ratkaisevan tärkeä. Monesti käy niin, että Suomessa tehtävä positiivinen uudistus on saanut alkunsa EU-lainsäädännöstä, ja EU:sta on tullut painetta kotimaisille uudistuksille.

EU:n on toimittava enemmän siellä, missä siitä on eniten hyötyä. Näitä alueita ovat rajat ylittävät teemat, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutoksen torjunta, kauppapolitiikka ja talouskasvun edistäminen muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa kehittämällä. Jo näissä painopisteissä EU:lla riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Sosiaalipolitiikan osalta parhaimmiksi osoittautuneita käytäntöjä tulee edistää, mutta viime kädessä EU:n on keskityttävä yllämainittuihin vahvuuksiinsa.

]]>
0 http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle#comments Euroopan unioni Eurooppa Eurovaalit 2019 Politiikka Sosiaalipolitiikka Thu, 02 May 2019 18:26:35 +0000 Tuomas Tikkanen http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275389-laaja-sosiaalipolitiikka-ei-kuulu-eulle
Sosialistipuolue voitti ja kansanpuolue hävisi Espanjan parlamenttivaaleissa http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275226-sosialistipuolue-voitti-ja-kansanpuolue-havisi-espanjan-parlamenttivaaleissa <p>75,75% äänioikeutetuista äänesti Espanjan parlamenttivaaleissa. Se on suurin äänestysaktivisuus sitten vuoden 2004.</p><p>Espanjan sosialistipuolue eli Partido Socialista Obrero Español (PSOE) voitti selvästi eilisissä parlamenttivaaleissa. Puolue sai 28,7% äänistä ja 123 paikkaa. Sosialistit melkein kaksinkertaistivat parlamenttipaikkansa.</p><p>Miksi espanjalaiset äänestivät eniten sosialisteja? PSOE osoitti olevansa ainut varteenotettava keskustalainen ja maltillinen voima. Espanjalaiset eivät ole eurovastaisia, päin vastoin euromyönteisyys on siellä voimakasta. PSOE:n suhtautuminen Katalonian kysymykseen on maltillinen, mutta tuskin puolueen ollessa vallan kahvassa voidaan odottaa Katalonian itsenäisyysprojektin etenevään. Oikeudenmukaisuus ja tulevaisuuteen katsovaa diskurssi vetosi äänestäjiin. 7.3 miljoonaa espanjalaista äänesti sosialisteja.</p><p>Espanjan kansanpuolue Partido Popular (PP) oli vaalien suurin häviäjä. PP sai 16.7 % äänistä ja vain 66 paikkaa. Kansanpuolue menetti 71 paikkaa! Miksi kansanpuolue kannatus laski jopa perinteisissa tukialueilla? Vaalikampanjan loppua kohti puolue kääntyi kosiskelemaan äärioikeistolaisia luvaten muodostaa hallitusta äärioikeistolaisen Vox-puolueen kanssa. Kansanpuolueessa unohdettiin maltillisia äänestäjiä, jotka eivät missään nimessä tue Voxin kovaa linjaa. Miksi konservatiivi espanjalainen äänestäisi kansanpuoluetta kun kerran tuore Vox on tarjoilla?</p><p>Kansanpuolueella on myös rasituksena paitsi toistuvat korruptiotapaukset, myös se, että <strong>Mariano Rajoyin</strong> kaudella Katalonian ongelma kärjistyi ja sitä hoidettiin jopa voimalla eikä sovinnolla. PP:n, Ciudadanoksen, ja Voxin muodostaman oikeistorintaman pelotteluun ja eriarvoisuuteen perustuva puhe ei houkutellut tarpeeksi äänestäjiä. Nämä puolueet saivat yhteensä vain 149 paikkaa.</p><p>Kolmantena voimana on Ciudadanos, maltillinen oikeistopuolue, joka sai 15,9% äänistä ja 57 paikkaa. Ciudadanos ei onnistunut viemään kansanpuoluen hopeapaikkaa. Oikeistopuolueet eivät ole yhtenäisiä.</p><p>Laitavasemmistolainen Unidos Podemos sai 42 paikkaa ja 14, 4 % äänistä. Podemos menetti kannatusta ja 29 paikkaa suli pois. Silti Podemos pysyy neljäntenä voimana. Podemos menetti äänestäjiä sosialisteille. Podemoksen eliittivastainen puhe ei enää purrut, koska Podemoksen johtajat ovat jo vuosia kuuluneet poliittiseen eliittiin. Sen lisäksi Podemoksella on ollut sisäisiä ongelmia.</p><p>Medioissa ennustettiin, että äärioikeistolainen Vox nousisi ryminällä parlamenttiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vox sai vain 10% äänistä ja 24 paikkaa. Tietenkin on historiallista se, että Francon perintöä ihannoiva puolue nousee nyt parlamenttiin. Ehkä juuri Voxin mukanaolo sai varsinkin nuoria ja naisia äänestämään ekstremismia vastaan. Vasemmisto pystyi aktivoimaan kannattajiansa paremmin. Nyt Vox syyttää kansanpuoluetta heikosta kannatuksesta.</p><p>Sosialistit eivät pysty yksin muodostamaan hallitusta vaan tarvitsevat muita poliittisia voimia. Ciudadanos, joka oli aiemmissa vaaleissa korostanut yhteistyötä, nyt vaalien alla oli kielttäytynyt yhteistyöstä sosialistien kanssa. Sosialistit huusivat eilen juhlassa, ettei Ciudadanoksen kanssa pidä muodostaa hallitusta. Puheenjohtaja <strong>Pedro Sánchez</strong> sanoi, ettei hän sulje ovia. Saa nähdä miten nyt puheet muuttuvat heikon vaalituloksen jälkeen. Syntyykö Espanjaan vasemmistohallitus? Saa nähdä. Podemoksen puheenjohtaja <strong>Pablo Iglesias</strong> soitti heti sosialistien Pedro Sánchezille, onnitteli ja tarjosi yhteistyötänsä.</p><p>Lähteet:</p><p>J<a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/278672-espanjan-tiukka-blokkiraja-mutkistaa-hallituskuvion-kansallismieliset">yrki Palon yhteenveto vaaleista.</a></p><p><a href="https://elpais.com/politica/2019/04/29/actualidad/1556518721_808670.html">El País</a></p><p><a href="https://www.elmundo.es/espana/2019/04/29/5cc6ddc621efa05e328b45d5.html">El Mundo</a></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 75,75% äänioikeutetuista äänesti Espanjan parlamenttivaaleissa. Se on suurin äänestysaktivisuus sitten vuoden 2004.

Espanjan sosialistipuolue eli Partido Socialista Obrero Español (PSOE) voitti selvästi eilisissä parlamenttivaaleissa. Puolue sai 28,7% äänistä ja 123 paikkaa. Sosialistit melkein kaksinkertaistivat parlamenttipaikkansa.

Miksi espanjalaiset äänestivät eniten sosialisteja? PSOE osoitti olevansa ainut varteenotettava keskustalainen ja maltillinen voima. Espanjalaiset eivät ole eurovastaisia, päin vastoin euromyönteisyys on siellä voimakasta. PSOE:n suhtautuminen Katalonian kysymykseen on maltillinen, mutta tuskin puolueen ollessa vallan kahvassa voidaan odottaa Katalonian itsenäisyysprojektin etenevään. Oikeudenmukaisuus ja tulevaisuuteen katsovaa diskurssi vetosi äänestäjiin. 7.3 miljoonaa espanjalaista äänesti sosialisteja.

Espanjan kansanpuolue Partido Popular (PP) oli vaalien suurin häviäjä. PP sai 16.7 % äänistä ja vain 66 paikkaa. Kansanpuolue menetti 71 paikkaa! Miksi kansanpuolue kannatus laski jopa perinteisissa tukialueilla? Vaalikampanjan loppua kohti puolue kääntyi kosiskelemaan äärioikeistolaisia luvaten muodostaa hallitusta äärioikeistolaisen Vox-puolueen kanssa. Kansanpuolueessa unohdettiin maltillisia äänestäjiä, jotka eivät missään nimessä tue Voxin kovaa linjaa. Miksi konservatiivi espanjalainen äänestäisi kansanpuoluetta kun kerran tuore Vox on tarjoilla?

Kansanpuolueella on myös rasituksena paitsi toistuvat korruptiotapaukset, myös se, että Mariano Rajoyin kaudella Katalonian ongelma kärjistyi ja sitä hoidettiin jopa voimalla eikä sovinnolla. PP:n, Ciudadanoksen, ja Voxin muodostaman oikeistorintaman pelotteluun ja eriarvoisuuteen perustuva puhe ei houkutellut tarpeeksi äänestäjiä. Nämä puolueet saivat yhteensä vain 149 paikkaa.

Kolmantena voimana on Ciudadanos, maltillinen oikeistopuolue, joka sai 15,9% äänistä ja 57 paikkaa. Ciudadanos ei onnistunut viemään kansanpuoluen hopeapaikkaa. Oikeistopuolueet eivät ole yhtenäisiä.

Laitavasemmistolainen Unidos Podemos sai 42 paikkaa ja 14, 4 % äänistä. Podemos menetti kannatusta ja 29 paikkaa suli pois. Silti Podemos pysyy neljäntenä voimana. Podemos menetti äänestäjiä sosialisteille. Podemoksen eliittivastainen puhe ei enää purrut, koska Podemoksen johtajat ovat jo vuosia kuuluneet poliittiseen eliittiin. Sen lisäksi Podemoksella on ollut sisäisiä ongelmia.

Medioissa ennustettiin, että äärioikeistolainen Vox nousisi ryminällä parlamenttiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vox sai vain 10% äänistä ja 24 paikkaa. Tietenkin on historiallista se, että Francon perintöä ihannoiva puolue nousee nyt parlamenttiin. Ehkä juuri Voxin mukanaolo sai varsinkin nuoria ja naisia äänestämään ekstremismia vastaan. Vasemmisto pystyi aktivoimaan kannattajiansa paremmin. Nyt Vox syyttää kansanpuoluetta heikosta kannatuksesta.

Sosialistit eivät pysty yksin muodostamaan hallitusta vaan tarvitsevat muita poliittisia voimia. Ciudadanos, joka oli aiemmissa vaaleissa korostanut yhteistyötä, nyt vaalien alla oli kielttäytynyt yhteistyöstä sosialistien kanssa. Sosialistit huusivat eilen juhlassa, ettei Ciudadanoksen kanssa pidä muodostaa hallitusta. Puheenjohtaja Pedro Sánchez sanoi, ettei hän sulje ovia. Saa nähdä miten nyt puheet muuttuvat heikon vaalituloksen jälkeen. Syntyykö Espanjaan vasemmistohallitus? Saa nähdä. Podemoksen puheenjohtaja Pablo Iglesias soitti heti sosialistien Pedro Sánchezille, onnitteli ja tarjosi yhteistyötänsä.

Lähteet:

Jyrki Palon yhteenveto vaaleista.

El País

El Mundo

 

 

]]>
2 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275226-sosialistipuolue-voitti-ja-kansanpuolue-havisi-espanjan-parlamenttivaaleissa#comments Espanja Espanjan parlamenttivaalit 2019 Espanjan sosialistit Eurooppa Vaalianalyysi Mon, 29 Apr 2019 15:02:35 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275226-sosialistipuolue-voitti-ja-kansanpuolue-havisi-espanjan-parlamenttivaaleissa
Yhtenäisemmät EU-työmarkkinat luovat liittovaltiota Saksan ja Ranskan johdolla http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274983-yhtenaisemmat-eu-tyomarkkinat-luovat-liittovaltiota-saksan-ja-ranskan-johdolla <p>Yksi keskeisistä EU:n olemassaolon perusteluista ovat sen sisämarkkinat. Taloudellinen yhteistyö yhteisten sääntöjen luomisessa, kaupan esteiden purkamisessa ja raja-aitojen häivyttämisessä on mahdollistanut Euroopassa pitkään jatkunutta talouskasvua, josta ovat hyötyneet EU:n jäsenvaltiot ja kansalaiset.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Paradoksaalisesti Brexitin tuoma sekasorto on mahdollistanut eurojärjestelmän syventämisen kriisien jälkeen, ja on sitä kautta avannut laajempaa keskustelua talouden integraatiosta. Yhteinen taloushallinto tai yhteisvastuu eivät ole niiden saamasta huomiosta huolimatta taloudellisen yhteistyön syventämisen suurimpia asiakysymyksiä. EU:n sisämarkkinoiden ja laajemman taloudellisen yhteistyön syventämisen yksi keskeisimmistä ongelmista on erityisesti eriytyneet työmarkkinat ja euromaiden eriytynyt hintakilpailukyky. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole.&nbsp;</p> <p>EU:n talousjärjestelmä voi sitä paremmin, mitä integroituneempi se on. Aina tämä ei kovin hyvin toteudu, sillä poliittisella puolella yhdentyminen usein sakkaa, eikä kannatusta tai legitimiteettiä integraatiolle tietyiltä sektoreilta löydy, vaikka se voisi olla talouskasvun kannalta järkevää. Mitä erilaisemmat EU:n jäsenmaiden talousjärjestelmät ja työmarkkinat ovat, sitä heikommin järjestelmä toimii. Tämä näkyy esimerkiksi työvoiman liikkuvuudessa. Vaikka EU:ssa on vapaa liikkuvuus, ei tämä työvoiman kohdalla täydellisesti toteudu mm. sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien sekä työntekijöiden turvan erojen vuoksi.</p> <p>Yhteisessä eurovaluutassa optimaalisen valuutta-alueen kannalta on keskeistä, että jäsenmailla on samanlaiset hinta- ja palkkajäykkyydet. Toisin sanoen työmarkkinoiden pitäisi toimia suhteellisen samankaltaisilla pelisäännöillä. Ilman yhteistä lainsäädäntöä tämä ei onnistu. Työmarkkinoiden toimivuus ja yhtenäisyys ovat myös keskeisimpiä ehtoja sille, että jäsenmaa hyötyy eikä kärsi valuutta-alueeseen kuulumisesta.</p> <p>Miksi näin? Joustavien työmarkkinoiden kilpailukykyisissä maissa, kuten Saksassa, palkat ja hinnat sopeutuvat talouden vetoon. Siksi nämä maat pärjäävät myös taantumassa, vaikka mahdollisuuksia valuuttajoustoihin ei ole. Euro ei jousta yksittäisen jäsenmaan taloudellisen tilanteen mukaan.</p> <p>Jäykkien työmarkkinoiden maissa, kuten Suomessa, ainoa joustava tekijä on siksi työllisyys. Tällöin taantumassa työttömyys kasvaa. Joustava maa taas hyötyy joustamattomien maiden kustannuksella suhteellisen kilpailukykynsä paranemisesta. Tämän vuoksi euroalueella Saksan joustavat työmarkkinat ovat pärjänneet hyvin ja talous on porskuttanut, vaikka muualla on sukellettu.</p> <p>Työmarkkinoiden integraatio tulisikin ottaa vahvemmalle agendalle. Tämä edistäisi myös talouskasvua ja hyvinvointia. Esimerkiksi Ranska on jo aloittanut työmarkkinalainsäädäntönsä uudistamisen vastaamaan paremmin Saksan joustavuuksia. Tämänkaltaiset toimet integraation syventämiseksi luovat todellista liittovaltiota yhteisillä pelisäännöillä markkinoille.</p> <p>Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin alkuun määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.</p> <p>Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin yhtenäistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.</p> <p>Keskeistä on kuitenkin jäsenmaiden oma lainsäädäntö. EU voi määritellä tiettyjä perustasoja, mutta vastuu työmarkkinoiden joustojen lähentymisestä on nykyisin jäsenmailla. Esimerkiksi Suomi voisi saman tien yhdenmukaistaa hinta- ja palkkajoustojaan Saksan kanssa uudistamalla työmarkkinalainsäädäntöään kilpailukykyisemmäksi. Yhtenäisempi talousunioni olisi kaikkien, myös Suomen, etu. Tämän kehityssuunnan edellyttämät uudistukset saataisiin tehtyä nopeastikin, mikäli eteenpäin katsova yhteinen poliittinen tahtotila löytyisi.</p> <p><em>Teksti julkaistu Eurooppanuorten Tähdistö-lehdessä.</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yksi keskeisistä EU:n olemassaolon perusteluista ovat sen sisämarkkinat. Taloudellinen yhteistyö yhteisten sääntöjen luomisessa, kaupan esteiden purkamisessa ja raja-aitojen häivyttämisessä on mahdollistanut Euroopassa pitkään jatkunutta talouskasvua, josta ovat hyötyneet EU:n jäsenvaltiot ja kansalaiset.

 

Paradoksaalisesti Brexitin tuoma sekasorto on mahdollistanut eurojärjestelmän syventämisen kriisien jälkeen, ja on sitä kautta avannut laajempaa keskustelua talouden integraatiosta. Yhteinen taloushallinto tai yhteisvastuu eivät ole niiden saamasta huomiosta huolimatta taloudellisen yhteistyön syventämisen suurimpia asiakysymyksiä. EU:n sisämarkkinoiden ja laajemman taloudellisen yhteistyön syventämisen yksi keskeisimmistä ongelmista on erityisesti eriytyneet työmarkkinat ja euromaiden eriytynyt hintakilpailukyky. Sisämarkkinat eivät koskaan tule olemaan täydelliset, jos työmarkkinat eivät ole integroituneet keskenään. Näin ei nyt ole. 

EU:n talousjärjestelmä voi sitä paremmin, mitä integroituneempi se on. Aina tämä ei kovin hyvin toteudu, sillä poliittisella puolella yhdentyminen usein sakkaa, eikä kannatusta tai legitimiteettiä integraatiolle tietyiltä sektoreilta löydy, vaikka se voisi olla talouskasvun kannalta järkevää. Mitä erilaisemmat EU:n jäsenmaiden talousjärjestelmät ja työmarkkinat ovat, sitä heikommin järjestelmä toimii. Tämä näkyy esimerkiksi työvoiman liikkuvuudessa. Vaikka EU:ssa on vapaa liikkuvuus, ei tämä työvoiman kohdalla täydellisesti toteudu mm. sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien sekä työntekijöiden turvan erojen vuoksi.

Yhteisessä eurovaluutassa optimaalisen valuutta-alueen kannalta on keskeistä, että jäsenmailla on samanlaiset hinta- ja palkkajäykkyydet. Toisin sanoen työmarkkinoiden pitäisi toimia suhteellisen samankaltaisilla pelisäännöillä. Ilman yhteistä lainsäädäntöä tämä ei onnistu. Työmarkkinoiden toimivuus ja yhtenäisyys ovat myös keskeisimpiä ehtoja sille, että jäsenmaa hyötyy eikä kärsi valuutta-alueeseen kuulumisesta.

Miksi näin? Joustavien työmarkkinoiden kilpailukykyisissä maissa, kuten Saksassa, palkat ja hinnat sopeutuvat talouden vetoon. Siksi nämä maat pärjäävät myös taantumassa, vaikka mahdollisuuksia valuuttajoustoihin ei ole. Euro ei jousta yksittäisen jäsenmaan taloudellisen tilanteen mukaan.

Jäykkien työmarkkinoiden maissa, kuten Suomessa, ainoa joustava tekijä on siksi työllisyys. Tällöin taantumassa työttömyys kasvaa. Joustava maa taas hyötyy joustamattomien maiden kustannuksella suhteellisen kilpailukykynsä paranemisesta. Tämän vuoksi euroalueella Saksan joustavat työmarkkinat ovat pärjänneet hyvin ja talous on porskuttanut, vaikka muualla on sukellettu.

Työmarkkinoiden integraatio tulisikin ottaa vahvemmalle agendalle. Tämä edistäisi myös talouskasvua ja hyvinvointia. Esimerkiksi Ranska on jo aloittanut työmarkkinalainsäädäntönsä uudistamisen vastaamaan paremmin Saksan joustavuuksia. Tämänkaltaiset toimet integraation syventämiseksi luovat todellista liittovaltiota yhteisillä pelisäännöillä markkinoille.

Työmarkkinoita kehittäessä voitaisiin alkuun määritellä esimerkiksi tiettyjä minimistandardeja, joihin Euroopassa voidaan pyrkiä. Tämä olisi myös Suomen etu, sillä sosiaalisten oikeuksien kehittyessä esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopassa työn tekemisen kilpailukykyero kaventuu korkean sosiaaliturvan Suomen ja muiden maiden välillä pienemmäksi. Hyviä syitä työmarkkinoiden kehittämiselle ovat myös riiston vähentäminen ja tasa-arvon edistäminen jäsenmaissa.

Keinona esimerkiksi eurooppalainen sosiaaliturvatunnus voisi helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta ja rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä. Lisäksi tutkintojen tunnustamista eri maissa tulisi edistää. Myös lomia ja vanhempainvapaita määritteleviä standardeja voitaisiin yhtenäistää. Globalisaation edetessä Eurooppa ei pärjää matalilla palkoilla tai heikoilla työajoillaan, vaan osaamisella ja vapaudella. Lisäksi jo nyt useat ammatit, kuten rekkakuskit, kohtaavat hyvin erilaista sääntelyä eri EU-maissa, vaikka toimintakenttänä olisi koko Eurooppa.

Keskeistä on kuitenkin jäsenmaiden oma lainsäädäntö. EU voi määritellä tiettyjä perustasoja, mutta vastuu työmarkkinoiden joustojen lähentymisestä on nykyisin jäsenmailla. Esimerkiksi Suomi voisi saman tien yhdenmukaistaa hinta- ja palkkajoustojaan Saksan kanssa uudistamalla työmarkkinalainsäädäntöään kilpailukykyisemmäksi. Yhtenäisempi talousunioni olisi kaikkien, myös Suomen, etu. Tämän kehityssuunnan edellyttämät uudistukset saataisiin tehtyä nopeastikin, mikäli eteenpäin katsova yhteinen poliittinen tahtotila löytyisi.

Teksti julkaistu Eurooppanuorten Tähdistö-lehdessä.

 

 

]]>
0 http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274983-yhtenaisemmat-eu-tyomarkkinat-luovat-liittovaltiota-saksan-ja-ranskan-johdolla#comments EU Eurooppa Eurovaalit Wed, 24 Apr 2019 09:08:35 +0000 Tuomas Tikkanen http://tuomastikkanen00.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274983-yhtenaisemmat-eu-tyomarkkinat-luovat-liittovaltiota-saksan-ja-ranskan-johdolla
Pääsihteeri Jens Stoltenbergin puhe Yhdysvaltain kongressille 3.4.2019, osa 3/3 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273404-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-33 <p><strong>(Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös,&nbsp;loppuosa 3/3 jatkoksi edellisille osille)</strong></p><p>Rouva Puhemies,</p><p>Herra Varapresidentti,</p><p>&nbsp;</p><p>NATO on vahva liittouma. Mutta pysyäkseen vahvana liittoumana, NATO:n on oltava rehti liittouma.</p><p>Ihanteellisessa maailmassa meidän ei tarvitsisi käyttää yhtään rahaa puolustukseen. Mutta emme elä ihanteellisessa maailmassa.</p><p>Vapaudella on vihollisia, ja heitä vastaan tarvitaan pelote. Ja jos pelote epäonnistuu, meidän on taisteltava.</p><p>Hitleriä ei voitu pysäyttää rauhanomaisella protestoinnilla. Stalinille ei voitu luoda pelotetta sanoilla. ISIS:tä ei voitu voittaa vuoropuhelulla.</p><p>Tulevat vapauden viholliset voivat valita jälleen väkivallan. Meidän toiveemme rauhanomaisesta maailmasta ei yksinkertaisesti riitä. Meidän on toimittava &ndash; ja panostettava &ndash; tehdäksemme siitä sellaisen.</p><p>NATO-liittolaisten on käytettävä enemmän rahaa puolustukseen. Tämä on ollut selvä viesti presidentti Trumpilta. Ja tällä viestillä on todellinen vaikutus.</p><p>Vuosia jatkuneen puolustusbudjettien vähennysten jälkeen kaikki liittolaiset ovat lopettaneet leikkaukset. Ja kaikki liittolaiset ovat lisänneet puolustusmäärärahojaan. Aiemmin ne leikkasivat miljardeja. Nyt ne lisäävät miljardeja. Vain kahden viime vuoden aikana, eurooppalaiset liittolaiset ja Kanada ovat lisänneet 41 miljardia dollaria puolustukseensa. Ensi vuoden loppuun mennessä, tuo luku nousee sataan miljardiin. Tämä tekee NATO:sta vahvemman.</p><p>Tuo raha sallii investoinnin uusiin suorituskykyihin, joita asevoimamme tarvitsevat. Mukaan lukien kehittyneet hävittäjäkoneet, taisteluhelikopterit, ohjuspuolustus ja valvontalennokit. Tämä on Euroopan etu ja se on Amerikan etu.</p><p>Amerikan NATO-liittolaiset tuottavat tärkeitä suorituskykyjä. Mukaan lukien kymmeniä tuhansia tiedusteluhenkilöitä ja kyber-asiantuntijoita. He antavat Yhdysvalloille paremmat silmät ja korvat missä niitä tarvitsette, sukellusveneiden jäljittämisestä Arktisella alueella aina ISIS:n kyberverkoston tuhoamiseen. Ja Eurooppa tarjoaa USA:lle lavetin voiman projisioimiseen ympäri maailmaa.</p><p>Viime vuonna olin Fort Worth&rsquo;issä, Texasissa. Näin monien NATO-liittolaismaiden teollisuuden työskentelevän yhdessä tuottaakseen seuraavan polven rynnäkköhävittäjiä.</p><p>NATO:lla on aina ollut teknologinen etumatka. Pitääksemme sen etumatkan, meidän on innovoitava ja hyödynnettävä teollista nerouttamme ja parhaita osaajiamme. Atlantin molemmin puolin. Tämä tuo meille jatkossakin edistyneitä suorituskykyjä. Ja luo työpaikkoja Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Eurooppaan.</p><p>Siten transatlanttinen siteemme ei liity vain turvallisuuteen. Se liittyy myös vaurauteen. Ei ole sattumaa, että 2. artikla Washingtonin sopimuksessa rohkaisee taloudelliseen yhteistyöhön kansakuntiemme välillä.</p><p>Eurooppa ja Amerikka ovat pitkään olleet toistensa ylivoimaisesti suurimpia kauppakumppaneita.</p><p>Luoden miljoonia työpaikkoja molemmin puolin Atlanttia. Tuottaen yli kolme miljardia dollaria päivässä kaupalla. Syöttäen biljoonia dollareita talouksiimme. On enemmän varallisuutta, &nbsp;parempaa terveyttä, laadukkaampaa koulutusta ja enemmän onnellisuutta, kiitos kahden mantereemme välisen siteen.</p><p>&nbsp;</p><p>Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,</p><p>Taakanjaon lopullinen ilmaus on se, että seisomme rinnakkain. Taistelemme yhdessä. Ja joskus, kuolemme yhdessä.</p><p>Olen vieraillut Arlingtonin kansallisella hautausmaalla osoittamassa kunnioitustani kaikille niille amerikkalaisille sotilaille, jotka ovat antaneet henkensä. Monet heistä Euroopan puolustamiseksi.</p><p>Kaksi maailmansotaa ja Kylmä sota tekivät selväksi, miten tärkeä Amerikka on Euroopan turvallisuudelle. Ja yhtä lailla, että rauha ja vakaus Euroopassa ovat tärkeitä Yhdysvalloille.</p><p>Liittoumamme ei ole kestänyt seitsemääkymmentä&nbsp; vuotta nostalgian vuoksi. Eikä tunteilun vuoksi. NATO kestää, koska se on meidän jokaisen kansakuntamme kansallisen edun mukaista.</p><p>Yhdessä edustamme melkein miljardia ihmistä. Olemme puolet maailman talousmahdista. Ja puolet maailman sotilasmahdista.</p><p>Seistessämme yhdessä me olemme vahvempi kuin yksikään mahdollinen haastaja &ndash; taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti.</p><p>Me tarvitsemme tätä yhteistä voimaa. Koska kohtaamme uusia uhkia. Ja olemme nähneet niin monesti aiemmin, miten vaikeaa on ennustaa tulevaisuutta.</p><p>Emme voineet ennustaa Berliinin muurin murtumista. Emme syyskuun 11. päivän hyökkäyksiä. Tai ISIS:n nousua. Tai Venäjän laitonta Krimin kaappausta.</p><p>Koska emme voi ennakoida tulevaisuutta, meidän on oltava valmistautuneita ennakoimattomaan. Tarvitsemme strategian selvitäksemme epävarmuudesta. Meillä on sellainen. Se strategia on NATO.</p><p>Vahva ja ketterä NATO vähentää riskejä. Ja tekee meille mahdolliseksi tulla toimeen yllätysten kanssa silloin, kun niitä tapahtuu. Ja niitähän tapahtuu.</p><p>NATO on historian menestynein liittouma, koska me olemme aina pystyneet muuttumaan kun maailma on muuttunut. Ja koska erimielisyyksistämme huolimatta meitä yhdistää sitoutuminen toistemme hyväksi.</p><p>NATO on täysivaltaisten kansakuntien liittouma. Niitä yhdistävät demokratia, vapaus ja oikeusvaltio. Sekä henkilön oikeus elää elämäänsä tavoitellen omaa onneansa.&nbsp; Vapaana sorrosta.</p><p>Arvot, jotka sijaitsevat Yhdysvaltain sydämessä. Ja NATO:n sydämessä.</p><p>Kuten presidentti Eisenhower, NATO:n ensimmäinen ylipäällikkö, sanoi: &rdquo;Emme huolehdi ainoastaan valtioalueen suojelemisesta&hellip; vaan elämäntavan puolustamisesta.&rdquo;</p><p>Eurooppa ja Pohjois-Amerikka eivät ole Atlantin valtameren erottamia. Se yhdistää meidät. Ja aivan kuten Atlantti, NATO yhdistää mantereemme. Kansakuntamme. Ja kansamme. Se on tehnyt niin 70 vuoden ajan.</p><p>Tänä päivänä meidän on tehtävä kaikki vallassamme oleva ylläpitääksemme sitä yhtenäisyyttä tuleville sukupolville. Koska käyköön miten tahansa, me olemme vahvempia ja paremmassa turvassa seistessämme yhdessä.</p><p>&nbsp;</p><p>Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,</p><p>On hyvä, että on ystäviä.</p><p>Kiitos.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> (Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös, loppuosa 3/3 jatkoksi edellisille osille)

Rouva Puhemies,

Herra Varapresidentti,

 

NATO on vahva liittouma. Mutta pysyäkseen vahvana liittoumana, NATO:n on oltava rehti liittouma.

Ihanteellisessa maailmassa meidän ei tarvitsisi käyttää yhtään rahaa puolustukseen. Mutta emme elä ihanteellisessa maailmassa.

Vapaudella on vihollisia, ja heitä vastaan tarvitaan pelote. Ja jos pelote epäonnistuu, meidän on taisteltava.

Hitleriä ei voitu pysäyttää rauhanomaisella protestoinnilla. Stalinille ei voitu luoda pelotetta sanoilla. ISIS:tä ei voitu voittaa vuoropuhelulla.

Tulevat vapauden viholliset voivat valita jälleen väkivallan. Meidän toiveemme rauhanomaisesta maailmasta ei yksinkertaisesti riitä. Meidän on toimittava – ja panostettava – tehdäksemme siitä sellaisen.

NATO-liittolaisten on käytettävä enemmän rahaa puolustukseen. Tämä on ollut selvä viesti presidentti Trumpilta. Ja tällä viestillä on todellinen vaikutus.

Vuosia jatkuneen puolustusbudjettien vähennysten jälkeen kaikki liittolaiset ovat lopettaneet leikkaukset. Ja kaikki liittolaiset ovat lisänneet puolustusmäärärahojaan. Aiemmin ne leikkasivat miljardeja. Nyt ne lisäävät miljardeja. Vain kahden viime vuoden aikana, eurooppalaiset liittolaiset ja Kanada ovat lisänneet 41 miljardia dollaria puolustukseensa. Ensi vuoden loppuun mennessä, tuo luku nousee sataan miljardiin. Tämä tekee NATO:sta vahvemman.

Tuo raha sallii investoinnin uusiin suorituskykyihin, joita asevoimamme tarvitsevat. Mukaan lukien kehittyneet hävittäjäkoneet, taisteluhelikopterit, ohjuspuolustus ja valvontalennokit. Tämä on Euroopan etu ja se on Amerikan etu.

Amerikan NATO-liittolaiset tuottavat tärkeitä suorituskykyjä. Mukaan lukien kymmeniä tuhansia tiedusteluhenkilöitä ja kyber-asiantuntijoita. He antavat Yhdysvalloille paremmat silmät ja korvat missä niitä tarvitsette, sukellusveneiden jäljittämisestä Arktisella alueella aina ISIS:n kyberverkoston tuhoamiseen. Ja Eurooppa tarjoaa USA:lle lavetin voiman projisioimiseen ympäri maailmaa.

Viime vuonna olin Fort Worth’issä, Texasissa. Näin monien NATO-liittolaismaiden teollisuuden työskentelevän yhdessä tuottaakseen seuraavan polven rynnäkköhävittäjiä.

NATO:lla on aina ollut teknologinen etumatka. Pitääksemme sen etumatkan, meidän on innovoitava ja hyödynnettävä teollista nerouttamme ja parhaita osaajiamme. Atlantin molemmin puolin. Tämä tuo meille jatkossakin edistyneitä suorituskykyjä. Ja luo työpaikkoja Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Eurooppaan.

Siten transatlanttinen siteemme ei liity vain turvallisuuteen. Se liittyy myös vaurauteen. Ei ole sattumaa, että 2. artikla Washingtonin sopimuksessa rohkaisee taloudelliseen yhteistyöhön kansakuntiemme välillä.

Eurooppa ja Amerikka ovat pitkään olleet toistensa ylivoimaisesti suurimpia kauppakumppaneita.

Luoden miljoonia työpaikkoja molemmin puolin Atlanttia. Tuottaen yli kolme miljardia dollaria päivässä kaupalla. Syöttäen biljoonia dollareita talouksiimme. On enemmän varallisuutta,  parempaa terveyttä, laadukkaampaa koulutusta ja enemmän onnellisuutta, kiitos kahden mantereemme välisen siteen.

 

Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,

Taakanjaon lopullinen ilmaus on se, että seisomme rinnakkain. Taistelemme yhdessä. Ja joskus, kuolemme yhdessä.

Olen vieraillut Arlingtonin kansallisella hautausmaalla osoittamassa kunnioitustani kaikille niille amerikkalaisille sotilaille, jotka ovat antaneet henkensä. Monet heistä Euroopan puolustamiseksi.

Kaksi maailmansotaa ja Kylmä sota tekivät selväksi, miten tärkeä Amerikka on Euroopan turvallisuudelle. Ja yhtä lailla, että rauha ja vakaus Euroopassa ovat tärkeitä Yhdysvalloille.

Liittoumamme ei ole kestänyt seitsemääkymmentä  vuotta nostalgian vuoksi. Eikä tunteilun vuoksi. NATO kestää, koska se on meidän jokaisen kansakuntamme kansallisen edun mukaista.

Yhdessä edustamme melkein miljardia ihmistä. Olemme puolet maailman talousmahdista. Ja puolet maailman sotilasmahdista.

Seistessämme yhdessä me olemme vahvempi kuin yksikään mahdollinen haastaja – taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti.

Me tarvitsemme tätä yhteistä voimaa. Koska kohtaamme uusia uhkia. Ja olemme nähneet niin monesti aiemmin, miten vaikeaa on ennustaa tulevaisuutta.

Emme voineet ennustaa Berliinin muurin murtumista. Emme syyskuun 11. päivän hyökkäyksiä. Tai ISIS:n nousua. Tai Venäjän laitonta Krimin kaappausta.

Koska emme voi ennakoida tulevaisuutta, meidän on oltava valmistautuneita ennakoimattomaan. Tarvitsemme strategian selvitäksemme epävarmuudesta. Meillä on sellainen. Se strategia on NATO.

Vahva ja ketterä NATO vähentää riskejä. Ja tekee meille mahdolliseksi tulla toimeen yllätysten kanssa silloin, kun niitä tapahtuu. Ja niitähän tapahtuu.

NATO on historian menestynein liittouma, koska me olemme aina pystyneet muuttumaan kun maailma on muuttunut. Ja koska erimielisyyksistämme huolimatta meitä yhdistää sitoutuminen toistemme hyväksi.

NATO on täysivaltaisten kansakuntien liittouma. Niitä yhdistävät demokratia, vapaus ja oikeusvaltio. Sekä henkilön oikeus elää elämäänsä tavoitellen omaa onneansa.  Vapaana sorrosta.

Arvot, jotka sijaitsevat Yhdysvaltain sydämessä. Ja NATO:n sydämessä.

Kuten presidentti Eisenhower, NATO:n ensimmäinen ylipäällikkö, sanoi: ”Emme huolehdi ainoastaan valtioalueen suojelemisesta… vaan elämäntavan puolustamisesta.”

Eurooppa ja Pohjois-Amerikka eivät ole Atlantin valtameren erottamia. Se yhdistää meidät. Ja aivan kuten Atlantti, NATO yhdistää mantereemme. Kansakuntamme. Ja kansamme. Se on tehnyt niin 70 vuoden ajan.

Tänä päivänä meidän on tehtävä kaikki vallassamme oleva ylläpitääksemme sitä yhtenäisyyttä tuleville sukupolville. Koska käyköön miten tahansa, me olemme vahvempia ja paremmassa turvassa seistessämme yhdessä.

 

Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,

On hyvä, että on ystäviä.

Kiitos.

]]>
2 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273404-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-33#comments Eurooppa Nato Stoltenberg USA Venäjä Thu, 04 Apr 2019 07:51:12 +0000 Hannu Mononen http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273404-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-33
Pääsihteeri Jens Stoltenbergin puhe Yhdysvaltain kongressille 3.4.2019, osa 2/3 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273403-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-23 <p><strong>(Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös, jatkoa osalle 1/3)</strong></p><p>Rouva Puhemies,</p><p>Herra Varapresidentti,</p><p>&nbsp;</p><p>Myös taistelu terrorismia vastaan vaatii yhteiset ponnistelumme. Syyskuun 11. päivän hyökkäykset tekivät tämän selväksi.</p><p>NATO:n vaste noihin hyökkäyksiin oli nopea. 24 tunnin sisällä ja ensimmäisen ja ainoan kerran historiassamme, &nbsp;käytimme Washingtonin sopimuksen 5. Artiklaa. Yhteisen puolustuksen artiklaa, jonka mukaan&hellip; &rdquo;aseellinen hyökkäys yhtä vastaan&hellip; katsotaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan&rdquo;.</p><p>Siten syyskuun 11. ei ollut vain hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan, vaan kaikkia NATO:n liittolaisia vastaan. Päivien kuluessa NATO:n lentokoneet partioivat Amerikan taivaalla. Ja&nbsp;syyskuun 11:n vanavedessä NATO:n sotilaat lähtivät taisteluun rinta rinnan Afganistanissa. Estääkseen tuota maata tulemasta enää koskaan turvasatamaksi terroristeille, jotka voivat hyökätä meitä vastaan täällä kotonamme.</p><p>Vuosien mittaan satoja tuhansia sotilaita Euroopasta ja Kanadasta on palvellut Afganistanissa. Yli tuhat on maksanut siitä korkeimman hinnan. Ja monet muut ovat haavoittuneet vakavasti. Kunnioitamme heidän palvelustaan ja heidän uhriaan.</p><p>NATO pysyy Afganistanissa tänä päivänä. Taistellakseen terrorismia vastaan ja kouluttaakseen Afganistanin joukkoja. Päämäärämme ei ole pysyä siellä ikuisesti. Meidän ei tule jäädä sinne yhtään pitemmäksi aikaa kuin on välttämätöntä.</p><p>Me menimme sinne yhdessä. Päätämme tulevasta läsnäolostamme yhdessä. Ja kun se aika koittaa, lähdemme yhdessä.</p><p>NATO tukee täysin rauhanprosessia. Sen on raivattava tie Afganistanin sovinnolle. Rauha voi olla vain jos Afganistan pysyy vapaana kansainvälisistä terroristeista. Ja jotta rauha olisi kestävä, sen on rakennuttava saavutuksillemme. NATO on luonut olosuhteet sosiaaliselle ja taloudelliselle edistykselle. Koulutuksen ja ihmisoikeuksien tuomiselle naisille ja tytöille. Heidän oikeutensa on turvattava.</p><p>NATO ei taistele terrorismia vastaan vain Afganistanissa. Olemme myös osa globaalia koalitiota ISIS-järjestön voittamiseksi. Koalitio on saavuttanut merkittävää edistystä.</p><p>Kerran, ISIS:n valvoma alue oli noin Virginian kokoinen. Se pakotti vääristynyttä ideologiaansa miljoonille. He katkoivat ihmisiltä päitä. Polttivat ihmisiä elävältä. Ja kävivät kauppaa naisilla seksiorjina.</p><p>Meidän ei tule koskaan unohtaa heidän raakuuttaan. Ja kiitos Amerikan johtajuuden ja yhteisten ponnistustemme, olemme lopettaneet tämän raakuuden, ja miljoonia ihmisiä on vapautettu.</p><p>Mutta työmme ei vielä ole tehty. Siksi NATO lisää koulutusta Irakin joukoille. Jotta he voivat paremmin puolustaa omaa maataan. Ja varmistaa, ettei ISIS voi palata koskaan. Siksi NATO myös tukee kumppaneitamme Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Auttaen heitä perustamaan tiedustelupalvelunsa, rajavalvontansa, kyberturvallisuutensa ja erikoisjoukkonsa.</p><p>Paikallisten joukkojen kouluttaminen ja paikallisen suorituskyvyn rakentaminen ovat parhaita aseitamme taistelussa terrorismia vastaan. Ennaltaehkäisy on parempi kuin väliintulo.</p><p>&nbsp;</p><p>Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,</p><p>Jotkut teistä täällä tänään ovat suoraan kokeneet terrorismia. Olette voineet menettää ystäviänne ja rakkaitanne. Te tiedätte terrorismin todellisuuden. Samoin tiedän minäkin.</p><p>Olin Norjan pääministeri 22. heinäkuuta 2011. Päivänä, joka säilyy häpeällisenä maani historiassa. Sinä päivänä terroristi räjäytti pommin toimistoni ulkopuolella. Tappaen kahdeksan henkilöä ja haavoittaen monia muita.</p><p>Hän jatkoi sitten matkaa Utøyan saarelle, jossa nuoriso nautti kesäleiristä. Hän tappoi 69 ihmistä lisää. Useimmat heistä olivat teini-ikäisiä, joilla oli elämä edessään. Se oli synkin päivä Norjassa sitten toisen maailmansodan. Se oli minun elämäni synkin päivä.</p><p>Terrorismi on monimuotoista. Jotkut siihen syyllistyvät väärinkäyttävät uskontoa. Toiset väärinkäyttävät poliittista ideologiaa. He väittävät olevansa keskenään erilaisia, taistellen eri asioiden puolesta. Mutta he ovat kaikki samanlaisia. He uskovat vihaan, väkivaltaan, ja syyttömien miesten, naisten ja lasten tappamiseen. He eivät ole mitään muuta kuin pelkureita.</p><p>Terroristit hyökkäävät vapauttamme, arvojamme ja elämäntapaamme vastaan. Meidän vastauksemme on oltava enemmän avoimuutta ja enemmän demokratiaa. Meidän arvomme voittavat. Vapaus voittaa sorron. Suvaitsevaisuus voittaa suvaitsemattomuuden. Ja rakkaus voittaa aina vihan.</p><p>Näen tämän kukissa, jotka on laskettu moskeijoiden ulkopuolelle Christchurch&rsquo;issä, Uudessa Seelannissa. Näen tämän nuorten Norjan hyökkäysten eloonjääneiden elämässä.</p><p>Ja näen sen New Yorkissa ja Washingtonissa. Kahdessa peräänantamattomassa kaupungissa. Kaupungeissa, joita ei voitu pelotella. Eikä voittaa. Vaan jotka nousivat vahvempina kuin koskaan tuon syyskuun aamun kauhusta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> (Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös, jatkoa osalle 1/3)

Rouva Puhemies,

Herra Varapresidentti,

 

Myös taistelu terrorismia vastaan vaatii yhteiset ponnistelumme. Syyskuun 11. päivän hyökkäykset tekivät tämän selväksi.

NATO:n vaste noihin hyökkäyksiin oli nopea. 24 tunnin sisällä ja ensimmäisen ja ainoan kerran historiassamme,  käytimme Washingtonin sopimuksen 5. Artiklaa. Yhteisen puolustuksen artiklaa, jonka mukaan… ”aseellinen hyökkäys yhtä vastaan… katsotaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan”.

Siten syyskuun 11. ei ollut vain hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan, vaan kaikkia NATO:n liittolaisia vastaan. Päivien kuluessa NATO:n lentokoneet partioivat Amerikan taivaalla. Ja syyskuun 11:n vanavedessä NATO:n sotilaat lähtivät taisteluun rinta rinnan Afganistanissa. Estääkseen tuota maata tulemasta enää koskaan turvasatamaksi terroristeille, jotka voivat hyökätä meitä vastaan täällä kotonamme.

Vuosien mittaan satoja tuhansia sotilaita Euroopasta ja Kanadasta on palvellut Afganistanissa. Yli tuhat on maksanut siitä korkeimman hinnan. Ja monet muut ovat haavoittuneet vakavasti. Kunnioitamme heidän palvelustaan ja heidän uhriaan.

NATO pysyy Afganistanissa tänä päivänä. Taistellakseen terrorismia vastaan ja kouluttaakseen Afganistanin joukkoja. Päämäärämme ei ole pysyä siellä ikuisesti. Meidän ei tule jäädä sinne yhtään pitemmäksi aikaa kuin on välttämätöntä.

Me menimme sinne yhdessä. Päätämme tulevasta läsnäolostamme yhdessä. Ja kun se aika koittaa, lähdemme yhdessä.

NATO tukee täysin rauhanprosessia. Sen on raivattava tie Afganistanin sovinnolle. Rauha voi olla vain jos Afganistan pysyy vapaana kansainvälisistä terroristeista. Ja jotta rauha olisi kestävä, sen on rakennuttava saavutuksillemme. NATO on luonut olosuhteet sosiaaliselle ja taloudelliselle edistykselle. Koulutuksen ja ihmisoikeuksien tuomiselle naisille ja tytöille. Heidän oikeutensa on turvattava.

NATO ei taistele terrorismia vastaan vain Afganistanissa. Olemme myös osa globaalia koalitiota ISIS-järjestön voittamiseksi. Koalitio on saavuttanut merkittävää edistystä.

Kerran, ISIS:n valvoma alue oli noin Virginian kokoinen. Se pakotti vääristynyttä ideologiaansa miljoonille. He katkoivat ihmisiltä päitä. Polttivat ihmisiä elävältä. Ja kävivät kauppaa naisilla seksiorjina.

Meidän ei tule koskaan unohtaa heidän raakuuttaan. Ja kiitos Amerikan johtajuuden ja yhteisten ponnistustemme, olemme lopettaneet tämän raakuuden, ja miljoonia ihmisiä on vapautettu.

Mutta työmme ei vielä ole tehty. Siksi NATO lisää koulutusta Irakin joukoille. Jotta he voivat paremmin puolustaa omaa maataan. Ja varmistaa, ettei ISIS voi palata koskaan. Siksi NATO myös tukee kumppaneitamme Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Auttaen heitä perustamaan tiedustelupalvelunsa, rajavalvontansa, kyberturvallisuutensa ja erikoisjoukkonsa.

Paikallisten joukkojen kouluttaminen ja paikallisen suorituskyvyn rakentaminen ovat parhaita aseitamme taistelussa terrorismia vastaan. Ennaltaehkäisy on parempi kuin väliintulo.

 

Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,

Jotkut teistä täällä tänään ovat suoraan kokeneet terrorismia. Olette voineet menettää ystäviänne ja rakkaitanne. Te tiedätte terrorismin todellisuuden. Samoin tiedän minäkin.

Olin Norjan pääministeri 22. heinäkuuta 2011. Päivänä, joka säilyy häpeällisenä maani historiassa. Sinä päivänä terroristi räjäytti pommin toimistoni ulkopuolella. Tappaen kahdeksan henkilöä ja haavoittaen monia muita.

Hän jatkoi sitten matkaa Utøyan saarelle, jossa nuoriso nautti kesäleiristä. Hän tappoi 69 ihmistä lisää. Useimmat heistä olivat teini-ikäisiä, joilla oli elämä edessään. Se oli synkin päivä Norjassa sitten toisen maailmansodan. Se oli minun elämäni synkin päivä.

Terrorismi on monimuotoista. Jotkut siihen syyllistyvät väärinkäyttävät uskontoa. Toiset väärinkäyttävät poliittista ideologiaa. He väittävät olevansa keskenään erilaisia, taistellen eri asioiden puolesta. Mutta he ovat kaikki samanlaisia. He uskovat vihaan, väkivaltaan, ja syyttömien miesten, naisten ja lasten tappamiseen. He eivät ole mitään muuta kuin pelkureita.

Terroristit hyökkäävät vapauttamme, arvojamme ja elämäntapaamme vastaan. Meidän vastauksemme on oltava enemmän avoimuutta ja enemmän demokratiaa. Meidän arvomme voittavat. Vapaus voittaa sorron. Suvaitsevaisuus voittaa suvaitsemattomuuden. Ja rakkaus voittaa aina vihan.

Näen tämän kukissa, jotka on laskettu moskeijoiden ulkopuolelle Christchurch’issä, Uudessa Seelannissa. Näen tämän nuorten Norjan hyökkäysten eloonjääneiden elämässä.

Ja näen sen New Yorkissa ja Washingtonissa. Kahdessa peräänantamattomassa kaupungissa. Kaupungeissa, joita ei voitu pelotella. Eikä voittaa. Vaan jotka nousivat vahvempina kuin koskaan tuon syyskuun aamun kauhusta.

 

 

 

]]>
0 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273403-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-23#comments Eurooppa Nato Stoltenberg USA Venäjä Thu, 04 Apr 2019 07:42:37 +0000 Hannu Mononen http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273403-paasihteeri-jens-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019-osa-23
NATO:n pääsihteeri Stoltenbergin puhe Yhdysvaltain kongressille 3.4.2019 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273402-naton-paasihteeri-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019 <p><strong>(Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös, osa 1/3)</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Rouva Puhemies,</p><p>Herra Varapresidentti,</p><p>Kunnioitettavat Yhdysvaltain kongressin jäsenet,</p><p>Hyvät naiset ja herrat.</p><p>&nbsp;</p><p>Minulla on todella suuri kunnia ja kiitollisuus etuoikeudestani puhua teille kaikille tänään&nbsp;ja edustaa NATO -liittouman 29 jäsenmaata. Huomenna 70 vuotta sitten, NATO:n perustamissopimus allekirjoitettiin tässä suurenmoisessa kaupungissa. Sinä päivänä presidentti Truman sanoi: &rdquo;Toivomme luovamme kilven aggressiota ja sen pelkoa vastaan; suojamuurin, joka sallii meidän jatkavan todellista hallituksen ja yhteiskunnan työtä; työtä, jolla saavutetaan täydempi ja onnellisempi elämä kaikille kansalaisillemme.&rdquo; Liittoumamme perustivat ihmiset, jotka olivat eläneet kahden tuhoisan maailmansodan ajat. He tunsivat liiankin hyvin sodan kauhun, kärsimyksen sekä inhimillisen ja materiaalisen hinnan. He olivat päättäneet, ettei tämä saisi enää koskaan tapahtua uudelleen.</p><p>Ja he olivat myös päättäneet torjua Neuvostoliiton laajentumisen. Se oli ottamassa naapureitaan hallintaansa. Murskaamassa demokratioita. Ja sortamassa niiden ihmisiä.</p><p>Siten, he perustivat NATO:n. Selvällä tarkoituksella. Säilyttämään rauhaa ja turvaamaan vapautta. Kaikkien liittouman jäsenten rautaisella sitoutumisella suojella toinen toistaan. He antoivat juhlallisen lupauksen. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.</p><p>Tämä sitoumus on suojellut meitä hyvin. Rauha on säilytetty. Vapaus on ylläpidetty.</p><p>Kyllä, liittolaiset ovat olleet osallisina konflikteissa eri puolilla maailmaa. Ja liittolaiset ovat kärsineet terroristihyökkäysten tuskan. Mutta yhtään NATO-liittolaista vastaan ei ole toinen maa hyökännyt.</p><p>Kylmä sota päättyi ilman, että laukaustakaan olisi ammuttu Euroopassa. Ja olemme kokeneet ennennäkemättömän rauhan kauden.</p><p>Siten, NATO &ndash;liittouma ei ole ainoastaan historian pisimpään kestänyt liittouma. Se on historian parhaiten menestynyt liittouma.</p><p>Siitä lähtien, kun liittoumamme perustettiin 1949, jokainen kongressi, jokainen Amerikan presidentti, miehenne ja naisenne asepuvussa, ja Yhdysvaltain kansa, ovat olleet vankkumattomia NATO:n kannattajia.</p><p>Amerikka on ollut liittoumamme selkäranka. Se on ollut perusta Euroopan turvallisuudelle ja vapaudellemme. Meillä ei olisi tämän päivän rauhallista ja vaurasta Eurooppaa ilman Yhdysvaltain uhrauksia ja sitoumusta.</p><p>Kestävästä tuestanne kiitän teitä kaikkia tänään.</p><p>Siis NATO on ollut hyväksi Euroopalle. Ja NATO on ollut hyväksi Yhdysvalloille. Kansakunnan vahvuutta ei mitata vain sen talouden koolla. Tai sen sotilaiden lukumäärällä. Vaan myös sen ystävien lukumäärällä.</p><p>Ja NATO:n kautta, Yhdysvalloilla on enemmän ystäviä ja liittolaisia kuin millään muulla valtiolla. Tämä on tehnyt Yhdysvalloista vahvemman, vakaamman ja turvallisemman.</p><p>Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,</p><p>On hyvä, että on ystäviä.</p><p>Eilen lentäessäni yli Atlantin katsoin ikkunastani alla olevaa valtamerta. Suurta valtamerta meidän mantereidemme välillä.</p><p>Atlantti ei erota meitä. Se yhdistää meidät. Se sitoo meidät toisiimme.</p><p>Ja kaltaisilleni norjalaisille, Atlantti määrittää, keitä olemme. Todellakin, norjalainen Leif Eriksen oli ensimmäinen eurooppalainen, joka saavutti Amerikan rannikon, melkein tuhat vuotta sitten. Tosiasia, jonka useammat tietäisivät&hellip; ellei hän vain olisi lähtenyt niin pian! Ja päättänyt olla kertomatta siitä kenellekään!</p><p>Leif Eriksenin kaltaisille seikkailijoille Atlantin valtameri ei koskaan ollut este. Pikemminkin, se oli suuri sininen silta uusiin maihin ja uusiin mahdollisuuksiin. Miljoonille eurooppalaisille se on ollut siltana vapauteen, turvaan ja toivoon.</p><p>Minun isovanhempani kuuluivat heihin. Äitini syntyi Pattersonissa, New Jerseyssä. Ja minä asuin osan lapsuuttani San Franciscossa.</p><p>Tämä on antanut minulle syvän tunteen sukulaisuudesta tämän ihmeellisen maan kanssa. Sukulaisuudesta, joka on vain kasvanut elämäni ajan.</p><p>Muistan hyvin, miten Kylmän sodan aikana olin nuori varusmies Norjan armeijassa. Joukkomme oli koulutettu ja varustettu pitämään linjan. Ja Norja oli todella Neuvostoliiton rajalla Kylmässä sodassa. Tiesimme, ettemme voisi yksinämme ottaa vastaan Neuvostoliiton voimaa. Mutta tiesimme myös, että emme olleet yksin.</p><p>Tiesimme, että tarvittaessa NATO &ndash;liittolaisemme Yhdysvaltain johdolla olisivat pian siellä kanssamme. Nautimme turvallisuuden tasosta, jonka vain transatlanttinen Liittoumamme saattoi tuottaa. Siten, kiitos NATO:n, nuorena miehenä Kylmän sodan aikana tunsin olevani turvassa. Ja se kertoo jotakin Liittoumamme voimasta.</p><p>Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti, arvoisat kongressin jäsenet,</p><p>NATO:n päämajan portilla Belgiassa on kaksi muistomerkkiä. Toinen on pala Berliinin muuria. Se oli suunniteltu pitämään ihmiset sisällä ja ideat ulkona. Se epäonnistui.</p><p>Se epäonnistui, koska sen rakentajien ideat ja arvot olivat vähemmän vakuuttavat ja vähemmän voimakkaat kuin meidän. Koska me, NATO, olimme päättäväisiä. Seisoimme yhdessä emmekä perääntyneet.</p><p>Toinen monumentti on vääntynyt teräspalkki World Trade Centerin Pohjoistornista. Muistomerkki tavallisille ihmisille, jotka hoitivat asioitaan tavallisena päivänä, kun tapahtui se, mitä ei voitu edes ajatella. Muistomerkki 2 977 henkilölle, jotka menettivät henkensä syyskuun 11. päivänä. Muistuttamassa siitä, miten kaikki NATO-liittolaiset seisoivat Yhdysvaltain rinnalla sen tarvitessa apua.</p><p>Toinen muistomerkki on vapauden vertauskuva. Toinen on solidaarisuuden vertauskuva. Molemmat ovat NATO:n vertauskuvia. Keitä me olemme ja mitä me edustamme. Minkä puolesta niin monet rohkeista miehistämme ja naisistamme ovat taistelleet ja joskus kuolleet. Mutta eivät turhaan. Eivätkä yksin.</p><p>Asevoimiemme miehet ja naiset ovat palvelleet yhdessä yli vuosikymmenten. Tämä sisältää myös monet teistä tässä tilassa, tässä kongressissa, ja minun valtuuskunnassani.</p><p>Osoitan kunniaa teille ja kaikille niille, jotka palvelevat vapauden puolustamiseksi. Ei ole korkeampaa asiaa kuin vapaus. Ja näissä kahdessa muistomerkissä näemme haasteet, jotka olemme voittaneet liittoumana.</p><p>Me olimme pelote Neuvostoliitolle Kylmän sodan aikana. Pysäytimme sodat ja julmuudet Balkanilla. Taistelimme terrorismia vastaan Afganistanista Lähi-Itään. Toivotimme uudelleen vapautuneet Keski- ja Itä-Euroopan kansakunnat tervetulleiksi liittoumaamme &ndash; auttaen levittämään demokratiaa, rauhaa ja vaurautta.</p><p>Ja NATO:n ovi pysyy auki. Tänä vuonna Pohjois-Makedonian tasavalta allekirjoitti jäseneksi liittymisen menettelyn. Ja teidän tuellanne, Pohjois-Makedoniasta tulee pian liittoumamme kolmaskymmenes jäsenmaa. Siis se, mikä alkoi vuonna 1949 12 jäsenmaana, on osoittautunut voimakkaaksi rauhan voimaksi. Liittoumaksi, johon toiset pyrkivät liittymään. Osoittaen NATO:n historiallista menestystä.</p><p>Mutta kuten tiedätte, aiempi menestys ei takaa tulevaa menestystä.</p><p>Meidän on puhuttava suoraan&hellip; Kysymyksiä esitetään kummallakin puolella Atlanttia kumppanuutemme vahvuudesta. Ja kyllä, erimielisyyksiä on.</p><p>Olemme monien erilaisten kansakuntien liittouma. Niillä on erilainen maantiede, historia ja poliittiset puolueet. Republikaanit ja demokraatit. Konservatiivit ja Työväenpuolue. Riippumattomat, Vihreät ja monet muut. Tämä on demokratiaa.</p><p>Avoin keskustelu ja erilaiset näkemykset eivät ole heikkouden merkki. Ne ovat vahvuuden merkki.</p><p>Siten, meidän ei tule hämmästyä nähdessämme eroja maittemme välillä. Tänä päivänä on erimielisyyksiä kysymyksistä kuten kauppa, energia, ilmastonmuutos ja Iranin ydinsopimus. Nämä ovat vakavia kysymyksiä ja vakavia erimielisyyksiä.</p><p>Mutta muistakaamme, että meillä on ollut erimielisyyksiä ennenkin. Suezin kriisi 1956. Ranskan vetäytyminen sotilasyhteistyöstä NATO:ssa 1966. Ja Irakin sota 2003, jota jotkut liittoutuneista tukivat vahvasti, ja toiset vastustivat yhtä vahvasti.</p><p>NATO:n vahvuus on siinä, että erimielisyyksistämme huolimatta olemme aina pystyneet yhdistäytymään ydintehtävämme osalta. Puolustaaksemme toisiamme. Suojellaksemme toisiamme. &nbsp;Ja pitääksemme kansamme turvassa.</p><p>Olemme ennenkin voittaneet erimielisyytemme. Ja meidän on voitettava erimielisyytemme nyt. Koska tarvitsemme Liittoumaamme vielä enemmän tulevaisuudessa.</p><p>Kohtaamme ennennäkemättömiä haasteita, joita yksikään kansakunta ei pysty kohtaamaan yksin. Maailman voimatasapaino on muuttumassa. Taistelu terrorismia vastaan on sukupolvien kestoinen. Olemme vasta nähneet kyberuhkien alkamisen. Tekoäly, kvanttilaskenta, ja big data voivat muuttaa konfliktien luonteen perinpohjaisemmin kuin teollinen vallankumous. Ja meidän on jatkossakin tultava toimeen määrätietoisemman Venäjän kanssa.</p><p>Vuonna 2014 Venäjä liitti laittomasti itseensä Krimin. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa maa oli ottanut osan toiselta voimakeinoin. Näemme tässä Venäjän käyttäytymismallin. Siihen kuuluu massiivinen sotilaallinen varustautuminen Arktiselta alueelta Välimerelle ja Mustalta mereltä Baltiaan. Sotilaskäyttöön valmistetun hermomyrkyn käyttö Yhdistyneissä Kuningaskunnissa. Tuki Assadin murhaavalle hallinnolle Syyriassa. Jatkuvat kyberhyökkäykset NATO:n jäsenmaita ja kumppanimaita vastaan, maalinaan kaikki parlamenteista voimaverkkoihin. Monimutkaiset disinformaatiokampanjat.&nbsp; Ja yritykset häiritä demokratiaa itseään.</p><p>NATO on vastannut suurimmalla yhteisen puolustuksemme vahvistuksella vuosikymmeniin. Meillä on ensimmäisen kerran taisteluvalmiita joukkoja sijoitettuina Liittoumamme itäosiin. Olemme lisänneet joukkojemme valmiutta. Kolminkertaistaneet NATO:n nopean vasteen joukkojen vahvuuden. Modernisoineet komentorakenteemme. Vahvistaneet kyberpuolustustamme. Ja olemme lisänneet tukeamme läheisille kumppaneillemme, Georgialle ja Ukrainalle, täysivaltaisille kansakunnille, joilla on täysivaltainen oikeus valita oma tiensä.</p><p>Teemme tämän kaiken, emme provosoidaksemme yhteenottoa. Vaan estääksemme yhteenoton. Ja säilyttääksemme rauhan.</p><p>Emme taistellaksemme, vaan luodaksemme pelotteen. Emme hyökätäksemme, vaan puolustaaksemme.</p><p>Ei ole ristiriitaa pelotteen, puolustuksen ja vuoropuhelun välillä. Emme halua eristää Venäjää. Pyrimme parempaan suhteeseen Venäjän kanssa. Mutta jopa ilman parempaa suhdetta, meidän on silti pärjättävä vaikeammassa suhteessa. Siksi meidän on puhuttava. Ja mehän puhumme. Vähentääksemme riskiä, välttääksemme välikohtauksia, onnettomuuksia ja virhearvioita.</p><p>Tarvitsemme vuoropuhelua myös työskennelläksemme aseriisunnan hyväksi. Minun sukupolveni muotoutui tuhansien ydinohjusten sijoittuessa Eurooppaan 1980-luvulla. Ohjusten, jotka pystyivät tuhoamaan kaupunkimme ja tappamaan miljoonia ihmisiä hetkessä. Presidentti Reaganin ja pääsihteeri Gorbatshovin näkemyksen ja johtajuuden ansiosta INF-sopimus pani päätepisteen kaikille näille aseille.</p><p>Mutta tänä päivänä ne ovat palanneet takaisin.</p><p>Venäjä on sijoittanut uusia ohjuksia Eurooppaan. Ne ovat liikkuvia. Vaikeita havaita. Varustettavissa ydinkärjellä. Ne lyhentävät varoitusajan vain minuutteihin. Ja madaltavat kynnystä ydinaseiden käyttöön aseellisessa yhteenotossa.</p><p>NATO:n kanta on yhtenäinen ja selvä&hellip; Venäjä loukkaa INF-sopimusta. Euroopassa ei ole uusia amerikkalaisia ohjuksia. Mutta on uusia Venäjän ohjuksia.</p><p>Jatkan Venäjän pyytämistä palaamaan INF-sopimuksen noudattamiseen. Mutta toistaiseksi Venäjä ei ole ottanut askeltakaan siihen suuntaan. Ja aika on loppumassa.</p><p>Me emme halua uutta kilpavarustelua. Emme halua uutta kylmää sotaa. Mutta emme saa olla naiiveja. Sopimus, jota noudattaa vain toinen osapuoli, ei anna meille turvaa.</p><p>Siten meidän on myös varauduttava maailmaan ilman INF-sopimusta. Olemme harkitsevia ja sovitamme yhteen toimemme. Emme kopioi sitä, mitä Venäjä tekee. NATO:lla ei ole aikomusta sijoittaa maalta laukaistavia ydinohjuksia Eurooppaan. Mutta NATO tekee aina tarvittavat toimet tuottaakseen uskottavan ja tehokkaan pelotteen.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> (Epävirallinen ja vapaamuotoinen käännös, osa 1/3)

 

Rouva Puhemies,

Herra Varapresidentti,

Kunnioitettavat Yhdysvaltain kongressin jäsenet,

Hyvät naiset ja herrat.

 

Minulla on todella suuri kunnia ja kiitollisuus etuoikeudestani puhua teille kaikille tänään ja edustaa NATO -liittouman 29 jäsenmaata. Huomenna 70 vuotta sitten, NATO:n perustamissopimus allekirjoitettiin tässä suurenmoisessa kaupungissa. Sinä päivänä presidentti Truman sanoi: ”Toivomme luovamme kilven aggressiota ja sen pelkoa vastaan; suojamuurin, joka sallii meidän jatkavan todellista hallituksen ja yhteiskunnan työtä; työtä, jolla saavutetaan täydempi ja onnellisempi elämä kaikille kansalaisillemme.” Liittoumamme perustivat ihmiset, jotka olivat eläneet kahden tuhoisan maailmansodan ajat. He tunsivat liiankin hyvin sodan kauhun, kärsimyksen sekä inhimillisen ja materiaalisen hinnan. He olivat päättäneet, ettei tämä saisi enää koskaan tapahtua uudelleen.

Ja he olivat myös päättäneet torjua Neuvostoliiton laajentumisen. Se oli ottamassa naapureitaan hallintaansa. Murskaamassa demokratioita. Ja sortamassa niiden ihmisiä.

Siten, he perustivat NATO:n. Selvällä tarkoituksella. Säilyttämään rauhaa ja turvaamaan vapautta. Kaikkien liittouman jäsenten rautaisella sitoutumisella suojella toinen toistaan. He antoivat juhlallisen lupauksen. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Tämä sitoumus on suojellut meitä hyvin. Rauha on säilytetty. Vapaus on ylläpidetty.

Kyllä, liittolaiset ovat olleet osallisina konflikteissa eri puolilla maailmaa. Ja liittolaiset ovat kärsineet terroristihyökkäysten tuskan. Mutta yhtään NATO-liittolaista vastaan ei ole toinen maa hyökännyt.

Kylmä sota päättyi ilman, että laukaustakaan olisi ammuttu Euroopassa. Ja olemme kokeneet ennennäkemättömän rauhan kauden.

Siten, NATO –liittouma ei ole ainoastaan historian pisimpään kestänyt liittouma. Se on historian parhaiten menestynyt liittouma.

Siitä lähtien, kun liittoumamme perustettiin 1949, jokainen kongressi, jokainen Amerikan presidentti, miehenne ja naisenne asepuvussa, ja Yhdysvaltain kansa, ovat olleet vankkumattomia NATO:n kannattajia.

Amerikka on ollut liittoumamme selkäranka. Se on ollut perusta Euroopan turvallisuudelle ja vapaudellemme. Meillä ei olisi tämän päivän rauhallista ja vaurasta Eurooppaa ilman Yhdysvaltain uhrauksia ja sitoumusta.

Kestävästä tuestanne kiitän teitä kaikkia tänään.

Siis NATO on ollut hyväksi Euroopalle. Ja NATO on ollut hyväksi Yhdysvalloille. Kansakunnan vahvuutta ei mitata vain sen talouden koolla. Tai sen sotilaiden lukumäärällä. Vaan myös sen ystävien lukumäärällä.

Ja NATO:n kautta, Yhdysvalloilla on enemmän ystäviä ja liittolaisia kuin millään muulla valtiolla. Tämä on tehnyt Yhdysvalloista vahvemman, vakaamman ja turvallisemman.

Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti,

On hyvä, että on ystäviä.

Eilen lentäessäni yli Atlantin katsoin ikkunastani alla olevaa valtamerta. Suurta valtamerta meidän mantereidemme välillä.

Atlantti ei erota meitä. Se yhdistää meidät. Se sitoo meidät toisiimme.

Ja kaltaisilleni norjalaisille, Atlantti määrittää, keitä olemme. Todellakin, norjalainen Leif Eriksen oli ensimmäinen eurooppalainen, joka saavutti Amerikan rannikon, melkein tuhat vuotta sitten. Tosiasia, jonka useammat tietäisivät… ellei hän vain olisi lähtenyt niin pian! Ja päättänyt olla kertomatta siitä kenellekään!

Leif Eriksenin kaltaisille seikkailijoille Atlantin valtameri ei koskaan ollut este. Pikemminkin, se oli suuri sininen silta uusiin maihin ja uusiin mahdollisuuksiin. Miljoonille eurooppalaisille se on ollut siltana vapauteen, turvaan ja toivoon.

Minun isovanhempani kuuluivat heihin. Äitini syntyi Pattersonissa, New Jerseyssä. Ja minä asuin osan lapsuuttani San Franciscossa.

Tämä on antanut minulle syvän tunteen sukulaisuudesta tämän ihmeellisen maan kanssa. Sukulaisuudesta, joka on vain kasvanut elämäni ajan.

Muistan hyvin, miten Kylmän sodan aikana olin nuori varusmies Norjan armeijassa. Joukkomme oli koulutettu ja varustettu pitämään linjan. Ja Norja oli todella Neuvostoliiton rajalla Kylmässä sodassa. Tiesimme, ettemme voisi yksinämme ottaa vastaan Neuvostoliiton voimaa. Mutta tiesimme myös, että emme olleet yksin.

Tiesimme, että tarvittaessa NATO –liittolaisemme Yhdysvaltain johdolla olisivat pian siellä kanssamme. Nautimme turvallisuuden tasosta, jonka vain transatlanttinen Liittoumamme saattoi tuottaa. Siten, kiitos NATO:n, nuorena miehenä Kylmän sodan aikana tunsin olevani turvassa. Ja se kertoo jotakin Liittoumamme voimasta.

Rouva Puhemies, Herra Varapresidentti, arvoisat kongressin jäsenet,

NATO:n päämajan portilla Belgiassa on kaksi muistomerkkiä. Toinen on pala Berliinin muuria. Se oli suunniteltu pitämään ihmiset sisällä ja ideat ulkona. Se epäonnistui.

Se epäonnistui, koska sen rakentajien ideat ja arvot olivat vähemmän vakuuttavat ja vähemmän voimakkaat kuin meidän. Koska me, NATO, olimme päättäväisiä. Seisoimme yhdessä emmekä perääntyneet.

Toinen monumentti on vääntynyt teräspalkki World Trade Centerin Pohjoistornista. Muistomerkki tavallisille ihmisille, jotka hoitivat asioitaan tavallisena päivänä, kun tapahtui se, mitä ei voitu edes ajatella. Muistomerkki 2 977 henkilölle, jotka menettivät henkensä syyskuun 11. päivänä. Muistuttamassa siitä, miten kaikki NATO-liittolaiset seisoivat Yhdysvaltain rinnalla sen tarvitessa apua.

Toinen muistomerkki on vapauden vertauskuva. Toinen on solidaarisuuden vertauskuva. Molemmat ovat NATO:n vertauskuvia. Keitä me olemme ja mitä me edustamme. Minkä puolesta niin monet rohkeista miehistämme ja naisistamme ovat taistelleet ja joskus kuolleet. Mutta eivät turhaan. Eivätkä yksin.

Asevoimiemme miehet ja naiset ovat palvelleet yhdessä yli vuosikymmenten. Tämä sisältää myös monet teistä tässä tilassa, tässä kongressissa, ja minun valtuuskunnassani.

Osoitan kunniaa teille ja kaikille niille, jotka palvelevat vapauden puolustamiseksi. Ei ole korkeampaa asiaa kuin vapaus. Ja näissä kahdessa muistomerkissä näemme haasteet, jotka olemme voittaneet liittoumana.

Me olimme pelote Neuvostoliitolle Kylmän sodan aikana. Pysäytimme sodat ja julmuudet Balkanilla. Taistelimme terrorismia vastaan Afganistanista Lähi-Itään. Toivotimme uudelleen vapautuneet Keski- ja Itä-Euroopan kansakunnat tervetulleiksi liittoumaamme – auttaen levittämään demokratiaa, rauhaa ja vaurautta.

Ja NATO:n ovi pysyy auki. Tänä vuonna Pohjois-Makedonian tasavalta allekirjoitti jäseneksi liittymisen menettelyn. Ja teidän tuellanne, Pohjois-Makedoniasta tulee pian liittoumamme kolmaskymmenes jäsenmaa. Siis se, mikä alkoi vuonna 1949 12 jäsenmaana, on osoittautunut voimakkaaksi rauhan voimaksi. Liittoumaksi, johon toiset pyrkivät liittymään. Osoittaen NATO:n historiallista menestystä.

Mutta kuten tiedätte, aiempi menestys ei takaa tulevaa menestystä.

Meidän on puhuttava suoraan… Kysymyksiä esitetään kummallakin puolella Atlanttia kumppanuutemme vahvuudesta. Ja kyllä, erimielisyyksiä on.

Olemme monien erilaisten kansakuntien liittouma. Niillä on erilainen maantiede, historia ja poliittiset puolueet. Republikaanit ja demokraatit. Konservatiivit ja Työväenpuolue. Riippumattomat, Vihreät ja monet muut. Tämä on demokratiaa.

Avoin keskustelu ja erilaiset näkemykset eivät ole heikkouden merkki. Ne ovat vahvuuden merkki.

Siten, meidän ei tule hämmästyä nähdessämme eroja maittemme välillä. Tänä päivänä on erimielisyyksiä kysymyksistä kuten kauppa, energia, ilmastonmuutos ja Iranin ydinsopimus. Nämä ovat vakavia kysymyksiä ja vakavia erimielisyyksiä.

Mutta muistakaamme, että meillä on ollut erimielisyyksiä ennenkin. Suezin kriisi 1956. Ranskan vetäytyminen sotilasyhteistyöstä NATO:ssa 1966. Ja Irakin sota 2003, jota jotkut liittoutuneista tukivat vahvasti, ja toiset vastustivat yhtä vahvasti.

NATO:n vahvuus on siinä, että erimielisyyksistämme huolimatta olemme aina pystyneet yhdistäytymään ydintehtävämme osalta. Puolustaaksemme toisiamme. Suojellaksemme toisiamme.  Ja pitääksemme kansamme turvassa.

Olemme ennenkin voittaneet erimielisyytemme. Ja meidän on voitettava erimielisyytemme nyt. Koska tarvitsemme Liittoumaamme vielä enemmän tulevaisuudessa.

Kohtaamme ennennäkemättömiä haasteita, joita yksikään kansakunta ei pysty kohtaamaan yksin. Maailman voimatasapaino on muuttumassa. Taistelu terrorismia vastaan on sukupolvien kestoinen. Olemme vasta nähneet kyberuhkien alkamisen. Tekoäly, kvanttilaskenta, ja big data voivat muuttaa konfliktien luonteen perinpohjaisemmin kuin teollinen vallankumous. Ja meidän on jatkossakin tultava toimeen määrätietoisemman Venäjän kanssa.

Vuonna 2014 Venäjä liitti laittomasti itseensä Krimin. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa maa oli ottanut osan toiselta voimakeinoin. Näemme tässä Venäjän käyttäytymismallin. Siihen kuuluu massiivinen sotilaallinen varustautuminen Arktiselta alueelta Välimerelle ja Mustalta mereltä Baltiaan. Sotilaskäyttöön valmistetun hermomyrkyn käyttö Yhdistyneissä Kuningaskunnissa. Tuki Assadin murhaavalle hallinnolle Syyriassa. Jatkuvat kyberhyökkäykset NATO:n jäsenmaita ja kumppanimaita vastaan, maalinaan kaikki parlamenteista voimaverkkoihin. Monimutkaiset disinformaatiokampanjat.  Ja yritykset häiritä demokratiaa itseään.

NATO on vastannut suurimmalla yhteisen puolustuksemme vahvistuksella vuosikymmeniin. Meillä on ensimmäisen kerran taisteluvalmiita joukkoja sijoitettuina Liittoumamme itäosiin. Olemme lisänneet joukkojemme valmiutta. Kolminkertaistaneet NATO:n nopean vasteen joukkojen vahvuuden. Modernisoineet komentorakenteemme. Vahvistaneet kyberpuolustustamme. Ja olemme lisänneet tukeamme läheisille kumppaneillemme, Georgialle ja Ukrainalle, täysivaltaisille kansakunnille, joilla on täysivaltainen oikeus valita oma tiensä.

Teemme tämän kaiken, emme provosoidaksemme yhteenottoa. Vaan estääksemme yhteenoton. Ja säilyttääksemme rauhan.

Emme taistellaksemme, vaan luodaksemme pelotteen. Emme hyökätäksemme, vaan puolustaaksemme.

Ei ole ristiriitaa pelotteen, puolustuksen ja vuoropuhelun välillä. Emme halua eristää Venäjää. Pyrimme parempaan suhteeseen Venäjän kanssa. Mutta jopa ilman parempaa suhdetta, meidän on silti pärjättävä vaikeammassa suhteessa. Siksi meidän on puhuttava. Ja mehän puhumme. Vähentääksemme riskiä, välttääksemme välikohtauksia, onnettomuuksia ja virhearvioita.

Tarvitsemme vuoropuhelua myös työskennelläksemme aseriisunnan hyväksi. Minun sukupolveni muotoutui tuhansien ydinohjusten sijoittuessa Eurooppaan 1980-luvulla. Ohjusten, jotka pystyivät tuhoamaan kaupunkimme ja tappamaan miljoonia ihmisiä hetkessä. Presidentti Reaganin ja pääsihteeri Gorbatshovin näkemyksen ja johtajuuden ansiosta INF-sopimus pani päätepisteen kaikille näille aseille.

Mutta tänä päivänä ne ovat palanneet takaisin.

Venäjä on sijoittanut uusia ohjuksia Eurooppaan. Ne ovat liikkuvia. Vaikeita havaita. Varustettavissa ydinkärjellä. Ne lyhentävät varoitusajan vain minuutteihin. Ja madaltavat kynnystä ydinaseiden käyttöön aseellisessa yhteenotossa.

NATO:n kanta on yhtenäinen ja selvä… Venäjä loukkaa INF-sopimusta. Euroopassa ei ole uusia amerikkalaisia ohjuksia. Mutta on uusia Venäjän ohjuksia.

Jatkan Venäjän pyytämistä palaamaan INF-sopimuksen noudattamiseen. Mutta toistaiseksi Venäjä ei ole ottanut askeltakaan siihen suuntaan. Ja aika on loppumassa.

Me emme halua uutta kilpavarustelua. Emme halua uutta kylmää sotaa. Mutta emme saa olla naiiveja. Sopimus, jota noudattaa vain toinen osapuoli, ei anna meille turvaa.

Siten meidän on myös varauduttava maailmaan ilman INF-sopimusta. Olemme harkitsevia ja sovitamme yhteen toimemme. Emme kopioi sitä, mitä Venäjä tekee. NATO:lla ei ole aikomusta sijoittaa maalta laukaistavia ydinohjuksia Eurooppaan. Mutta NATO tekee aina tarvittavat toimet tuottaakseen uskottavan ja tehokkaan pelotteen.

 

]]>
1 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273402-naton-paasihteeri-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019#comments Eurooppa Nato Stoltenberg USA Venäjä Thu, 04 Apr 2019 07:31:42 +0000 Hannu Mononen http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273402-naton-paasihteeri-stoltenbergin-puhe-yhdysvaltain-kongressille-342019
Karttapallo http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo <p><strong>Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten&nbsp;<a href="http://www.viewsoftheworld.net/?p=752">karttaprojektiot</a>&nbsp;tekevät.</strong></p><p>Maailman kartoittivat eurooppalaiset, ja he valitsivat myös edelleen yleisesti käytössä olevat karttaprojektiot, jotka sijoittavat Euroopan kartan keskelle ja suurentavat sen suhteettoman suureksi esimerkiksi Afrikkaan ja Intiaan verrattuna.</p><p>(<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Dymaxion_map#/media/File:Dymaxion_projection.png">Dymaxion-projektio</a>&nbsp;näyttää kyllä mantereet oikean kokoisena, mutta keskittyy maamassoihin eikä anna oikeaa kuvaa Valtamerten koosta.)</p><p>Karttapallosta näkee, miten pieni pläntti tämä Aasian Euroopaksi kutsuttu läntinen niemimaa todellisuudessa on. Ja historian myllerrysten seurauksena se pieni pläntti on pirstoutunut vielä pienemmiksi kansallisvaltioiksi, joita ei tahdo erottaa karttapallon pinnalta ilman suurennuslasia.</p><p>Ja jokaisessa noista suurennuslasilla nähtävistä valtioista vaikuttaa puolueita ja aatteita, joiden mielestä juuri kyseinen täplä kartalla on jotenkin maagisesti muuta maailmaa parempi, ja täplän alueella asuvat ihmiset muita ihmisiä arvokkaampia.&nbsp;</p><p>Onko meidän eurooppalaisten itsetunto tosiaan näin hauras, että meidän täytyy pönkittää sitä harhaisilla kuvitelmilla?</p><p>Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Se opettaa suhteellisuudentajua, näkemään, miten pieniä Eurooppa ja Suomi ovat.&nbsp;</p><p>Maailman kansat ovat kuin vesipisaroita meressä. Niiden erotteleminen ja arvottaminen on keinotekoista ja toivotonta.&nbsp;</p><p>Maailman talous, tiede ja kulttuuri ovat globaaleja. Meidän suomalaisten säästöt ja eläkkeet on sijoitettu kaikkialle maailmaan. Tutkijat ja taiteilijat oppivat toisiltaan kotimaasta riippumatta. Suomalaiset kuluttajat fanittavat japanilaisia animaatioita ja kiinalaiset suomalaista sarjakuvaa.<br /><br />Rajamuurit rajoittavat meitä, ne tekevät meistä pienempiä. Kun pääomat, tuotteet ja palvelut eivät liiku vapaasti, talous supistuu. Kun tiede ja kulttuuri eivät virtaa vapaasti, tieteen, taiteen ja tekniikan kehitys hiipuu. Kun ihmiset eivät kohtaa rajojen yli, heidän maailmansa kutistuu.</p><p>Valitettavasti myös ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. Valtamerten muovipyörteet kokoavat jätteitä kaikkialta maailmasta. Ilmastopäästöt eivät piittaa ihmisten kartoille piirtämistä rajoista. Humanitaariset kriisit saavat ihmiset etsimään turvaa ja elantoa vaikka toiselta puolelta planeettaa.</p><p>Vain yhdessä me voimme kohdata ihmiskunnan globaalit haasteet niin, että meillä on edes toivoa selvitä niistä.</p><p>Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten karttaprojektiot tekevät.

Maailman kartoittivat eurooppalaiset, ja he valitsivat myös edelleen yleisesti käytössä olevat karttaprojektiot, jotka sijoittavat Euroopan kartan keskelle ja suurentavat sen suhteettoman suureksi esimerkiksi Afrikkaan ja Intiaan verrattuna.

(Dymaxion-projektio näyttää kyllä mantereet oikean kokoisena, mutta keskittyy maamassoihin eikä anna oikeaa kuvaa Valtamerten koosta.)

Karttapallosta näkee, miten pieni pläntti tämä Aasian Euroopaksi kutsuttu läntinen niemimaa todellisuudessa on. Ja historian myllerrysten seurauksena se pieni pläntti on pirstoutunut vielä pienemmiksi kansallisvaltioiksi, joita ei tahdo erottaa karttapallon pinnalta ilman suurennuslasia.

Ja jokaisessa noista suurennuslasilla nähtävistä valtioista vaikuttaa puolueita ja aatteita, joiden mielestä juuri kyseinen täplä kartalla on jotenkin maagisesti muuta maailmaa parempi, ja täplän alueella asuvat ihmiset muita ihmisiä arvokkaampia. 

Onko meidän eurooppalaisten itsetunto tosiaan näin hauras, että meidän täytyy pönkittää sitä harhaisilla kuvitelmilla?

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Se opettaa suhteellisuudentajua, näkemään, miten pieniä Eurooppa ja Suomi ovat. 

Maailman kansat ovat kuin vesipisaroita meressä. Niiden erotteleminen ja arvottaminen on keinotekoista ja toivotonta. 

Maailman talous, tiede ja kulttuuri ovat globaaleja. Meidän suomalaisten säästöt ja eläkkeet on sijoitettu kaikkialle maailmaan. Tutkijat ja taiteilijat oppivat toisiltaan kotimaasta riippumatta. Suomalaiset kuluttajat fanittavat japanilaisia animaatioita ja kiinalaiset suomalaista sarjakuvaa.

Rajamuurit rajoittavat meitä, ne tekevät meistä pienempiä. Kun pääomat, tuotteet ja palvelut eivät liiku vapaasti, talous supistuu. Kun tiede ja kulttuuri eivät virtaa vapaasti, tieteen, taiteen ja tekniikan kehitys hiipuu. Kun ihmiset eivät kohtaa rajojen yli, heidän maailmansa kutistuu.

Valitettavasti myös ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. Valtamerten muovipyörteet kokoavat jätteitä kaikkialta maailmasta. Ilmastopäästöt eivät piittaa ihmisten kartoille piirtämistä rajoista. Humanitaariset kriisit saavat ihmiset etsimään turvaa ja elantoa vaikka toiselta puolelta planeettaa.

Vain yhdessä me voimme kohdata ihmiskunnan globaalit haasteet niin, että meillä on edes toivoa selvitä niistä.

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo.

]]>
9 http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo#comments Eurooppa globalisaatio Nationalismi Sun, 24 Mar 2019 07:28:09 +0000 Jyrki Kasvi http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo
GCM-paperi repii Eurooppaa, myös Suomea – vaikka kyseessä pelkkä ”puuterirasia” http://mvirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265646-gcm-paperi-repii-eurooppaa-myos-suomea-vaikka-kyseessa-pelkka-puuterirasia <p>Euroopassa kiehuu kapinaliike, jonka taustoista liikkuu villejä huhuja.</p><p>Unkarin kaupunkien katukuvassa nähtiin taas tänä syksynä verovaroilla kustannettuja <a href="https://www.nrc.nl/nieuws/2018/12/07/die-info-oorlog-was-de-bedoeling-a3059908?fbclid=IwAR34TL6J7DlM_cvaRMMSXYyNR1MuQKQy-nIIZI4tsDFcc-k0V2hQGZmkhE4&amp;utm_source=POLITICO.EU&amp;utm_campaign=dacee2ecc0-EMAIL_CAMPAIGN_2018_12_10_05_41&amp;utm_medium=email&amp;utm_term=0_10959edeb5-dacee2ecc0-189786701">poliittisia julisteita</a>:</p><p>&quot;YK haluaa purkaa maahanmuuttoa torjuvan aidan. UNKARI PÄÄTTÄÄ, EI YK!&quot;</p><p>Tällä kertaa pääministeri Viktor Orbánin ja hänen hallituksensa kampanjan maalitauluna oli YK:ssa neuvoteltu globaali siirtolaisuussopimus GCM, joka hyväksyttiin maanantaina Marokon Marrakeshissa. Sopimuksella on tarkoitus säädellä kansainvälistä muuttoliikettä ja muuttajien oikeuksia.</p><p>Sopimus on ehkä väärä sana, koska englanniksi GCM ei ole &quot;agreement&quot;, saati vielä sitovampi &quot;pact&quot;, vaan pelkkä &quot;compact&quot;, jota ei edes ollut tarkoitus allekirjoittaa. Suomen ulkoministeriön käännöksissä sitä kutsutaan nimillä &quot;kompakti&quot; ja &quot;asiakirja&quot;. Sanakirjoista ei ole apua; niiden mukaan compact on sopimus tai puuterirasia. Jälkimmäinen lienee oikeampi käännös, ellei sitten sovita, että kyseessä on pelkkä julistus, &quot;declaration&quot;.</p><p>Unkarin hallituksen kampanja herätti hieman ihmetystä siksi, että unkarilaisten enemmistö on jo ennestään hallituksen tiukan maahanmuuttopolitiikan ja maan etelärajalle pystytetyn aidan kannalla, eikä edes vaaleja ole tulossa lähiaikoina. Hallituksella nyt vain sattuu olemaan ylimääräistä rahaa, joilla se tukee haluamiaan mainostoimistoja. Näin ainakin Unkarin oppositio asian selittää.</p><p>Puuterirasiasta on tullut koko Euroopassa kokoaan isompi asia. Belgian hallitus repesi viikonloppuna juuri sitä koskevaan riitaan: pääministeri George Michelin hallituksessa istunut kansallismielinen flaamilaispuolue NVA ilmoitti lähtevänsä oppositioon, koska liberaali Michel ei suostunut vastustamaan kompaktia. Michel aikoo nyt jatkaa vähemmistöhallituksen johdossa, mutta hänestä voi hyvin tulla puuterirasian ensimmäinen poliittinen uhri.</p><p>GCM:n vastustajien joukossa ovat Unkarin lisäksi olleet ainakin Viro, Latvia, Puola, Tsekki, Slovakia, Bulgaria, Itävalta, Italia &ndash; ja Yhdysvallat. <a href="https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/265816-viro-hyvaksyy-sittenkin-gcm-sopimuksen-parlamentin-aanestys-haukutaan">Viro tosin kääntyi</a> viime tingassa kompaktin kannalle. Marrakeshiin odotettiin maanantaina 159:n maan edustajia YK:n 193:sta jäsenmaasta, eli kapinallisia oli 34. Niiden perustelut poisjäämiselle ovat suunnilleen samat kuin Unkarilla: kompakti rajoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta.</p><p>Suomen eduskunnassa vain perussuomalaiset ovat vastustaneet GCM:ää äänekkäästi. <a href="https://um.fi/julkaisut/-/asset_publisher/TVOLgBmLyZvu/content/mika-on-gcm-kysymyksia-ja-vastauksia-siirtolaisuusasiakirjasta?p_p_auth=cJTh5Fsi&amp;curAsset=0&amp;stId=44227">Ulkoministeriön mukaan</a> &quot;käynnissä tuntuu olevan Euroopan laajuinen kampanja, jolla on pyritty levittämään väärää tietoa asiakirjan sisällöstä ja erityisesti sen sitovuudesta&quot;. Vastustajien mukaan kompakti on sitova, vaikka sitä ei ole allekirjoitettu, koska siellä mainitaan useita kertoja, että jäsenmaat &rdquo;sitoutuvat&rdquo;, muun muassa edistämään tiedon vaihtoa siirtolaisuudesta.</p><p>Tallinnan Vapaudenaukiolla viikonloppuna pidetyn GCM:n vastaisen mielenosoituksen johtajat pukeutuivat keltaisiin huomioliiveihin, osoittaakseen tukeaan myös Ranskan hallitusta viime viikkoina vastustaneille mielenosoittajille. Keltaliivien mielenosoituksia on nähty jo myös Belgiassa ja Hollannissa, ja olisi pieni ihme, ellei muoti tarttuisi muihinkin maihin.</p><p>Tilanne on otollinen salaliittoteorioiden leviämiselle. Unkarissa hallituksen lietsoma yleinen käsitys on, että YK:n ajaman siirtolaisuuspolitiikan takana on liberaali miljardööri George Soros. Hän edustaa Unkarin hallitukselle globalisteja, joiden ideologia uhkaa Unkarin itsenäistä päätösvaltaa. Siksi ei ole yllätys, että Unkari vastustaa myös siirtolaisuuskompaktia, jonka nimessä on sana globaali.</p><p>Sosiaalisessa mediassa levisi viikonloppuna teorioita siitä, mitä voimia on keltaliivien takana. Ranskalainen turvallisuusanalyytikko Elliot Alderson selvitti Twitterissä verkostoanalyysin avulla, että keltaliivit-aihetunnistetta (#GiletsJaunes) käytti ahkerasti kymmenkunta englanninkielistä twitteristiä, jotka levittivät siten kapinahenkeä Ranskan ulkopuolelle. Kaikki olivat Aldersonin mukaan enemmän tai vähemmän äärioikeistolaista alt-right-liikehdintää edustavia henkilöitä tai (vale)uutispalveluja.</p><p>Toinen teoria keltaliivien taustoista oli tietysti se, että liikettä tuetaan Moskovasta. Sosiaalisessa mediassa liikkui huhuja, että joidenkin keltaliivien oli kuultu puhuvan venäjää. Levittipä joku myös kuvia, joissa keltaisiin liiveihin pukeutuneet miehet kantavat Itä-Ukrainan kapinallisen &quot;Donetskin tasavallan&quot; lippua.</p><p>Euroopassa on menossa mielenkiintoinen viikko: Britannian parlamentin alahuoneen pitäisi äänestää pääministeri Theresa Mayn hallituksen ja EU:n välisestä erosopimuksesta. On todennäköistä, että Mayn hallitus kaatuu, jos sopimus kaatuu. Jos Britannia ei päättämättömyytensä vuoksi pääse irti EU:sta, keltaliivien liike leviää melko varmasti myös saarivaltakuntaan. Liikkeen sisältö voi olla joko EU-vastainen tai EU-myönteinen, riippuen siitä mitä hallitus tekee.</p><p>Britanniassa tutkitaan edelleen, miten venäläiset vaikuttivat maan kansanäänestykseen EU-erosta eli brexitistä keväällä ja kesällä 2016. Varmaa näyttöä ei ole, mutta Venäjän uskotaan rahoittaneen EU-vastaisia ryhmiä ja levittäneen disinformaatiota eli valetietoa.</p><p>Venäjä varmaankin myös vastustaa GCM:ää.</p><p>Väärin. Uutistoimisto Tass kertoi juuri, että &quot;Venäjän mielestä turvallista, järjestäytynyttä ja säännönmukaista siirtolaisuutta koskeva kompakti on tärkeä askel kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä&quot;. Venäjä toki painottaa myös kansallista itsemääräämisoikeuttaan, mutta kukapa ei painottaisi.</p><p>Toinen vahva puuterirasian tukija on Saksa, jonka liittokansleri Angela Merkel piti Marrakeshissa puheen järjestäytyneen siirtolaisuuden puolesta. Saksa ja Venäjä ovat siis samalla asialla. Pitäisikö huolestua?</p><p><em>Kolumnin aiempi versio ilmestyi maanantaina <a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/tama-paperi-repii-koko-eurooppaa-suomi-mukaan-lukien-vaikka-kyseessa-on-pelkka-puuterirasia/08ae620a-a3d2-35e7-b1f1-a2fe8a0ca92c">Talouselämän sivuilla.</a></em></p><p>&nbsp;</p> Euroopassa kiehuu kapinaliike, jonka taustoista liikkuu villejä huhuja.

Unkarin kaupunkien katukuvassa nähtiin taas tänä syksynä verovaroilla kustannettuja poliittisia julisteita:

"YK haluaa purkaa maahanmuuttoa torjuvan aidan. UNKARI PÄÄTTÄÄ, EI YK!"

Tällä kertaa pääministeri Viktor Orbánin ja hänen hallituksensa kampanjan maalitauluna oli YK:ssa neuvoteltu globaali siirtolaisuussopimus GCM, joka hyväksyttiin maanantaina Marokon Marrakeshissa. Sopimuksella on tarkoitus säädellä kansainvälistä muuttoliikettä ja muuttajien oikeuksia.

Sopimus on ehkä väärä sana, koska englanniksi GCM ei ole "agreement", saati vielä sitovampi "pact", vaan pelkkä "compact", jota ei edes ollut tarkoitus allekirjoittaa. Suomen ulkoministeriön käännöksissä sitä kutsutaan nimillä "kompakti" ja "asiakirja". Sanakirjoista ei ole apua; niiden mukaan compact on sopimus tai puuterirasia. Jälkimmäinen lienee oikeampi käännös, ellei sitten sovita, että kyseessä on pelkkä julistus, "declaration".

Unkarin hallituksen kampanja herätti hieman ihmetystä siksi, että unkarilaisten enemmistö on jo ennestään hallituksen tiukan maahanmuuttopolitiikan ja maan etelärajalle pystytetyn aidan kannalla, eikä edes vaaleja ole tulossa lähiaikoina. Hallituksella nyt vain sattuu olemaan ylimääräistä rahaa, joilla se tukee haluamiaan mainostoimistoja. Näin ainakin Unkarin oppositio asian selittää.

Puuterirasiasta on tullut koko Euroopassa kokoaan isompi asia. Belgian hallitus repesi viikonloppuna juuri sitä koskevaan riitaan: pääministeri George Michelin hallituksessa istunut kansallismielinen flaamilaispuolue NVA ilmoitti lähtevänsä oppositioon, koska liberaali Michel ei suostunut vastustamaan kompaktia. Michel aikoo nyt jatkaa vähemmistöhallituksen johdossa, mutta hänestä voi hyvin tulla puuterirasian ensimmäinen poliittinen uhri.

GCM:n vastustajien joukossa ovat Unkarin lisäksi olleet ainakin Viro, Latvia, Puola, Tsekki, Slovakia, Bulgaria, Itävalta, Italia – ja Yhdysvallat. Viro tosin kääntyi viime tingassa kompaktin kannalle. Marrakeshiin odotettiin maanantaina 159:n maan edustajia YK:n 193:sta jäsenmaasta, eli kapinallisia oli 34. Niiden perustelut poisjäämiselle ovat suunnilleen samat kuin Unkarilla: kompakti rajoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta.

Suomen eduskunnassa vain perussuomalaiset ovat vastustaneet GCM:ää äänekkäästi. Ulkoministeriön mukaan "käynnissä tuntuu olevan Euroopan laajuinen kampanja, jolla on pyritty levittämään väärää tietoa asiakirjan sisällöstä ja erityisesti sen sitovuudesta". Vastustajien mukaan kompakti on sitova, vaikka sitä ei ole allekirjoitettu, koska siellä mainitaan useita kertoja, että jäsenmaat ”sitoutuvat”, muun muassa edistämään tiedon vaihtoa siirtolaisuudesta.

Tallinnan Vapaudenaukiolla viikonloppuna pidetyn GCM:n vastaisen mielenosoituksen johtajat pukeutuivat keltaisiin huomioliiveihin, osoittaakseen tukeaan myös Ranskan hallitusta viime viikkoina vastustaneille mielenosoittajille. Keltaliivien mielenosoituksia on nähty jo myös Belgiassa ja Hollannissa, ja olisi pieni ihme, ellei muoti tarttuisi muihinkin maihin.

Tilanne on otollinen salaliittoteorioiden leviämiselle. Unkarissa hallituksen lietsoma yleinen käsitys on, että YK:n ajaman siirtolaisuuspolitiikan takana on liberaali miljardööri George Soros. Hän edustaa Unkarin hallitukselle globalisteja, joiden ideologia uhkaa Unkarin itsenäistä päätösvaltaa. Siksi ei ole yllätys, että Unkari vastustaa myös siirtolaisuuskompaktia, jonka nimessä on sana globaali.

Sosiaalisessa mediassa levisi viikonloppuna teorioita siitä, mitä voimia on keltaliivien takana. Ranskalainen turvallisuusanalyytikko Elliot Alderson selvitti Twitterissä verkostoanalyysin avulla, että keltaliivit-aihetunnistetta (#GiletsJaunes) käytti ahkerasti kymmenkunta englanninkielistä twitteristiä, jotka levittivät siten kapinahenkeä Ranskan ulkopuolelle. Kaikki olivat Aldersonin mukaan enemmän tai vähemmän äärioikeistolaista alt-right-liikehdintää edustavia henkilöitä tai (vale)uutispalveluja.

Toinen teoria keltaliivien taustoista oli tietysti se, että liikettä tuetaan Moskovasta. Sosiaalisessa mediassa liikkui huhuja, että joidenkin keltaliivien oli kuultu puhuvan venäjää. Levittipä joku myös kuvia, joissa keltaisiin liiveihin pukeutuneet miehet kantavat Itä-Ukrainan kapinallisen "Donetskin tasavallan" lippua.

Euroopassa on menossa mielenkiintoinen viikko: Britannian parlamentin alahuoneen pitäisi äänestää pääministeri Theresa Mayn hallituksen ja EU:n välisestä erosopimuksesta. On todennäköistä, että Mayn hallitus kaatuu, jos sopimus kaatuu. Jos Britannia ei päättämättömyytensä vuoksi pääse irti EU:sta, keltaliivien liike leviää melko varmasti myös saarivaltakuntaan. Liikkeen sisältö voi olla joko EU-vastainen tai EU-myönteinen, riippuen siitä mitä hallitus tekee.

Britanniassa tutkitaan edelleen, miten venäläiset vaikuttivat maan kansanäänestykseen EU-erosta eli brexitistä keväällä ja kesällä 2016. Varmaa näyttöä ei ole, mutta Venäjän uskotaan rahoittaneen EU-vastaisia ryhmiä ja levittäneen disinformaatiota eli valetietoa.

Venäjä varmaankin myös vastustaa GCM:ää.

Väärin. Uutistoimisto Tass kertoi juuri, että "Venäjän mielestä turvallista, järjestäytynyttä ja säännönmukaista siirtolaisuutta koskeva kompakti on tärkeä askel kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä". Venäjä toki painottaa myös kansallista itsemääräämisoikeuttaan, mutta kukapa ei painottaisi.

Toinen vahva puuterirasian tukija on Saksa, jonka liittokansleri Angela Merkel piti Marrakeshissa puheen järjestäytyneen siirtolaisuuden puolesta. Saksa ja Venäjä ovat siis samalla asialla. Pitäisikö huolestua?

Kolumnin aiempi versio ilmestyi maanantaina Talouselämän sivuilla.

 

]]>
28 http://mvirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265646-gcm-paperi-repii-eurooppaa-myos-suomea-vaikka-kyseessa-pelkka-puuterirasia#comments Kotimaa Eurooppa GCM GCM-sopimus Tue, 11 Dec 2018 12:18:52 +0000 Matti Virtanen http://mvirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265646-gcm-paperi-repii-eurooppaa-myos-suomea-vaikka-kyseessa-pelkka-puuterirasia
Puheenjohtajakisa kiristyy Saksassa. Kenestä Merkelin seuraaja? http://janneheikkinen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264295-puheenjohtajakisa-kiristyy-saksassa-kenesta-merkelin-seuraaja <p>Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti väistyvänsä puolueensa CDU:n puheenjohtajan paikalta lokakuun lopussa ja siirtyvänsä sivuun joulukuun puoluekokouksessa. Siihen päättyy 18 vuotta kestänyt menestyksekäs valtakausi puolueen johdossa. Liittokanslerina hän haluaisi jatkaa vielä kautensa loppuun eli vuoteen 2021. Tämän toiveen toteutuminen jäänee nähtäväksi, mutta joka tapauksessa Merkel tulee jäämään maailmanhistoriaan yhtenä vahvimmista ja merkittävimmistä poliitikoista koskaan.</p><p>Joulukuun 7. alkaa Hampurissa uusi aika. Alun perin kaksitoista kristillisdemokraattien poliitikkoa olivat kiinnostuneita puheenjohtajapeliin lähtemisestä, mutta lopulta kilpailusta tuli kolmen ehdokkaan kauppa. CDU:n uuden puheenjohtajan paikasta kilpailevat: tämän vuoden helmikuussa Berliinissä valittu uusi pääsihteeri, entinen osavaltion pääministeri Annegret Kramp-Karrenbauer, Saksan terveysministeri Jens Spahn ja huippupolitiikasta pitkään sivusta ollut entinen europarlamentaarikko Friedrich Merz. Vaalikamppailu on tällä hetkellä täydessä käynnissä ja kolmikko kiertää parhaillaan Saksaa vakuuttamassa puolueen paikallisosastoja puolelleen.</p><p>Annegret Kramp-Karrenbaueria (myöh. AKK) pidetään Merkelin ehdottomana henkilökohtaisena suosikkina, vaikka liittokansleri ei ole kantaansa seuraajansa suhteen julkisesti esittänytkään. Puolueen näkyvimmän osan muodostavat kärkipoliitikot ovat myös merkittäviltä osin Kramp-Karrenbauerin takana ja lisäksi CDU:n naisjaosto on esittänyt AKK:lle tukensa. AKK on ollut Merkelin linjoilla muun muassa maahanmuuttopolitiikassa ja kuuluu sosiaalipoliittisesti puolueensa vasempaan siipeen. AKK on esittänyt vähimmäispalkkaa ja ehdottanut kovempaa verotusta ylimmille veroluokille. Hän on naiskiintiöiden puolesta, mutta vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Hän ei ole kannaltaan kuitenkaan pelkästään perinteisten perhearvojen puolesta. AKK ei ole antanut paljoakaan haastatteluja, mutta on ollut hiljattaen vieraana muun muassa suositussa puheohjelmassa valtakunnallisessa televisiossa. Uusimman 15.11. julkaistun ARD-DeutschlandTrendin kannatusmittauksen mukaan Kramp-Karrenbauer johtaa puheenjohtajakilpailua selvästi 46% kannatuksellaan.</p><p>Friedrich Merz ilmoitti haluavansa puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi kolmikosta ensimmäisenä. Hänen innokasta mukaanlähtöään voitaneen pitää yllätyksenä, sillä hän ei ole ollut näkyvästi Saksan politiikassa enää vuosikausiin. Hän on entinen europarlamentaarikko, entinen valtiopäivien oppositiojohtaja ja iältään kolmikon vanhin (s. 1955), kuuluessaan samaan sukupolveen Merkelin kanssa. Merz on myös monessa asiassa Merkelin vastakohta niin poliittisesti, kuin läsnäololtaankin. Merz ei ole rauhallinen ja lempeänoloinen, kuten Merkel, vaan räiskyvä persoona. Hän haluaisi edistää Saksan vahvaa roolia Euroopan unionin sisällä. Merz on talousliberaali, mutta arvoiltaan konservatiivinen. Saksan teollisuus haluaisi, että Merz voittaa. Merkittävän saksalaisen yrityskonsultointifirma Roland Bergerin kyselyn mukaan 72 / 114 yritysedustajista vastasi Merzin olevan paras vaihtoehto Saksan tulevaksi johtajaksi. Merz on iästään huolimatta suosittu ehdokas puolueensa nuorisojärjestössä. Uusin kannatusmittaus povaa Friedrich Merzille 31% kannatusta. Hän jää tässä vaiheessa kilpailua vielä selkeästi AKK:n kannatuksen taakse.</p><p>Jens Spahn on ehdokkaista liittotasavallan ministerinä maassa valmiiksi tunnettu hahmo ja on ollut vuoden alusta saakka mediassa positionsa vuoksi esillä. Hän on arvokonservatiivi ja näkee puolueensa maahanmuuttopolitiikan laskeneiden kannatuslukujen syynä. Spahn haluaisi pitää jatkossakin hyvät suhteet muun muassa maahanmuuttopolitiikastaan kiivasta debattia aiheuttaneisiin Unkariin ja Itävaltaan. Hän on ehdokkaista nuorin (s. 1980) ja käyttää ahkerimmin sosiaalista mediaa. Hän on myös antanut ehdokkuudestaan lukuisia haastatteluja, mutta uusimman kannatuskyselyn perusteella hän ei ole joulukuun vaalissa vahvoilla. Kannatusmittauksen mukaan häntä äänestäisi vain 12% vastaajista. Hänen aikansa voi hyvinkin tulla vielä myöhemmin, sillä hän kuuluu CDU:n nuoren polven ehdottomiin huippupoliitikkoihin. Tällä hetkellä tilanne näyttää hänen kannaltaan kuitenkin haastavalta.</p><p>Kuka siis tulee olemaan CDU:n uusi puheenjohtaja ja mahdollisesti Saksan seuraava liittokansleri? Annegret Kramp-Karrenbauerin tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Ilman kohuja tai kovan luokan munauksia hänet voidaan hyvinkin valita. Hänen tarvitsee tuskin muuttaa kampanjassaan mitään. Hän on ehdokkaista lähimpänä Merkelin kokonaislinjaa ja toisi sille jatkuvuutta myös Saksan rajojen ulkopuolella. Merz on eräänlainen vastavoima Merkelille. Spahn näyttää jääneen jo liikaa kärjen vauhdista. Pitää muistaa myös, että Spahn on Merkelin kabinetin jäsen, eikä liian räväkkään irtiottoon (vrt. Merz) ole hänellä välttämättä varaa.&nbsp;</p><p>Kisan voittaja julistetaan kolmen viikon päästä joulukuun toisena viikonloppuna Hampurissa.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti väistyvänsä puolueensa CDU:n puheenjohtajan paikalta lokakuun lopussa ja siirtyvänsä sivuun joulukuun puoluekokouksessa. Siihen päättyy 18 vuotta kestänyt menestyksekäs valtakausi puolueen johdossa. Liittokanslerina hän haluaisi jatkaa vielä kautensa loppuun eli vuoteen 2021. Tämän toiveen toteutuminen jäänee nähtäväksi, mutta joka tapauksessa Merkel tulee jäämään maailmanhistoriaan yhtenä vahvimmista ja merkittävimmistä poliitikoista koskaan.

Joulukuun 7. alkaa Hampurissa uusi aika. Alun perin kaksitoista kristillisdemokraattien poliitikkoa olivat kiinnostuneita puheenjohtajapeliin lähtemisestä, mutta lopulta kilpailusta tuli kolmen ehdokkaan kauppa. CDU:n uuden puheenjohtajan paikasta kilpailevat: tämän vuoden helmikuussa Berliinissä valittu uusi pääsihteeri, entinen osavaltion pääministeri Annegret Kramp-Karrenbauer, Saksan terveysministeri Jens Spahn ja huippupolitiikasta pitkään sivusta ollut entinen europarlamentaarikko Friedrich Merz. Vaalikamppailu on tällä hetkellä täydessä käynnissä ja kolmikko kiertää parhaillaan Saksaa vakuuttamassa puolueen paikallisosastoja puolelleen.

Annegret Kramp-Karrenbaueria (myöh. AKK) pidetään Merkelin ehdottomana henkilökohtaisena suosikkina, vaikka liittokansleri ei ole kantaansa seuraajansa suhteen julkisesti esittänytkään. Puolueen näkyvimmän osan muodostavat kärkipoliitikot ovat myös merkittäviltä osin Kramp-Karrenbauerin takana ja lisäksi CDU:n naisjaosto on esittänyt AKK:lle tukensa. AKK on ollut Merkelin linjoilla muun muassa maahanmuuttopolitiikassa ja kuuluu sosiaalipoliittisesti puolueensa vasempaan siipeen. AKK on esittänyt vähimmäispalkkaa ja ehdottanut kovempaa verotusta ylimmille veroluokille. Hän on naiskiintiöiden puolesta, mutta vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Hän ei ole kannaltaan kuitenkaan pelkästään perinteisten perhearvojen puolesta. AKK ei ole antanut paljoakaan haastatteluja, mutta on ollut hiljattaen vieraana muun muassa suositussa puheohjelmassa valtakunnallisessa televisiossa. Uusimman 15.11. julkaistun ARD-DeutschlandTrendin kannatusmittauksen mukaan Kramp-Karrenbauer johtaa puheenjohtajakilpailua selvästi 46% kannatuksellaan.

Friedrich Merz ilmoitti haluavansa puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi kolmikosta ensimmäisenä. Hänen innokasta mukaanlähtöään voitaneen pitää yllätyksenä, sillä hän ei ole ollut näkyvästi Saksan politiikassa enää vuosikausiin. Hän on entinen europarlamentaarikko, entinen valtiopäivien oppositiojohtaja ja iältään kolmikon vanhin (s. 1955), kuuluessaan samaan sukupolveen Merkelin kanssa. Merz on myös monessa asiassa Merkelin vastakohta niin poliittisesti, kuin läsnäololtaankin. Merz ei ole rauhallinen ja lempeänoloinen, kuten Merkel, vaan räiskyvä persoona. Hän haluaisi edistää Saksan vahvaa roolia Euroopan unionin sisällä. Merz on talousliberaali, mutta arvoiltaan konservatiivinen. Saksan teollisuus haluaisi, että Merz voittaa. Merkittävän saksalaisen yrityskonsultointifirma Roland Bergerin kyselyn mukaan 72 / 114 yritysedustajista vastasi Merzin olevan paras vaihtoehto Saksan tulevaksi johtajaksi. Merz on iästään huolimatta suosittu ehdokas puolueensa nuorisojärjestössä. Uusin kannatusmittaus povaa Friedrich Merzille 31% kannatusta. Hän jää tässä vaiheessa kilpailua vielä selkeästi AKK:n kannatuksen taakse.

Jens Spahn on ehdokkaista liittotasavallan ministerinä maassa valmiiksi tunnettu hahmo ja on ollut vuoden alusta saakka mediassa positionsa vuoksi esillä. Hän on arvokonservatiivi ja näkee puolueensa maahanmuuttopolitiikan laskeneiden kannatuslukujen syynä. Spahn haluaisi pitää jatkossakin hyvät suhteet muun muassa maahanmuuttopolitiikastaan kiivasta debattia aiheuttaneisiin Unkariin ja Itävaltaan. Hän on ehdokkaista nuorin (s. 1980) ja käyttää ahkerimmin sosiaalista mediaa. Hän on myös antanut ehdokkuudestaan lukuisia haastatteluja, mutta uusimman kannatuskyselyn perusteella hän ei ole joulukuun vaalissa vahvoilla. Kannatusmittauksen mukaan häntä äänestäisi vain 12% vastaajista. Hänen aikansa voi hyvinkin tulla vielä myöhemmin, sillä hän kuuluu CDU:n nuoren polven ehdottomiin huippupoliitikkoihin. Tällä hetkellä tilanne näyttää hänen kannaltaan kuitenkin haastavalta.

Kuka siis tulee olemaan CDU:n uusi puheenjohtaja ja mahdollisesti Saksan seuraava liittokansleri? Annegret Kramp-Karrenbauerin tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Ilman kohuja tai kovan luokan munauksia hänet voidaan hyvinkin valita. Hänen tarvitsee tuskin muuttaa kampanjassaan mitään. Hän on ehdokkaista lähimpänä Merkelin kokonaislinjaa ja toisi sille jatkuvuutta myös Saksan rajojen ulkopuolella. Merz on eräänlainen vastavoima Merkelille. Spahn näyttää jääneen jo liikaa kärjen vauhdista. Pitää muistaa myös, että Spahn on Merkelin kabinetin jäsen, eikä liian räväkkään irtiottoon (vrt. Merz) ole hänellä välttämättä varaa. 

Kisan voittaja julistetaan kolmen viikon päästä joulukuun toisena viikonloppuna Hampurissa. 

]]>
0 http://janneheikkinen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264295-puheenjohtajakisa-kiristyy-saksassa-kenesta-merkelin-seuraaja#comments Angela Merkel CDU Eurooppa Saksan hallitus Fri, 16 Nov 2018 16:54:52 +0000 Janne Heikkinen http://janneheikkinen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264295-puheenjohtajakisa-kiristyy-saksassa-kenesta-merkelin-seuraaja
Eurooppaa riittää kauas Uralille saakka! http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264034-eurooppaa-riittaa-kauas-uralille-saakka <p>Ranskassa kokoontui presidenttinsä <strong>Emmanuel Macronin</strong> johdolla joukko eurooppalaisia päämiehiä ja Yhdysvaltain presidentti <strong>Donald Trump</strong> &ndash; tunnetusti US lähetti valkoisten eurooppalaistensa jälkeläisiä I Maailmansotaan &ndash; aivan juuri Eurooppaan.</p><p>Nyt Euroopassa puhutaan eurooppalaisesta turvallisuuspolitiikasta &ndash; jopa eurooppalaisten omasta armeijasta &ndash; Ranskan johdolla, jota tosin aikanaan Saksan Venäjän suhteiden erikoismies ja edellinen liittokansleri <strong>Gerhardt Schröder</strong> jo maalaili &ndash; rakentaessaan kokonaisvaltaisen Euroopan yhteistä turvallisuuspolitiikkaa [0.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Euroopalla on sotaisa historia, jossa Saksa, Englanti ja Ranska &ndash; unohtamatta Italiaa ja mitään muutakaan valtiota, ottivat rujon rankasti yhteen &ndash; vain sveitsiläiset ja ruotsalaiset välttyivät tämän päivän natottomina valtioina tuosta verisestä sodasta. Taitavasti valittua puolueettomuutta?</strong></p><p>Helsingin Sanomat halusi kirjailla alla olevan mukaisesti tunnetta, eurooppalaisuutta ja Eurooppaa näin I Maailmansodan päättymisen 100-vuotisjuhlista, joissa eurooppalaiset valtiojohtajat kohtasivat + tosiaan Atlantin takaa kaukainen Yhdysvallat, joka oli myös kutsuttuna I Maailmansodassa mukana ---</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005895238.html">Macron ja Trump sopivat Euroopan puolustuksesta syntyneen kiistansa &ndash; Trump perui vierailun amerikkalaissotilaiden hautausmaalle huonon sään vuoksi</a></p><p>~ <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005895238.html">https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005895238.html</a> - toimittajana <strong>Jukka Huusko</strong>.</p><p>Ilkka Luoma -kommentti HS-julkistettuna ylläolevaan linkkikirjoitukseen 11.11.2018 &ndash; 5:01:</p><p>Aivan ensimmäiseksi: Kun karttaa katsoo - Eurooppa on maanosa, joka on Aasian suurmantereen läntinen niemimaa. Eurooppa alkaa Aasiasta katsottuna Venäjän Uralilta ja Volgan mutkilta. Euroopan pinta-alasta suuri osa on Venäjää sekä sen asukkaista merkittävä osa <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Slaavit">slaaveja</a>, lähinnä Itä-Euroopassa. Venäjä on siis vaikuttava osa Eurooppaa.<br /><br />Kun puhutaan koko Euroopan puolustuksesta tai eurooppalaisesta turvallisuuspolitiikasta, niin Venäjä on siinä oleellinen osa, jopa niin, että se on se toinen ydinasesuurvalta - toinen on kaukana Atlantin takana oleva Yhdysvallat. On myös mahdollista, että Kiina nousee kolmanneksi?<br /><br />Ei kannata sumuttaa itseään ja uskotella EU-Euroopan olevan koko Eurooppa, tosin itseään laatumediaksi kutsuva HS näyttää mielellään tämänkin jutun myötä omivan lännenmiehen ohjeistamalle EU&#39; lle tämän koko Euroopan &quot;omistuksen&quot;.<br /><br /><strong>Jos taas oikeasti puhumme Euroopan turvallisuudesta</strong>, on siinä Venäjän armeijalla suuri rooli; viisaasti ajatellen ei kannattaisi lännestä pitäen rakentaa vastakkainasettelua, kuten oli NATOn suurtaistelu- ja sotaharjoitus Northern Juncture 2018 [1, jossa Suomikin kytkettiin mukaan aivan Venäjän rajassa kiinni olevana maana [2.<br /><br />Suur-sotaharjoituksen pitäminen Suomessa itää vastaan on vaarallista peliä. Emme halua kansakuntana olla täällä idän ja lännen vedenjakajalla Nato/US&#39; n taistelualusta itään [3.<br /><br /><strong>Eurooppalainen turvallisuusajattelu on yhteistyötä kaikkien eurooppalaisten kanssa</strong>, eikä vain Länsi-Euroopan viitoittamaa sotaan asennoitumisen käskypolitiikkaa. Nyt pitäisi jo lännen ja idän vastakkainasettelun [4 riittää, ja tilalle rakentaa yhteistyö, joka palvelee koko Euroopan tarpeita.<br /><br /><strong>Yhteistyö Euroopan laajuisena olisi meille suomalaisille ensiarvoisen tärkeää</strong>, sillä me seisomme lännen ja idän vedenjakajalla - täällä maantieteellisesti Venäjän jatkeena olevalla Suomenniemellä. Suomen kansa vastustaa suurena enemmistönä liittymistä lännen sotakoneeseen Natoon, jo yli viidentoista vuoden ajan [Kuva 1.].<br /><br />Emme siis voi omia koko Eurooppaa lännenmiehen läänitykseksi eikä EU-Brysselin käskytettäväksi!</p><p>&nbsp;</p><p>...</p><p><strong>Nato on lännenmiehen sotakone, jota sodan näkökulmasta johtaa aina USA</strong></p><p>Me emme ole kansakuntamme tahdon mukaisesti Natossa. Emme ole sinne halunneet &ndash; suomalaiset ovat suurena enemmistönä vastustaneet vuodesta toiseen Natoa, jo yli 15 vuoden ajan. Tosin maassamme on tahoja, muun muassa Kansallinen Kokoomus, joka veisi Suomen Natoon, jopa ohittaen kansalaistemme tahdon [5 ja sen voimakkaan mielipiteen olla liittymättä Natoon.</p><p><strong>Entä nyt kun Länsi-Euroopasta puhutaan eurooppalaisesta puolustuksesta</strong>, eurooppalaisesta armeijasta &ndash; miten se asemoituu kokonaiseurooppalaisuuteen, jossa Venäjä maailman <em>toisena ydinasesuurvaltana</em> on ehdottomasti oleellinen osa Eurooppaa ja eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa &ndash;</p><p>&hellip; olisiko se yllättäen yhteistyötä Saksan kanssa [6, joka on EU&#39; n väkevä talousjohtaja ja suurin nettomaksaja &ndash; mutta myös hyötyjä yhteisvaluutta eurosta, joka taas meille on ollut paljolti vahinko ja ongelma [7.</p><p>...[<a href="https://keskustelu.suomi24.fi/t/15460305/eurooppaa-riittaa-kauas-uralille-saakka!">24</a>]</p><p>&nbsp;</p><p>Viitteet:</p><p>[0 &rdquo; &hellip; Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on antanut Aachener Nachrichten-lehdelle (6.11.2018) haastattelun, joka tuskin ilahduttaa Saksan nyky-hallitusta.Schröderin mukaan &rdquo;<em>Ilman Venäjää ei Eurooppaan saada kestävää rauhaa</em>&rdquo;. Harva on hänen kanssaan toista mieltä. Toisaalta haastattelu nostaa esille kysymyksen, miksi Saksan entinen kansleri on ottanut itselleen roolin Venäjän Eurooppa-emissaarina &hellip; &rdquo; ~ <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/52ab5359-305e-4dae-bbfb-0bd2edb3206e_pi.shtml">https://www.iltalehti.fi/politiikka/52ab5359-305e-4dae-bbfb-0bd2edb3206e_pi.shtml</a> &ndash; Iltalehti.</p><p>[1 366 lukijakommenttia ~ <a href="http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263578-miksi-natous-kay-taisteluharjoituksia-pohjoisessa">http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263578-miksi-natous-kay-taisteluharjoituksia-pohjoisessa</a> -</p><p>[2</p><p>[3</p><p>[4 ~ <a href="https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/lantisten-ja-itaisten-arvojen-yhteenotto.html">https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/lantisten-ja-itaisten-arvojen-yhteenotto.html</a> -</p><p>[5 ~ <a href="https://yle.fi/uutiset/3-7696313">https://yle.fi/uutiset/3-7696313</a> -</p><p>[6 233 lukijakommenttia aiheesta &rdquo;<a href="http://www.hollilla.com/threader.php?thread=1884263">Venäjä ja Saksa takuumiehinä eurooppalaisessa rauhankehityksessä!</a>&rdquo; linkin ~ <a href="http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=1884263">http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=1884263</a> &ndash; alta ORIG 23.04.2015.</p><p>[6 52 lukijakommenttia aiheesta &rdquo;<a href="http://www.hollilla.com/threader.php?thread=1770977">Realistisimmat turvatakuut meille radikaalisti Venäjältä!</a>&rdquo; linkin ~ <a href="http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=1770977">http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=1770977</a> &ndash; alta ORIG 15.03.2014.</p><p>[6 237 lukijakommenttia aiheesta &rdquo;<a href="http://www.hollilla.com/threader.php?thread=589025">Eurooppalainen rauha takautuu Venäjän kanssa - yhdessä</a>&rdquo; linkin ~ <a href="http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=589025">http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&amp;thread=589025</a> &ndash; alta ORIG 06.08.2013.</p><p>[7 ~ <a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korkman-suomen-eurojasenyys-vakava-erehdys/8d4c4012-8c0f-3047-8490-68089d173d8b">https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korkman-suomen-eurojasenyys-vakava-erehdys/8d4c4012-8c0f-3047-8490-68089d173d8b</a> -</p><p>&nbsp;</p><p>Ilkka Luoma</p><p><em>Kansalaiskirjoittaja Helsingistä</em></p><p><a href="https://www.facebook.com/first.ilkka">https://www.facebook.com/first.ilkka</a></p><p><a href="https://ilkkaluoma.blogspot.fi/">https://ilkkaluoma.blogspot.fi</a></p><p>&nbsp;</p><p>US VU <a href="https://keskustelu.suomi24.fi/t/15460305/eurooppaa-riittaa-kauas-uralille-saakka!">24</a> T BL BL BL FB <a href="https://www.facebook.com/groups/173905596124936/permalink/1071371483045005/">FB</a> <a href="https://www.facebook.com/groups/tilannehuone/permalink/1023046234571970/">FB</a> BLOG 183802</p><p>&nbsp;</p><p><strong>DOC</strong> yhteinen_eurooppa_11112018.doc &ndash; OpenOffice Writer &ndash; Word -moodi</p><p><strong>PVM</strong> 11112018</p><p>&nbsp;</p><p>687_6273 &ndash; 20:40_20:18 YE<strong>05</strong></p> Ranskassa kokoontui presidenttinsä Emmanuel Macronin johdolla joukko eurooppalaisia päämiehiä ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump – tunnetusti US lähetti valkoisten eurooppalaistensa jälkeläisiä I Maailmansotaan – aivan juuri Eurooppaan.

Nyt Euroopassa puhutaan eurooppalaisesta turvallisuuspolitiikasta – jopa eurooppalaisten omasta armeijasta – Ranskan johdolla, jota tosin aikanaan Saksan Venäjän suhteiden erikoismies ja edellinen liittokansleri Gerhardt Schröder jo maalaili – rakentaessaan kokonaisvaltaisen Euroopan yhteistä turvallisuuspolitiikkaa [0.

 

Euroopalla on sotaisa historia, jossa Saksa, Englanti ja Ranska – unohtamatta Italiaa ja mitään muutakaan valtiota, ottivat rujon rankasti yhteen – vain sveitsiläiset ja ruotsalaiset välttyivät tämän päivän natottomina valtioina tuosta verisestä sodasta. Taitavasti valittua puolueettomuutta?

Helsingin Sanomat halusi kirjailla alla olevan mukaisesti tunnetta, eurooppalaisuutta ja Eurooppaa näin I Maailmansodan päättymisen 100-vuotisjuhlista, joissa eurooppalaiset valtiojohtajat kohtasivat + tosiaan Atlantin takaa kaukainen Yhdysvallat, joka oli myös kutsuttuna I Maailmansodassa mukana ---

 

Macron ja Trump sopivat Euroopan puolustuksesta syntyneen kiistansa – Trump perui vierailun amerikkalaissotilaiden hautausmaalle huonon sään vuoksi

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005895238.html - toimittajana Jukka Huusko.

Ilkka Luoma -kommentti HS-julkistettuna ylläolevaan linkkikirjoitukseen 11.11.2018 – 5:01:

Aivan ensimmäiseksi: Kun karttaa katsoo - Eurooppa on maanosa, joka on Aasian suurmantereen läntinen niemimaa. Eurooppa alkaa Aasiasta katsottuna Venäjän Uralilta ja Volgan mutkilta. Euroopan pinta-alasta suuri osa on Venäjää sekä sen asukkaista merkittävä osa slaaveja, lähinnä Itä-Euroopassa. Venäjä on siis vaikuttava osa Eurooppaa.

Kun puhutaan koko Euroopan puolustuksesta tai eurooppalaisesta turvallisuuspolitiikasta, niin Venäjä on siinä oleellinen osa, jopa niin, että se on se toinen ydinasesuurvalta - toinen on kaukana Atlantin takana oleva Yhdysvallat. On myös mahdollista, että Kiina nousee kolmanneksi?

Ei kannata sumuttaa itseään ja uskotella EU-Euroopan olevan koko Eurooppa, tosin itseään laatumediaksi kutsuva HS näyttää mielellään tämänkin jutun myötä omivan lännenmiehen ohjeistamalle EU' lle tämän koko Euroopan "omistuksen".

Jos taas oikeasti puhumme Euroopan turvallisuudesta, on siinä Venäjän armeijalla suuri rooli; viisaasti ajatellen ei kannattaisi lännestä pitäen rakentaa vastakkainasettelua, kuten oli NATOn suurtaistelu- ja sotaharjoitus Northern Juncture 2018 [1, jossa Suomikin kytkettiin mukaan aivan Venäjän rajassa kiinni olevana maana [2.

Suur-sotaharjoituksen pitäminen Suomessa itää vastaan on vaarallista peliä. Emme halua kansakuntana olla täällä idän ja lännen vedenjakajalla Nato/US' n taistelualusta itään [3.

Eurooppalainen turvallisuusajattelu on yhteistyötä kaikkien eurooppalaisten kanssa, eikä vain Länsi-Euroopan viitoittamaa sotaan asennoitumisen käskypolitiikkaa. Nyt pitäisi jo lännen ja idän vastakkainasettelun [4 riittää, ja tilalle rakentaa yhteistyö, joka palvelee koko Euroopan tarpeita.

Yhteistyö Euroopan laajuisena olisi meille suomalaisille ensiarvoisen tärkeää, sillä me seisomme lännen ja idän vedenjakajalla - täällä maantieteellisesti Venäjän jatkeena olevalla Suomenniemellä. Suomen kansa vastustaa suurena enemmistönä liittymistä lännen sotakoneeseen Natoon, jo yli viidentoista vuoden ajan [Kuva 1.].

Emme siis voi omia koko Eurooppaa lännenmiehen läänitykseksi eikä EU-Brysselin käskytettäväksi!

 

...

Nato on lännenmiehen sotakone, jota sodan näkökulmasta johtaa aina USA

Me emme ole kansakuntamme tahdon mukaisesti Natossa. Emme ole sinne halunneet – suomalaiset ovat suurena enemmistönä vastustaneet vuodesta toiseen Natoa, jo yli 15 vuoden ajan. Tosin maassamme on tahoja, muun muassa Kansallinen Kokoomus, joka veisi Suomen Natoon, jopa ohittaen kansalaistemme tahdon [5 ja sen voimakkaan mielipiteen olla liittymättä Natoon.

Entä nyt kun Länsi-Euroopasta puhutaan eurooppalaisesta puolustuksesta, eurooppalaisesta armeijasta – miten se asemoituu kokonaiseurooppalaisuuteen, jossa Venäjä maailman toisena ydinasesuurvaltana on ehdottomasti oleellinen osa Eurooppaa ja eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa –

… olisiko se yllättäen yhteistyötä Saksan kanssa [6, joka on EU' n väkevä talousjohtaja ja suurin nettomaksaja – mutta myös hyötyjä yhteisvaluutta eurosta, joka taas meille on ollut paljolti vahinko ja ongelma [7.

...[24]

 

Viitteet:

[0 ” … Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on antanut Aachener Nachrichten-lehdelle (6.11.2018) haastattelun, joka tuskin ilahduttaa Saksan nyky-hallitusta.Schröderin mukaan ”Ilman Venäjää ei Eurooppaan saada kestävää rauhaa”. Harva on hänen kanssaan toista mieltä. Toisaalta haastattelu nostaa esille kysymyksen, miksi Saksan entinen kansleri on ottanut itselleen roolin Venäjän Eurooppa-emissaarina … ” ~ https://www.iltalehti.fi/politiikka/52ab5359-305e-4dae-bbfb-0bd2edb3206e_pi.shtml – Iltalehti.

[1 366 lukijakommenttia ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263578-miksi-natous-kay-taisteluharjoituksia-pohjoisessa -

[2

[3

[4 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/lantisten-ja-itaisten-arvojen-yhteenotto.html -

[5 ~ https://yle.fi/uutiset/3-7696313 -

[6 233 lukijakommenttia aiheesta ”Venäjä ja Saksa takuumiehinä eurooppalaisessa rauhankehityksessä!” linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=1884263 – alta ORIG 23.04.2015.

[6 52 lukijakommenttia aiheesta ”Realistisimmat turvatakuut meille radikaalisti Venäjältä!” linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=1770977 – alta ORIG 15.03.2014.

[6 237 lukijakommenttia aiheesta ”Eurooppalainen rauha takautuu Venäjän kanssa - yhdessä” linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=589025 – alta ORIG 06.08.2013.

[7 ~ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korkman-suomen-eurojasenyys-vakava-erehdys/8d4c4012-8c0f-3047-8490-68089d173d8b -

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 183802

 

DOC yhteinen_eurooppa_11112018.doc – OpenOffice Writer – Word -moodi

PVM 11112018

 

687_6273 – 20:40_20:18 YE05

]]>
141 http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264034-eurooppaa-riittaa-kauas-uralille-saakka#comments Euroopan unioni Eurooppa Eurooppalaisuus Ural Venäläiset Mon, 12 Nov 2018 06:28:41 +0000 Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264034-eurooppaa-riittaa-kauas-uralille-saakka
GCM on Suomen kannalta haitallinen http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263665-gcm-on-suomen-kannalta-haitallinen <p>&nbsp;</p><p>GCM on sopimus on Suomen kansalaisten kannalta huolestettuva ja vahingollinen.</p><p>&nbsp;</p><p>Siteraan Iltalehden juttua kirjoittaessani siitä miksi GCM sopimus on Suomen kannalta huono juttu ja miksi sitä vähätellään.</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/ef647c46-2541-4a31-a42d-7b2f6fc95919_pi.shtml" title="https://www.iltalehti.fi/politiikka/ef647c46-2541-4a31-a42d-7b2f6fc95919_pi.shtml">https://www.iltalehti.fi/politiikka/ef647c46-2541-4a31-a42d-7b2f6fc95919...</a></p><p><br />Suomen ulkoministeriö on voimakkaasti puolustanut GCM sopimusta ja vähätellyt sen merkitystä globaalin siirtolaisuuden luomisessa.</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;Klinge epäilee, että taustalla voi olla poliittisia syitä.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Ihanko tosi? Tämän ilmiselvän asian kertomiseen meillä on kallispalkkaisia virkamiehiä jotka kertovat että euroopassa on olemassa valtioita jotka kannattaa jotka ajattelevat ensin oman maan kansalaisia ja sitten muita.</p><p>&nbsp;</p><p>&quot;Suomen näkökulmasta olisi surullista, jos jotkut muutkin EU-jäsenmaat kuin Unkari eivät lähtisi tähän mukaan.&nbsp;Se antaisi signaalin muualle maailmaan, ettemme halua olla mukana globaalissa yhteistyössä, Klinge sanoo.&quot;</p><p>&nbsp;</p><p>Miksi meidän pitää olla mukana globaalissa yhteistyössä siirtolaisuutta luotaessa ? Minulle käy tosi hyvin se ettemme kansakuntana ole mukana kun luodaan globaalia siirtolaisuutta ja massojen väestönsiirtoja alikehittyneistä valtiosta Suomeen.</p><p>&nbsp;</p><p>Tällä sopimuksella halutaan sitoa kansakunnat entistä enemmän yhteisen pelisääntöjen piirin ja siksi sen on haitallinen myös ja Suomen kansallisten etujen vastainen. Useat maat ovat ilmoittaneet sen etteivät he aio allekirjoittaa sopimusta.</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;Tämä ei ole oikeudellisesti sitova&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Väite on tavallaan totta mutta sitä tullaan noudattamaan kuin se olisi oikeudellisesti sitova. Tämän sopimuksen perusteella tullaan perustelemaan myöhemmin tehtäviä poliittisia päätöksiä. Samalla tämän sopimuksen pohjalta tullaan luomaan uudenlaista oikeudellisia päätöksiä. Koska meillä on &rsquo;The Sopimus&rsquo;.</p><p>&nbsp;</p><p>Siksi tämän väitteen esittäjä johtaa tietoisesti harhaan lukijoita.</p><p>&nbsp;</p><p>ps. Olen asettunut ehdolle Kansalaispuolueen listoilta Oulun vaalipiirissä yhdessä Sami Kilpeläisen kanssa ensi kevään eduskuntavaaleihin.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

GCM on sopimus on Suomen kansalaisten kannalta huolestettuva ja vahingollinen.

 

Siteraan Iltalehden juttua kirjoittaessani siitä miksi GCM sopimus on Suomen kannalta huono juttu ja miksi sitä vähätellään.

 

https://www.iltalehti.fi/politiikka/ef647c46-2541-4a31-a42d-7b2f6fc95919_pi.shtml


Suomen ulkoministeriö on voimakkaasti puolustanut GCM sopimusta ja vähätellyt sen merkitystä globaalin siirtolaisuuden luomisessa.

 

”Klinge epäilee, että taustalla voi olla poliittisia syitä.”

 

Ihanko tosi? Tämän ilmiselvän asian kertomiseen meillä on kallispalkkaisia virkamiehiä jotka kertovat että euroopassa on olemassa valtioita jotka kannattaa jotka ajattelevat ensin oman maan kansalaisia ja sitten muita.

 

"Suomen näkökulmasta olisi surullista, jos jotkut muutkin EU-jäsenmaat kuin Unkari eivät lähtisi tähän mukaan. Se antaisi signaalin muualle maailmaan, ettemme halua olla mukana globaalissa yhteistyössä, Klinge sanoo."

 

Miksi meidän pitää olla mukana globaalissa yhteistyössä siirtolaisuutta luotaessa ? Minulle käy tosi hyvin se ettemme kansakuntana ole mukana kun luodaan globaalia siirtolaisuutta ja massojen väestönsiirtoja alikehittyneistä valtiosta Suomeen.

 

Tällä sopimuksella halutaan sitoa kansakunnat entistä enemmän yhteisen pelisääntöjen piirin ja siksi sen on haitallinen myös ja Suomen kansallisten etujen vastainen. Useat maat ovat ilmoittaneet sen etteivät he aio allekirjoittaa sopimusta.

 

”Tämä ei ole oikeudellisesti sitova”

 

Väite on tavallaan totta mutta sitä tullaan noudattamaan kuin se olisi oikeudellisesti sitova. Tämän sopimuksen perusteella tullaan perustelemaan myöhemmin tehtäviä poliittisia päätöksiä. Samalla tämän sopimuksen pohjalta tullaan luomaan uudenlaista oikeudellisia päätöksiä. Koska meillä on ’The Sopimus’.

 

Siksi tämän väitteen esittäjä johtaa tietoisesti harhaan lukijoita.

 

ps. Olen asettunut ehdolle Kansalaispuolueen listoilta Oulun vaalipiirissä yhdessä Sami Kilpeläisen kanssa ensi kevään eduskuntavaaleihin.

 

]]>
6 http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263665-gcm-on-suomen-kannalta-haitallinen#comments Eurooppa GCM Kansallinen itsemääräämisoikeus Suomi Sun, 04 Nov 2018 19:07:35 +0000 Olli-Pekka Wallin http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263665-gcm-on-suomen-kannalta-haitallinen
Unkari kieltää sukupuolentutkimuksen yliopistoissa http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262671-unkari-kieltaa-sukupuolentutkimuksen-yliopistoissa <p>Unkarin hallitus on pääministeri <strong>Viktor Orbánin </strong>johdolla <a href="https://www.france24.com/en/20181016-hungary-gender-studies-ban-draws-university-anger?ref=tw">estänyt </a>sukupuolentutkimuksen opettamisen yliopistoissa lauantaina voimaan tulleella säädöksellä. Sen mukaisesti kyseinen oppiaine tiputettiin akkreditoitujen listalta. Seurauksena myös yksityisiä yliopistoja estetään tarjoamasta sukupuolentutkimusta opiskelijoilleen omilla rahoillaan.</p><p>Siis Unkarin hallitukselle epämieluisen tutkimusalan opettaminen on estetty maan yliopistoissa. Kyseessä ei ole pelkkä julkisen rahoituksen pois vetäminen tai sellainen kielto, joka koskisi ainoastaan valtiollisia yliopistoja. Orbánin avustaja <strong>Zsolt Semjen</strong> ei katso tarpeelliseksi juurikaan peitellä hallituksen toimintaa, hänen mukaansa sukupuolentutkimuksella &quot;ei ole asiaa tulla opetetuksi yliopistoissa&quot;, sillä &quot;se on ideologiaa, ei tiedettä.&quot;</p><p>Tässä kohtaa olisi tietenkin mielenkiintoista tietää, mitä moisesta kehityskulusta ovat mieltä ne tahot, jotka kovaan ääneen ovat olleet tälläkin palstalla huolissaan akateemisesta vapaudesta ja peruskoulun opetuksesta. Olisihan se kovin epäjohdonmukaista olla huolissaan väitetystä konservatiivien ahdingosta yliopistoissa, mutta sulkea silmänsä faktuaaliselta, todistetulta ja itse julkaistulta akateemisen vapauden sensuurilta.</p><p>Siitä huolimatta mitä mieltä olet sukupuolentutkimuksesta, on sen opettamisen kieltäminen ja estäminen huolestuttava kehityssuunta. Yhdenkään valtion ei tule puuttua akateemiseen vapauteen ja yliopistojen toimintaan: laitosten on saatava tutkia ilman valtion ohjailua juuri sitä mitä itse haluavat, etenkin omilla rahoillaan.</p><p>Orbánin Fidesz-puoluetta on myös hiljattain esitetty erotettavaksi EU:n parlamentin suurimmasta ryhmästä, EPP:stä. Efektiivisesti se tarkoittaisi sitä, että Fidesz lakkaisi nauttimasta sitä vähäistäkin suojaa, jota se on nauttinut EU:n sisällä. Aloitteen alullepanijana oli hollantilaisen De Standaard -lehden <a href="http://www.standaard.be/cnt/dmf20180907_03719214">mukaan </a>suomalainen EPP:n jäsen, kokoomuslainen.</p><p>Kokoomuksen <strong>Alexander Stubb</strong> on myös hiljattain julkistanut aikovansa EPP:n ehdokkaaksi Euroopan Komission johtoon, <strong>Jean-Claude Junckerin</strong> tilalle. Tehtävään valitaan kevään vaalien suurimman europuolueen ehdokas, joka suurella todennäköisyydellä on EPP:n. Stubb on kampanjoinut korostetun liberaalilla linjalla, mihin Orbánin edustama linja sopii yhä heikommin. Vastaan asettuu konservatiivisempi <strong>Manfred Weber</strong>.</p><p>Totalitarismiin on kautta poliittisen historian kuulunut tutkimusvapauteen puuttuminen. Ilmeisesti sen suuntaisia askelia otetaan nykyään myös Euroopassa. Aika näyttää, kuinka pitkään moista suvaitaan Euroopan ytimessä. Paljon riippuu EPP:n ehdokkaan esivaalista Stubbin ja Weberin välillä.</p> Unkarin hallitus on pääministeri Viktor Orbánin johdolla estänyt sukupuolentutkimuksen opettamisen yliopistoissa lauantaina voimaan tulleella säädöksellä. Sen mukaisesti kyseinen oppiaine tiputettiin akkreditoitujen listalta. Seurauksena myös yksityisiä yliopistoja estetään tarjoamasta sukupuolentutkimusta opiskelijoilleen omilla rahoillaan.

Siis Unkarin hallitukselle epämieluisen tutkimusalan opettaminen on estetty maan yliopistoissa. Kyseessä ei ole pelkkä julkisen rahoituksen pois vetäminen tai sellainen kielto, joka koskisi ainoastaan valtiollisia yliopistoja. Orbánin avustaja Zsolt Semjen ei katso tarpeelliseksi juurikaan peitellä hallituksen toimintaa, hänen mukaansa sukupuolentutkimuksella "ei ole asiaa tulla opetetuksi yliopistoissa", sillä "se on ideologiaa, ei tiedettä."

Tässä kohtaa olisi tietenkin mielenkiintoista tietää, mitä moisesta kehityskulusta ovat mieltä ne tahot, jotka kovaan ääneen ovat olleet tälläkin palstalla huolissaan akateemisesta vapaudesta ja peruskoulun opetuksesta. Olisihan se kovin epäjohdonmukaista olla huolissaan väitetystä konservatiivien ahdingosta yliopistoissa, mutta sulkea silmänsä faktuaaliselta, todistetulta ja itse julkaistulta akateemisen vapauden sensuurilta.

Siitä huolimatta mitä mieltä olet sukupuolentutkimuksesta, on sen opettamisen kieltäminen ja estäminen huolestuttava kehityssuunta. Yhdenkään valtion ei tule puuttua akateemiseen vapauteen ja yliopistojen toimintaan: laitosten on saatava tutkia ilman valtion ohjailua juuri sitä mitä itse haluavat, etenkin omilla rahoillaan.

Orbánin Fidesz-puoluetta on myös hiljattain esitetty erotettavaksi EU:n parlamentin suurimmasta ryhmästä, EPP:stä. Efektiivisesti se tarkoittaisi sitä, että Fidesz lakkaisi nauttimasta sitä vähäistäkin suojaa, jota se on nauttinut EU:n sisällä. Aloitteen alullepanijana oli hollantilaisen De Standaard -lehden mukaan suomalainen EPP:n jäsen, kokoomuslainen.

Kokoomuksen Alexander Stubb on myös hiljattain julkistanut aikovansa EPP:n ehdokkaaksi Euroopan Komission johtoon, Jean-Claude Junckerin tilalle. Tehtävään valitaan kevään vaalien suurimman europuolueen ehdokas, joka suurella todennäköisyydellä on EPP:n. Stubb on kampanjoinut korostetun liberaalilla linjalla, mihin Orbánin edustama linja sopii yhä heikommin. Vastaan asettuu konservatiivisempi Manfred Weber.

Totalitarismiin on kautta poliittisen historian kuulunut tutkimusvapauteen puuttuminen. Ilmeisesti sen suuntaisia askelia otetaan nykyään myös Euroopassa. Aika näyttää, kuinka pitkään moista suvaitaan Euroopan ytimessä. Paljon riippuu EPP:n ehdokkaan esivaalista Stubbin ja Weberin välillä.

]]>
62 http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262671-unkari-kieltaa-sukupuolentutkimuksen-yliopistoissa#comments Ulkomaat Akateeminen vapaus Autokratia Eurooppa Orbán Unkari Wed, 17 Oct 2018 11:37:09 +0000 Julius Lehtinen http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262671-unkari-kieltaa-sukupuolentutkimuksen-yliopistoissa